Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / Roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Sere
Lähetetty: 29.01.2015
09:29
Otsikko: Roolipeli
Christian nauroi antautuneesti Audreyn kasvoille lentäneen jäätelöpommin vuoksi. Hänen naurunsa nauratti myös kaksospoikia, jotka taputtivat käsiään yhteen koko tilanteelle sillä hetkellä nähtävästi. Isänsä poikia todellakin. Poikien pitelemisessä oli oma hommansa, mutta onneksi siinä oli yksi syöttötuoli avunantajana - toisen pojan istuessa siinä syöttötuolissa Christian pystyi keskittymään paremmin toisen tarpeisiin.
"Ilmeesi oli kyllä ihan loistava.. Voi luoja sentään. Rio, hieno siirto", Christian nauroi edelleen ja tuli vilkaisseeksi Fayeakin, joka myös nauroi äidilleen vieläkin.
"Mitäs te lapset haluaisitte vielä tänään tehdä?" Mies kysyi hymyssä suin, sillä se päivä oli ainoastaan lapsille ja heidän tarpeilleen pyhitetty. Ja hehän Audreyn kanssa veisivät lapset juuri sinne minne lapset haluaisivatkin mennä - tosin sen kaupungin rajoissa. Christian oli juuri vaihtamassa poikien paikkoja keskenään, että toinen oli vuorostaan syöttötuolissa ja toinen hänen sylissään, kun hän näki Roseyn taas touhuavan omiaan.
"Rosey, äidin laukku ei ole jäätelön säilytykseen tarkoitettu", Christian ohjeisti esikoistaan ja kertoi Audreylle tuon laukun olevan "vaara-alueella", kun Honey Rose oli aikeissa tiputtaa lopun jäätelönsä sinne. Johan sitä äitiä kiusattiin.
__

Elfriede painautui isäänsä vasten kuin hakien turva toista. Sitähän Maximilian hänelle sillä hetkellä oli - turvasatama, johon hän pystyi luottamaan ja jolle pystyi kertomaan koko kuvion. Tyttö tiesi, ettei enää voisi nähdä sitä miestä, vaikka hän saisi ties millaisen uhkauslistan sen takia. Elfriede nyyhkytti siinä hetken koettaessaan rauhoittua ja kaivoi laukustaan nenäliinan, johon pyyhki kasvojaan sitten.
"Luulen, että hän valehteli nimensä minulle", Elfriede sai sanottua ja pudisteli päätään manatessaan mielessään omaa tyhmyyttään. Eihän sen miehen olisi ollut mitään järkeä ladella sellaisia uhkauksia omalla nimellään. Helpompihan se oli toimia toisten keinojen kautta.
"Hän on sellainen pukumies. Kerran kuulin hänen puhuvan vain puhelimessa ja haukkuvan pomojaan ja minulle tuli sellainen olo, että hän tuntee Gregoryn. Se mies sanoi puhelimeen, että hän varasti jotain sellaista, joka heilauttaa "koko perkeleen firman ylösalaisin" ja näin siellä pöydällä yhden kansion, jonka kannessa luki DNE. Kun hän oli niin sen puhelunsa keskellä niin minä näin tilaisuuteni tulleen ja poistua sieltä, mutta varastin sen kansion häneltä. En uskonut, että sellainen kuuluisi hänelle. Ja minun oli tarkoitus tänään käydä kysymässä Gregorylta, että kuuluiko se kansio hänelle", Elfriede selitteli ja hengitteli syvään koettaessaan vieläkin rauhoittua itkustaan.
"En haluaisi olla sinulle häpeäksi. Enkä äidillekään", tyttö voivotteli hiljaa.
__

Cassandra myhäili huvittuneena ja kallisti hivenen päätään katsellessaan Maynoria. Cazia rupesi naurattamaan ihan hirveästi toisen ihmettelevät puheet tuttavallisesti. Maynor ei varmaan ollut niitä miehiä, jotka voisivat ihmetellä moista, sillä tuohan melko tuttavallisesti oli joka toisen naisen jalkovälissä vähän väliä. Sen Cassandra jätti kuitenkin sanomatta ja salasi ajatuksensa tuoman virneen kahvikuppinsa taakse pystyäkseen taas keskittymään.
"Kiitos. Harkitse vain, sillä minulla on vielä yksi muotitalo napattavana. Credier on tällä hetkellä vain jäissä oleva nimi, jolla on kaikki valmiudet toimia, kunhan se saisi vähän tulta alleen vain. Palkasta voidaan varmaan neuvotella sitten, kun siihen on aihetta, mutta uskon löytävämme molempia tyydyttävän summan", Caz sanoi asiaankuuluvasti vinkaten silmäänsä. Siihen ei ollut kiteytetty mitään muuta kuin arjen normaalia flirttiä.
"Äitini tahtoi aina, että mallistojen keulakuvina olisi malleja, joilla on tarinaa ja sellaista niin sanottua sielua muualtakin. Ettei jokainen malli ole suoraan Amerikasta ja kaikki olisi niin vain sitä omaa. Äiti tahtoi kai tavoitella jonkinlaista globaalia otetta", Cassandra kohautti olkiaan ja silmäili Maynoria jälleen juotuaan siemauksen kahvistaan. Hänen oli pakko palata jollain tavalla siihen tuttavalliseen kutsuun.
"Minä olin myös melko epätoivoinen aiemmin, kun esikoiseni tahtoi kolmatta kertaa putkeen katsoa saman piirretyn ja ne samat hoilotukset alkoivat soida... Sen takia soitin varmaan kaikki tuntemani ihmiset lävitse ja sitten ajattelin, että sinulla voisi olla aikaa tulla päiväkahviseurakseni. Kun Giselekin ilmoitti järjestelevänsä jotain iltaa varten", Caz sanoi viimeisen kuin ei tietäisi mistä oli kyse, mutta kyllä se vaaleaverikkö oli taas laulanut ihan liikaa niistä suunnitelmistaan Maynorin kanssa. Sillä kaksikolla oli uudenvuoden jälkeen nähtävästi alkanut jonkinlainen kiri sen shokkiuutisen takia menetettyjen päivien vuoksi. Brunette nappasi toisenkin keksin lautaselta ja hymähti vilkaistuaan kelloon. Gregorykin tulisi varmasti kohtapuoliin kotiin.
"Mutta nythän meillä on hyvä tilaisuus ystävystyä, Maynor", Caz virnisti tietäen kyllä, että sen miehen tapa tutustua naisiin oli vuoteen kautta.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 30.01.2015
09:39
Otsikko: Roolipeli
Audrey hätkähti yllättyen ja reagoi nopeasti, hän kerkesi juuri viimeisillä hetkillä suoristamaan kallellaan olevan lasipikarin pystyyn ja estämään sen kaiken sotkun vielä päätyvän laukkuunsa.
”Honey Rose, kullannuppu ei saa…”, Audrey lausahti ja nosti pikarin kauemmas pöydälle niin ettei tyttö enää ylettänyt siihen, samoin hän nosti laukkunsa tavaroineen turvaan penkin alle. Nainen hengähti helpottuneena ja sipaisi hennosti tyttärensä silkkisiä hiuksia. Rosey naurahti ilkikurisesti ja tahtoi istumaan ihan äitiinsä kiinni. Audrey hymähti ja kietaisi pikku tihulaisensa ympärille kätensä.
”Hankittaisiinko vielä yksi tällainen päivänsäde ilahduttamaan elämäämme, Christian?” Audrey kysyi virnuillen ja ihan vitsillä. Heillä oli vähäksi aikaa ihan tarpeeksi niitä pienokaisia kasvatettavakseen.
”No ette, nyt pidätte vähän taukoa!” Faye puuskahti väliin oli puheenaihe vitsi tai ei.
”Minun perässäni tulee jo kolme mini-ihmistä kotona ihan kaikkialle minne ikinä menenkin”, tyttö huokaisi ja pyöritteli silmiään. Hän rakasti pikkusisaruksiaan totta kai yli kaiken, kyse ei ollut siitä, vaan tietenkin niin pienten isosiskona oleminen oli joskus työlästä. Rosey ja pojat olivat aina hänen kimpussaan.
”Odotatte ainakin sen verran, että jokainen näistä kolmesta osaa keskustella kunnollisilla lauseilla”, Faye painotti ja osoitti hymyillen kumpaistakin aikuistaan pitkävartisella lusikallaan.
”Voi raukkaa, onko se isosiskon rooli noin rankka”, Audrey kiusoitteli nauraen ja kurottautui suukottamaan esikoisensa päälakea.
”No on!”, Faye tokaisi naurahtaen kuin se olisi ollut vuosisadan itsestäänselvyys ja levitteli käsiään.
”No mutta aiempaan kysymykseen palaten mihin mennään seuraavaksi?” Audrey tiedusteli hyväntuulisena ja väläytti hymyn vieressään istuvalle Honey Roselle.
”Eläintarhaan? Siellä on kuulemma muutama eläin saanut pentuja, niitä olisi hauska mennä katsomaan”, Faye ehdotti hymyillen ja poimi limonadilasin pöydältä juodakseen siitä kulauksen. Hän joi sitä vähän salassa, sillä aina kun hän joi siitä halusi Rosey ihan välttämättä myös juoda siskon limsaa siskon juomapillillä. Faye kerkesi tuskin itse omaan juomaansa koskea.
”TIIKELI!” Rosey hihkaisi riemastuneena, sillä tyttö tiesi mitä eläintarha tarkoitti. Paljon eläimiä joita ihmetellä.
”Rosey, tii-ke-ri. ÄRrrrr”, Faye opasti ja sai pikkusiskonsa nauramaan.
”ÄRrrrrrrrrr”, toinen matki pienet valkoiset hampaat suloisesti välkehtien raollaan olevien huulien välistä
Ja se kutitti suussa.
_

Gregory selaili vielä hetken käsillään olevaa kansiota, minkä oli saanut takaisin haltuunsa varsin yllättävältäkin taholta. Mies painoi kansion kiinni ja kääntyi katsomaan työhuoneensa sohvalla vierekkäin istuvaa parasta ystäväänsä ja teini-ikäistä tyttöä.
”Niin mistä sinä saitkaan tämän käsiisi?” Gregory kysyi mietteliäänä ja naputti sormillaan harmaan kansion kylkeä, missä oli metallinhohtoisella kohopainatuksella DNE:n logo. Maximilian vastasi tyttärensä puolesta kysymykseen jättäen kuitenkin siltä erää yksityiskohtia pois, vaikka hänestä tuntuikin että Gregoryn avulla olisi suurin piirtein ainoa mahdollisuus saada se hänen tytärtään ahdisteleva paskiainen kiinni ja vastuuseen.
”Nämä ovat tärkeitä papereita, se on totta”, Gregory aloitti ja kohotti kansiota kädessään ennen kuin nakkasi sen muiden papereiden päälle työpöydälleen. Hän hymyili ohimennen vinoa hymyään, ”mutta ei näillä enää mitään tuhoa tai haittaa meidän yhtiöllemme voisi saada. Se joka niin tahtoi tehdä odotti liian pitkään, hänen olisi pitänyt toimia ennen uusinta sopimustamme kahden ison tahon kanssa. Sillä näillä papereilla koko juttu olisi mennyt julkisuuteen ja kuka tahansa olisi voinut napata sen diilin suoraan nenämme edestä. Se olisi ollut todella ikävää.” Gregory istuutui työpöytänsä ääreen.
”Toki jos joku haluaa jo meidän käytettyjä toimintastrategioitamme esitellä koko maailman nähtäville, niin senkus. Keksimme uusia”, Gregory hymähti ja korosti ettei kannattaisi huolehtia enää. Mies nojautui pöydän ylle ja vakavoitui.
”Mutta tahdon saada syypään kiinni. Hän olisi voinut vahingoittaa meitä ja paljon. Enkä pidä ajatuksesta, sillä nämä paperit ovat meidän yhtiön sisäisiä eikä niihin kovin moni ole voinut päästä käsiksi. Olen todella pettynyt, että joki meidän omista tahtoo sellaista”, Gregory tuhahti ja pyöritteli päätään. Hän suuntasi tummat katseensa Elfriedeen. Tällä hetkellä mahdollisten syytettyjen lista oli kuitenkin laaja, sillä he olivat niin monelle eri taholla toimiva yhtiö.
”Meillä molemmilla taitaa olla omat syymme saada se mies vastuuseen, eikö vain? Ehkä voimme auttaa siinä toisiamme. Olen hyvin kiitollinen siitä, että palautit nämä paperit vääristä käsistä”, Gregory sanoi kiitollisena ja katsahti ohimennen Maxin puoleen. Hän oli ymmärtänyt toisen puheista sen, että tämä etsitty pukua pitävä susi lampaiden joukossa oli tehnyt jotain pahaa Elfriedelle.
”Kunhan se mies saadaan vastuuseen”, Max tokaisi vakavana katse kovettuneena. Hän oli tahtonut lähteä tyttärensä mukaan viemään papereita Gregorylle.
_

Maynor väläytti Cassandralle yhden niistä hurmurinomaisista hymyistään, joita moni nainen kerjäsi häneltä omakseen. Mies joi vielä hörpyn kahvistaan ennen kuin alkoi tehdä selvästi lähtöä.
”Olen pahoillani, mutta minulla on muuta menoa. Ja jos rehellisiä ollaan, Cassandra Dion, en hyödy ystävyydestäni niin paljon, että tutustumalla tutustua tahtoisin sinuun”, Maynor hymähti ja vinkkasi pilke silmäkulmassaan toista silmäänsä naiselle ennen kuin suoristautui pöydän äärestä. Hän nappasi nahkatakkinsa tuolin selkämykseltä ja veti sen ylleen.
”Kiitos kahvista… ja kuten sanoin aiemmin, lupaan harkita tarjousta. Sano terveisiä Gregorylle”, Maynor lausahti ja väläytti veijarimaisen virnistyksen Cassandralle ennen kuin kääntyi lähteäkseen. Hän ennätti aina ulko-ovelle asti, kunnes varsin turhautuneen oloinen Gabrielle törmäsi häneen. Nainen oli ollut juuri soittamassa ovikelloa.
”Mitä helvettiä sinä täällä teet?” Gabrielle älähti yllättyneenä kulmiaan kurtistaen ja otti askeleen kauemmas aviomiehensä pikkuveljestä, jota päin oli miltei kävellyt. ”Oh, et kehdannut…”, nainen päivitteli silmät laajentuen. Maynor huokaisi raskaasti ja pyöräytti silmiään.
”Jestas, Gabi rakas, en ole niin mauton sentään, tässä talossa asustaa vain sellaisia naisia joita minä en tavoittele saati saa. Minut kutsuttiin kahville”, mies vastasi puolustellen ja nosti aurinkolasit silmilleen. Gabriellen epäluuloisen katseen alaisuudessa, saksalaismies ei voinut kuin virnistää huvittuneena.
”Kuka nainen sinut ikinä haluaisi vain kahville?” Gabrielle päivitteli nauraen ja pyöritteli päätään, mutta nähdessään eteiseen tulevan Cassandran, nainen pujahti Maynorin ohitse sisälle.
”Ihanaa, olet kotona. Kaipaan juttuseuraa”, nainen huokaisi ja vilkaisi olkapäänsä ylitse ulos.
”Heippa Maynor, naisten juttuja”, Gabrielle tokaisi virnuillen ja laittoi oven kiinni. Hän palautti katseensa takaisin Cassandraan ja pudisteli päätään.
”En häiritse sinua kauaa, sillä minun pitää lähteä hakemaan Anyanna kummiltaan… mutta ihan oikeasti, minä olen ihan hirveä tunari!”, nainen puuskahti ja riisui valkoiset ballerinat jaloistaan sekä laski laivastonsinisen kangaslaukkunsa eteisenpöydälle. Hän lähti astelemaan keittiöön toivottuaan saavansa kupin kahvia.
”En ole koskaan ollut mikään muiden asioihin nenääni tunkeva, minulle on aina ollut se ja sama miten muut elämänsä elää… tiettyjä ihmisiä lukuun ottamatta. Mutta nyt minusta tuntuu että töppäilen koko ajan, Caz, sinun pitää laittaa jotkut kilisevät kellot korviini roikkumaan sillä olen ihan hirveä juorukellokin vielä!”, Gabrielle voihkaisi tuskastuen ja istuutui keittiön pöydän ääreen. Hän nojasi kyynärpäillään pöytää vasten ja piteli molemmin käsin päätään.
”Minun pitää saada purkaa tämä tunnoiltani… yleensä jauhan nämä asiat Audreylle, mutten tahdo mennä sotkemaan hänen ja Christianin perheonnea, tiedäthän… tai olethan sinäkin nähnyt miten se kaksikko on löytänyt uudelleen toisensa, ei siihen väliin raaski juuri nyt oikein mennä”, Gabrielle höpötti haikea hymy käväisten huulillaan ja huiskautti kättään karatessaan alkuperäisestä aiheestaan.
”Toivon, että voin luottaa siihen ettet puhu näistä asioista oikeasti kelleen. Ja luotankin. Olen varmasti ainoa meistä ”muista” joka oikeasti tietää sen, että Deidre, on jättänyt Clarencen ja lähtenyt Englantiin. Tai en ole varma ovatko he varsinaisesti eronneet, mutta tämän päivän perusteella minusta tuntuu siltä. Ja minulla on ihan hirveitä omantunnontuskia koko asian suhteen”, nainen aloitti ja painoi päänsä pöytään vasten painiessaan kaikkien huoliensa kanssa. Hetken päästä hän käänsi päätään sen verran, että saattoi katsoa Cassandraan.
”Deidre lähti silloin uutena vuotena. Niistä juhlista ja syytän osittain itseäni väkisinkin siitä, sillä menin säikäyttämään hänet… Deidre on raskaana Clarencelle. Hän on niin kamalan nuorikin vielä, paljon nuorempi kuin meistä kukaan. Max sen huomasi jo silloin päältä päin, hänellä on sellainen ”vauvavainu”, ja minä menin mainitsemaan siitä Deidrelle silloin kun hän oli kakomassa vessassa sisuskalujaan ulos. Hän järkyttyi ihan kamalan paljon siitä, enkä yhtään ihmettele. Raskaus kokonaisuudessaan, se odotus ja synnytys, on hänen pahimpiaan pelkojaan hänen äitinsä takia, sillä Saskia meinasi kuolla siihen. Deidrellä on yhtä suuret riskit ja muistan itsekin miten pelottavaa lapsena silloin oli nähdä Saskia-täti siinä kunnossa, hän kuihtui odotusaikana ihan olemattomiin, oli ihan voimaton ja sairasteli koko ajan ja me kaikki pelättiin ettei hän tai vauva selviä. Mutta nyt minulta karkaa taas aiheesta”, Gabrielle huohahti ja suoristi ryhtinsä. Hän haroi kauniisti laineilla olevat hiuksensa kasvoiltaan sivuun.
”Deidre pyysi hakemaan tavaroitaan asunnolta ja pyrin menemään sinne siihen aikaan, että Clarence olisi kotona, enhän olisi muuten niitä tavaroita saanut. Menin sinne ja siellä oli toinen nainen. Sellainen todella viehkeä ja oikein näpsäkän puoleinen. Minä suivaannuin ihan kamalasti Deidren puolesta, mielessäni hakkasin sen naisen kädessäni olevalla kassilla… jessus…”, Gabrielle naurahti jo itselleen ja pudisteli päätään. ”En tiedä mikä sen naisen rooli siellä oli, mutta vähän epäilen etteivät he siellä meinanneet mistään päivän säästä todellakaan keskustella. Tuntui tosi pahalta. Deidre ei suostu minulle paljoa mitään kertomaan, muuta kuin sen että oli riitaa ja heille on mukamas hyväksi välimatka vähäksi aikaa, että hän haluaa ajatella asioita. Hän kuulemma loukkasi todella pahasti jotenkin Clarencea. Ja nyt se mies ei tiedä että hänen vaimonsa on raskaana. Kamala soppa. Ja minä pahensin sitä taas vähän lisää menemällä kertomaan pikkuserkulleni, että hänen kodissaan lymyilee jo vieraita naisia”, Gabrielle sanoi suutaan harmistuksesta mutristaen ja nojautui tuolia vasten. Hän valui hieman penkillä alaspäin ja risti käsivartensa keskenään. ”Ei heidän pesäeronsa minun vikani ole, mutta en minä mitenkään autakaan suurella suullani asioiden korjaantumista.”

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 30.01.2015
11:00
Otsikko: Roolipeli
Christian nauroi Fayen tuskailulle pikkusisaristaan. Oli varmasti rankkaa olla esikoinen ja kestää sellainen minilauma lapsia, jotka eivät osanneet juurikaan muodostaa kunnollisia lauseita - ainoastaan tehdä pientä kiusaa ja leikkiä.
"Faye on kyllä ihan oikeassa. Kunhan nämä veijarit pääsee luistimille niin voidaan harkita asiaa", Christian virnuili ja söi loput omasta jäätelöstään sitten jääden seuraamaan siskosten välistä innostumista eläintarhaan menemisestä. Mies ei ollut aikoihin ihan oikeassa eläintarhassakaan käynyt. Oma koti ei kuulunut siihen lukuun, vaikka sekin oli luokiteltavissa yhdeksi suureksi eläintarhaksi.
"Meillähän on kotona yksi suuri eläintarha?" Christian kuitenkin päätyi tokaisemaan hieman ihmettelemänä ja kohotti kulmiaankin sen verta, että lapset alkoivat jo purnaamaan vähintäänkin katseilla häntä vastaan.
"Ei ole tiikeliä", Rosey sanoi tomerasti ja tuijotti tuimana isäänsä. Christian ei voisi varmaan ikinä sanoa sille katseelle ei.
"No mennään eläintarhaan sitten", mies naurahti ja tuli vilkaisseeksi Audietakin hymähtäen huvittuneena.
"Pidät sitten minusta kiinni siellä eläintarhassa, ettei mikään eläin nappaa minua", Christian sanoi esittäen hetken pelokasta, joka kirvoitti uuden riemastuneen naurun Roseyssa. Tyttö osoitteli isäänsä eikä voinut lopettaa lapsenomaista kikatustaan.
"Heeeei, ei tämä ole reilua. Lopettakaa nauraminen", Christian torui hymyn nykiessä hänen suupieliään.
__

Elfriede kuunteli Gregorya ja koetti keskittyä siihen mitä mies juuri selitti. Osa siitä englannin hölpötyksestä meni ohi hänen korvien, sillä ei tyttö tajunnut kaikkea bisnesmaailman sanastoa todellakaan. Menisi luultavasti vielä aikaa ennen kuin hän pystyisi keskustelemaan englanniksi liki ongelmitta, mutta vielä se ei niin kuitenkaan sujunut. Tyttö oli huojentunut siitä, ettei Gregoryn papereilla oltu saatu mitään ongelmia aikaiseksi niiden oltua väärissä käsissä.
"En tiedä hänen nimeään, mutta tunnistan hänet kyllä, jos näen hänet", Elfriede sanoi ja katseli Gregorya toivoen toisen pystyvän auttamaan heitä. Tytön katseessa oli jotain anovaakin sillä hetkellä. Elfriede vilkaisi varovasti vierellään istuvaan isäänsä, sillä pystyi aistimaan toisesta tietynlaista vihaa sillä hetkellä, joka kohdistui siihen hirviöön. Elfriede nappasi sohvan edessä olevalta lasipöydältä jonkun lehtisen, jossa oltiin selostettu DNE:n toiminnasta ja muusta. Hän selaili sitä sillä välin, kun Gregory kävi lyhyttä keskustelua Maximilianin kanssa. Aikansa sitä lehtistä selattuaan Elfriede päätyi sivulle, jossa oli kuva siitä miehestä, joka häneen oli koskenut. Tyttö pomppasi sohvalta ylös ja miltein kiirehti lähemmäs Gregoryn työpöytää ja itse Gregorya. Lehdessä oli henkilökuntaan kuuluvista "tärkeistä herroista" pienet kuvat. Jokaista henkilökuntaan kuuluvaa ei ollut lehtisessä kuvan kera, sillä se olisi vaatinut jo muutaman kokonaisen kirjan.
"Hän", Elfriede sanoi ja naputti sormellaan kuvaa, jota näytti Gregorylle. Tyttö katsoi kuvaa vielä uudelleen ja nyökkäsi ollen täysin varma siitä, että kuvassa oli juuri se mies.
"Se on hän", tyttö vielä vakuutti.
__

Cassandra oli melko harmissaan siitä, että Maynor oli niin vain lähtenyt. Jos hän ei olisi saanut yllättävää toista vierasta kotiinsa niin luultavasti Caz olisi hormonihöyryissään itkenyt sitä kuinka kukaan ei haluaisi olla hänen ystävänsä ja kaikkea sellaista. Gabin ilmestyminen kahville oli kuitenkin miellyttävä yllätys ja hälvensi hieman sitä harmistusta, jonka Maynorin yhtäkkinen lähteminen oli aiheuttanut. Cassandra tiesi kuitenkin, että ei tulisi enää sille miehelle itse juttelemaan, sillä ei pitänyt siitä asetelmasta, että jonkun miehen pitäisi hyötyä hänen ystävyydestään jollain tavalla. Caz oli ihan aidosti tahtonut ystävystyä.
Gabriellen alettua laulaa tunnoistaan, Cassandra kaatoi myös itselleenkin lisää kahvia pannusta, jossa sitä oli vielä runsaasti jäljellä. Tummaverikkö jäi kuuntelemaan keskeyttämättä hetkeksikään Gabia ja meni keittiön pöydän ääreen istumaan sille samalle paikalle, jossa oli aiemminkin istunut. Nainen nappasi taas yhden kekseistä suuhunsa ja valmistautui jo vastaamaan Gabriellelle.
"Ensinnäkin, ystävä hyvä... Et tule tänne ja ilmoita, että olen joku kakkosvaihtoehto. En ole mikään Audreyn korvike enkä tule olemaan", Cassandra aloitti mutusteltuaan keksin ja hypisti keksinmurut sormenpäistään lautaselle jääden sitten katsomaan taas Gabriellea.
"Toiseksikin, sinä tulet tänne juoruamaan veljeni asioista", Caz jatkoi kova ilme kasvoillaan, kunnes sitten kahvia maistettuaan palautti leveän hymyn kasvoilleen kuin olisi juuri huijannut Gabia makeammin kuin koskaan.
"Clarencen kuuluisi tietää siitä raskaudesta. Minä tiesin tuosta kuviosta vain sen, että heillä on vaikeaa. Deidre todellakin loukkasi sanoillaan veljeäni. Clar kertoi mitä Deidre sanoi", Cassandra kommentoi ja kohautti olkiaan mietteliäänä. Toki häntä suretti Clarencen puolesta, ettei toisen parisuhde ollutkaan ihan niin lennokkaasti lähtenyt kukoistamaan.
"Velipoika on kyllä typerä, jos nyt pilaa suhteensa Deidreen makaamalla jokaisen lutkan kanssa, johon törmää. Minun pitänee varmaan käydä moikkaamassa veljeäni", Caz huokaisi ja pudisteli päätään. Hän tiesi, ettei Clarence kuuntelisi muita kuin häntä. Christiania Clarence ei todellakaan kuuntelisi eikä niin isääkään, mutta Cassandraa Clar kyllä kuunteli. Niin se oli aina mennyt.
"Anteeksi, jos vaikutan tympeältä, mutta minua harmittaa ihan hirveästi, kun Maynor sanoi ettei tahdo ystävystä kanssani väkisin, kun ei näe hyötyvänsä ystävyydestä kanssani mitenkään. Hormonipääni ei nyt vielä ole sulattanut niitä pakkeja ja tällä hetkellä vihaan kaikkia kaksilahkeisia", Cassandra tuskaili koettaen estää ääntään murtumasta ja ryysti kahvikuppinsa tyhjäksi muutamalla kulauksella. Hänen tunteensa todella heittelehti kuin vuoristoradassa konsanaan.
"Mutta kerro, että onko jotain mitä voin tehdä auttaakseni sinua tämän kaiken kanssa?" Cassanda kysyi hymyillen jälleen.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 30.01.2015
12:26
Otsikko: Roolipeli
Audrey ei voinut olla hymyilemättä, hän kuuli kuinka Rosey nauroi innostuneesti ja tohkeili suurin piirtein joka ikisen eläimen kohdalla ihan yhtä paljon ja heidän kaikkien piti tytön mukaan katsoa tarkoin eläimiä hänen kanssaan. Faye katsoi lähinnä pikkusiskonsa perään ja juoksi tuon minikiitäjän perässä sinne minne Honey Rose ikinä seuraavaksi keksimään mennä eläimiä katsomaan. Tytön järjestys ei ollut aina ihan kaikkein loogisin, välillä toinen juoksi monen eläimen ohi katsomaan jotain tiettyä minkä oli huomannut kauempaa, välillä toinen juoksi takaisin muistettuaan, että pari eläintä oli jäänyt välistä. Ja aina välillä piti myös palata katsomaan jotain eläintä, jota oli jo käyty katsomassa.
Nyt pikkuneiti tapitti nenä ja kämmenet kiinni lasissa sen toisella puolen häkissään köllötteleviä tiikeriemoa ja tuon kahta pentua.
Audrey käveli hieman tyttöjen perässä lastenrattaita työntävän Christianin kanssa. Hänellä itsellään oli talutushihnassaan Dante ja Mini, mitkä he olivat saaneet erityisluvalla ottaa mukaansa eläintarhan alueelle. Dante nyt kun oli virallisesti hänen opaskoiransa ja Mini nyt oli niin pieni ja söpö, ettei ketään oikeasti haitannut jos se jättikorva tassutteli siinä mukana.
”Minusta tuntuu, että me saamme kuulla vielä monta päivää putkeen tarkat selostukset Roseylta jokaisesta elukasta, minkä hän täällä vain näkee”, Audrey huomautti huvittuneena eikä voinut olla naurahtamatta kuullessaan vähän matkan päässä Honey Rosen innostuneen kiljahduksen ja miten toinen hoki tiikeliä ihan tohkeissaan. Mitä lie ne isot kissaotukset sitten häkissään olivat tehneetkään, että olivat niin saaneet pienokaisen riemastumaan. Audrey painoi hymyillen Roseyn hänelle talteen antamansa pinkin pehmolelun rintakehäänsä vasten ennen kuin kiersi toisen käden Christianin käsivarren ympärille ja lepuutti päätään miehen olkapäätä vasten. Hän oli todella nauttinut siitä päivästä perheensä kanssa. Pian sen hyvän olon rikkoi paparazzit, jotka oli heidät keksittyään livahtaneet eläintarhan alueelle. Toiset alkoivat huudella heille ja kuvailemaan salamavalot räpsähtäen sen minkä kerkesivät.
”Oh, c’mon. Ei tänään”, Audrey pyysi raskaasti huokaisten ja käänsi kasvojaan vaistomaisesti sivuun. Hän oli niin tottunut siihen, että häntä kuvattiin aina, eikä se haitannut varsinaisesti hirveästi vielä silloinkaan kun hän oli liikenteessä Christianin kanssa, mutta silloin kun hän vietti vapaapäivää lastensa kanssa, hän ei halunnut tulla kuvatuksi. Hän halusi pitää julkisuuden erillä perheestään.
”Rosey, tule tänne äidin luo”, Audrey pyysi nopeasti kumartuen ja ojentaen kättään kutsuvasti siihen suuntaan mistä oli kuullut tytön äänen hetkeä aiemmin. Pian tyttö sipsuttikin hänen luokseen tottumattomana siihen kaikkeen kuvaamiseen ja huutelemiseen kun paparazzit kerjäsivät pikku-Audreylta hymyä kameran puoleen. Audrey nosti tytön syliinsä ja toinen piilotti heti kasvonsa äitinsä kaulaa vasten. Faye hakeutui piiloon äitinsä ja isäpuolensa väliin hämmentynen siitä tohinasta, mikä oli kuin tyhjästä ilmestynyt heidän ympärilleen. Audreyn lapset olivat harvinaista herkkua kuvattavaksi, joten paparazzit alkoivat todenteolla piirittää heitä.
”Christian… en tahdo, että he kuvaavat lapsia”, Audrey sanoi hiljaa nojautuen miehen puoleen vältellen yhä kääntämästä liikaa kasvojaan kameroiden puoleen. Onneksi paikalle kiiruhti muutama eläintarhan työntekijää jotka hätystelivät kuvaajia pois, sillä eivät pitäneet siitä miten toiset tulevat sinne häiritsemään kameroillaan eläimiä ja siellä käymässä olevia ihmisiä. Työntekijät olivat todella kärkkäitä saamaan ylimääräiset mölyapinat kameroineen pois sieltä.
”Että pitikin sattua…”, Audrey huohahti ja paijaili rauhoittavasti Honey Rosen selkää. Ei tyttö varsinaisesti kameroita mitenkään pelännyt tai sitä huutelua, mutta totta kai se pientä mieltä ihmetytti.
_

”En tahdo, että hän huomaa sinut”, Max lausahti hiljaa ja kääntyi selin käytävältä näkyviin lasi-ikkunoihin kohti samalla vetäen Elfrieden vartalonsa taakse piiloon. Tytöstä ei näkynyt vilaustakaan käytävältä päin katsottuna. Max rypisti kulmiaan tuohtuneena ja piteli esikoistaan koko sen ajan lähellään, kunnes viimeinkin kuuli sen raivoamisen ja huutamisen loppuvan. Elfrieden ahdistelija oltiin napattu kiinni suoraan omasta työhuoneestaan ja niin kaksi talon omaa turvamiestä kuin paikalle kutsutut poliisit taluttivat raivoavan miehen ulos rakennuksesta. Toinen vietäisiin suoraan poliisikamarille ja DNE:n lakimiehet olivat jo tämän kimpussa. Ei menisi kauan kun he löytäisivät jo omineen tarpeeksi todistusaineista miehen kieroilusta DNE:tä kohtaan, sillä kuullessaan asiasta Bobby oli itse maininnut seurailleensa miehen toimia jo jonkin aikaan. Toisen kirjanpito oli täysin valheellinen ja juoniteltu, toinen oli jo pitkään vetänyt välistä itselleen yhtiön rahoja.
”Harmittavaa, todellakin. Tämä on sellainen ympäristö, että jollakulla herää aina vallan- ja rahanhimo ja sitten se ajaa tekemään tuollaista”, Bobby huokaisi ja pudisteli hieman päätään nojaillessaan kävelykeppiään vasten. Hän tiesi vain sen puolen koko jutusta mikä liittyi DNE:hen. Gregory oli pyytänyt isosetänsä ja kaksi lakimiestä tuekseen kun oli mennyt ilmoittamaan tälle miehelle välittömistä potkuista ja siitä, että toinen tulisi saamaan syytteitä DNE:ltä vehkeilystä ja varastamisesta. Se mitä muita syytteitä toinen vielä saisi, olisi kiinni Elfriedestä ja tytön lausunnosta. Nyt he katselivat vierekkäin kuinka nöyryytettyä ja raivostunutta miestä talutettiin kaikkien nähden käytävän läpi hissejä kohti. Monet katselivat äimistyneenä miehen perään, sillä miestä oli pidetty arvossaan ja luotettavana DNE:n sisällä. Ulkonäkö saattoi todellakin pettää.
”Minut tämä tekee vain vihaiseksi ja pettyneeksi”, Gregory huokaisi ja lähti kävelemään käytävää eteenpäin. Hänen oli tarkoitus mennä sanomaan toisessa huoneessa odottaneille Maxille ja Elfriedelle, että ”vaara” oli ohitse, mies oli viety virkavallan hoitoon. Gregory joutui kuitenkin ottamaan muutaman juoksuaskeleen ja nappaamaan parhaan ystävänsä harteista kiinni, niin pahansisuisensa toinen oli rynnännyt huoneesta ulos sen miehen perään.
”Max, ei. Tiedän, että sinun tekisi helvetisti mieli mennä vetäisemään tuota kusipäätä turpaan, mutta älä. Se ei ole sinua, hän maksaa kyllä teoistaan”, Gregory toppuutteli ja piteli ystävästään kiinni niin kauan kun tunsi toisen viimein rauhoittuvan.
”Helvetti”, Max huokaisi hiljaa ja haroi kädellään hiuksiaan. Hän käänsi katseensa takaisin huoneeseen ja asteli Elfrieden luokse. ”Anteeksi, minulla vain hetken sumeni silmissäni kun näin sen miehen. Tärkeintä on, että sinä olet nyt turvassa, friidu, hän ei voi enää tehdä sinulle mitään”, mies mutisi saksaksi halatessaan tytärtään tiukasti. Max painoi suukon tytön päälaelle. ”En anna kenenkään satuttaa sinua.”

_

Gabriellen kädet singahtivat hänen huuliensa eteen, hän tuijotti kauhistuneena silmät suurina Cassandran pöydän toisella puolen. Gabrielle kurottautui pöydän ylitse koskettamaan pahoittelevasti toisen käsivartta
”Aaaaa, anteeksi en tarkoittanut olla mitenkään paskamainen minulle! Et ole mikään kakkosvaihtoehto, olet vain niin tuore ystävä minulle! Audie on taas ollut aina, ei minulla sinulla silloin Afrikassa ollut ketään muuta kelle jutella kuin videopuhelun kautta serkulleni tai äidilleni. Ja jälkimmäisen kanssa en jaksa keskustella sekuntiakaan omista murheistani. En ajatellut äsken sanojani, sori. Ihan yhtälailla minä oikeasti pidän sinua yhtä rakkaana ja tärkeänä ystävänä kuin Audreytakin, kyllä sinä sen tiedät”, Gabrielle selitti ja vetäytyi sitten kiltisti omalle puolelleen. Hän kiersi molempien käsiensä sormet lämpimän kahvikupin ympärille. Syvä helpottunut huokaus purkautui naisen huulilta ja hän uskalsi jo hymyilläkin silmiään pyöritellen.
”Älä säikyttele, nainen! Minä luulin loukanneeni sinua jo oikeasti ihan kamalasti, vaikka sinä jos kukaan tajuat minua”, Gabrielle naurahti ja nosti kahvikupin reunan huulilleen. Hemmetin Caz, teki tuon ihan tahallaan. Gabrielle katsahti velmu katse silmissään ja niitä kevyesti siristellen ystäväänsä.
”Totta kai minä tulen juoruamaan. Me naiset tehdään sitä, kaikkein eniten me juorutaan toistemme asioista. Amerikkaan muutettuani minusta on tullut juoruakka ihan kuten muistakin”, naine totesi hymyillen ja laski kupin alas. Hänellä oli vieläkin sellainen säikähtämisen jälkeinen värinä päällä äskeisestä. Sehän nyt olisi puuttunut vielä tästä jos Caz olisi oikeasti suuttunut hänelle. Gabrielle vakavoitui kahvikupin äärellä kuuntelemaan mitä Cassandra sanoi tilanteeseen ja nyökytteli päätään. Tosin eiköhän ”vahinko” ollut jo käynyt, sillä se nainen siellä asunnossa oli ollut juuri sen oloinen ettei lähtisi ilman että olisi saanut… krhm. Gosh.
”No nyt veljesikään ei kohta pidä minusta kun varmaa tajuaa minun kertoneeni sinulle, no jaa…”, nainen huokaisi ja pyöräytti silmiään juoden taas kahvistaan. ”Mutta älä mainitse sanallakaan siitä raskaudesta. Se ei ole meidän asia kertoa. Ja minä en edes tiedä mitä Deidre aikoo tehdä sen raskauden suhteen. Heillä meni niin hyvin alkuun, Deidre oli ihan tosi onnellinen, joten tuntuu niin väärältä, jos kaikki romahti hetkessä palasiksi.” Gabrielle pudisteli hivenen päätään ja oli hetken jopa helpottunut kun aihe muuttui hetkeksi toiseksi. Tosin kun puhe olikin Maynorista, joutui hän vain taas olemaan pahoillaan. Caz oli haksahtanut siihen isoimpaan loukkuun mihin vain saattoi Maynorin kanssa.
”Caz, Maynor on…. Maynor. Yksi mies. Ei tarkoita että kaikki ovat samanlaisia”, Gabrielle huomautti pieni hymy huulillaan, ”mieti vaikka Maxia. Siinä ei voisi veljekset olla enää yhtään erilaisempia.”
Gabrielle kohensi hieman ryhtiään ja yritti miettiä miten selittäisi toiselle rakkaalle ihmiselle toisesta rakkaasta ihmisestä.
”Vika ei ole sinussa. Tai tavallaan on. Hän ei voi saada sinua eikä osaa olla vain naisen kanssa sellainen kaverikaveri. Hänellä ei ole mielenkiintoa sellaiseen. Ja vaikka olisikin sinkku ja vapaa, hän ei olisi siltikään ystävä. Maynorilla ei ole muutenkaan mitään parasta ystävää tai jotain vakioäijäporukkaa kenen kanssa hän käy olusella sun muuta . Hän viihtyy liian hyvin omineen elämässään, missä naiset saavat satunnaisesti hetken vierailla. Olen todella pahoillani, Caz. Minäkin olisin luullut jo teidän kaikkien tajunneen ettei Maynorista ole kenenkään ystäväksi ja se on ihan tuhoon tuomittu yritys edes kokeilla. Hän ei halua sitä eikä häntä kiinnosta. Minä olen ihan samanlainen hänelle kuin sinä. Naimisissa ja minulla on lapsia, eli minussa ei ole mitään mikä ”kiinnostaisi” häntä jos niin voisi vähän kärjistetysti sanoa, usko pois minäkin yritin aikoinaan kovasti olla ystävä hänelle ja samanlainen vatipää hän oli minuakin kohtaan”, Gabrielle yritti selittää ja kohautti harteitaan.
”Minä olen vain oppinut näiden vuosien saatossa tulemaan toimeen aviomieheni veljen kanssa. Opit kyllä kestämään hänen luonteenlaatuaan ja lyömään kintaalla koko jutun, kunhan ajatuksesi selviävät tuosta hormonipyörteestä, mutta älä ota tuosta äskeisestä itseesi liikaa, okei”, nainen sanoi vielä pahoitellen ja väläytti myötätuntoisen hymyn ystävälleen. Kun aihe palasi takaisin aiempaan, Gabrielle huokaisi.
”Pyh en enää tiedä. Lätkäise iso pala jesaria ensinnäkin suuni eteen, että olen jatkossa hiljaa”, hän tokaisi ja virnisti. ”Ja mitä teet huomenna? Lähtisitkö kanssani kaupungille ostoksille ja syömään? Ja senkus otat pienemmät mukaan, on minullakin Anna mukanani koko vapaapäivän. Suostuisitko? Jos vielä tahdot olla ystäväni”, Gabrielle hymähti ja katseli pöydän toisella puolen olevaa naista.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 30.01.2015
14:03
Otsikko: Roolipeli
Christian oli automaattisesti nostanut vaunujen aurinkosuojan siten, ettei paparazzit tavoittaneet kameroillaan kaksospoikia. Koko se mukava eläintarharetki oli pilattu niiden kameraihmisten vuoksi. Nähtävästi he eivät saaneet nauttia arjestaan lasten kanssa koskaan. Ja sen päivän piti olla juuri pyhitetty lapsille ja lasten toiveille.
"Helvetti sentään", Christian manasi ja huokaisi helpottuneena eläintarhan henkilökunnan hätistellessä jo kuvaajia tiehensä. Mies katseli Roseyta ja silitti tytön poskea sormellaan.
"Jatketaanko me kierrosta vielä?" Christian osoitti kysymyksen lähinnä Audreylle. Vahinkohan oli jo käynyt ja varmasti paparazzit saivat jo tarpeeksi kuvamateriaalia jotain juttua varten. Olisi kurjaa keskeyttää lasten mukava päivä täysin siihen ja antaa niille julmille kameraihmisille se ilo, että he olisivat onnistuneet vaikuttamaan jotenkin heidän päivän suunnitelmiin.
"Faye? Haluatko vielä jatkaa kierrosta?" Christian kysyi ja kumartui tytön puoleen.
"Jos vielä kierretään loppuun asti ja unohdetaan tuo äskeinen. SItten mennään johonkin sellaiseen paikkaan, missä varmasti saadaan olla rauhassa. Käykö?" Hän ehdotti ja silmäili kaikkia perheensä naisia vuorotellen.
"Voisimme mennä täältä vaikka siihen yhteen leikkitaloon siinä keskustan liepeillä, jossa on iso pallomeri ja liukumäkiä ja pomppulinna ja ties mitä.. Ja me voidaan vaikka järjestää se koko leikkitalo vain ja ainoastaan teitä lapsia varten ettei siellä ole ketään muita ylimääräisiä", Christian oli tosissaan sanojensa kanssa. Hän voisi vuokrata sen koko tilan vaikka pariksi tunniksi, jotta lapset vain saisivat pitää hauskaa.
__

Elfriede oli lähestulkoon kauhuissaan nähtyään isänsä lähtevän sen miehen perään, mutta oli kuitenkin sitten silminnähden helpottunut Maximilianin asteltua takaisin siihen huoneeseen hänen luokseen. Tyttö painautui lähelle isäänsä halaukseen ja nyökytteli miehen sanoille luottaen siihen, että olisi nyt turvassa. Elfriede ei ollut nähnyt sitä miestä enää siellä toimistolla, mutta oli se koko tilanne ollut ihan kamala. Teini tunsi olevansa vastuussa koko siitä sotkusta ja velkaa ison anteeksipyynnön kaikille. Hän erkaantui halauksesta ja katsahti mietteliäänä ympärilleen. Elfriedellä ei ollut harmainta aavistustakaan, että mitä seuraavaksi tapahtuisi.
"Anteeksi kaikesta tästä sotkusta", Elfriede pahoitteli isälleen ja huoneeseen tulleelle Gregorylle. Ei tyttö ihan kuvitellut joutuvansa sellaisiin kuvioihin Amerikkaan muutettuaan.
"Mitä nyt tapahtuu?" Elfriede kysyi vielä ja laski katseensa jälleen. Hän niin tahtoisi vain kotiin lepäämään ja unohtaa sen kaiken.
__

"Tiedän kyllä millainen hän on. Minä vain yritin soittaa kaikille, mutta suurin osa ei vastannut ja muut sanoivat ettei ehdi. Hän oli ainoa, joka tänne tuli kahville seurakseni ja sitten tarjosin hänelle töitäkin, mutta edelleen olen ihan kelvoton. Ja minun tekisi mieli lyödä kintaalla sitä miestä tällä hetkellä", Cassandra sanoi miltein murjottava ilme kasvoillaan, mutta sortui sitten nauramaan viimeisen lauseensa jälkeen. Nainen pudisti päätään huvittuneena ja palasi sitten siihen aiempaa aiheeseen, joka oli osittain vähän vakavampi.
"Clarence ei yleensä hae syyllisiä tällaissa "juoruilutapauksissa". Luultavasti hän ei edes salaile niitä naisiaan, joten hänelle on ihan sama kuka niistä tietää. Sellainen hän on. Helvetti, että miehet osaavat olla hankalia", Cassandra naurahti ja kohautti olkiaan pohtiessaan jälleen veljensä tilannetta. Hänen täytyisi käydä pistämässä Clarence ruotuun joku päivä. Caz katseli hetken ajan ystäväänsä hymyillen ja hänen ilmeensä kirkastui huomattavasti Gabin ehdottaessa ostosreissua.
"Kuulostaa kivalta. Lähden mielelläni, vaikka luultavasti teet sen nyt hyvittääksesi sanomisesi", Cassandra virnuili ja kohotti kulmiaan huvittuneena muistaessaan ystävänsä säikähtäneen aiemmin. Nainen oli jo jatkamassa puhettaan, mutta hänet keskeytti keittiöön astellut Lillian.
"Nukuitko hyvin, pikkuinen?" Caz kysyi hymyillen ja katseli ovensuussa seisoskelevaa tytärtään.
"Sohvalle ei pääse", Lillian ilmoitti ja Caz rypisti kulmiaan ihmetellen, että miksi ei muka pääsisi. Olihan Lillian oppinut jo ihan omin neuvoin menemään siihen.
"Osaathan sinä siihen mennä", Caz hymähti.
"Siinä on jo joku", tyttö mutisi. Cassandra nousi hetkeksi keittiön pöydän äärestä ja kävi vilkaisemassa olohuoneessa, että mistä ihmeestä oli oikein kyse. Nähtyään sen mitä olohuoneen sohvalla oli, Cassandra alkoi huutaa ja kiljua tietämättä enää oikein mitä tekisi. Hän ravasi lyhyttä matkaa keittiön ja olohuoneen väliä ja lopulta keittiössä vielä panikoituaan aikansa pyörtyi suorilta jaloin sen pienen paniikkikohtauksen vuoksi lyöden samalla päänsä lattiaan, joka toimi melko hyvin tainnuttimena.
"Asuuko se meillä nyt?" Lillian kysyi ihmetellen ja osoitteli olohuoneen sohvalla kiemurtelevaa ties kuinka monta metriä pitkää käärmettä. Miten helvetissä se oli sinne päässyt?

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 31.01.2015
02:11
Otsikko: Roolipeli
Pelasit korttisi oikein tuomalla meidät tänne, tytöt ovat kuin eivät muistaisikaan sitä aiempaa välikohtausta paparazzien kanssa”, Audrey huomautti hymyillen ja kohensi varoen nukkuvan pojan asentoa sylissään. Noah oli väsähtänyt melkein heti kun he olivat eläintarhasta lopulta tulleet sinne leikkitaloon, mistä Christian oli puhunut. Ja oli heillä muutenkin ollut vielä ihan hauskaa eläintarhassakin, Audrey oli nopeasti kääntänyt tyttöjen ajatukset paparazzeista pois ja antanut kaksikon viedä hänet vaikka minne. Yhdessä vaiheessa hän oli löytänyt itsensä pitelemässä jotain pitkää ja karvaista otusta sylissään samalla kun opas oli siellä oleville lapsille kertonut siitä eläimestä. Fayesta oli ollut valtavan huvittavaa nähdä äidin tuskailut kun hilleri oli päättänyt kiivetä äidin sylistä toisen harteille sekä niskaan eikä äidillä ollut hajuakaan miltä se koko eläin oli edes näyttänyt. Lapset olivat nauraneet railakkaasti.
Audrey kumartui suukottamaan hellästi nukkuvan poikansa pientä, suloista nenänpäätä. Toinen tuhisi niin tyytyväisen oloisena hänen sylissään. Noah oli muutenkin kaksosista paljon sikeämpiuninen ja rauhallisempikin, Rio taas jaksoi telmiä vaikka loputtomiin ja lopulta väsähtää ihan täysin kesken leikin ja touhuamisen höyhensaarille. Nytkin poika oli ihan menossa mukana Fayen sylissä laskemassa liukumäkiä alas. Christianin vuokrattua se paikka ihan heidän käyttöönsä vain, oli Audrey keksinyt ehdottaa, että Melly toisi lapsensa sinne heidän lastensa seuraksi. Saman ikäisiähän kaikki melkein olivat ja siitähän se riemu oli noussut parhaimmaksi.
Mellyllä oli sitä nykyä niiden viiden aiemman lapsen lisäksi syntynyt vielä yksi Roseyn ja kaksosten välissä. Aikamoistahan naisella oli Rogerin kanssa niiden kuuden lapsen hoitamisessa, mutta päivääkään Melly ei kuulemma pois vaihtaisi. Melly oli täydellisen kotiäidin ruumiillistuma. Pienen hengähdystauon Audrey oli rakkaalle ystävälleen suonut ja hätistellyt toisen lapset tuotuaan menemään käymään kaupungilla, kerrankin vähän sitä omaa aikaa. Melly oli pitkään empinyt mutta lopulta Audreyn taivuteltua nainen oli ollut mielissään. Siinähän ne lapset menivät samalla omia vahtiessa ja Mellyn vanhimmat lapset osasivat katsoa nuorimmaisen sisaruksen perään, muut olivat jo sen ikäisiä että pärjäsivät ilman jatkuvaa vahtimista. Ja Audreysta oli ollut tavattoman mukavaa nähdä pitkästä aikaa kummityttöään jonka kanssa oli hetken jutellut ja lopulta luvannut viedä viime näkemästä jo niin paljon kasvaneen tytön shoppailemaan. Tyttö oli ollut haltioissaan, sillä shoppailureissu kummitädin kanssa oli arvatenkin melko huikea kokemus joka kerta. Audrey hemmotteli kummityttönsä piloille ja sai aina lämpimät torut Mellyltä siitä että oli käyttänyt liikaa rahaa.
”ja nyt voisimme keskustella eräästä seikasta minkä mainitsit silloin jäätelöllä. Rakkaani, missä välissä me olemme käyneet keskustelun siitä, että minun pojistani tulee jääkiekkoilijoita? Tai niin minä vähän ymmärsin siitä ”pääsevät luistimille” kommentista”, Audrey kysyi kulmiaan kohottaen ja räpäytti kerran silmäripsiään viekas hymy huulillaan, oikeasti hän vain kiusoitteli. Hänellä ei ollut sillä hetkellä aurinkolasejaan silmissään ja hän istui aloillaan pallomeren reunalla, sillä ei paljoa uskaltanut siellä liikkua. Ties mitä kuolemanloukkoja siellä oli olikaan joita hän ei nähnyt. Hän tiesi Christianin olevan siinä ihan vierellään.
”Minulla on jo yhden jääkiekkoilijan kaikenmaailman lätkävarusteet tursuamassa joka komerosta, pitäisikö minun kestää se kolmenkertaisena määränä. Uh, ja sitten vielä ne kaikki likaiset, hikiset treenivaatteet sun muut… yagh”, Audrey valitti huvittuneesti nauraen ja näytteli kuin pelkkä ajatuskin olisi puistattanut häntä.
_

”Toipuuhan hän varmasti?” Gregory varmisti vielä silmin nähden huolestuneena ja silitti hellävaroin vaimonsa hiuksia samalla kun piteli pyyhkeeseen käärittyä, kylmää pakastepussia Cassandran päänsivustaa vasten. Max nappasi vielä takkinsa taskussa olleen valokynän käteensä ja tarkisti sänkyyn kannetun Cassandran molemmat silmät valon kanssa. Nainen oli ollut noin vajaat kaksikymmentä minuuttia taju kankaalla.
”Hänen pupillinsa reagoivat normaalisti valoon, kyllä tästä vain säikähdyksellä ja mojovalla kuhmulla selvitään. Uskallan myös veikata, että herätessään hänellä on aikamoinen päänsärky”, Max totesi ja väläytti rauhoittelevan hymyn ystävälleen, joka oli ihan toden teolla säikähtänyt vaimonsa puolesta. Gabrielle oli soittanut heille ihan hätää kärsien ja selittänyt ties mistä jättikäärmeestä olohuoneessa ja siitä miten Cassandra makasi vintti pimeänä lattialla ja hän siinä yrittää samalla auttaa ystäväänsä ja pitää sen helvetin käärmeen pääsemästä minnekään muualle luikertelemaan. Puhelu oli ollut todella outo, Gregory, Max ja Elfriede olivat kiiruhtaneet paikalle niin nopeasti kuin olivat vain päässeet.
”Mitä me tehdään sen käärmeen kanssa?” Max kysyi ja tuli vilkaisseeksi myös ovensuussa seisovaan Elfriedeen ja Gabrielleen, joka piteli Lilliania sylissään.
*
”Max, en usko, että tuo on järkevää”, Gabrielle huohahti ja katseli kuinka hänen aviomiehensä hiipi häntä kuuntelematta sohvan luokse, siinä se käärme köllötteli vieläkin. Julmetun iso se kyllä todellakin oli. Jokin niissä vähän eksoottisimmissa eläimissä miestä kiehtoi, Afrikassakin he olivat aina jos aikaa oli vain ollut, seikkailleet milloin savannilla leijonien ja norsujen perässä ja milloin rämpineet miltei läpipääsemättömässä sademetsässä, jos he vaikka näkisivät vilauksen jostain villieläimestä.
”Ei se mitään tee, se lepää, koska on vasta syönyt”, Max ilmoitti ja katseli sitä kiehtovaa otusta ihan haltioissaan sängyn selkänojan takaa.
”Missä koirat on”, Gregory kysyi automaattisesti ja alkoi vihellellä ja kutsua Muggsia ja Milouta luokseen. Voi jumalauta, jos se käärme oli mennyt hutkaisemaan heidän koiransa!
”Koirat on ok, lukitsin ne varoiksi yläkertaan yhteen huoneeseen. Juuri siltä varalta, etteivät päätyisi käärmeen välipalaksi”, Gabrielle totesi hermostuneesti naurahtaen ja hiippaili todella varovaisena olohuoneen puolelle. Gregory seurasi hänen perässään vieläkin varovaisempana, sillä mies ei ollut todellakaan tottunut sellaisiin vieraisiin kotonaan. Ovikello soi juuri, Gregory pelästyi ja loikkasi varmaan pari metriä ilmaan.
”Rauhoitu, se oli ovikello”, Gabrielle hymähti huvittuneena. Gregory kurtisti tuhahtaen kulmiaan ja käveli olohuoneesta eteiseen koko ajan olkapäänsä ylitse taakseen vilkuillen. Mistäs sitä tiesi jos se käärme meinaisi vielä hyökätä ja nielaista hänen jälkiruuaksi kitaansa. Oven takaa löytyi todella nolostunut ja hermoilevan oloinen naapurinmies joka hattuaan käsissään hypistellen sanoi etsivänsä rakasta lemmikkiään, mikä oli päässyt karkuun omineen kotoa naapurista. Hän oli käynyt kyselemässä jo parista talosta ja tutkinut pihoja ja lähiympäristöä.
”Käärme?” Gregory kysyi huokaisten ja näki naapurinsa ilmeen kirkastuvan. Gregory näytti jokseenkin nyreältä viittoillessaan naapuriaan peremmälle ja menemään olohuoneeseen. Toinen oli silmin nähden onnessaan nähdessään rakkaan luikertelijansa millä oli ehkä maailman typerin nimi ja mitä toinen paijaili ja suukotteli kuin kyseessä olisi ollut jokin vähän ”tavallisempi” lemmikkieläin. Gregory teki todella selväksi ja alleviivasi todella tarkasti jokaisen sanomansa sanan siitä miten ei helvetti soikoon enää ikinä tahdo nähdä tuollaisia elukoita kotinsa lähellä, tai kotonaan kuten tässä tapauksessa, miten heillä oli pieniä lapsia ja miten hänen vaimonsa pelkäsi eläimiä. Tämän kerran hän antaisi anteeksi toisen huolimattomuuden, mutta toisella kerralla hän ei olisi niin armollinen. Naapuri pyyteli vuolaasti anteeksi kymmeniä kertoja ja lupasi parannella käärmeen terraarion lukitusta paremmaksi ettei se pikku kultamuru enää karkaisi omille teilleen. Naapurin ja käärmeen mentyä, Gregory paiskautti ulko-oven kiinni ja henkäisi syvään. Kaikki tapittivat häntä.
”Menen katsomaan onko Cassandra yhtään heräillyt”, mies mutisi ja lähti yläkertaan.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 31.01.2015
02:14
Otsikko: Roolipeli
SÄNGYN XDDDDD hups, nyt se on sohvalta jo sänkyy siirtyn koko käärme :DDDDDDDDD mukavast Cazin vieree.

ei ei ihan sohvaa tarkotin*

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 31.01.2015
02:53
Otsikko: Roolipeli
// joo cazin viereen pötköttää vaa ;DDD


CHristian oli myös ollut hetken ajan pallomeressä lähinnä viihdyttämässä Roseyta ja muitakin lapsia pelleilyllään. Lasten kuitenkin jatkaessa keskenään sitä leikkiä ja touhuamista leikkitalon tarjoamien aktiviteettien puitteissa, Christian pääsi istuskelemaan Audreyn seuraan ja vetämään vähän happea välissä. Hän oli toki urheilija ammatiltaan, mutta lasten kanssa leikkiminen oli ihan oma lajinsa. Siitä pitäisi kehittää joku ammattilaistason sarja - Christian olisi sielläkin varmasti huipulla. Mies virnisteli ajatuksilleen, kunnes keskittyi kuulemaan tyttöystävältään pieniä kyseenalaistamisia heidän kaksospoikien tulevaisuudesta ja siihen kuuluvasta harrastuksesta.
"Hei, puhun MEIDÄN pojistamme", Christian painotti naureskellen ja jäi keksimään hetkeksi hyvää puolustusta itselleen ja sanomisilleen.
"Lisäksi... Et voisi olla niin julma, että katkaisisit perinteen. Creiderien pojat on aina ohjattu jääkiekon pariin. Se on sellainen isältä pojalle -perinne", Christian myhäili ja suukotti ohimennen Audreyn korvantaustaa.
"Ja sitten heistä tulee totta kai yhtä hyvännäköisiä kuin isänsä ja tiedäthän sinä, että kuka tahansa nainen tahtoisi yhden Creiderin", mies vitsaili yliylpeänä ja pieni liioittelu kuulsi hänen äänensävystään.
"Et voisi riistää sitä minulta, ethän? Vai haluatko, että he alkavat tanssimaan? Koska se on ihan hukkaan heitetty ajatus, tiedät kyllä heidän perivän isänsä tanssigeenit", Christian naureskeli ja katseli hetken ajan Audreyn sylissä lepäävää Noahia.
"Vai mitä, toukka? Jääkiekko tulee olemaan se juttu..", mies vakuutteli kutittaen sormenpäillään ohimennen pojan toista polvea.
__

Elfriede oli ollut kauhuissaan nähtyään sen käärmeen. Ainakin se oli toiminut ajatusten häivyttäjänä aiemmasta draamasta. Tyttö katseli Gregoryn perään toisen ensin läksytettyä naapurin todenteolla siitä tempauksesta ja huolimattomuudesta. Tilanteen selkeästi jo lauhduttua aiemmasta kohinasta, Elfriede rentoutti hartiansa ja henkäisi syvään.
"Onneksi olit täällä, Gabi. Jos Caz olisi yksin ollut täällä ja pyörtynyt niin tiedä mitä olisi voinut käydä", Elfriede huokaisi helpotuksesta ja vilkaisi isäänsä, joka selkeästi oli ollut enemmänkin innoissaan siitä käärmeestä.
"On ehkä parempi, että et sano sitten Cassandralle sanallakaan siitä kuinka kaunis tai mahtava tuo käärme mielestäsi oli", tyttö virnisti isälleen.

Cassandra kurtisti kulmiaan raottaen varovaisesti silmiään. Läpitunkeva valo tuntui aluksi järkyttävältä viiltona takaraivossa, mutta kevyen tunnustelun jälkeen Caz oli todennut takaraivossaan oikeasti tykyttävän pieni kuhmu. Nainen huokaisi tuskaisena ja laskeskeli hetken ajan mitä oli oikein tapahtunut, mutta Gregoryn tultua huoneeseen hänen mieleensä välähti se kaikki aiempi mieleen. Pieni kevyt paniikki oli taas vallata naisen mielen.
"Se... Se käärme... Missä se on? Haluan sen pois täältä. En voi olla täällä", Cassandra koetti ripeästi nousta ylös sängystä, mutta stoppasi jo siinä vaiheessa, kun oli päässyt istumaan ja joutui hieromaan ohimoitaan pään valtavan jomotuksen vuoksi.
"Missä Lillian on?!" Caz panikoi. Luoja, jos se käärme olisi tehnyt jotain hänen pikkutytölleen... Tummaverikkö pelkäsi eläimiä todenteolla eikä hän liioitellut pelkoaan lainkaan. Koirat ja hevoset olivat vielä ihan kevyttä kamaa niihin käärmeisiin sun muihin ällötyksiin verrattuna. Ainakin tuli todistettua se, että Cassandra todellakin pelkäsi eikä itse liioitellut pelkoaan lainkaan.
"Kenen se käärme on?" Cassandra kysyi varovaisesti vielä mieltään puistattaen koko kuva mielessään siitä ällötyksestä.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 01.02.2015
05:40
Otsikko: Roolipeli
Christianin suukottaessa hänen korvantaustaansa.
Audrey kohotti toista kulmaansa huvittunut virnistys kivuten huulilleen.
”Saanen huomauttaa, että puolet niistä geeneistä tulee minulta, älä vie kaikkea kunniaa”, Audrey totesi naurahtaen ja joutui kyllä, vitsaili toinen tai ei, myöntämään, että Creidereissä oli sitä jotain. Olihan hänkin aina kerta toisensa jälkeen päätynyt Christianin lumoihin ja mies olikin ainoa kuka oli koskaan saanut hänen sisällään jonkin liikahtamaan. Ja nyt hän vihdoin tiesi sen ettei ilman toista osaisi elää. Hän voisi aina lähteä ja pyristellä vastaan, mutta silti hän aina palaisi takaisin. Joten miksi kiduttaa itseään? Christian oli hänen se Oikea.
Jos hän olisi kyennyt niin vain tekemään, hän olisi pyöräyttänyt silmiään.
”Hyvä on. En vie sinulta teidän perinteitä”, Audrey lupasi kevyt hymy huulillaan ja silitti hellästi kädellään Noahin ihanan tuntuisia hiussortuvia, ”mutta et voi mitään sille jos heistä ei tule jääkiekkoilijoita, ei heitä voi pakottaa.” Audrey lähetti lentosuukon Christiania kohti huuliaan muiskauttaen. Voi miten hän ei siinä vaiheessa vielä voinut tietää, mutta heidän pojistaan tulisi jääkiekkoilijoita. Ja vielä varsin taitaviakin sellaisia. Kuten isänsä.
”Sitä näköasiaani hoitava lääkäri soitti minulle eilen.... En ole ehtinyt kertomaan millään sopivalla hetkellä, mutta olen menossa sinne toimenpiteeseen ensi viikolla. Pärjäätkö lasten kanssa pari päivää, kun olen poissa?” Audrey kysyi ja näytti hetken mietteliäältä. Hän ei ollut ennättänyt vielä varsinaisesti ajattelemaan koko asiaa. Tai oli hän tehnyt päätöksen, mutta hän ei uskaltanut ajatella sen pidemmälle.
”Kai olen vähän hermostunut siitä…”, Audrey naurahti heikosti ja kurtisti hivenen kulmiaan. Hän hengähti syvään ja sipaisi sormenpäällään höyhenenkevyesti sylissään nukkuvan pojan nenänpäätä. Ajatuskin siitä ettei hän kuulisi enää lastensa ääniä… kieltämättä se pelotti aika hemmetin paljon.

_

Gregory kiiruhti askeleitaan Cassandran luokse ja istuutui nopeasti vaimonsa vierelle.
”Rauhoitu, äläkä tee nopeita liikkeitä, en tahdo että kaadut ja kolautat pääsi taas”, Gregory komensi lempeästi ja huokaisi hiljaa. Hän piteli vaimostaan kiinni.
”Lillian voi hyvin, ei lapsilla ole mitään hätää. Käärmekin on poissa”, Gregory vakuutteli ja ärtyi mielessään jo pelkästä ajatuksesta siitä miten helvetin huolimaton naapuri oli ollut sen otuksensa kanssa. Jos Gabriellea ei olisi tosissaan ollut paikalla, ties mitä hirveää olisi vielä voinut tapahtua. No, oli hän laittanut naapurin kuulemaan kunniansa.
”Käärme on naapurin. Se oli päässyt vapaaksi terraariostaan ja omistaja oli jo hetken etsinyt sitä ennen kuin keksi tulla kysymään täältä. Se on todennäköisesti luikerrellut sisään jostain avonaisesta ovesta tai ikkunasta. Mutta nyt se on poissa, Caz”, Gregory sanoi ja poimi naisen leuan sormiensa väliin kääntäen naisen katseen kohtaaman omansa. Hän oli tosissaan.
”Ja laitoin sen idiootin kuulemaan kunniansa. En tahdo nähdä siitä otuksesta enää vilaustakaan ikinä. Olin ehkä turhan kärkäs hänelle, mutta säikähdin ihan helvetisti kun sinä olet täällä taju kankaalla ja se käärme oli olohuoneessa. Luojan kiitos, että Gabi oli täällä”, Gregory huohahti ja katseli vaimoaan.
”Max epäilinkin, että sinulla voi olla pää kipeä. Tahdotko jotain lääkettä?” mies kysyi ja silmäili vaimonsa olemusta huolestuneena. Gregory pyyhkäisi naisen kasvoille vierähtäneitä hiuksia sivuun.
”Sinun pitäisi levätä. Tahdotko, että tuon Lillianin tänne niin saat mielenrauhan?” Gregory kysyi ja hymyili kevyesti vaimolleen.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 01.02.2015
06:30
Otsikko: Roolipeli
Christian hymyili tyytyväisenä Audreyn luvatessa ettei vie häneltä oikeutta jatkaa Creiderien perinnettä. Ei hän tietenkään pakottaisi poikiaan jääkiekkoa pelaamaan, mutta totta kai hän ensitöikseen poikia ohjaisi siihen suuntaan tutustumaan lajiin. Toki olisi täysin kaksosten päätettävissä, että jatkaisivatko he pelaamista enää lainkaan kasvaessaan. Christian katseli Noahia lempeä katse paistaen silmissään. Kuultuaan kuitenkin Audreyn huolenaiheen, miehen katse siirtyi naisen kasvoihin.
"Totta kai pärjään. SInun tulee vain keskittyä itseesi ja hyvinvointiisi", Christian muistutti ja vei toisen kätensä Audreyn poskelle, jonka jälkeen painoi kevyen suukon naisen pehmeille huulille.
"En yhtään ihmettele. Se on iso juttu. Olet todella rohkea, Audrey", mies kehui hymyillen ja silitti vielä Audreyn posken ihoa peukalollaan ennen kuin vei kätensä pois naisen kasvoilta. Kyllähän se kaikki CHristianiakin hermostutti, mutta hän seisoisi rakkaansa rinnalla tapahtui mitä tahansa. Audrey olisi sen kaiken arvoinen.
"Muuten, niistä Fayen synttäreistä... Oletko ihan varma, että haluat sen kulipään sinne?" Christian virnuili varmistettuaan, että Faye oli varmasti toisaalla. Kyseessähän oli kuitenkin yllätys.
"Cassandra kertoi soittaneensa hänelle eilen ja kuulemma herra Pérez saapuu mielellään paikalle esiintymään. Oli kuulemma edelleen yhtä ihastuttava kuin aina ennenkin. En kyllä tiedä mitä siskoni päässä on liikkunut joskus", Christian naureskeli päätään pudistaen.
__

Cassandra katseli Gregorya nyökäten varovasti miehen sanoille. Hän oli hyvillään siitä, että käärme oli poissa ja Lillian kunnossa, mutta ajatus siitä hirvityksestä... Caz ei oikein tiennyt miten suhtautua siihen, että tiesi sen asuvan heidän naapurissaan.
"Naapurin? Eli se voi karata toistekin ja löytyä täältä. Helvetti", Cassandra manasi aavistus pelosta näkyen katseessaan. Siitä lähtien nainen pitäisi ovet ja ikkunat visusti kiinni eikä niitä turhaan availtaisi.
"Lillian oli jo menossa siihen sohvalle ennen kuin tuli ilmoittamaan jonkun olevan jo siinä. Kuka tervejärkinen haluaa sellaisen lemmikikseen?" Tummaverikkö pudisti päätään pienin varovin liikkein todella epäuskoisena kaikesta siitä tapahtuneesta.
"Haluan siitä sohvasta eroon, Gregory. Ja kiitos, mutta minulla on täällä yöpöydän laatikossa särkylääkettä", Cassandra ilmoitti ja kaivoi särkylääkettä säilöstään. Hän otti lääkkeen alas veden kera. Cazilta oli jäänyt yön jäljiltä vesilasi yöpöydälle hänen onnekseen, joten ei tarvinnut hakea sitäkään muualta. Hetkeä myöhemmin hän kuuli ääntä toisaalta talosta ja tunnisti Gabin äänen yhdeksi.
"Lillian tuskin malttaa olla aloillaan, kun vasta heräsi päiväuniltaan ennen koko episodia. Ja minun mielenrauhani on niin järkkynyt, että tässä menee varmaan puoli-ikuisuutta, että toivun tuosta aiemmasta. En tahdo nyt nukkua, näkisin vain painajaisia tästä kaikesta", nainen ähkäisi ja tapaili jo kevyttä nauruakin. Cassandra varasti suukon aviomiehensä huulilta ja koetti karistaa mielestään sen muistikuvan käärmeestä.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 Credion - suntuubi.com