Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / Roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Bonska
Lähetetty: 01.02.2015
07:06
Otsikko: Roolipeli
Audreyn huulille kipusi leveä virnistys, hän oli helpottunut kun puheenaihe vaihtui. Hän oli vain halunnut kertoa Christianille tulevasta, sillä todellakin yritti pitää siitä kiinni ettei heidän välillään ollut enää mitään salaisuuksia. Hänen piti oppia kertomaan asioistaan toiselle ja Christianin tuki oli hänelle tärkeämpi kuin mikään muu.
”Tietysti haluan. Faye ei muusta puhukaan kuin Pitbullista jos musiikki tulee puheenaiheeksi. Se olisi ikimuistoinen syntymäpäivälahja hänelle, enkä voi vastustaa kiusausta sen toteuttamiseksi”, Audrey sanoi myhäillen hyväntuulisesti hänen suunnitelmiensa onnistuttua. Harvoin ne epäonnistuivatkaan, mutta tällä kertaa hän oli erityisen mielissään siitä koska kyseessä oli kuitenkin hänen esikoisensa. Audrey nauroi huvittuneena.
”Ihmettelisin jos ei olisi suostunut. Niin naurettavan hyvän palkkion hän saa siitä. Ja en sanoisi, ettekö Cassandran vetovoima houkutellut sitä miestä varmasti muutenkin”, tummaverikkö totesi sädehtivästi virnistäen.
”Minulla on hirveästi vielä suunniteltavaa ja järjesteltävää niiden syntymäpäivien suhteen. Ja että kaikki saadaan valmiiksi, minun pitää saada houkuteltua Faye pariksi päiväksi pois kotoa ennen niitä”, Audrey tuumaili, mutta kuullessaan pienen makean haukotuksen sylistään, hän huomionsa palautui takaisin sylissään olevaan Noahiin.
”Alatko sinä heräilemään, nöpönenä?” hän kysyi leperrellen lempeä hymy huulillaan ja poimi toisen käsistä hellästi sormiensa väliin tuntiessaan kuinka poika venytteli hänen sylissään. Noah hieroi pienellä nyrkillään silmäänsä ja veti syvään henkeä ennen kuin raotti viimeinkin hitaasti, hieman väsyneenä vieläkin suuria, tummien ripsien kehystämiä silmiään. Pojan ilme kirkastui heti ja leveä hymy kipusi suloisille kasvoille tuon huomatessa ensimmäiseksi vanhempansa.
"Mitä hän tekee?" Audrey kysyi henkäisten ja piteli vieläkin kiinni Noahin kädestä. Hänellä oli ikävä sitä, että saattoi katsella lapsiaan. Hän olisi jaksanut katsella vaikka tuntikausia poikiensa nukkumista eikä mikään ollut söötimpää nähdä kuin näiden herääminen uniltaan. Ja hän rakasti sitä miten pienelle huulille kipusi aina hymy hänet huomatessaan tai kenet ikinä pienokainen ensimmäiseksi perheestään näkikään.
_

Gregory hymähti ääneti ja pudisteli päätään.
”Rohkenen epäillä. Tuhlaat turhaan energiaasi sen pelkäämiseen, vaikka ymmärränkin sinun pelkosi. Tein hyvin selväksi, että jos moista tapahtuu toiste, se käärme ei enää aurinkoista päivää näe”, Gregory sanoi hetkeksi vakavoituen ja vilkaisi raollaan olevan oven suuntaan kuullessaan hänkin ääniä toisaalta.
”Hyvä on, soitan ja pyydän hakemaan sohvan jo tänä iltana pois. Katso uusi mieleesi oleva tilalle niin hankitaan se”, Gregory lupasi ja odotti, että Cassandran sai otettua lääkkeen.
”Jos sitten tulisit näyttämään itseäsi muille, että tietävät sinun olevan kunnossa”, Gregory pyysi vino hymy huulillaan ja suoristautui ylös sängyn laidalta. Hän tarjosi kättään vaimolleen ja toisen noustua, hän lähti johdattelemaan vaimoaan alakertaan missä muut olivat.
Muut olivat keittiössä. Max hauskuutti sylissään olevaa Lilliania sen minkä kerkesi hassuilla ilmeillään ja vielä hassuimmilla jutuillaan. Tyttö nauroi maha kippurassa miehen sylissä ja se näky huvitti muitakin keittiössä olevia. Gregoryn ja Cassandran huomatessaan, Gabrielle suoristautui ylös pöydän äärestä.
”Hemmetti Caz, kun minä säik0hädin! Ensin poukkoilet ihan päättömästi täällä ja heität nurin lattialle. Luulin kallosi murtuneen, niin pirun kovaa se kopahti lattiaa vasten… mutta pääasia, että olet kunnossa”, nainen päivitteli ja piteli sydänalaansa sen vieläkin väpättäessä. Cassandra oli säikäyttänyt yhtä lailla hänetkin.
”Hän on kunnossa, vain säikähtänyt ja vähän päänsärkyä”, Gregory vastasi ja ohjasi vaimonsa pöydän luokse muiden seuraan jääden itse kuin vaistomaisesti naisen lähettyville. Gabrielle halasi pikaisesti Cassandraa ennen kuin istuutui takaisin aiemmalle paikalleen Maximilianin ja Lillianin viereen.
”Jos päänsärkyä jatkuu monta päivää niin lupaathan tulla käymään vastaanotollani? Ja kylmä auttaa kuhmuun, mutta uskon sen olevan jo huomenna tai ylihuomenna viimeistään laskeutunut”, Max sanoi katsellessaan huolehtiva katse silmissään Cassandraa.


Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 01.02.2015
08:01
Otsikko: Roolipeli
Christian seuraili Noahin heräämistä hymyillen lempeästi, sillä poika oli todella suloinen näky venytellessään ja hieroessaan unisia silmiään.
"Hän pienen venyttelynsä jälkeen tajusi olevansa ihastuttavan äitinsä sylissä ja rupesi hymyilemään todella leveästi ilme täysin unisuudesta valvenneena", Christian kertoili ja sipaisi sormellaan ohimennen Noahin nenänpäätä saaden pojan naurahtamaan hiljaa. Poika hapuili ilmaa käsillään kunnes koetti tavoitella äitinsä kasvoja käsillään.
"Noah tahtoisi nähtävästi kokeilla käsillään kasvojasi, siihen malliin poika käsillään kurkottelee", Christian kertoi Audreylle tottuneen huolettomasti. Siitä ei ollut mitään vaivaa kertoa niinkin pieniä asioita varsinkin, kun hän oli jo niin tottunut jo olemaan toisinaan Audielle se auttava taho, joka esimerkiksi juuri lasten suhteen niitä pieniä asioita helpotti "näkemään".
"Cassandra kertoi, ettei siitä puhelusta meinannut tulla loppua. Siitä tulee kyllä hauska päivä, kun juhlimme niitä synttäreitä. Pääsemme kaikki kiusaamaan Cazia ja juhlimaan Fayea ja todistamaan pikkutytön unelmien täyttymystä", Christian virnuili ja suukotti Audreyn poskea suunnaten katseensa sitten taas uudemman kerran toiseen kaksospojista, joka piteli jo pientä ääntäkin äitinsä sylissä. Se oli sellaista pienen lapsen mutinaa, josta ei oikein ottanut mitään selvää. Vähän niin kuin juuri jotkut herra Pérezin kappaleista. Ajatus huvitti Christiania ja joutui yskäisemään pari kertaa, jotta pystyisi karistamaan sen ajatuksen mielestään.
"Voin vain kuvitella isäsi ja Bobbyn ilmeen, kun he näkevät tämän Pitbullin esiintymässä. Tai ylipäätään kuulee hänen puhuvan", Christian sortui nauramaan uudemman kerran.
__

// se friidu on sit ulkosalla puhumas äitinsä kans puhelimessa siitä aiemmasta kuviosta, joten se ei oo tos pöydän ääres :'D

Cassandra nyökkäili Maximilianille hymyillen ja katseli Lilliania, joka oli ihan sen saksalaismiehen pauloissa sillä hetkellä. Kun Max oli hetkeksi irrottanut huomionsa Lillystä, oli tyttö jo ruvennut käsillään peittämään miehen silmiä ja koettanut saada tuon huomion takaisin itseensä.
"Kiitos teille molemmille huolenpidosta. Ja Gabi, ei ollut tarkoitus säikäyttää, mutta en ihan hallitse itseäni tuollaisissa tilanteissa", Caz naurahti hiljaa ja katseli koiria, jotka olivat tulleet keittiöön peräkanaa. Jopa itsensäkin yllättäen tummaverikkö kumartui lattialle ja nappasi Muggsin syliinsä. Se oli ollut salaa Cassandran lemppari koirista, vaikka ei hän niihin ollut juuri huomiota katsettaan enempää laittanut. Muggs näytti irrottautuvan siitä normaalisti niin tyynen rauhallisesti, puoliunisesta identiteestistään ja muuntautui hetkessä paljon innostuneemmaksi. Nähtävästi se hetki, että Cassandra piteli koiraa sylissään oli sellainen, jota koirakin oli odottanut. Se yritti lipoa pienellä kielellään Cazin käsiä ja kivuta kohti hänen kasvojaan. Nainen naureskeli hiljaa ja silitteli sitä suloista tuhisevaa otusta.
"Gabi, tulen huomenna hakemaan sinut ja Annan jossain vaiheessa aamua. Et saa nukkua pitkään sitten tai tulen herättämään sinut. Ties mitä keksin, kun pääni tänään löin", Cassandra sanoi virnistäen ja tuli vilkaisseeksi jälleen Muggsia, jonka into ei ollut vieläkään laantunut.
"Niin, menemme huomenna kaupungille Gabin ja tyttöjen kanssa", nainen kertoi ohimennen Gregorylle, vaikka ei mies sillä tiedolla mitään juuri tekisikään. Lillian näytti edelleen pöydän toisella puolen peittelevän Maximilianin silmiä ja käski tuota olemaan hiljaa omalla tutulla tavallaan.
"Urpo", Lillian sanoi Maximilianille ja sai ainakin Cassandran repeämään vallattomaan nauruun. Sen sanan tyttö oli oppinut velipojiltaan, jotka kutsuivat toisiaan aina välillä sillä nimellä.
"Hei, mitäs jos joku ilta mentäisiin syömään neljästään? Tuplatreffit", Caz ehdotti virnistäen lähinnä Gabriellelle, sillä ne ukothan nyt saisivat luvan raahautua mukaan kaikenmaailman hullutuksiin mitä he Gabin kanssa vain keksivät. Eivätkä he olleet koskaan viettäneet iltaa niin pariskuntien kesken!

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 01.02.2015
10:58
Otsikko: Roolipeli
oisko tosta nyt joku viikko :D

”Istu, Dante”, Audrey komensi ja tunsi kuinka kultainennoutaja istui heti käskystä kiltisti alas ihan hänen vasempaan jalkaansa kiinni. Audrey ei voinut olla hymyilemättä itsekseen, koska se karvakuono oli vain niin mainio otus. Nainen painoi muutaman kerran ovikelloa ja laski kätensä sitten toisen kätensä päälle, mikä lepäsi kiiltävänvalkoiseksi lakatun kävelykepin päälle, siinä oli myös mustia ja hopeisia yksityiskohtia. Kello oli jo illan puolella, ehkä jotain seitsemän ja kahdeksan välillä, hän oli käynyt parilla lasillisella isosiskonsa kanssa, toinen oli käymässä Konstantinen kanssa Amerikassa ja kerrankin kun Masha oli päässyt käymään kaupungilla ilman sulhastaan, Audrey ei ollut raaskinut kieltäytyäkään. Ja tietysti hänestä oli hauska tavata siskoaan, hän ei jaksanut menneistä enää kantaa kaunaa. Anteeksi hän ei voinut antaa, mutta asian kanssa saattoi elää. He olivat puhuneet Mashan ja Konstantinen tulevista häistä, niihin oli vielä vajaa puolivuotta. Audrey oli myös kertonut myös huomisesta toimenpiteestään ja huolistaan sen suhteen. Senkin vuoksi hän halusi hoitaa tämän käsillä olevan asian nopeasti ja päästä kotiin viettämään aikaa lasten ja Christianin kanssa ennen kuin olisi pari päivää pois kotoa. Toimenpide tehtäisiin Seattlessa.
Audrey naputti hitaasti sormiaan kävelykepin hopeisen nupin päällä ja huokaisi ääneti. Hän soitatti ovikelloa uudestaan ja kumartui sitten postiluukun puoleen.
”Clarence, olet siellä kumminkin. Kuulen television, joten sinun on ihan turha erakoitua sinne tai näytellä ettet ole kotona. Ja jos sinulla on siellä joku nainen… no, suosittelisin piilottamaan hänet syvimpään ja pimeimpään nurkkaan tai heittämään ihan suosiolla parvekkeelta ulos, koska minä varmaan huitaisen sitä naista turpaan. Tai jos hän on taas jälleen kerran joku työntekijämme, voit vapaasti kertoa hänelle että anna varmaan ilkeyttäni potkut, sillä hän nai minun pikkuserkkuni aviomiestä enkä oikein pidä hirveästi ajatuksesta ja aiempia naisiasi muistellessani olet hurmannut taas jonkun tyhjäpäisen sihteerikön tai vastaanottoneidin alemmista kerroksista, jotka on helppo muutenkin korvata… Tahdotko, että jatkan täällä käytävän puolella kaikkien naapureidesi kuullen vai tuletko ystävällisesti aukaisemaan oven veljesi tyttöystävälle?” Audrey kysyi liioitellun aurinkoisella äänensävyllä leveä, huvittunut hymy huulillaan ja laski postiluukun läpästä irti ennen kuin astui hieman kauemmas ovesta odottamaan.
”Hyvä poika”, Audrey hymähti ja sipaisi ohimennen vierellään istua nököttävän koiran leveää, pehmeää päälakea.
”Hyvää iltaa rouva Fitzpatrick”, tummaverikkö tervehti nauruaan pidätellen ja yritti parhaansa mukaan estää suupieliään nykimästä liikaa ylöspäin. Hän ei voinut erehtyä, sama iäkkäämpi, todella utelias ja juorujen nälkäinen leskirouva asui vieläkin samassa asunnossa Christianin asunnon naapurissa. Hän oli kuullut miten rouva oli yrittänyt mahdollisimman hiljaa raottaa vähän asuntonsa ovea urkkiakseen mitä käytävällä tapahtui. Audreyn tervehdyttyä vanha rouva vingahti ja sulki oven nopeasti kiinni jäätyään kiinni. Audrey oli tunnistanut toisen hajuvedestä. Uh, siitä ei todellakaan voinut erehtyä.
_

Gregory piteli vatsanseutuaan, sillä siihen sattui jo ihan oikeasti. Hän nauroi katketakseen Maximilianin jutuille, joita toinen oli suoltanut suustaan sitä mukaan kuin oli niitä keksinyt. Tai oikeastaan ne olivat pitkälti juttuja miehen omista kokemuksista ja kommelluksista elämän varrella. Nyt mies oli selittänyt juttua siitä miten oli Gabriellea kosinut silloin vuosia sitten eikä kosinta ollut ihan kaikkein parhaiten sujunut. Gabrielle oli piiloutunut nauramaan ruokaliinansa taakse, koska ei kestänyt enää kuunnella yhtään enempää. Max oli vain yksinkertaisesti loistava tarinankertoja eikä Gregorykaan ollut ihan kaikkia yksityiskohtia tästä tarinasta vielä kuullutkaan.
”En saa happea, mistä sinä oikein revit noita juttujasi”, Gregory huohahti naurunsa lomasta ja pudisteli päätään voimatta lopettaa nauruaan.
”Sinä pökerryt kohta, minä vien sinut tanssimaan, serkkurakas”, Gabrielle tokaisi virnistäen ja pyyhki itsekin hieman silmäkulmiaan ennen kuin suoristautui pöydän äärestä.
”Et varmaan pahastu jos lainaan miestäsi hetkeksi?” Gabrielle tiedusteli kujeellinen hymy huulillaan Cassandralta ja nappasi sitten Gregoryn mukaansa tanssilattialle. He olivat tulleet yhteen Hollywoodin trendikkäimpään ja kalleimpaan ravintolaan, mitä suosivat suoraan sanottuna vähän rikkaammat ja sellaiset merkittävät julkisuuden henkilöt, jotka tahtoivat viettää iltaansa rauhassa. Los Angelesin kerma. Siellä oli täysin normaalia, että viereisessä pöydässä oli kolmen oscarin voittanut filmitähti tai kaikkien tuntema laulaja. Siellä kukaan ei ollut sen hienompi tai vaikutusvaltaisempi kuin toinen, pääpointti oli että jokaisella oli hauskaa. Ravintola oli ollut legenda jo heti perustettuaan neljäkymmentäluvulla ja sen suosio oli kestänyt kaikki ne vuosikymmenet.
”Kerrankin jäimme hetkeksi kahden, salarakkaani”, Maximilian huomautti virnuillen ja vinkkasi leikkisästi silmäänsä Cassandralle. Heillä oli ollut todella mukava, rentouttava ilta neljistään. He olivat syöneet, juoneet ja tanssineet enemmän kuin jalat kestivät. Paikan vauhdikas orkesteri ja sukkela suustaan oleva jazzlaulajapianisti sai vain kaikkien menojalan vipattamaan.
”Kerrohan, milloin jätät Gregoryn ja karkaat minun kanssani?” Max tuumi pähkinänruskeat silmät pilkehtien ja poimi nauraen drinkkinsä pöydältä käyttäen sitten lasin reunaa huuliltaan.
”Olen niin täynnä ettei minun lääkärintakki taida mennä huomenna enää kiinni”, saksalaismies voivotteli ja nojasi tuolinsa pehmustettua selkänojaansa vasten vatsaansa taputellen. Mies oli varsin hurmaava näky räätälöidyssä smokissaan, valkoisessa kauluspaidassaan ja mustassa solmukkeessaan, minkä toinen oli jo aikoja sitten aukaissut. Nyt se riippui hänen kaulassaan rennosti muutama paidan nappi aukaistuna seuraksi.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 01.02.2015
12:01
Otsikko: Roolipeli
Clarence ei jaksanut reagoida ovikelloon, mutta tutun äänen alettua huutaa postiluukusta, ei Clar voinut muuta kuin tehdä lähtöä olohuoneen sohvalta ovelle. Oli se kumma, että kaikki tahtoivat ravata siellä asunnolla niinä aikoina. Christopherkin oli Alexan kanssa käynyt toissapäivänä kahvilla täysin kutsumatta, mutta kai siihenkin vierailuun jokin syynsä oli. Nähtävästi sana liikkui hänen ja Deidren pienestä välirikosta.
"Voi luoja..", Clar manasi itsekseen, kun Audrey oli lopettanut hölisemisen postiluukusta. Mies avasi oven turvalukosta ja raotti oven auki katsellen sen ulkopuolella seisovaa Audrey Dionia.
"Käsittääkseni se on oma asiani mitä teen eikä sinulla ole oikeuksia puuttua yksityiselämääni. Mutta tule nyt kuitenkin peremmälle sieltä huutamasta. Ja mitä helvetin teinejä te olette Christianin kanssa? Onko hän sinun poikaystäväsi nyt?" Clarence naureskeli ja pudisteli päätään huvittuneena. Hän palasi peremmälle asuntoon takaisin olohuoneeseen ja istahti takaisin sohvalle. Hänen työpaperinsa oli levitelty sohvapöydälle ja televisiosta tuli urheilua. Vieraita naisia siellä ei ollut ollut hetkeen, joten siitä Audreyn oli turha hermoilla tai raivota.
"Mikäs on syy ihastuttavaan läsnäoloosi? Vai onko sinulla tapana vierailla kaikkien alaisiesi luona varmistamassa, ettei mahdollisia työpaikkaromansseja ole syntynyt?" Clarence virnuili itsekseen ja joi lasinsa tyhjäksi, joka oli vielä hetki sitten ollut täydeltä Coca-colaa. Mies odotteli Audieta olohuoneen puolelle ja hiljensi televisiosta ääniä. Yllään Clarencella oli perus mustat collegehousut ja valkoinen t-paita, ei mitään sen erikoisempaa. Mies suosi vapaa-ajallaan huomattavasti rennompaa pukeutumista. Clar kirjasi vielä viimeiset jutut työpapereihinsa ennen kuin päätti sitten keskittyä nähtävästikin Audreyyn. Luvassa taisi olla jonkun sortin istunto parisuhdeterapiaa, jossa toisen osapuolen ei nähtävästi tarvinut olla läsnä.
_______

Cassandra oli nauranut Maximilianin jutuille vähintäänkin yhtä vallattomasti kuin kaikki muutkin siinä pöydän ääressä. Saksalaismiehen ällistyttävä tapa kertoa niitä tarinoitaan oli todella saanut heidät kaikki unohtamaan muut murheet ja keskittymään vain siihen olennaiseen eli rentoutumaan ja pitämään hauskaa. Ravintola oli todella upea ja antoivat täydelliset puitteet oikeanlaiseen tunnelmaan. Caz ei ollut siellä vielä aiemmin käynytkään edes. Ei hän edes muistanut milloin viimeksi olisi käynyt Gregoryn kanssa illallisella. Siitä oli aikaa.
Cassandra hymyili Gabriellelle tuon vietyä Gregoryn mukanaan tanssimaan, ja joi hedelmäisestä drinkistään siemauksen jääden sitten katsomaan Maximiliania huvittuneena jälleen. Vastahan hän oli toipunut yhdestä naurumyräkästä!
"Oh, olen odottanut sinua, että sinä tulet ja otat minut matkaasi!" Cassandra hymyili ja kohotti kulmiaan vihjailevasti saksalaismiehelle ollen vitsissä täysin mukana. Virneensä kätkeäkseen tummaverikkö nosti drinkkilasinsa jälleen huulilleen, jolloin joi uuden siemauksen siitä.
"Älä huoli, näytät hyvältä niin kuin aina. Ja se turvotus laskee sitten aikanaan", Caz tokaisi ja kallisti hivenen päätään. Heidän pitäisi ehdottomasti ottaa joskus uusiksi koko juttu. Eikä välttämättä edes missään ravintolassa vaan saihan sen liki saman tunnelman vireltyä esimerkiksi kotioloihin.
"Silloin, kun tapasin sinut ensimmäisen kerran niin en kuvitellut sinun olevan tuollainen kuin olet. Ajattelin sinun olevan todella asiallinen, ja että vitsailet vain puolivahingossa jonkun sivulauseen mukana", Cassandra kertoi naureskellen ja katseli Maximiliania, joka istui pöydän toisella puolen. Samassa nainen päätti vielä jatkaa heidän vitsailuaan ja jalallaan silitti Maxin säären sivustaa.
"Mutta siitä karkaamisesta...", nainen virnuili.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 01.02.2015
12:48
Otsikko: Roolipeli
Audrey väläytti liioitellun iloisen hymyn oven aukaisseelle miehelle. Mutta olihan se kieltämättä vähän huvittava tilanne, vaikka ihan vakavalla asialla hän oli.
”Hauska nähdä sinuakin Clarence, on aina mukava saada näin lämmin vastaanotto”, Audrey naurahti kevyesti ja asteli Danten kanssa peremmälle asuntoon. Hän kliksautti hihnan irti koiran valjaista, kai toinen nyt saisi vapaana tassutella, Dante kumminkin pysyttelisi ihan hänen lähellään. Audrey pyöritti hihnan kätensä ympärille.
”Noh, en ole tällä hetkellä naimisissa enkä kihloissa, mutta olen kuitenkin parisuhteessa, eikö se silloin tee minusta tyttöystävän ja Christianista poikaystävän? Etenemme rauhallisesti”, Audrey totesi virnistys kivuten huulilleen ja lähti kulkemaan asunnossa hieman varovaisin askelin. Ei hän ollut siellä käynyt kuin pari kertaa sitten sen jälkeen kun Deidre oli Clarencen kanssa sinne muuttanut, mutta koska mies asusteli siellä tätä nykyä yksin, ei hän voinut olla varma missä järjestyksessä kaikki siellä oli. Hetken hapuiltuaan hän tavoitti nojatuolin selkänojan ja hengähti helpottuneena itsekseen. Hän kuljetti kättään käsinojalla ja tunnusteli istuinosaa löytäen siltä tyhjän tölkin, jonka nosti sitten hetkeksi syliinsä istuutuessaan viimeinkin tuolille. Luojan kiitos. Dante kierteli olohuoneessa hetken nuuhkien ympärilleen, se meni kerjäämään muutamat rapsutukset Clarencelta ennen kuin kuuliaisesti parkkeerasi takamuksensa emäntänsä eteen. Audrey hymähti hiljaa ja silitti toisella kädellään rakkaan lemmikkinsä kylkiä hetken. Hän kohotti kuitenkin lopulta kasvonsa ylös, vino hymy käväisi tummaverikön huulilla.
”Tiedät itsekin, että sinun pikku työpaikkaromanssisi ovat väärin. DNE:llä liikkuu sinusta tällä hetkellä enemmän juoruja kuin muista työntekijöistä yhteensä. Ja minä todistin Paulinen kanssa toissapäivänä melkoisen kissatappelun jonka erään herra Creiderin suosiosta kilpaileminen oli aiheuttanut… sellainen ei ole soveliasta eikä kuulu DNE:n työpolitiikkaan, joten siihen on vähän pakko jo puuttua. Ja koska sinä olet jo melko monen naispuolisen työntekijämme märkä päiväuni, niin koen asiasta puhumisen kanssasi soveliaaksi. Tämä on epävirallinen huomautus pomoltasi, mutta pian siitä tulee ihan virallinenkin, mikä on kovin sääli sillä sinä teet todella hyvin työsi”, Audrey kertoili yhä silitellen Danten pehmeänkarvaista selkää.
”Koska lopetat nämä älyttömät touhusi?” Audrey huokaisi kyllästyneesti ja riisui aurinkolasit silmiltään laskien ne syliinsä, ”eikö Deidre todella merkitse sinulle enää yhtään mitään? Varmaan osaat arvata itsekin Deidren tietävän mitä sinä täällä oikein puuhailet, joten kysy itseltäsi etteikö hänen tunteillaan ole sinulle enää mitään väliä? Jos se on niin, niin tiedät mikä on oikea ratkaisu. Se pitää lopettaa kunnolla. Ellet sitten tahdo vielä yrittää”, nainen sanoi ja poimi käsilaukustaan jotain. Hän napsautti laukun takaisin kiinni ja heitti valkean, pitkänmallisen kirjekuoren sohvapöydälle. Sen päällä oli lentoyhtiön logo.
”Jos hän merkitsee sinulle vielä jotain sinä otat tuon ja lähdet Englantiin. Annan sinulle viikon palkallisen loman sitä varten. Sinä päätät, nyt tai ei koskaan. Muutoin se on lopullisesti ohitse ja sinä et yritä enää ottaa yhteyttä Deidreen. En tahdo sinun särkevän hänen sydäntään enää koskaan uudelleen.” Olihan hän ottanut siinä melkoiset vapaudet puuttua koko asiaan, mutta hän todella välitti pikkuserkustaan. Ja se että hän järjesti Clarencelle viikon loman ja lentolipun ensimmäisessä luokassa, se nyt oli ihan pientä.
_

Maximilian ei voinut olla nauramatta. Hän kumartui silmät hehkuen Cassandran puoleen.
”Kun minä olen odottanut vain sopivaa hetkeä!” hän totesi henkäisten takaisin kunnes sortui nauramaan uudelleen.
”Toivotaan. Onneksi olen lääkäri ja minulla on niksit tämän pois saamiseen”, Max hymähti ja taputti uudemman kerran täyttä vatsaansa. Hän vilkaisi vino hymy huulillaan Cassandran puoleen toisen katsellessa häntä.
”Ehkä minä yritänkin antaa itsestäni asiallisen ja charmikkaan ensivaikutelman, mutta kun minuun tutustuu, minun todelliset karvani paljastuu”, mies naurahti rentoutuneena ja risti sormensa keskenään kylkiluidensa päälle, sillä se tuoli oli käsinojineen niin mukava, että siinä saattoi vähän valua alaspäin ja olla vähän makaavammassa asennossa eikä istua selkä suorassa. Mies kohotti virnistäen kulmiaan.
”Oh sinä tuhma, tuhma pikkurouva… tuollainen saa paatuneenkin aviomiehen ajatukset harhailemaan”, Maximilian nuhteli kiusoittelevasti ja suoristautui ylös. Hän kumartui pöydän yläpuolelle ja katsoi lumoavilla, vetovoimaisilla silmillään suoraan Cassandraa silmiin.
”Et tiedäkään, ystävärakas, mitä minä voisinkaan tuolla pöydän alla tuollaisille kiusoittelijoille tehdä”, hän sanoi sametinpehmeällä, viettelevällä äänellä, kunnes vinkkasi silmäänsä ja nojautui takaisin tuolinsa selkänojaa vasten. Hän rakasti kiusoitella, testata oliko hänellä vielä ”se”, mikä sai naiset veteliksi. Yleensä se oli tietty katse tai äänen muuttaminen seksikkään vietteleväksi, ne toimivat lähes aina. Mutta se oli aina ihan harmitonta kiusantekoa, jokainen hänen tunteva tiesi hänen palvovan vaimoaan. Gabrielle oli hänen elämänsä suurin rakkaus eikä siihen päässyt kukaan väliin, vaikka yrittäjiä oli ollut. Max koukisti käsivartensa käsinojaa vasten ja nojasi rentona leukaansa sitä vasten.
”Miten teillä menee Gregoryn kanssa nykyään? Uusi vuosi, uudet kujeet?” Maximilian tiedusteli hymyillen kuin herätellen heidät molemmat takaisin siihen todellisuuteen että olivat molemmat tahoillaan onnellisesti aviossa.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 01.02.2015
13:53
Otsikko: Roolipeli
Clarence ei voinut olla nauramatta melko katkeran kuuloisenakin. Jostain syystä hänestä oli tullut nyt se iso paha, joka on särkemässä Deidren sydäntä. Ja hän oli myös se iso paha, joka DNE:llä oli mukamas vietellyt puolet henkilökunnasta.
"Se ei ole mielestäni minun asiani, jos jotkut tuovat yksityiselämänsä työpaikalle. Minä olen ne naiset tavannut aina työpaikan ulkopuolella ja saanut sitten vasta tietää, että kappas he ovat töissä DNE:llä. Joten... Jos minä en kelpaa teille niin nähtävästi minä etsin uuden työpaikan ja te etsitte uuden tavan miellyttää sitä vanhaa ukkoa, että saatte pidettyä sen ison sopimuksen itsellänne", Clarence puhui viitaten siihen kokoukseen, jossa oltiin ratkaistu Art Isaacsin mukaantulo - ja se vanha ukko oli sanonutkin, että vaatimuksena olisi Clarencen laskelmat. Mies rentoutui sohvalla istuessaan ja katseli Audreyta mietteliäänä hetken ajan. Vai että sellaista ne toimiston kotkat olivat keksineet keskenään.
"Audrey, en tiedä milloin lopetan. Nähtävästi koitan jatkaa elämääni jollain tapaa ja olin nytkin juuri tekemässä töitä. Se mitä Deidreen tulee niin hänen on turha ruveta mitään marttyyria tässä leikkimään. Ensin laukoo jotain toiveita siitä, että hänet oltaisiin tuolla kadulla raiskattu ja sitten siitä tuli pientä kinaa ja koetimme jo sopia sitä hieman ja sovittiin uudenvuoden pippaloihin mennessämme että koetamme olla ihan normaalisti. Ja seuraavaksi tiedän olevani juhlissa yksin ja Deidren ottaneen ja lähteneen täältä. Ja sitten jos hän on teille sukulaisilleen itkenyt kuinka CLarence on nyt se paha ja voi voi niin voi jumalauta", Clarence naureskeli toivottomana ja pudisteli päätään. Hän oli tuohtunut siitä tilanteesta, että Deidre oli vain lähtenyt ja nainen oli todellakin anteeksipyynnön velkaa.
"En ole kuten sinun poikaystäväsi, tai oikeastaan avomiehesi, en juokse teidän naisten perässä. Jos minulle jätetään sormus ja poistutaan sen enempää sanomatta niin minusta minulla on ihan oma oikeus valita kenen kanssa minä makaan ja milloinkin", mies sanoi ja henkäisi syvään. Hän katseli hetken ajan Dantea katse heltyen sitten. Koira toimi osaltaan jonain rauhoittavana osana siinä tilanteessa. Clar ei pitänyt siitä, että Audie oli niin omin neuvoin hänen elämäänsä puuttunut.
"Kiitos lentolipuista, mutta minulla on töitä - ei aikaa lomille ja lennellä jonkun naisen perässä, joka ei nähtävästi ole tarpeeksi aikuinen selvittääkseen asioita. Tuleeko tämä sitten tapahtumaan joka kerta, kun tulee riitaa? Että hän vain lähtee ja jättää sormuksen jälkeensä? Ihmettelen kyllä, että miksi sinäkin minusta jonkin sortin syyllistä tässä teet - kuinka olen särkenyt Deidren sydämen. Mitäpä vittu luulet, että mitä hän teki minulle lähtiessään? Totta kai minä häntä edelleen rakastan, mutta olen hänelle viestin laittanut eikä hän siihen vastannut. Ja kuten tiedät, olen töissä firmassa, jossa omaksi eduksi on, että tekee työnsä", Clarence sanoi ja katseli pöydällä olevaa kirjekuorta mietteliäänä. Osa hänestä tahtoi oikeasti lähteä, mutta hän ei vain voisi nähdä itseään lentämässä marttyyrin perään ollen pahoillaan, koska ei sitä ollut.
__

Cassandra katseli Maximiliania hämmästyneenä toisen "esiteltyä" omaa taktiikkaansa naisten suhteen. Kyllä se oli Cazinkin kasvoille sievän hymyn levittänyt, sitä ei ollut kieltämistä.
"Jos olisin sinkku ja olisit sanonut tuon saman ja vielä jotain saksaksi siihen lisäksi niin olisin lähtenyt matkaasi saman tien. Mutta valitettavasti olen jo varattu ja täten olen sulaa vahaa vain aviomieheni käsissä", Cassandra sanoi ja tiesi Maximilianin olevan hyvinkin tietoinen asiasta. He molemmat olivat ihan vain heittäneet sitä heidän kahdenvälistä harmitonta vitsiään. Palattuaan takaisin realiteettien keskellä, Caz nojautui kyynärpäällään pöytää vasten ja joi sitten drinkistään taas suunnaten katseensa Maximilianiin miehen kysyessä Gregoryn ja hänen suhteesta.
"Meillä menee hyvin. Oikein hyvin", Caz virnisti. Todellakin uusi vuosi ja uudet kujeet.
"Gregory varmaan on kertonut siitä Mustangista, jonka olen kunnostanut ja laittanut kuntoon, ja jonka annoin hänelle. Kyllä sellaisen koeajaminen herättää suhteen kuin suhteen uuteen kukoistukseensa", Cassandra naureskeli ja pudisteli päätään muistaessaan sen kerran. Ei heillä sellaista ongelmaa Greggien kanssa ollut, että heidän olisi täytynyt etsiä tunteet uudelleen vaan uskallus palata siihen, joka oltiin laitettu muiden tapahtumien varjossa varoen sivuun.
"Olen myös löytänyt itsestäni uusia puolia tässä uuden vuoden ja uusien kujeiden mukana. Mainitsiko Gregory siitä illallisesta sinulle?" Cassandra silmäili Maximiliania ja kohotti kulmiaan kysymyksen esitettyään.
"Sen lisäksi ihan tunnetasollakin minä ainakin koen niin, että meillä menee paremmin kuin koskaan. Totta kai Emmyloun syntyminen lähensi meitä. Ja muutenkin, tuntuu että on helpompi puhua toiselle. Gregorylle ei ehkä ihan helppoa ole ollut, kun vaimo välillä pötköttää taju kankaalla kotona ja itkee välillä jonkun loppuneen suklaan perään, mutta hän on jaksanut minua todella hyvin viime aikoina. SItä pitänee sitten aina kiitellä vaikka sellaisilla illallisilla", tummaverikkö myhäili tyytyväisenä ja vilkaisi tanssilattian puoleen, jossa Gregory tanssitti Gabriellea.
"Entäs teillä? Vaikuttivatko ne silloiset shokkiuutiset Elfriedestä teidän suhteeseenne?" Cassandra kysyi omasta puolestaan ollen kiinnostunut siitä miten kaksikolla oli mennyt sen jälkeen, kun Maximilian oli saanut tietää tyttärestään.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 01.02.2015
15:16
Otsikko: Roolipeli
Audreyn oli pakko sulkea hetkeksi silmänsä ja laskea mielessään kymmeneen. Tämä nyt karkasi taas vähän käsistä, mutta olihan se sanomattakin selvää, että Clarence oli loukkaantunut ja mieheen oli sattunut. Audrey kuunteli miehen tilitykseen ihan kokonaan ennen kuin koki sopivaksi aukaista oman suunsa uudelleen. Nainen hengähti syvään ja nosti anteeksipyytelevästi kätensä ylös.
”Kukaan ei ole sanonut, ettet kelpaa meille, hölmö. Tiedät sen itsekin enkä ikinä kestäisi olla isän kanssa samassa huoneessa, jos se olisi minun syyni että lähtisit pois DNE:ltä. Hän pitää sinusta liikaa ja sinä olet tuonut ihan hirveästi DNE:lle. Joten varokin lähtemästä, raahaan sinut niskaperseotteella takaisin”, Audrey hymähti ja pudisti hivenen päätään. Kyse ei ollut ollut missään vaiheessa työpanoksesta, se oli moitteetonta.
”Vittu soikoon, Clarence! Hän ei saa matkustaa saati lentää tällä hetkellä, se olisi vaarallista…”, Audrey ärähti, mutta napautti visusti huulensa tiukasti yhteen. Luoja hän oli meinannut jo möläyttää sen, ”… hän ei voi vain lentää. Hän on… sairastellut viime aikoina, mutta en tahdo vetää nyt mitään sairastelukorttia pöytään, koska se ei ole jutun pointti”, hän jatkoi rauhallisemmin ja hengähti uudemman kerran syvään. Ai ei ollut pointti vai? Hänen pikkuserkkunsa ”sairastelu” johtui siitä pienestä jutskulista toisen massussa, mikä oli Clarencen aikaansaannosta. Ja nainen tiesi miten huonona toinen oli niiden parin viikon aikana ollut Englannissa. Audrey siristi ohimennen silmiään. Hän ei saanut kiihtyä liikaa. Silti hän jotenkin päätyi joka kerta siihen ja sitten hänen lääkärinsä huusivat hänelle naama punaisena. Nojaa. Olisihan se mielenkiintoinen seikka vetäistä siihen väliin sydänkohtauskin. Sopivan dramaattista.
Audrey taputti kevyesti Danten toista lapaa sen merkiksi, että koira sai mennä. Ehkä oli parempi että se karvapallo meni Clarencen luokse rapsutuksia kerjäämään, sillä sillä otuksella tosissaan oli rauhoittava, lohduttava vaikutus. Ja koska koira näki sen asunnon yhä Christianin omana, se kömpi tuttavallisesti suoraan sohvalle Clarencen viereen ja laski omistavasti etutassunsa miehen syliin. Mustanruskeat nappisilmät tapittivat miestä odottavasti, Dante urahti hiljaa kuin sen merkiksi miksei jo toinen tajunnut rapsutella.
”Sinun pitää rapsuttaa sitä, muuten se pahoittaa mielensä”, Audrey opasti huokaisten.
”Et voi syyttää häntä marttyyriksi, koska olet siihen syyllistynyt ihan itsekin. Kyllä jokaisen naisen ylpeyteen ja itsetuntoon ottaa aika helvetin paljon kuulla että heti kun on lähtenyt, mies nappaa kadulta ensimmäisen naisen joka silmää miellyttää. Yhtälailla kun sinä et matele hänen jaloissaan, hän ei tee sitä sinulle, voitko syyttää häntä siitä? Ja minulle on ihan sama ketä sinä nussit ja milloin, kunhan todellakin ymmärrät työn ja vapaa-ajan eron. Ja voisit sinäkin sen verran selvittää mitä ne naiset työkseen tekevät ennen kuin työnnät heppisi joka reikään mistä irtoaa”, Audrey tuhahti sotaisan näköisenä ja äyskähti perään. Hän ei todellakaan tahtonut lipsua sellaiseen puheenaiheeseen. Hän väläytti pahoittelevan, pienen irvistyksen. Clarencelle. Ei mennä siihen.
”En tahdo syyllistää. Minulla vain menee hermot katsoa sivusta kun ihmiset tekevät ne samat virheet mitkä minä olen tehnyt monia, monia kertoja omieni suhteideni suhteen. Puhumalla. Se on ainoa keino. Siinä voi itkeä ja huutaa ja kirota niin maan helvetisti jos haluaa mutta kunhan puhuu toiselle. Totta kai Deidressäkin omat vikansa ja totta kai hän on sanonut ja tehnyt väärin, mutta jos te ette koskaan puhu näitä asioita selviksi kasvotusten, teidän on turha enää jatkaa tätä teidän ollaan-yhdessä-jotenkin-muttei-kuitenkaan-välirikkoanne. Hemmetti, jokainen sanoo joskus jotain sellaista mitä katuu jälkikäteen. Voi kun minun tekisi niin mieli sanoa sinulle… äsh. Hän vain pelästyi ihan helvetisti. Itsekin tiesit hänen kärsivän koti-ikävästä, helppo meidän olla täällä, hän tunsi olonsa täällä useimmiten ihan joltain ulkoavaruudesta tulleelta, koska heidän tapansa siellä on niin erilaisia kuin meidän täällä. Hän puhui siitä usein minulle ja sanoi ettei raaski puhua siitä sinulle, sillä ei tahdo pahoittaa mieltäsi… no mitä minä siihen voin enää sanoa. Kunpa hän olisi puhunut sinulle siitä enemmän”, Audrey lausahti pahoillaan ja kohautti harteitaan. Hän ihmetteli hetken sitä, että Clarence sanoi laittaneensa Deidrelle viestiä ja ettei vaaleaverikkö mukamas ollut koskaan siihen vastannut. Sitten tummaverikön ilme kuitenkin selveni kuin hän olisi muistanut jotain. Audrey suoristautui ylös ja siirtyi sohvalle, hän tarkisti, että miehen läppäri oli sohvapöydällä ennen kuin hätisti lempeästi Danten hetkeksi pois. Sitten hän huiskutti käsiään Clarencelle kuin sen merkiksi, että mies saisi tehdä hänellekin tilaa sohvalle.
”Siirry äläkä kiukuttele siinä koko ajan. Hänellä ei ole puhelinta käytössä tällä hetkellä, älä kysy miksi. Jos olet lähettänyt hänelle tekstiviestin hän ei ole sitä koskaan saanut mitä todennäköisimmin. Käytät varmaan työsähköpostiasi? Aukaise se. Meidän työntekijöiden työsähköposteissa on vähä sellainen miinus, että jokainen niin sanotusti ”ulkopuolinen” joka ei tiedä laittaa erästä päätettä osoitteeseen, niin tämä sähköposti heittää heidän meilinsä suoraan niille erikseen luotuun kansioon, tavallaan kuin roskapostia. Ja niitä ei saa sieltä pois kuin tietyllä koodilla, mitä kukaan ei ole sinulle varmaan älynnyt kertoa, koska oletamme tietenkin, että meilisi on lähinnä DNE:n sisäisiä mitkä toimivat tietenkin ilman sitä päätettä. Mene roskakoriisi. Kirjoita siihen kun se kysyy… odotas… dne_external_email_47623”, Audrey luetteli ulkomuistista eikä voinut olla hykertelemättä hetken mielessään muistaessaan ne lukemattomat ei niin soveliaat sähköpostinsa Christianin kanssa silloin joskus, kun enemmän olisi tehnyt mieli olla toisen luona vällyjen välissä kuin työpaikalla oman työpöydän ääressä.
”Mitä siellä on? Meilejä varmasti vaikka miten paljon, mutta onko siellä häneltä yhtään?” Audrey kysyi hieman empien eikä nähnyt niitä kaikkia yli kymmentä meiliä jotka olivat Deidre Van Haverin sähköpostista lähetetty. Ne jokainen olivat melko lyhyitä, yleensä UK:n ajassa aamuyöstä lähetettyjä, mutta ne muutamat sanat niissä viesteissä kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa voisivat koskaan kertoa. Niissä luki aina muutamilla lauseilla muun muassa siitä kaipuusta ja ikävästä, rakastamisesta ja siitä miten hän ei osannut nukkua ilman nallekarhuaan missään enää kunnolla yksinään. Jokainen päivä erillään oli kuin kidutusta. Jokainen meili loppui sanoihin ”kunpa olisit täällä”. Audrey suoristautui sohvalta ylös, sillä hetken hiljaisuus oli vallannut olohuoneen. Joko Clarencea ei enää kiinnostanut tai toinen katsoi niitä sähköposteja. Audrey napsautti sormiaan ja kutsui Dantea luokseen, koira löntysteli pehmein tassunaskelin ja pörheä häntä huiskuten hänen luokseen.
”Minä tästä lähden… Sinulla on nyt loma joka tapauksessa, se on jo päätettyä. Minä päätin. Ehkä hameväki töissä vähän rauhoittuu sinun poissa ollessasi. Ja turha tulla töihin, sinut talutetaan suoraan takaisin ulos ja työnnetään taksiin. DNE huolehtii työntekijöistään, et saa rasittaa itseäsi liikaa työllä, koska tarvitsemme terveen, hyvinvoivan laskumiehen”, Audrey totesi virnistäen. Toisella oli nyt loma, tahtoi tai ei.
”Olen pahoillani, että teillä meni miten meni. Mutta niin kauan kun tietää rakastavansa toista, sitä tahtoo taistella sen edestä, eikö?” Audrey sanoi hiljaa sitten hetken mietittyään ja Danten talutushihnaa sormissaan hypistellen. He olivat oppineet sen Christianin kanssa monen virheen kautta.
_

Maximilian hymähti tyytyväisen kuuloisesti kuullessaan että toisilla meni hyvin. Näkihän sen ihan omillakin silmillä kysymättäkin. Gregorynkin yltä oli kuin musta verho poistunut ja toinen oli oma itsensä yhä enemmän ja enemmän.
”Voi, kyllä hän minua vähän valaisi siitä miten mainion auton ja koeajon sinulta sai”, Max lausahti virnuillen ja pidätteli nauruaan kämmenensä takana. Miehen silmät pilkehtivät, hän tyytyi vain nyökyttelemään päätään ja juomaan kulauksen drinkistään Cassandran mainitessa illallisen.
”Sinä yllätit ja järkytit häntä, Caz”, Max huomautti naurahtaen ja pudisteli huvittuneena päätään, ”hän oli ollut varma ettet lähtisi siihen leikkiin mukaan”, Max nauroi ja tuli vilkaisseeksi tanssilattialle, missä hänen paras ystävänsä tanssitti parhaillaan hänen nauravaa vaimoaan. Toisilla oli todella vauhti päällä parketilla.
”Sitä kestää jostain kumman syystä ties millaisia asioita ihmiseltä jota rakastaa”, Maximilian hymähti ja katseli luottavaisin mielin Cassandraa. Nainen todellakin oli hyväksi hänen ystävälleen. Ja hän tiesi että kaksikon juttu kestäisi. Siinä oli sitä jotain. Eikö se ollut jo ilmiselvää kaikkien koettelemusten jälkeen?
Maxin hymy hieman hiipui, mutta siitä jäi kuitenkin häive vielä hänen kasvoilleen.
”Totta kai se vaikutti ja hetken minä oikeasti pelkäsin menettäväni Gabin. Ettei hän pystyisi hyväksymään sitä seikkaa, että minulla oli lapsi jonkun toisen kanssa. Lapsiasia on aina ollut todella arka aihe meidän suhteessamme, mutta nyt kaikki on hyvin ja hän todella pitää Elfriedestä ja tahtoo oppia yhtä lailla tuntemaan tytön kuten minäkin. Meillä oli vain alkuun pieni mutka matkassa”, Maximilian kertoi ja hengähti lopuksi hymyssä suin. Hänen katseensa hehkui sitä tiettyä lämpöä mikä oli varattu vain hänen rakastetulleen hänen katsoessaan tanssilattian puolelle. Kuin vaistoten sen Gabrielle kääntyi katsomaan häntä hämmennys paistaen silmissään, kunnes naisen katse heltyi ja hän lähetti ohimennen suukon Maximilianille ennen kuin katosi taas tanssin pyörteisiin Gregoryn kanssa. Max hymähti itsekseen ja palautti mietteliään katseensa takaisin Cassandraan.
”Minulla on vain uusi ongelma. Pistin yhteydenpitoni vanhempiini tämän kaiken vuoksi jäihin eivätkä he oletetusti olleet kovin mielissään siitä. Välttelen heidän viestejään ja soittojaan, olen käskenyt Maynoria vain kertomaan minun voivan ihan hyvin. Että minulla on tällä hetkellä niin paljon muuta. Tahtoisin kertoa heille tietäväni Elfriedestä, tahtoisin saada heidät vastuuseen siitä mitä he riistivät minulta. On jotenkin ironista, että se mikä on heille kaikkein rakkainta tässä maailmassa, he veivät sen silti surutta minulta”, Max huokaisi ja pudisteli päätään. Se aihe oli hänelle arka, vanhemmat olivat hänelle todella tärkeitä ja rakkaita, mutta hänen oli vain mahdoton antaa vanhempiensa teko anteeksi. Menetettyjä vuosia ei voisi koskaan saada takaisin ja häntä todella raastoi sydämestä se ettei hän ollut niinä vuosina kuulunut Elfrieden elämään. Mutta sen myötä hän tahtoi entistä enemmän kuulua tyttärensä elämään ja olla toisen tukena ja turvana tulevaisuudessa.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 01.02.2015
16:50
Otsikko: Roolipeli
Clarence katseli niitä lukuisia sähköposteja, joita Deidre oli hänelle laittanut. Mistä hän olisi voinut tietää sellaisesta järjestelystä sähköpostin kanssa? Yllättäen Clar tunsi itsensä niin typeräksi. Niin typeräksi, että se saattoi herätellä pientä syyllisyydentuntoa miehen sisimmässä. Kun hän tajusi hetken kuluttua taas katsoa Audreyta tuon puhuessa jälleen, Clarence tyytyi hymähtämään vastaukseksi.
"Se hameväki on töissä antanut minun olla ihan rauhassa, että itse olen toiminut vapaa-ajallani. Ja vielä mitä niihin naisiin tulee niin jos haen pelkkää seksiä niin en kaipaa keneltäkään siihen CV:tä tai nai ketään ylipäätään minkään poliittisen vakaumuksen perusteella. En ole hakenut mitään sielunkumppania jonka kanssa kahvitella", Clarence naureskeli ja pudisteli päätään ajatellessaan koko kuviota. Ne naiset olivat olleet hänelle vain korvike jostain paljon paremmasta.
"Christian on tehnyt sinusta nähtävästi jonkun parisuhdeterapeutin kaikilla niillä hölinöillään siitä kuinka tulisi vain keskustella asioista ja olla avoin. Antaa rakkauden kukkia tai mitä lie paskaa suoltaakaan suustaan", Clar hymähti ja helpottuneisuus kuulsi hänen äänestään. Mies oli todella huojentunut siitä, että oli saanut ne Deidren sähköpostit ja tiesi naisen laittaneen hänelle edes jotain viestejä eikä vain ignoorannut täysin.
"Kiitos kuitenkin. Pitää miettiä tätä asiaa, kun olen nämä työni saanut ensin tehtyä", mies vielä kiitti ja rapsutti ohimennen Danteakin, joka oli vielä tullut viimeiset rapsutukset kerjäämään.
"Sano sille velipojalle terveisiä, että antaa sille sisäille Lady Christinalleen jonkinlaisen arvomitalin", Clar virnuili muistuttaen jo enemmän omaa itseään sillä kiusoittelullaan. Hän alkoi jo laittaa viestiä Gregorylle siitä, että miehen pitäisi tulla hakemaan laskelmat sinä iltana hänen luotaan, koska Audrey pakkolomautti hänet.
__

Cassandra joi drinkistään ja katseli tanssilattialle samalla kuunnellen Maximilianin huolia ja murheita. Caz käänsi kuitenkin kohteliaisuuden merkeissä katseensa mieheen ja nyökkäili ymmärtäväisenä tuon puhuessa. Tummaverikkö laski tyhjän lasinsa pöydälle ja kurottautui sen verran, että kosketti Maximilianin kättä tuon lopetettua puhumisen. Aihe oli selkeästi miehelle todella arka ja Cassandra arvosti sitä, että Max avautui siitä hänelle.
"Älä kuitenkaan tee sellaisia päätöksiä, joita tulet katumaan. Katkeruudessa ja vihassa eläminen on tuskallista ja yhtäkkiä huomaat hukanneesi monia, miksei kymmeniäkin vuosia siihen. Sitä tulee sitten katuneeksi miksi on käyttänyt niin monta vuotta johonkin niin turhaan ja rupeaa miettimään kaikkea uusiksi. Voisiko se olla niin kamalaa, että sinä olisit vanhempiisi yhteydessä ja suoraselkäisesti kertoisit kaikesta? Kysyisit heiltä, että miksi he toimivat niin kuin toimivat? Sinulla on rakastavat vanhemmat ja he varmasti katuvat kaikkea sitä minkä ovat sinulta riistäneet. Se asia raastaa varmasti heitä vähintään yhtä paljon kuin sinuakin. Tiedän, että tuo on sellainen asia, jota ei voi antaa anteeksi, mutta ainakin voisit pystyä jättämään asian varjoon. Mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa mitenkään vaikka kuinka tahtoisit pistää heidät maksamaan teoistaan. Ja vaikka saisit heidät vastuuseen niin se ei helpottaisi sinun tuskaasi. Tärkeintä on keskittyä siihen mitä nyt on, miten asiat ovat ja miten nyt toimitaan. Vanhempasi tulevat aina kuitenkin olemaan vanhempasi, teit mitä teit", Cassandra puhui kuitenkaan liioin puolustelematta Maximilianin vanhempien tekoa. Caz puristi hellästi Maxin kättä ja hymyili miehelle lämmin hymy kasvojaan koristaen.
"Olen myös onnellinen siitä, että teillä menee Gabin kanssa hyvin. Te olette aina olleet silmissäni sellainen pariskunta, joka vain tarpoo minkä tahansa halki ja pysyy yhdessä tapahtui mitä tahansa. Se on ihailtavaa, Maximilian. Siihen ei kaikki pysty. Elämässä on niin monia ihania asioita, joihin kannattaa keskittyä sen sijaan, että tarpoo siinä mikä tuntuu hirveältä, koska se taas ei hyödytä yhtään mitään", Cassandra naurahti hiljaa ja katseli Maxin kasvoja edelleenkin puhuessaan tuolle. Hän todella välitti niin Maxista kuin Gabistakin ja tahtoi sille parivaljakolle pelkästään kaikkea hyvää.
"Josta tulikin mieleeni..", nainen muisti ja vei kätensä pois saksalaismiehen kädeltä nousten sitten kaivamaan takkiaan, joka oli pienoisessa naulakossa penkkien takana olevassa pylväässä. Hän oli viritellyt sen verran sinne tullessa sitä, että sai takkiin mahdutettua valokuvakehyksen, johon oli vain pujotettu lahjanauha rusetin kera lahjamaisuutta tuoden. Caz istahti takaisin pöydän ääreen ja ojensi kehyksen Maximilianille.
"En aiemmin tajunnut teille tätä antaa, vaikka itse vielä tämän kuvan teistä otinkin meidän häissämme", Cassandra naurahti ja katseli kuvaa miehen käsissä. Kuvassa Gabi nauroi onnellisesti Maxin suukottaessa tuota poskelle. Caz oli napannut kuvan vähän tilannetta lukien kesken tapahtumaa, vaikka kuva näytti siltä, että Cassandra oli pyytänyt Gabriellea ja Maximiliania olemaan kuvattavana.
"Gregory kiusasi minua, että minä tahdon iskeä teidät näillä treffeillä, kun ekoilla treffeillä jo lahjankin annan", Cassandra kertoi huvittuneena ja oli aikeissa jo juoda lasistaan, mutta huomasi sen olevan jo tyhjänä.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 01.02.2015
17:20
Otsikko: Roolipeli
Audrey rohkeni jo taas hymyilemäänkin enemmän, hän napsautti hihnan takaisin kiinni Danten valjaisiin ja poimi nojatuolia vasten nojanneen kävelykeppinsä käsiinsä. Hän napautti kevyesti sen päällä Clarencen pohjetta.
”Hah, älä yhtään mollaa veljeäsi, mokoma. Christian on tehnyt minusta oikeasti paremman ihmisen. Parisuhdeterapeuttia minusta ei kuitenkaan saa tekemälläkään, olen liian mahdoton sellaiseen”, Audrey huomautti virnuillen ja naurahti kevyesti perään.
”Äläkä ole koko ajan noin itsepäinen muuli, en jaksa miehissä tuota piirrettä”, Audrey hymähti ja pudisteli päätään. Hän oikaisi laukkunsa olkahihnan olalleen. Clarencesta kuuli, että toisella oli äskeiseen verrattu jo paljon parempi fiilis päällä, joten ei hän ollut kai ihan mokannut tällä asioihin tuppaantumisellaan.
”Älä kiittele turhaan”, Audrey pyysi hymyillen ja pyöritteli aurinkolasejaan sormiensa varassa.
”Dante tule mennään kotiin… Christian odottaa siellä, eikös juu?” Audrey lepersi huvittuneena koiralle joka alkoi heti urista, se tunnisti sanan koti.
”No minä sanon, ciao Clarence”, tummaverikkö hyvästeli virnistäen eikä voinut vastustaa kiusausta pörröttää nopeasti miehen hiuksia ennen kuin lähti astelemaan eteiseen Danten opastamana.
”Mukavaa lomaa, Clar”, Audrey huikkasi vielä nauraen ja huiskautti hyvästiksi kättään.
_

”No mitä sinä nyt…”, Maximilian äimisteli hieman kulmiaan kurtistaen ottaen kuitenkin vastaan sen valokuvakehyksen, mitä Cassandra niin kovasti hänelle ojensi. Maximilian veti nauhan auki pois edestä ja katseli yllättyneenä valokuvaa hänestä ja Gabriellesta. Miehen ilme suli hymyyn.
”Tämä on ihan mainio, kiitos paljon”, Max naurahti pehmeästi ja nousi sen verran paikaltaan, että saattoi kiitokseksi suukottaa Cassandraa kevyesti poskelle. Mies ehti juuri istahtaa takaisin paikoilleen ja poimia hetkeksi pöydälle laskemansa kehyksen käsiinsä, kun se tuli jo ryövätyksi hänen kädestä. Gabrielle kietaisi toisen kätensä hänen harteiden ympärille ja katseli kuvaa.
”Hei, tässähän ollaan me. Ollaanpas me tyylikkään näköinen pariskunta”, Gabi naurahti hyväntuulisesti ja arvasi katsoa hymyillen Cassandran puoleen, arvatenkin kuva oli toiselta.
”Kiitos tästä, nähtävästi meistäkin saa kunnollisia kuvia.”
”Tietenkin saa!”, Max huudahti virnistäen.
”Suurimmassa osassa kuvissa joita minulla ja joissa sinä olet, sinulla on mitä ihmeellisimpiä ilmeitä joka kerta”, Gregory naurahti laskettuaan hetkeksi kätensä vaimonsa harteille. He olivat hetkeksi tulleet huilaamaan ja juomaan tanssinpyörteistä.
”Annoit sen sitten”, mies hymähti ja kumartui painamaan suukon vaimonsa päälaelle ennen kuin istuutui naisen vierelle omalle paikalleen. Gregory poimi pöydältä viskilasillisensa ja joi siitä janoisena pitkän kulauksen.
”Siinäs kuulit, sinulla on pakottava tarve ilmeillä joka kuvassa, hölmö rakas mieheni”, Gabrielle virnuili ja läpsäytti hellästi Maximiliania olkapäähän ennen kuin valahti itsekin istumaan kauniin mekkonsa kangas hulmuten paikalleen.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 01.02.2015
17:54
Otsikko: Roolipeli
Clarence jäi Audreyn mentyä vielä lukemaan niitä sähköposteja uudestaan ja uudestaan. Hän ei vielä tiennyt mitä vastaisi niihin tai vastaisiko mitään. Miehen pitäisi ensiksi edes päättää lähtisikö Englantiin vaimonsa luokse. Ja vielä sitä ennen hänen täytyi saada työt valmiiksi, jotta voisi aloittaa sen pakkolomansa. Hieman häntä hirvitti se millainen työmäärä häntä odottaisi lomalta palatessaan, mutta kai se olisi sen ajan murhe sitten.
Ovikello soi pian uudestaan ja Clar asteli ovelle avatakseen oven.
"Sinun piti tulla vasta tunnin päästä", mies hymähti.
"Tulin jo nyt", naisääni sanoi ovelta ja punahiuksinen kaunotar asteli peremmälle asuntoon.
"En vielä ole tehnyt töitä loppuun", Clarence pahoitteli ja asteli sitten takaisin olohuoneeseen ensitöikseen sulkien kannettavan tietokoneensa.
"Ei se haittaa, minä odottelen sinua", nainen ilmoitti ja istahti sohvalle jääden oikeastaan katsomaan televisiota.
"Okei tämän kerran, ...", Clarence yritti muistella naisen nimeä ja odotti tuon kertovan sen.
"...Liv", nainen täydensi miehen lauseen ja palautti katseensa telkkariin. Clarence mutisi jotain itsekseen ja jatkoi sitten töidensä tekemistä.
__

"Kaikista saa kunnollisia kuvia, jos vaan kuvaaja on ajan tasalla", Cassandra virnisti hieman omakehu paistaen sanojensa joukosta. Hänellä oli tietokoneella lukuisia kuvia ties mistä tilaisuuksista, mutta harvemmin sitä koskaan muisti antaa muille niitä otoksia.
"Minulla on myös yksi oikein onnistunut otos Lillianista ja Anyannasta. Pitää joku kerta antaa sekin kuva teille", Caz kertoi ja vilkaisi sitten Gregorya hymyillen.
"Annoin. Ja tehtiin kuule hyvä vaikutus heihin. Ehkä he lähtevät toistekin meidän kanssamme treffeille", nainen virnuili aviomiehelleen ja kohotti kulmiaan vihjailevasti. Cassandra palautti sitten katseensa pöydän toisella puolen istuvaan pariskuntaan ja silmäili heitä katseellaan.
"Silloin, kun emme Gregoryn kanssa vielä kunnolla edes tunteneet niin menimme ostoksille Audreyn kanssa. Kuinka ollakaan Gregorylla oli aikaa tulla mukaan ja hän sitten osti minulle sen yhden käsikorun, joka oli minulla esimerkiksi meidän häissämme ranteessani. Siinä ovat ne kaksi lintusta. Kovasti tuo mies väitti, että se on vain lahja vailla suurempaa merkitystä, että ne lintuset kuvastaisivat vain meitä kahta uutta ystävystä, mutta ei tarvinut elää kuin päivä loppuun asti niin kyllä tuo rontti näytti todellisen luonteensa sitten", Cassandra kertoi nauraen ja palautti katseensa Greggieen vinkaten tuolle leikkisästi silmäänsä. Sillä korulla oli enemmän merkitystä kuin saattoi uskoakaan.
"Rakas, tämä valokuva oli lahja ystäville. Se koru oli osa sinun suunnitelmaasi keplotella minut itsellesi", Caz puhui rakkaalleen hymy pysyen kasvoillaan.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!