Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / Roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Bonska
Lähetetty: 08.02.2015
21:11
Otsikko: Roolipeli
Deidre pyyhkäisi kylmän nihkeää ohimoaan ranteellaan ja huokaisi.
”… Autatko minut ylös, minusta tuntuu ettei minulla ole tarpeeksi voimia noustakseni omineni”, hän pyysi hiljaa ja käänsi viimeinkin surullisten, hämmentyneiden silmiensä katseen takaisin Clarenceen. Hänen silmänsä olivat aika päiviä sitten menettäneet tavanomaisen säihkyvyytensä ja kirkkautensa. Ne muistuttivat sävyltään nykyään enemmän jäätä, tietyssä valossa ne olivat miltei näyttäneet hopeisilta, mutta hänen äitinsä oli ajatellut sen johtuvan siitä, että silloin vaaleaverikön silmissä väreilivät kyyneleet.
Päästyään ylös, Deidre kiitti etäisenä ja kohensi yllään olevan turkiskoristeisen takin asentoa harteillaan.
”En tarvitse sinusta lohduttajaa tai hoitajaa, en tarvitse siihen ketään. Minä haluan minun mieheni takaisin, kenen kanssa minun oli hyvä ja turvallista. Kehen saatoin pystyä luottaa ja kuka rakastaisi minua yhtä paljon kuin minä häntä”, vaaleaverikkö sanoi rikkoen hiljaisuuden ja hengähti ääneti syvään vatsanseutuaan pidellen.
”Minun pitää päästä istumaan”, hän sanoi sitten ja lähti astelemaan kerran horjahtaenkin edeltä välillä ottaen tukea seinästä sekä pidellen toisella kädellään päätään. Käytävällä oli neljä oviparia, hän laski kätensä ensimmäisen oikealla olevan oven kahvalle ja astui suoraan makuusaliinsa, hän kulki sitä kautta sen yhteydessä olevaan olohuoneeseen jonne ei ollut jaksanut käytävän kautta kiertää ja valahti istumaan yhdelle koristeellisista nojatuoleista. Siellä oli kaikkialla hyvin kaunista. Sisustus koostui melko pitkälti antiikki huonekaluista ja esineistä, jokainen valkoinen huone täyttyi isojen ikkunoiden kautta auringonvalosta. Siellä oli käytetty valkoista, harmaata, kultaa, kermaa ja sinisen eri sävyjä. Siellä oli ylellistä ja arvokasta, mutta vaikka hänellä olikin vanhempiensa luona hulppeat puitteet, tuli muistaa että hänen vanhempansa olivat rikkaita, ei hän. Moni tahtoi unohtaa sen. Ja vaikka se elämäntyyli siellä oli hänelle normi, ei hän kaivannut sellaista yltäkylläisyyttä muualla. Niinä viikkoina hän oli miettinyt asioita paljon ja aikuistunut sen myötä todella, asiat joita hän ennen piti tärkeinä olivat menettäneet merkitystään ja muuttuneet toisarvoisiksi, mutta yhtälailla joidenkin merkitys oli kasvanut. Deidre veti väsynyt, tuskastunut ilme kasvoillaan muutaman koristetyynyn selkänsä takaa ja antoi niiden vain tippua lattialle. Hänen oli parempi loikoilla leveällä nojatuolilla ilman tyynyjä. Vaaleaverikkö nosti hitaasti katseensa takaisin kohtaamaan Clarencen.
”Minä tulen ihan eri maailmasta kuin sinä, minä olen tullut täältä vanhempieni turvasta, hemmottelusta ja kun…”, hänen olo pakko hetkeksi keskeyttää pysyäkseen koossa, hän pyyhkäisi yksinäisen kyyneleen pois poskeltaan, ”… tajusin olevani raskaana, minä säikähdin helvetisti sitä. Minua pelotti mitä minulle tapahtuu, onko minusta tähän tai enää yhtään mihinkään. Minä juoksin suoraan maman luokse lohduttavaan syliin, sillä niin olen aina ennenkin tehnyt, vaikka minun olisi pitänyt tulla sinun luoksesi, koska olet minun puolisoni ja sinun pitäisi olla ensimmäinen kenen puoleen käännyn. Kaduin sitä, kaduin ihan kamalan paljon ja olin kuolla siihen ikävään mikä minut valtasi joka ikinen päivä ja joka ikinen yö minkä olin sinusta erossa.” Hänen katseensa tippui alas, hän ei ollut valmis kohtaamaan Clarencen katsetta kerrottuaan uutisen raskaudestaan. Hän oli ollut niin yksin koko sen asian. Ja häntä pelotti nähdä miten mies reagoi siihen. Oliko toinen vihainen, kauhuissaan, surullinen, vai mitä… Kyyneleet lähtivät taas juoksemaan naisen posliininvalkeita, kalpeita poskia pitkin.
”Minä en eronnut sinusta, minä tarvitsin vain aikaa ajatella asioita. Etkö lukenut kirjettä jonka kirjoitin? Minä luulin sen olevan hyväksi meille, ottaa vähän välimatkaa… Ehkä jos olisin tiennyt mihin tämä päätyy olisin ehkä ajatellut kaksi kertaa enemmän lähtemistäni. Vaikka en ollut siellä, me olemme silti avioliitossa. Minä tiedän että satutin sinua ihan kamalan paljon sillä että lähdin pois enkä voi millään lailla puolustaa tekoani… mutta onko sinulla hajuakaan miten paljon minuun koskee kun tiedän sinun pettäneen minua niiden kaikkien naisten kanssa? Miten olisin ikinä pystynyt kertomaan tästä raskaudesta, olisitko sitten ehkä jättänyt naimasta heitä? Pitäisikö sen ajatuksen jotenkin helpottaa mieltäni, sillä sitä se ei tee… sinun ei olisi pitänyt tehdä sitä… Sinä et ehkä luota minuun, mutta kuinka minäkään voin enää koskaan ikinä luottaa sinuun? ” Deidre kuiskasi lopulta ja pudisti itkien päätään, hänestä tuntui, että hän oli menettänyt kaiken.
”Minun ei olisi pitänyt suostua kosintaasi.. .en olisi saanut edes yrittää kahlita sinua sitoutumaan vain yhteen ihmiseen. Sinun kuuluu saada vapautumisesi jälkeen nauttia elämästäsi keiden kanssa haluat ilman rajoitteita. Minä… en tiedä. Yritän vain selvitä”, hän sanoi alahuuli hennosti väpättäen ja yritti kuivata ohimennen kyyneleiden raidoittamia poskiaan.
”Menetän tämän lapsen todennäköisesti muutenkin… minun kehoni ei tahdo sopeutua tähän raskauteen ja se minut tekee sairaaksikin…. Jos menetän sinutkin, niin voitko tehdä sen nyt ja jättää minut lopullisesti, jos sen tahdot tehdä. En pysty elämään toinen puolikas sydämestäni täällä ja toinen sinun luonasi Amerikassa. Se sattuu liian paljon. Minä rakastan sinua enemmän kuin ketään. Mutta ennemmin olen yksi kokonainen ja rikkinäinen ihminen yhdessä paikassa.”
_

Gregory oli jo unohtanut oman annoksensa syömisestä ja siitä nauttimisen, hänen huomionsa oli keskittynyt Lillianiin, välillä hän hieman auttoi tyttöä siinä jäätelön kanssa ettei sitä ollut niin hänen kuin tytön omassa sylissä, sillä välillä Lillianilla tuntui olevan vähän liian kiire eikä toinen malttanut keskittyä pitämään kukkurallaan olevaa lusikkaa tarpeeksi suorassa.
”Totta kai voit lähteä jos haluat, me pärjäämme kyllä lasten kanssa. Lastenhoito on minulle hyvin tuttua, rakkaani”, Gregory naurahti ja käänsi katseensa hetkeksi vaimoonsa pöydän toisella puolen.
”Minusta voisi olla mukavakin antaa sinulle joskus omaa aikaa jolloin saisit rentoutua ilman että joudut miettiä lapsia. Tartu Giselen ehdotukseen jos haluat”, mies kehotti hymyillen ja palautti katseensa takaisin Lillianiin nähdessään silmäkulmassaan lähestyvän jäätelölusikallisen. Kuuliaisesti hän söi tarjotun herkun, sillä Lillianilla näytti olevan niin hauskaa häntä syöttäessä.
”On, äiti soitti minulle aiemmin. Operaatio onnistui odotetulla tavalla ja Aud toipuu parhaillaan siitä, hän on pari yötä Seattlessa sitä varten”, Gregory yritti parhaansa mukaan kertoa ja nappasi nopeasti pöydältä muutaman paperipyyhkeen jotka laittoi lusikan alle, mistä oli meinannut tippua jäätelöä hänen puvunhousuilleen. Hän virnisti Lillianille ja kehotti tyttöä välillä syömään itsekin jäätelöään. Gregoryn katse hakeutui vaistomaisesti itkevän Emmyloun puoleen, hän olisi niin tahtonut ottaa pikkuisen syliinsä, mutta hillitsi halunsa Lillianin edessä. Toinen näytti niin tomeralta ja tuikealta tiedustellessaan miksi vauva itki. Jos Gregorylla meni töissä myöhään ja hän tuli vasta illalla kotiin, hän meni usein aina katsomaan omineen Emmylouta ja piteli nukkuvaa vauvaa sylissään vain voiden ihmetellä sitä pientä hentoa olentoa. Joskus pienokainen heräsi hetkeksi ja tapitti häntä vain suurilla silmillään, silloin hän saattoi jutellakin ja kertoilla kaikenlaista nuorimmalle lapselleen. Se oli sellainen pieni hetki minkä hän varasti aina vain itselleen.
”Kyllä Emmylou vielä leikkii sinun kanssasi monet leikit, kunhan kasvaa ensin vähän”, Gregory hymähti ja aukaisi suunsa saadessaan jälleen kerran Lillianin tarjoilemaa jäätelöä.
”Olisiko sinusta hauska leikkiä pikkusiskosi kanssa?” Gregory kysyi kevyt hymy huulillaan katsellessaan vieressään istuvaa Lilliania.



// möy toivottavast ei oo ihan kakkelit ja täynnä virheitä ei oo pontta lukee näit enää läpi :c

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 09.02.2015
02:23
Otsikko: Roolipeli
Clarence oli todella huono sellaisissa tilanteissa, joissa hänet laitettiin ikään kuin selkä seinää vasten ja ahdistettiin nurkkaan. Miehen olisi tehnyt mieli vain haistattaa pitkät ja lähteä, mutta ei voinut tehdä sitä Deidrelle. Clar yskäisi lähinnä hillitäkseen tunteensa ennen kuin sanoisi vaimolleen yhtikäs mitään.
"Älä sano, että kadut kihlaustamme tai koko liittoamme. Luottamus rakoilee nähtävästi puolin ja toisin. Miten minä sitten pystyn luottamaan siihen, että sinä pystyt hoitamaan asiat niin kuin aikuiset hoitavat? Lähdetkö aina äitisi helmoihin, jos jokin asia menee vähän heikommin?" Clarence puheli ja katseli Deidreä siinä aloillaan seistessään. Mies risti kätensä keskenään ja jäi katsomaan vaaleaverikön kasvoja hyvän etäisyyden päästä. Jos Deidre ei luottaisi häneen niin nähtävästi toinen ottaisi ja lähtisi.
"Ihmettelen, että jos sinulla on ollut niin helvetinmoinen ikävä ja... SIIS MITÄ?! Olet raskaana?" Clarence älähti tajutessaan mitä Deidre oli juuri sanonut ja oli oikeastaan todella sekaisin sillä hetkellä niiden tunteidensa kanssa. Clar alkoi kulkea edestakaisin ja haroi hiuksiaan koittaessaan tajuta sitä kaikkea.
"Nuo ovat mahtavia uutisia, todella. Tai siis... miten helvetissä et kertonut minulle? Mutta kerroit kyllä kaikille muille, sitähän ne juorukellot tuskailivatkin. Olet kertonut heille kaiken ja he ovat juorunneet minun asiani sinulle, kun sen olisi pitänyt olla minä, joka kertoisi töppäilystään. Minullakin oli tiedoksesi ihan helvetin paha olla, kun vain lähdit ja jätit minut jättämällä jonkun lapun ja sormuksen vain perääsi. Luulin menettäneeni sen ainoan asian, jota olen koskaan näin paljon rakastanut ja luulin vain joutuvani takaisin vanhoille poluille. Minua kuvottaa kuinka luulet minun olevan joku pettäjä ja että pettäisin sinua jatkuvasti, mutta luulin sun helvetti jättäneen minut!" Clarence lähinnä vauhkosi koettaen pitää äänenvoimakkuutensa kurissa.
"Miksi helvetissä et lainannut vaikka jonkun puhelinta ja soittanut minulle? Numeronkin olisit saanut varmasti Audreylta tai Gabilta, jotka nähtävästi tietävät ihan kaiken suhteestamme ja ovatkin jo osa meidän liittoamme. Pitäisikö nyt jo tehdä väliaikaraportti sinne niin et olisi niin yksin tässä? Että varmasti löytyy muitakin ihmisiä jotka halveksuvat minua? Sopiiko se?" Clarence oli todella vihainen siitä, että hän kuuli asiasta miltein viimeisenä, joka hänen olisi alunperin pitänyt kuulla ensimmäisenä.
"Älä puhu minusta niin, että minä mukamas kaipaisin sitä vapautta naida ketä haluan. En kaipaa vapautta, joka tekee minusta ihan surkean. Hain vain surkeaa lohdutusta johonkin, että edes tuntisin jotain muuta kuin sitä helvetinmoista kipua ja ikävää sinua kohtaan", tummapiirteinen mies henkäisi syvään ja sulki silmänsä hetkeksi rauhoittuakseen. Clarencen oli hetkeksi nojauduttava seinää vasten, mutta piti katsekontaktin kuitenkin Deidressä.
"Minä lensin helvetti vuoksesi maailman toiselle puolen ja nyt sanot, että voisin vain lähteä? Miksi olisin edes tullut tänne, jos en tahtoisi selvittää asioita kanssasi ja saada sinut takaisin luokseni kotiin? Olen vain saatanan pahoillani touhuistani, mutta samalla tahdon kertoa, että voit kyllä luottaa minuun. Minulla ei ole tarvetta säheltää muualla, jos minulla on sinut. Tule kotiin kanssani, Deidre", Clarence pyysi ja rentoutti kätensä vapauttaen ne ristiasennosta.
"Lähde kanssani jo huomenna kotiin. Selvitetään tämä kaikki. Ja mitä raskauteesi tulee niin... Minusta olisi mahtavaa olla isä, mutta jos sinä haluat tehdä toisenlaisen ratkaisun niin olen tukenasi", mies oli tosissaan sanojensa kanssa. Nyt oli aika jo tehdä muutoksia. Clarence asteli Deidren lähelle ja kumartui sen verran, että saattoi varoen painaa suukon naisen huulille.
__

"Se olisi kyllä ihan mukavaa, mutta Gis ehdotti että lähtisimme jo torstaina ja tulisimme sitten sunnuntaina takaisin.. Ja sinulla on töitä kuitenkin siinä. Minä jo vähän kyselinkin niin Christian lupasi tulla hoitamaan lapsia, jos sinä olet töissä. Sanoi, että voisi ottaa Roseyn mukaan niin Lillianilla olisi leikkikaveri", Cassandra kertoili ja katseli Lilliania ja Gregorya vuoronperään. Totta kai Caz oli jo suunnitellutkin asiaa vaikka ei ollut Giselelle vielä sanonut, että voisi lähteä tuon kanssa johonkin viikonlopuksi. Kuitenkin Audien uutisista kuullessaan nainen havahtui mietteistään ja iloinen hymy löysi tiensä Cazin kasvoille.
"Ihanaa, että kaikki sujui hyvin. Olen onnellinen hänen puolestaan", tummaverikkö sanoi heltyneenä ja katseli sitten hetken Emmylouta, joka oli lopettanut itkunsa ja lähinnä vain tähyili suurilla silmillään äitiään.
Lillian tuumi vastausta Gregoryn esittämään kysymykseen ja katseli pikkusiskoaan äitinsä sylissä katse tummuen.
"Sen takia minä olen yksin. MInäkin haluan olla vauva. Milloin se leikkii?" Lillian kysyi ja lusikoi jäätelöä suuhunsa jälleen.
"Menee vielä jonkin aikaa. Haluaisitko sinä tulla kertomaan Emmyloulle, että sinä haluat leikkiän hänen kanssaan? Ehkä vauva kasvaa sitten nopeammin", Caz maanitteli esikoistaan ja sai tuon selkeästi kiinnostumaan Emmylousta, kun Lillian oli jo laskeutunut tuoliltaan alas ja lähtenyt äitinsä vierelle. Cassandra kumartui sen verran, että Lilly pystyi näkemään pikkusiskonsa. Caz ohjasti Lillianin silittämään varovasti vauvan päätä. Nainen saattoi nähdä tyttärensä silmissä pienen pilkahduksen riemastuneisuutta, vaikka varmastikaan se mustasukkaisuus ei sillä hetkellä katoaisi kokonaan pois. Lillian kuiskasi vauvan korvaan jotain leikkimisestä ja Cassandra naurahti hiljaa.
"Mitä kerroit vauvalle?" Caz tiedusteli hymyillen tytön palattua omalle paikalleen istumaan.
"Se on salaisuus", Lillie sanoi täsmällisesti ja Cassandra joutui vain nyökkäilemään hyväksyvänä. Nainen käänsi katseensa Gregoryyn ja hymyili tuolle jo silminnähden pirteämpänä kuin aiemmin.
"Luin tänään lehdestä, että teidän muutama lehtenne on ehdolla viime vuoden parhaimmaksi muutamissakin kategorioissa. Onnittelut siitä", Cassandra naurahti, kun hänen mieleensä juolahti se koko juttu, jonka hän luki lehdestä aamusella kuukauden päästä järjestettävästä National Magazine Awardseista, joissa palkittiin lehtiä ja niiden osia totta kai. Caz oli ollut yllättynyt siitä, että hänen oma rakas tekstinurkkauksensa oli poikinut kaksi eri ehdokkuutta. Se oli innostanut naista aamusella jo kirjoittamaan uuden osan kaiken sen hullunmyllyn keskellä kotosalla.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 11.02.2015
20:43
Otsikko: Roolipeli
Deidren katse pysyi alaviistossa tummassa puulattiassa. Hän kurtisti kevyesti kulmiaan ja nosti katseensa hetkeksi ylös Clarenceen.
”Siinä missä sinä menit sänkyyn toisten naisten kanssa lievittääksesi pahaa oloasi, minä purkasin tuntojani serkuilleni, jotka sattuvat olemaan parhaimpia ystäviänikin. Sinun on turha solvata heitä, parempi näin, että tiesin etukäteen. Luuletko muuten etten olisi viskonut kuin yhden maljakon sinua päin? Nyt olen saanut ajatella asioita eikä pettämisestä kuuleminen ehkä kolahda minuun enää niin pahasti. Luottamus ei tule sormia napsauttamalla takaisin, Clar. Ei meidän kummankaan kohdalla. Vaikka sanoisitkin minun voivan luottaa sinuun, se ei ole niin yksinkertaista”, hän huohahti hiljaa ja pudisteli päätään surullisena. Olivathan miehen puheet ihan oikeutettujakin, olihan raskaus ollut iso ja yllättävä uutinen sekä toinen oli selvästi tuohduksissa, mutta ei toisen olisi tarvinnut sitä kaikkea sanoa. Deidre veti toisen jalkansa koukkuun nojatuolin reunalle ja veti sen vartaloaan vasten kietoen sitten kätensä säärensä ympärille.
”Sitä paitsi Gabrielle minut sai tajuamaan koko tämän raskauden… en olisi osannut ajatella huonon oloni johtuvan siitä, sillä se on viimeisiä asioita joita ajattelisin kohdalleni. Pelkään ajatustakin ihan helvetin paljon ja nyt kun se on todellista, tarvitsin jonkun kenen kanssa jutella. En voinut kaataa ihan kaikkea vanhempieni niskoihin, siksi turvauduin Audieen ja Gabiin. Hädin tuskin kukaan tietää tästä raskaudesta, Clarence”, Deidre hengähti ja pudisti kevyesti päätään. Vaaleaverikkö nosti hämmentyen katseensa jälleen ylös sylistään ja katsoi suoraan aviomiestään silmiin omilla hailakansinertävillään. Ne täyttyivät uudelleen kyynelistä. Hänen vartalonsa värähti kevyesti. Se oli kaikki ollut mitä hän oli halunutkin niin kipeästi kuulla toisen sanovan, mutta samalla se kaikki tuntui vielä niin mahdottomalta. Clarencen liikuttua hänen luokseen ja painettuaan suukon hänen huulilleen, Deidre puristi silmänsä kiinni kyyneleet vierähtäen poskilleen. Hän vapisi kauttaaltaan, hän oli niin kipeästi kaivannut toisen kosketusta ja läheisyyttä.
”En voi. En vaikka haluaisinkin… en tahdo vaarantaa vauvaa mitenkään. Lääkäri ei päästä minua lentokoneeseen, enkä minä jaksa matkustaa pitkiä matkoja. Se olisi liian rankkaa… Näet varmasti, etten ole kunnossa”, Deidre sanoi hiljaa heikolla äänellä ja veti takin turkisreunoista kiinni pidellen sitä rintakehänsä peitoksi peittääkseen mustelmat ja laihtuneen, haljun olemuksensa. Hänen katseensa tippui jälleen alas.
”Eikä minulla ole oikein halua palata juuri nyt Amerikkaan. En pärjää omillani tällä hetkellä, minun ei ole hyvä olla yksin ja sinun pitäisi olla töissäkin. Mitä jos pyörryn yksin ollessani tai jotain sattuu minulle tai vauvalle? Tahdon olla täällä siihen asti kunnes voin paremmin… etkö voisi jäädä siksi aikaa tänne luokseni? Meidän luoksemme…” Deidre nosti varoen solakat, pitkät sormensa lepäämään vatsanseudulleen, raskaus oli vielä kuitenkin niin alussa ettei se näkynyt varsinaisesti ulospäin, muttei menisi kauaa kun se näkyisi. Niin siro ja hoikistunut hän oli kaiken sairastelun myötä. Hänen silmänsä paloivat epätoivoisina ja anelevina kun hän nosti katseensa yläviistoon aviomiehensä kasvoihin. ”Ole kiltti, Clar”, hän kuiskasi tarttuen miehen käteen eikä tiennyt oikeastaan miksi yhtäkkiä hänet oli vallannut niin valtava pelko siitä että toinen lähtisi silti pois oli hän mukana tai ei.
_

Gregory vastasi hyvillään vaimonsa hymyyn ennen kuin käänsi katseensa takaisin viereensä tulleeseen tyttöön. Hän silitti hymyssä suin muutaman kerran Lillianin hiushaituvia, mutta taskussa äänettömällä suriseva matkapuhelin repi pian hänen huomionsa itseensä. Gregory alkoi kaivaa puhelinta puvuntakkinsa sisätaskusta. Hän selasi nopeasti kosketusnäytöltä tulleen viestin läpi ja katsahti ohimennen puhelimesta Cassandraan.
”En tahdo kuulostaa omahyväiseltä, mutta… se oli odotettavissa”, mies totesi naurahtaen ja väläytti nopean virnistyksen. Hän laittoi puhelin takaisin takkinsa taskuun. Hän oli saanut muistutuksen tapaamisesta sihteeriltään, hänen joutuisi ihan pian palaamaan takaisin töihin.
”Kyllähän sinuakin voisi onnitella samasta syystä, vaimo rakas”, Gregory huomautti ja vinkkasi silmäänsä Cassandralle. Totta kai hänkin oli jo tietoinen ehdokkuuksista. Mies kääntyi vielä hetkeksi Lillianin puoleen ja nosti tytön syliinsä.
”Kuules, Lil’… isän pitäisi lähteä nyt takaisin töihin… lupaatko olla loppupäivän kiltisti ja totella äitiäsi?” Gregory tiedusteli pikkuneidiltä kevyt hymy huulillaan ja halaisi pikaisesti tyttöä sekä suukotti hyvästiksi otsaa ennen kuin nosti tuon pois sylistään vähän pakonkin edessä. Hänen puhelimensa alkoi surista uudelleen, joku yritti tavoittaa häntä parhaillaan.
”Minun on pakko mennä… pärjääthän nyt?” hän varmisteli Cassandralta suoristautuessaan pöydän äärestä. Hän kumartui vaimonsa puoleen ja suukotti rakkaansa poskea kevyelti.
”Tulen kotiin niin pian kuin voin”, hän hymähti hiljaa ja laski katseensa tummaverikön sylissä olevaan Emmylouhun.
”Hei sitten pikkuinen”, hän mutisi ja painoi hennon suukon vielä vauvankin otsalle. Jo toinenkin puhelin alkoi soida, se oli hänen ns. yksityinen puhelimensa, se mihin kaikki perheenjäsenet ja läheiset soittivat, työpuhelut olivat erikseen.
”Max soittaa, puhun hänen kanssaan matkalla”, Gregory totesi etsittyään soivan puhelimen housujensa taskusta. Molemmat hälyttivät hänen kädessään, sellaista se aina oli, hän oli jo tottunut vuosien saatossa. Oli ihme ettei sitä pientä jäätelöhetkeä oltu sen enempää häiriköity. Gregory suuteli lyhyesti vielä Cazia hyvästiksi, kunnes joutui vastahakoisesti lähtemään. Hän nosti aurinkolasit silmilleen ja astellessaan kävelykadun puolelle, hän vastasi Maximilianin soittoon. Korkeiden ikkunoiden ohitse kävellessään hän vilkutti vielä perheelleen ennen kuin katosi näkyvistä.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 11.02.2015
22:41
Otsikko: Roolipeli
Clarence pyyhki Deidren kasvot vallanneita kyyneliä ja katseli vaimonsa silmiä mietteliäänä. Se koko tilanne pyrki pääsemään yhteen kokoon vihdoinkin ja murheet tuntuivat koko ajan hupenevan tai vähintäänkin supistuvan puoleen siitä mitä ne olivat vielä kymmenen minuuttia sitten olleet.
"Deidre..", Clar huokaisi haikeana ja pudisti päätään. Ei hän voisi jäädä kuin siksi viikoksi sinne olemaan rakkaansa tukena, mutta työelämä oli sitä, että työpaikalle piti mennä tekemään työnsä, jotta saisi rahaa. EIkä Clarence olisi mikään poikkeustapaus vaikka pomojen lähipiiriin tavallaan kuuluikin.
"Minun täytyy viikon päästä palata takaisin töihin. En voi jättäytyä siitä kelkasta pois. Tarvitsen sitä työtä. Pakkohan sitä rahaakin on ansaita, tiedät kyllä", Clarence muistutti ja kyykistyi vaaleaverikön eteen katsellen tuon kasvoja katsekaan herkeämättä toisaalle.
"Aiotko olla koko raskautesi ajan täällä ja synnyttää täällä?" Mies tiedusteli, sillä haluaisi vaimonsa jo kotipuoleen ja synnyttävän lapsen siellä. Ei Clarencekaan voisi loputtomasti ravata Englannissa Deidren luona, sillä siinä menisi liioin rahaa sekä jaksamista.
"Entä mitenkäs meidän häämme? Ei varmaan ihan päällimmäisenä mielessä, mutta... Odotetaanko niitäkin vielä suunniteltua pidempi aika?" Clar kyseli odottaen saavansa vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin.
__

Cassandra laittoi Emmyloun takaisin vaunuihin lepäämään, kun Gregory oli lähtenyt heidän luotaan töiden kutsuttua miestä jälleen kerran. Caz kuuli puhelimensa hälyttävän laukussaan ja samassa se laukku alkoi liikkua holtittomasti niin, että nainen joutui hillitsemään sitä perhanan mopsia, joka koetti löytää tietä ulos siitä nahkaunelmasta.
"Se oli vain puhelin, hölmö...", Cassandra puhui koiralle ja kaivoi kännykkänsä koiran alta. Nainen sulki laukun jättäen Muggsille happiaukon kuitenkin. Caz vilkuili ympärilleen kuin varmistaakseen ettei mikään eläinsuojeluvirkailija olisi yllättänyt häntä moisesta tempauksesta, sillä sitä ei varmastikaan katsottaisi hyvällä... Cassandra luki puhelimeensa tulleen viestin ja huokaisi raskaasti. Viikonlopun odotukset valahtivat olemattomiin sitä mukaa, kun nainen luki Giseleltä tullutta viestiä kuinka toinen ei voisikaan lähteä mihinkään muistettuaan perjantaiksi sopimansa treffit Maynorin kanssa. Mistä lähtien Maynor oli deittaillut jotakuta? Cassandra puuskahti ja huomasi sitten Lillianin katsovan häntä kummallisesti.
"Kuka se oli?" Lillian uteli.
"Gisele", Cassandra vastasi ja lusikoi loput jäätelöt annoksestaan suuhunsa.
"Miksi ilvistit kännykälle?" Lillie ihmetteli pää kallellaan kuin äiti olisi tehnyt jotain kiellettyä.
"Enkä irvistänyt", Caz hymähti ja käski Lillianin vielä syödä lopun jäätelönsä. Sillä välin tummaverikkö etsi Gabriellen numeron ja päätti soittaa tuolle. Puhelin tuuttasi muutaman kerran ennen kuin tuttu ääni vastasi puhelimeen.
"Hei, Gabi. Ehditkö jutella hetken?" Cassandra tiedusteli ja kurottautui putsaamaan paperilla Lillianin leukaa, joka oli saanut uuden lisän jäätelöstä.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 12.02.2015
20:13
Otsikko: Roolipeli
Vaaleaverikkö ei voinut naamioida pettymystään kasvoiltaan, Deidre räpytteli muutaman kerran nopeammin ripsiään saadakseen ne kuivahtamaan kyynelistä ja syvää henkäisten pyyhkäisi vielä itsekin silmäkulmiaan kuivaksi kämmensyrjällään. Hän nyökytteli surkeana ja surullisena päätään.
”Minä tiedän… mutta ajatuskin siitä, että joudun taas eroon sinusta ja kaikki tämä….”, hän puhui hiljaa eikä pystynyt edes jatkamaan, hänen leukaperänsä kiristyivät hetkeksi sillä hän yritti pidätellä kyyneleitään. Nainen oli todella ihan lopussa niin henkisesti kuin fyysisesti.
”Mutta onhan meillä tämä viikko”, vaaleaverikkö sanoi kuitenkin ja koitti tapailla hymyn tapaista kasvoilleen katsahtaessaan aviomiehensä silmien puoleen.
”En tiedä. En osaa vastata noihin kysymyksiin juuri nyt, Clar”, Deidre huokaisi ja katsoi pahoitellen toista. Hän liukui varovasti tuolin reunalle päästäkseen lähemmäs Clarencea. Hän näytti hetken hieman eksyneeltä, mutta painautui lopulta rakastamansa miehen vartaloa vasten ja kietoi käsivartensa tämän harteiden ympärille. Hän laski päänsä lepäämään kevyesti Clarencen olkapäätä vasten.
”Pääasia, että olet nyt täällä… vastaan kyllä kysymyksiisi, mutta anna minulle hetki aikaa miettiä tätä kaikkea”, Deidre pyysi hiljaa ja räpytteli silmiään kevyesti. Hän oli jotenkin vaistomaisesti hieman varuillaan siinä, mikä oli sinänsä surullista, koska ennen hänen ei olisi tarvinnut miettiä saattoiko hän vaipua aviomiehensä syleilyyn vaiko ei. Se oli ollut hänen turvasatamansa, mutta hän ei mahtanut sille tunteelle... kuin joku vieras olisi tunkeutunut sinne. Deidre painoi silmänsä kiinni, hänen ilmeensä värähti ja hän tiukensi huomaamattaan hivenen otettaan.
_


Gabrielle ennätti juuri hyvästellä hoidettavanaan olleen nuoren jääkiekkoilijatähden, joka oli valitellut selkäänsä ja valmentaja oli lähettänyt miehenalun halutun ja luotettavaksi tiedetyn fysioterapeutin tykö. Gabrielle oli saanut selän melko hyvin hoidettua ja teipattua sen, mutta se vaatisi vielä lisää hoitoa, ja hän oli jääkiekkoilijan suureksi harmiksi joutunut neuvoa toista pysyttelemään vielä jonkun aikaa pois jäältä jos toinen tahtoisi selkänsä todella saada kuntoon niin ettei sen kanssa tulisi lopullisia ongelmia tulevaisuudessa. Gabrielle istahti työhuoneessaan olevan pienen työpöydän ääreen ja alkoi selailla mietteliäänä varauslistaansa, mikä oli melko täynnä. Hän oli jo joutunut siirtämään seuraavan ajan huomiselle, sillä aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja hän tahtoi tehdä työnsä kunnolla ja paneutuen, silloin niitä tuloksia saatiin. Hänellä oli hyvä maine fysioterapeuttina ja parantavat kädet, joten hänen luokseen oli tunkua. Hän ei vain tehnyt enää niin pitkiä päiviä kuin ennen Anyannaa, joten oli silkka mahdottomuus vastata kaikkiin avunpyyntöihin, mikä harmitti naista suunnattomasti. Hänelle oli Maximilianin tavoin todella tärkeää voida auttaa ihmisiä. Gabriellen katse kiinnittyi työpöydän laidalla hälyttävään matkapuhelimeen, nainen nappasi puhelimen käteensä ja nojautui rennosti työtuolinsa pehmustettua selkänojaa vasten.
”Hei Caz”, hän tervehti kevyt hymy huulillaan ja riisui silmälasit silmiltään. Hän käytti niitä ainoastaan töissä, muutoin hänellä oli aina piilolinssit käytössään.
”Totta kai, minulla onkin tässä juuri noin puolen tunnin tauko, joten minulla on aikaa”, hän hymähti ja rullasi paikoillaan työtuolinsa kanssa.
”Mitä on mielelläsi?” hän kyseli kepeän naurahduksen saattelemana, ovelta kuului vaimea koputus ja vastaanottoneidin pää pilkisti sisään. Gabrielle nosti sormensa pystyyn ja viittoili puhelinta kohti kuin kertoen palaavansa asiaan myöhemmin. Vastaanottoneiti nyökytteli ääneti päätään ja sulki oven hiirenhiljaa takaisin kiinni. Gabrielle piti vastaanottoaan samassa kolmen muun alan parhaimpiin ja halutuimpiin fysioterapeutteihin kuuluvien kanssa. Hän oli vain ainoa nainen, mutta pärjäsi kyllä työkavereidensa kanssa. Hän osasi olla halutessaan vähän äijämäinen ja sulautui hyvin porukkaan.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 12.02.2015
21:25
Otsikko: Roolipeli
"Järjestelemme kyllä kaiken vielä", Clarence sanoi ja sulki Deidren halaukseensa silitellen naisen selkää lempeästi ja kovin lohduttavasti. Hän tiesi, että menisi vielä aikaa siihen entisen takaisin saamiseen, mutta se koko aika olisi sen arvoista. Clar ei tahtoisi menettää vaimoaan, ei sillä tavalla ja sellaisessa tilanteessa.
"Ei sinun tarvitse kysymyksiini vielä vastata. Pääasia, että tiedän saavani vastauksia edes jossain vaiheessa", mies hymähti ja suukotti hellästi Deidren päälakea. Clarencen mielessä vilisi erinäisiä ajatuksia siitä, että kuinka he jatkossa pystyisivät olla kuin ennen, vaikka se oli täysin toissijainen asia sillä hetkellä. Tärkeintä oli keskittyä käsillä olevaan hetkeen.
"Mutta sinun täytyy hankkia puhelin, jotta voimme olla yhteyksissä vähän useammin. Se sähköpostijuttu tuottaa vähän päänvaivaa", Clarence muistutti heikon naurahduksen saattelemana ja erkaantui sen verran, että pystyi näkemään vaaleaverikön kasvot.
"Rakastan sinua ihan helvetin paljon. Se ei ole muuttunut tai hävinnyt mihinkään", Clar sanoi katse hohkaen sanojensa painokkuutta, kunnes sitten sulki Deidren uuteen halaukseen. Miehen oli vaikea edes sanoa kuinka ikävä hänellä oli ollut rakastamaansa naista. Ja nyt hän oli kuullut tulevansa isäksi? Uskomatonta. Clarence ei ollut koskaan oikeastaan ajatellut sitä hetkeä millaista se olisi tai millaista elämä oikeastaan olisi, jos olisi oma lapsi. Clar oli niin tottunut aina näkemään vain kavereiden tai sisarustensa lapsia, mutta omat lapset olivat hänen ajatuksissaan vielä kaukaisia, vaikka ikääkin miehellä alkoi olla jo ihan tarpeeksi.
__

Cassandran kasvoille leveni hivenen suurempi hymy Gabriellen suotua hänelle aikaa rupatella. Tummaverikkö oli niin sosiaalisessa haudassa aina arkipäivisin, kun ainoat juttelukaverit olivat lapset ja koirat, joilta ei tiedettävästikään hirveästi informaatiota takaisin päin tullut.
"Mitä teet viikonloppuna?" Cassandra kysäisi ja näpräsi mietteliäänä hattuaan samalla seuratessaan Lilliania tuon syödessä jäätelöä. Lillie ihmetteli äitiään hetken, mutta Caz toppuutteli ohimennen kesken puhelun tyttöä syömään annoksensa, jos oli syödäkseen.
"Gisele ehdotti minulle jotain reissua viikonlopuksi tai että vähintäänkin tekisimme jotakin ja minä jo vähän niin kuin innostuinkin siitä ajatuksesta. Kerkesin puhumaan Gregoryllekin siitä ja sitten sain viestin Giseleltä, että hän ei voikaan lähteä, koska hänellä on treffit sovittuna. Mistä lähtien Maynor on ruvennut käymään treffeillä?!" Cassandra parahti äänestään selkeästi kuultaen se pettymys, jonka hän oli kokenut "hävittyään" viikonlopun laatuaikansa Maynorille.
"Äiti kuka siellä on?" Lillian ihmetteli.
"Gabrielle. Nyt keskity siihen jäätelöön, muuten se on vaatteillasi kohta", Cassandra vastasi ja keskittyi sitten taas puheluun aikeissaan jatkaa vielä pientä purkaustaan.
"En ihan muutenkaan ymmärrä sitä niiden kahden kuviota...", nainen puuskahti ja nojautui tuolinsa selkänojaa vasten.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 12.02.2015
23:53
Otsikko: Roolipeli
Ihan ministi etiäpäin:

”Minun on laitettava sinut tiputukseen, tarvitset nestettä kehoosi ettet kuivuisi enempää, ihostasi katoaa kohta kaikki kimmoisuus, se on jo nyt kuin paperinohut.” Vanha lääkärimies katsahti sängyllä olevaa potilastaan, joka loikoili sängynpäätyä vasten koottuja tyynyjä vasten puolittain maaten, puolittain istuen. Sama lääkäri, Edgard Davenport nimeltään, oli ollut perheen lääkäri jo silloin kuin Deidre oli syntynyt. Toki mies oli ikääntynyt siitä, kirkkaanvihreitä silmiä verhosti pyöreät silmälasit ja tuuheat hiukset sekä siististi leikauttu parta oli muuttunut valkoiseksi kauttaaltaan. Tuo oli kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä mustan, nahkaisen lääkärinsalkkunsa ja tyylikäs, ruutukuvioinen puku yllään, minkä alla miehellä oli liivi ja sen taskussa pilkotti kultaisen taskukellon ketju.
”Oletko oksennellut tänäänkin?” lääkäri tiedusteli riisuttuaan verenpaineenmittauslaitteen hihan pois naisen käsivarren ympäriltä ja katsoi odottavasti Deidreen, joka hieroi valkeaa kättään kuin valmiiksi säälien sitä tulevan neulan vuoksi. Vaikka olihan vaaleaverikkö jo tottunut siihen, mutta ei se silti tarkoittanut sitä että hän siitä jotenkin suuresti piti. Deidre vilkaisi vierellään sängyllä olevan aviomiehensä puoleen, kunnes palautti katseensa takaisin lääkäriinsä ja nosti kolme sormea ylös vastaukseksi. Hän oli pyytänyt Clarencen jäämään, sillä toinen oli oikeutettu kuulemaan missä jamassa hänen terveytensä oli ja miten raskaus eteni, kyse oli kuitenkin heidän yhteisestä vauvastaan. Lääkäri oli selittänyt kokonaiskuvan siitä kaikesta ja tuonut selvästi esille senkin, miten suuri riski ja todennäköinen keskenmeno vielä siinä vaiheessa oli. Se oli kamala, surullinen fakta, mutta se oli pakko tiedostaa ja hyväksyä.
”Milloin?”
”Aamulla”, Deidre sanoi ja nyrpisti kevyesti nenäänsä ennen kuin nojautui takaisin Clarencen kylkeä vasten.
”Määrään sinulle pahoinvointilääkettä, edes jonkun ruuan ja juoman olisi hyvä kestää sisälläsi. Samoin lisää vitamiineja ja rautaa anemian vuoksi”, lääkäri puheli amalla laittaen tippaa valmiiksi.
”Isäsi osaa vaihtaa yöksi toisen liuoksen, kerron hänelle”, tuo jatkoi vielä ja vilkaisi sitten Clarencen puoleen. Vanha mies ei ollut mitenkään ihmeellisimmin reagoinut siihen että Deidren aviomies ja samalla tulevan pienokaisen isä oli putkahtanut paikalle niin yllättäen, lähinnä tuo oli vain ollut hyvillään eikä ollut tehnyt asiasta numeroa. Tärkeintä oli potilaan terveys, niin henkisellä ja fyysisellä tasolla, sillä hetkellä ne molemmat laahustivat melko huonossa jamassa.
”Tosin sinunkin olisi hyvä osata se jatkoa ajatellen”, lääkäri tuumaili ja hieraisi mietteliäänä valkoisen parran peittämää leuankaartaan. Hänen silmänsä olivat hyvin lempeät, tarkkaavaiset ja viisaat. Hän asetti liuospussin valmiiksi sängyn vierellä olevaan telineeseen ja laittoi tottuneesti kanyylin paikoilleen. Deidre käänsi siinä vaiheessa katseensa sivuun ja piilotti hetkeksi kasvonsa Clarencen olkapäätä vasten sillä häntä inhotti katsoa miten neula työntyi ihon alle verisuoneen. Lääkäri katsahti heidän puoleensa ohimennen. Hän laittoi tipan juoksemaan ja naputteli muutaman kerran letkua sormellaan saadakseen nesteen juoksemaan tasaisen verkkaisesti sitä pitkin.
”Noin. Tulen katsomaan vointiasi ylihuomenna. Isäsi katsoo siihen asti vointisi perään ja jos ilmenee muutoksia, ilmoittakaa. Voi hyvin, Deidre. Ja muista levätä sekä juoda riittävästi nesteitä”, lääkäri sanoi lopuksi paljon lempeämmin ja hölläsi sitä niin vakavaa ilmettään ja väläytti rakkaalle potilaalle hymyn. Van Haverit olivat perhetuttuja ja kovin läheisiä Edgard Davenportille.
”Herra Creider. Oli mukava tavata teidätkin, toivottavasti saitte tarvittavan tiedon, mutta jos ilmenee vielä kysyttävää, kysykää ihmeessä”, lääkäri sanoi vielä kätellen hyvästiksi Deidren aviomiestä ja jätti sitten nuoren avioparin omaan rauhaan, sillä hänen piti mennä kertomaan senkertaiset tietonsa Williamille ja Saskialle.
Deidre valui alemmas sängyllä ja veti viltin takaisin vartalonsa peitoksi vedettyään korkeavyötäröisten farkkujensa sivuvetoketjun takaisin kiinni, lääkäri oli katsonut hänen vatsanseutuaankin.
”No nyt sinä tiedät… vaikkei minun pitäisi, pelkään koko ajan pahinta. Mama sai kaksi keskenmenoa ennen kuin alkoi odottaa minua. Minulla on yhtä suuri riski kokea sama eikä minun kehoni ole niin kestävä kuin maman. En olisi koskaan voinut uskoa kiintyväni näin paljon näin lyhyessä ajassa tähän pieneen ihmeeseen mikä kasvaa sisälläni. En tahdo menettää sitä”, Deidre huokaisi hiljaa ja laski hellävaroin sen käden missä kanyyli oli vatsansa päälle viltille.
”Pähkinä. Kutsun sitä pähkinäksi”, Deidre hymähti ja vilkaisi yläviistoon pää tyynyllä leväten Clarenceen. Hetken naisen silmät loistivat kirkkaammin ja niissä oli pieni pilke huvittuneisuutta. Hän todella oli alkanut kutsua sitä pähkinäksi. Hänen oma pikku pähkinänsä. Heidän pähkinänsä. Tietyssä mielessä se oli varsin sopiva nimitys.
_

”En ole ennättänyt suunnitella viikonlopuksi mitään ihmeellistä”, Gabrielle vastasi ja tuki puhelimen olkapäänsä ja korvansa väliin saadakseen molemmat kätensä vapaiksi. Hän alkoi naputtaa lyhyttä selontekoa siinä samalla äskeisestä potilaastaan ylös potilastietoihin tietokoneelle.
Gabrielle kuunteli mitä Cassandralla oli kerrottavanaan. Hänen kasvoillaan käväisi pahoitteleva hymy vaikkei toinen voinutkaan sitä nähdä.
”Uskoisin sen johtuvan siitä, että Maynor on lähtemässä noin kuukauden sisään Amerikasta takaisin Saksaan. Mutta kuulostaahan Maynor ja treffit vähän uskomattomalta ja absurdilta samassa lauseessa….”, Gabrielle päivitteli ja kehotti Cassandraa olemaan murehtimatta enempää koko juttua, kun Maynor olisi lähtenyt, koko se hälinä miehen ympärillä laskeutuisi.
”Meinasitko siis kysyä minua Giselen tilalle viikonloppureissullesi? Kukas se nyt tässä asetetaan kakkosvaihtoehdoksi?” Gabrielle tiedusteli nauru kuultaen mukamas tuohtuneen äänensä lävitse ja kohotti kulmiaan. Hän muisti Cassandran kiusoittelut silloin taannoin kun hän oli rynnännyt toisen luokse purkamaan tuntojaan Deidren ja Clarencen kuviosta. Nyt hän oli kuullut miehen matkustaneen Englantiin. Gosh, hän todella toivoi sen kaksikon saavan asiat puhuttua… Gabi kurtisti kevyesti kulmiaan itsekseen karatessaan hieman ajatuksissaan. Hän vain painoi muistiinsa, että kyselisi myöhemmin pikkuserkultaan tuon vointia. Viimeksi toinen oli kuulostanut niin kamalan surkealta. Mutta toisaalta hän ei halunnut häiritä jos Clarence oli siellä parhaillaan. Ehkä hän soittaisi Saskialle sellaisen pikasalatiedustelupuhelun….
”Mutta vaikket olekaan vielä varsinaisesti kysynytkään, niin minusta olisi mahtavaa päästä vähän tuulettamaan pääkoppaa työ—ja perhekuvioista. Se olisi hyväksi”, Gabrielle hymähti ja napsautti hiirellä muutaman kerran katse seuraten tietokoneen näytöllä tallentaessaan äsken ylös kirjoittamiaan tietoja. Hänellä oli ihmeellisen hyvä kyky keskittyä moneen asiaan kerralla, sellaisiinkin mitkä vaativat tarkkaa ajatustyötäkin.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 13.02.2015
00:35
Otsikko: Roolipeli
Clarence oli vähän ymmällään siitä kaikesta hässäkästä. Viimeksi, kun hän oli nähnyt Deidren ja pidellyt vaimoaan lähellään, oli nainen vaikuttanut todella hyvinvoivalta eikä riesana ollut ollut mitään sellaista mikä olisi vaatinut kanyylin kämmenselälle. Clar kuitenkin onnistui hyvin piilottamaan sen kaiken epätietoisuuden ja hämmennyksen kasvoiltaan, sillä hänen tuli olla Deidren turvalähteenä - naisen tuli pystyä tukeutua häneen tarpeen tullessa.
Lääkärin lähdettyä Clar jäi seuraamaan Deidreä ja asetti vilttiä paremmin naisen ylle. Totta kai Clarence oli huolissaan vaimostaan sekä siitä pienestä pähkinästä, joksi Deidre oli nimennyt sen sisällään kasvavan.
"En voi luvata mitään muuta kuin sen, että olen tukenasi ja mukana tässä - kävi miten kävi. Pitää kuitenkin toivoa ja uskoa, joten emme voi muuta kuin katsoa mitä aika tuo tullessaan", mies tsemppasi kovin riutuneen oloista vaaleaverikköä ja suukotti tuon otsaa hellästi. Clarencen olisi tehnyt mieli vain pidellä toista lähellään, mutta rehellisesti tilannetta tutkaillen mies ei oikeastaan tiennyt miten hänen tulisi olla. Parhaansa hän kuitenkin yritti, vaikka pahaa teki nähdä joku niin tärkeä ihminen niin huonossa kunnossa.
"Unohdat kaikki muut murheet ja keskityt vain omaasi sekä pähkinän hyvinvointiin. Okei?" Clarencen ehdotti hiljaisen naurun sointuessa mukana. Creider tahtoi kuitenkin pitää asiat jokseenkin normaalina eikä hän voinut luonteenpiirteitään täysin muuttaakaan yhdessä hujauksessa, joten pieni vitsailukin kuului asiaan.
"Pitäisikö minun tehdä väliaikatiedotus Amerikkaan?"
__

Cassandra nauroi heleää nauruaan kuultuaan vinoilua siitä kakkosvaihtoehtona olemisesta.
"Ehkä nyt tasasin tilit, nainen", Caz vitsaili ja virnuili lähinnä itsekseen, vaikka pöydän toisella puolen jäätelöä lusikoiva tyttölapsi tuijotti äitiään uteliaana. Tyttöä kiehtoi puhelimet ja toisesta oli niin jännittävää aina, kun joku puhui puhelimessa. Lillian oli välillä myös todella sietämätön uteliaisuutensa kanssa. Yhtenäkin iltapäivänä, kun Gregory oli tullut töistä kotiin puhuessaan samalla puhelimeen, oli mies saanut puhelunsa päätyttyä tehdä kamalan selonteon Lillielle siitä, että kenelle oli puhunut ja mitä. Pelkkä "työpuhelu" ei riittänyt selitykseksi, vaan aina kuului vähintäänkin jonkin sortin "miksi" jatkokysymyksenä. Ja aina Lillian yritti näyttää siltä, että olisi ymmärtänyt kaiken mitä hänelle kerrottiin ties mistä kvartaalitalouksista sun muista.
"Kuulostaa todella hyvältä tuo pääkopan tuulettaminen. Olen tänään saanut kaukosäätimestä päähäni ja tällä hetkellä istun jäätelöbaarissa mopsi laukussani. Joten miten olisi vaikka jokin kylpylä? Hierontoja, rentoutumista ja miksi ei vähän juoruiluakin...", Cassandra maanitteli ja pystyi jo kuvittelemaan sen kaiken päässään kuinka vain saattoi rentoutua ja olla koko ajan huolehtimatta siitä, että kuka lapsista itkisi seuraavaksi.
"Jos minä katselen vähän vaihtoehtoja, kun minulla on tätä vapaa-aikaa niin valitaan sitten joku yhdessä? Kerro kuitenkin sille salarakkaalleni, että varaan sinut täksi viikonlopuksi, mutta lupaan palauttaa viimeistään sunnuntaina", Cassandra naureskeli viitaten salarakkaallaan tietenkin Maximilianiin.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 14.02.2015
22:44
Otsikko: Roolipeli
Vaaleaverikön suupielet kohosivat hentoon hymyyn, hän laski katseensa Clarencesta vatsansa päällä lepäävään käteensä. Hän vei toisen käden toisen vierelle.
”Kuulitko pähkinä? Nyt tiedät sinäkin isin olevan paikalla kun komentelu alkaa”, Deidre kuiskutti hiljaa pehmeällä äänellä nauraen ja taputti hennosti vatsanseutuaan. Hän vilkaisi ohimennen takaisin Clarencen puoleen ja väläytti miehelle kepeän virnistyksen. Deidre hengähti kevyesti hymy leikitellen huulillaan ja veti yhden koristeellisesti kirjailluista tyynyistä paremmin päänsä alle. Hän kääntyi varovasti kyljelleen aviomiehensä puoleen ja kohotti hivenen toista kulmaansa.
”Mikä ihmeen väliaikatiedotus? Kelle? Ei tarvitse juuri nyt mitään sellaista… keskitytään siihen että olemme taas yhdessä”, hän hymähti ja silitteli paljaalla kädellään hiljalleen Clarencen käsivartta. Ovelta kuului koputus. Deidre ennätti juuri kääntää katseensa makuuhuoneen ovien suuntaan, kun Saskia kurkisti jo raollaan olevasta oviaukosta sisään.
”Kop, kop, saako tulla häiritsemään? Minulla olisi asiaa sinulle, Deidre. Salaisuuksia näin meidän naisten kesken”, hän ilmoitti valloittava virnistys kasvoillaan. Käytävältä kuului pienien tiukujen kilinää. Deidre kohottautui varoen liikkeitään istumaan, hän hymyili entistäkin leveämmin nähdessään valkoisen kissan sipsuttuvan pitkä häntä pystyssä huoneen poikki. Coco oli kasvanut sitten siitä kun viimeksi Clar oli sen nähnyt, se loikkasi ketterästi sängylle maukuen, se rohkeni jopa hieman kiehnätä Clarenceakin vasten kuin muistaen vielä toisen ennen kuin tassutteli Deidren syliin. Eikä hetkeäkään kun toinenkin kissa loikkasi sängylle kaulapannan tiuku kilisten. Se oli samankokoinen ja ikäinen kuin Coco, se oli muuten valkoinen paitsi, että sillä oli mustia ja harmaita laikkuja kasvoissaan, rintakehällään ja jaloissaan sekä sen häntä oli kokonaan musta. Deidre nosti toisenkin kissan syliinsä ja katsahti hennosti punastuen Clarencen puoleen, ihan kuin hän olisi jäänyt jostain kiinni. Hänellä oli sitä nykyään kaksi kissaa.
”Sen nimi on Pippin… Ja saat syyttää Cocoa, se meni hankkimaan itselleen poikakaverin täältä tallikissan pentueesta eikä niitä voi enää saa erotettua toisistaan”, hän selitti ja laski katseensa sylissään äänekkäästi ja pehmeästi kehrääviin kissoihinsa. Saskia käveli peremmälle huoneeseen ja kiersi sängyn toiselle puolen istuutuen sitten Deidren jalkopäähän. Hän kurottautui itsekin paijailemaan tyttärensä sylissä olevia kissoja, jotka nauttivat silmin nähden olostaan huomion keskellä. William oli tullut vaimonsa mukana katsomaan tytärtään ja tämän aviomiestä. Mies nojaili rennosti ovenkarmia vasten.
"Clarence, saanko sinusta seuraa vaikka parille lasilliselle ennen illallista? Jätetään naisväki punomaan juoniaan”, William ehdotti vino hymy huulillaan nähdessään Saskian jo ihan selvästi joutuvan pidättelevän itseään. Äiti ja tytär olivat parhaimpia ystäviä keskenään ja nuo todella juonivat usein hänenkin päänsä menoksi ties mitä. Mutta päivääkään mies ei vaihtaisi pois perheensä kanssa. Ja Williamista tuntui, että vävypojan olisi ihan hyväkin hetkeksi päästä siitä pois ja järjestellä ajatuksiaan, eihän siitä montaa tuntia ollut kun toinen oli vasta saapunutkin, joten mikä sen parempi kuin muutaman paukun ääressä hengähtää.
_

Gabrielle nappasi silmälasinsa käteensä ja alkoi niitä aikansa kuluksi pyöritellä sangan varassa siinä samalla puhelun aikana.
”Kuulostaa loistavalle, olen fysioterapeutti mutta oma selkäni tuntuu olevan ihan jumissa, olisi ihanaa jos kerrankin joku hieroisi minua”, hän naurahti ja pyöritteli hieman päätään. Ei hän ollut siinä kiireessä kerinnyt hoidattaa itseään.
”Ja sitten mennään jonnekin baariin ykköset päällä ja hurmataan miehiltä ilmaiset drinkit koko illaksi”, tummaverikkö lisäsi virnistellen huvittunut pilke silmissään. Ei siinä ollut vähään aikaan kerinnyt juomassa tai tanssimassakaan käymään, kun koko ajan tuntui tapahtuvan niin paljon. Irtiotto arjesta olisi mahtava juttu siinä välissä. Sitä palaisi kotiin pieneltä lomalta rentoutuneena, levänneenä ja hyväntuulisena. Gabrielle nyökytteli tyytyväisenä leukaansa ja innostui jo itsekin koko ajatuksesta. Tuskin se Maximilianillekaan olisi ongelma, jos hän lähtisi viikonlopuksi pienelle reissulle.
”No minä kerron”, Gabrielle lupasi nauraen ja nosti silmälasit takaisin silmilleen. Hän klikkasi hiirellä vielä sähköpostinsa auki ja huomasi muutaman uuden viestin, muttei jaksanut vielä niitä alkaa lukemaan. Paitsi nähdessään yhden viestin äidiltään, jonka tiesi sillä hetkellä olevan Akiikin luona Egyptissä, hän kiinnostui ja rullasi penkkiään lähemmäs työpöytäänsä ja sen päällä olevaa tietokonetta. Tosin hän tahtoi lukea sen rauhassa ajatuksella ja klikattuaan meilin auki, hän jätti sen vielä odottamaan.
”Pitää mennä ostamaan töiden jälkeen jotain uusia vaatteita sinne, olen ihan kyllästynyt nykyisiin vaatteisiini”, Gabrielle hymähti ja kiinnitti vasta sitten huomiota johonkin mitä Cassandra oli aiemmin sanonut.
"Siis hetkinen, mitä sinä aiemmin sanoit….? Sinulla on mopsi laukussasi? Oikeako? Muggs vai, miksi ihmeessä”, Gabrielle päivitteli nauraen ja kulmiaan ihmettelevästi kohottaen. Mitähän hänen ystävänsä oikein sekoili… Kotiäidin arkea nähtävästi.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 15.02.2015
00:22
Otsikko: Roolipeli
Pahoittelen tätä lyhyttä roolausta mut kännykkä <3

Clarence katseli uutta kissaa ja Deidreä kummastuneena.
"Uusi kissa.. Pippin?" Clar tavasi ihmetellessään uutta tulokasta, joka oli kyllä tervetullut heidän pieneen perheeseen, vaikka Clarencella olikin ollut vaikeuksia päästää Cocoa arkeensa. Williamin pyydettyä häntä lasilliselle Clar nyökkäili ja antoi suukon Deidren otsalle ennen kuin lähti appiukkonsa matkassa pois huoneesta jättäen vaimonsa sekä anoppinsa keskenään juoruilemaan.
"mitäs sinulle kuuluu?" Clar jututti appiukkoaan siinä toivossa ettei heidän juttuhetkestään tulisi kovin vaivaannuttava ja kiusallinen.
__

Cassandra oli hyvillään siitä että Gabrielle oli innostunut ideasta lähteä jonnekin pienelle irtiottoreissulle. Hänenkin tulisi kartoittaa vaatevarastoaan jokunen päivä, mutta olihan hänellä aikaa kotiäitinä ollessaan.
"joo, Muggs vain tunki laukkuuni eikä suostunut lähtemään pois, joten jouduin päätymään tällaiseen ratkaisuun", Caz naureskeli ja vilkaisi laukkuaan, jonka vähän avoinna olevasta vetoketjusta pilkotti mopsin kuono.
"Minun pitäisi vielä selvitä kotiin tämän kaiken sekasorron kanssa. Minusta tuntuu että olen menettämässä järkeni vielä tämän kaiken keskellä", nainen hymähti huvittuneena ja henkäisi syvään jo haaveillessaan jo viikonlopun rennoista hetkistä.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  9  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 Credion - suntuubi.com