Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / Roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: BB
Lähetetty: 15.02.2015
13:47
Otsikko: Roolipeli
<3 ei haittaa yhtää! miks mä en osaa ikin roolii lyhyit, mut tosissaa kute sanoin mul oli tylsää ja kunhan kirjottelin :::DDD et en toooodellakaan odota mitää tän pitusii XDDDD
__

”Minulleko? Nojaa, lähinnä olen yrittänyt keksiä jotain tekemistä päivien ratoksi lähdettyäni parlamentista. Kyllästyin politiikkaan”, William hymähti vino hymy käväisten huulillaan katsahtaessaan ohimennen vävyynsä. He kävelivät pois itäsiivestä ja lopulta oikean oven kohdalla, William viittoili Clarencea menemään edeltä työhuoneeseensa. Siksi sinne, koska siellä oli myös takka ja mukavan löhöiltävä sohvaryhmä sen ääressä sekä tietenkin pieni baarinurkkaus. William käveli käsin veistetyn baaritason toiselle puolen ja nosti seinään naamioidusta kylmäkaapista hopeisen vadin missä oli jääpaloja.
”Deidre on monissakin asioissa vähän lapsenmielinen, naiivi, myönnän, että se on pitkälti meidän vanhempien syytäkin ja meidän kasvatusten, tiedätkö ainoaa lastaan tahtoo hemmotella ja antaa kaiken mitä ikinä keksiikään pyytää…”, William naurahti hiljaa vilkaisten sohvalle istuneen itseään nuoremman miehen puoleen, hän otti alakaappista pullon hyvää skotlantilaista viskiä ja lasisien yläkaapin ovien takaa kaksi viskilasia, ”Hän on myös hieman sinisilmäinen ja viaton sekä vähän hupsukin ajatusmaailmastaan, minusta on ollut sääli nähdä sen katoavan näiden viikkojen aikana, se on osa hänen viehätystään, mutta toisaalta minun on hyvä hyväksyä että hän on jo täysi-ikäinen ja aikuistunut todella paljon. Sitä ei voi sanoin kuvailla, sitä tunnetta kun sain hänet ensikerran syliini ja ne suuret, kirkkaat silmät katsoivat minuun. Jokin silloin minun maailmassani muuttui lopullisesti”, William päivitteli muistellessaan sitä kaikkea ja pudisti hieman päätään. ”Kelpaako viski? On minulla oluttakin, jos tahdot ennemmin. Voin tehdä myös drinkkejäkin”, hän kysyi kaadettuaan molempiin laseihin viskiä jäiden sekaan. Hän nappasi lasit matkaansa ja käveli sohvaryhmän luokse. Ojennettuaan toisen lasin Clarencelle, William kävi itse toiselle nojatuoleista istumaan.
”Kai minä yritän jotenkin sanoa ymmärtäväni sinua ja sitä mitä käyt läpi, sillä olen käynyt sen itsekin läpi oman vaimoni kohdalla. Sen, että oli koko päivän pitänyt rakkaasta ihmisestä huolta, joka tuntui katoavan joka päivä vähän lisää ulottumattomiin, ja yrittänyt tsempata häntä ja unohtaa kaikki huolet mielestään… Kerran, sen jälkeen kun hän oli nukahtanut syliini, menin työhuoneeseeni ja istuin työpöytäni ääreen ihan kirjaimellisesti vain itkemään kurjaa oloani. Olin niin helvetin väsynyt ja peloissani että menettäisin elämäni rakkauden ja syntymättömän lapseni. Alku oli kaikkein rankinta, se kulkee heidän suvussaan... En tahdo pelotella sinua, minusta sinun pitää tietää missä olet mukana ja älä tee sitä virhettä kuin minä ja yritä väkipakolla selvitä kaikesta yksin. On okei pyytää apua, me tahdomme myös pitää Deidrestä huolta. Mutta uskon, että kaikki kääntyi parhain päin, sinun läsnäolosi on hyväksi tyttärelleni. Hän oli heti paljon virkeämmän ja vastavuoroisemman oloinen kuin aiemmin. On meistäkin Saskian kanssa todella mukava saada sinut vieraaksemme”, William totesi ja kohotti lasiaan ohimennen Clarencen puoleen ennen kuin vei sen huulilleen.
*

skipedipidedipuuu

”Hyvää huomenta”, Saskia lausahti hyväntuulisena astellessaan aamiaishuoneeseen. William laski sanomalehteä alemmas nähdäkseen vaimonsa ja tervehti tuota hieman huvittunut hymy huulillaan, Saskialla oli selvästi mainio aamu takanaan, toinen vihelteli niin sädehtivä katse silmissään ja kohensi pöydällä korkeassa lasivaasissa olevaa kukka-asetusta.
”Hyvä aamu kenties?” William tiedusteli ja poimi toisella kädellään pöydältä kahvikuppinsa. Hänellä oli mustasankaiset lukulasit silmillään, ei hän vanha ollut vielä, viidessäkymmenessä, mutta iän myötä hän oli ne lasit joutunut hankkimaan. Ja joutuihan hänen tyttärensäkin käyttämään silmälaseja lukiessaan, vaikka oli miltei kolmekymmentä vuotta nuorempi.
”Enkä ole ainoa”, Saskia ilmoitti leveä hymy huulillaan ja taputti kevyesti Clarencen olkapäätä astellessaan vävynsä ohitse. Tietenkin hän oli tarkoittanut Deidreä. Clarence oli heidän vieraanaan nyt kolmatta päivää ja eilispäivä oli ollut siinä mielessä huono, että Deidren osalta se oli mennyt maatessa sängyllä ihan reporankana ja todella huonovointisena. Mutta sinä aamuna pahasta olosta tai uupumuksesta ei ollut ollut merkkiäkään ilmassa, vaaleaverikkö oli saanut kerrankin nukuttua vähän pidemmät yöunet ja aamulla herätessään ollut todella pirteänä.
”Oletteko syöneet, keräisin astiat, Deidre ei kestä nähdä näitä ruokia, raskaus on tehnyt hänet todella herkkävatsaiseksi”, hän selitti pahoittelevasti virnistäessään mutta nähdessään molemman miesten aamiaislautaset tyhjillään, hän keräsi astiat tarjoilukärryyn ja lähti kiikuttamaan niitä pois keittiön puolelle. Jäihän siihen vielä hopeiset kahvi-ja teepannut jos mieli niitä teki sekä kipollinen tuoreita hedelmiä. Heillä oli aina ollut tapana syödä aamiainen siinä huoneessa keittiön vieressä, koska aamuisin aurinko paistoi mukavasti siltä puolelta ja se kotoisampi kuin suuri ruokasali missä oli kahdelletoista hengelle mitoitettu pöytä tuoleineen.
”Huomenia”, Deidre hymähti pujahtaessaan raollaan olevasta ovesta huoneeseen. Hän käveli ensimmäiseksi isänsä luokse, kietaisi hetkeksi kätensä tuon selän takaa harteiden ympärille ja painoi kevyen suukon isänsä poskelle, kuten hänellä oli aina ollut tapana aamuisin.
”Hyvää huomenta sinullekin, näytät hyvinvoivalta tänään”, William sanoi hyvillään ja katseli tytärtään. Kalpeahan ja vieläkin vähän riutuneen sekä heiveröisen oloinen, mutta se että toinen jaksoi hymyillä ja sinisissä silmissä oli eloa ja väriä, se oli ihanaa katseltavaa.
”Kiitos, papa”, Deidre naurahti ja kiersi pyöreän pöydän toiselle puolen.
”Hei sinullekin”, hän hymähti ja istahti Clarencen syliin sivuttain hetkeksi. Hän kietaisi kätensä aviomiehensä niskan taakse ja rohkeni jopa hyväntuulenpuuskassaan painamaan hellän suukon miehen huulille. Eivät he kovin montaa suudelmaa olleet sillä välin vaihtaneet mitä Clarence oli Englannissa ollut, mutta sillä hetkellä se tuntui sopivalta siihen hetkeen. Ja näkiväthän he toisensa sinä aamuna vasta ensimmäistä kertaa, sillä he eivät nukkuneet samassa makuuhuoneessa. Deidre ei tahtonut hätiköidä, hän tunsi olonsa hetkittäin vielä vähän epävarmaksi Clarencen seurassa eikä ollut vielä valmis miehen nähdä häntä haavoittuvaisimmillaan, mitä hän öisin oli. Yleensä Saskia oli yöt hänen kanssaan, hän näki jatkuvasti painajaisia siitä että menettäisi pähkinän tai sitten hän valvoisi koko yön halaten itkien vessan pönttöä, koska ei yksinkertaisesti jaksanut enää kakoa olematonta ulos vatsalaukustaan.
”Oletko syönyt aamupalaa?” William tiedusteli hymyillen tyttäreltään ja taittoi sanomalehden sivuun ennen kuin riisui lukulasit silmiltään. He olivat rentoja luonteita Saskian kanssa, häntä ei häirinnyt yhtään, että Deidre istuskeli siinä Clarencen sylissä ja suutelikin toista. Ja kaikki mitkä edesauttoivat Deidren hyvää oloa, oli tervetullutta. Vaaleaverikkö nauroi ja pyöräytti silmiään. Ei se ollut sellaista, että vanhempi huolehti lapsensa syömisestä, vaan oli oikeasti tärkeää, että Deidre sai jotain alas ja kestämäänkin sisällään ilman että se potki reittinsä heti ylös.
”Papa, kyllä olen. Söin rahkaa ja hedelmiä. Ja join teetä sekä tuoremehua”, Deidre kertoi virnistäen säteillen. Hän oli lähes ylpeä itsestään, että oli kerrankin saanut jotain syödyksi. ”Edgardin pahoinvointilääke auttaa”, hän lisäsi hymyillen ja hengähti kevyesti.
”Ajattelin lähteä ratsastamaan tänään.”
Williamin hymy hiipui vähän väkisinkin.
”Oletko nyt ihan varma? Siitä ei ole kauaa kun lensit hevosen selästä. Minusta sinun pitäisi ottaa nyt rauhallisesti,,. Äitisikin toivoisi sitä.”
Deidre huokaisi ääneti.
”Papa, olet itse sanonut että hevosen selästä tiputtua, pitää mahdollisimman nopeasti nousta takaisin ratsaille ettei siihen tule kammoa. Ja se oli ihan oma tyhmyyttäni, jos olisin katsonut eteeni, olisin väistänyt sitä oksaa.”
”Niinhän minä olen sanonut… mutta ratsailla oleminen ei muutenkaan ole välttämättä hyväksi sinulle, mitä jos sinulle tulee jokin hätä kesken kaiken, en pidä ajatuksesta että lähdet minnekään yksinäsi”, William varoitteli ja punnitsi asiaa, mutta oli selvästi sen oloinen, että kieltäisi koko ajatuksenkin.
”Miten olisi kompromissi? Koska te kaikki hösäätte niin valtavasti ympärilläni ja pelkäätte minun vähintään joka toinen sekunti pyörtyilevän, niin mitä jos joku lähtisi mukaani? Ja otan vaunut. Kelpaisiko se enemmin että istuisin niiden kyydissä enemmin kuin satulassa?” Deidre ehdotti toiveikkaasti ja kohotti kulmiaan. Hän todella tahtoi käyttää hyvän päivän hyödykseen ja mennä ulkosalle. Hän käänsi katseensa Clarenceen.
”Lähtisitkö kanssani?” hän pyysi hymyillen ja silitteli toisen käden sormillaan miehen niskaa ja hiuksia.
_

”Rosey, älä heitä sitä pehmoa telkkaria päin”, Faye sanoi nauraen ja ennätti siinä pelin lomassa vain nopeasti vilkaisemaan pikkusiskoonsa. He pelasivat xboxin kinectillä tanssipeliä ja heillä oli ihan vauhti päällä. Honey Rosellakin tuntui olevan hauskempaa kuin aikoihin vaikka ei neiti paljoa peliä lopulta seurannutkaan, kunhan hyppi ja loikki sekä pyörähteli isosiskoaan matkien. Rosey kikatti suloisesti ja kiiruhti hakemaan mukkelismakkelis lattialla olevan pehmolelun takaisin syliinsä ennen kuin juoksi takaisin Fayen luokse alkaen sitten taas tanssia. Se oli myös mainio keino saada pikkuneidin huomio toisaalle, ettei toinen ollut jatkuvasti kysymässä yhä uudelleen ja uudelleen muilta koska äiti tulisi kotiin. Ja hyvää ajanviettoa se oli Fayellekin, sillä kaipasi hänkin jo äitiä kovasti kotiin eivätkä he tienneet tarkkaa aikaa jolloin äiti tuli kotiin. He eivät olleet kuin hetken saaneet kuulla puhelimen kautta äidin ääntä, kun toinen oli ollut vielä Seattlessa.
Honey Rose seisahtui paikoilleen ja alkoi kuulostella eteisestä kantautuvia ääniä. Ulko-ovi oli käynyt ja ensimmäiseksi hän tunnisti isoäitinsä äänen.
”Mummi!” tyttö hihkaisi ja nakkasi pehmolelun takanaan olevalle sohvalle ennen kuin ryntäsi eteistä kohti. Fayekin irrotti huomionsa pelistä, hän napsautti sen nopeasti pauselle ja lähti pikkusiskonsa perään.
”ÄITI! ÄITI!” Honey Rose huusi innoissaan nähdessään mummin lisäksi äitinsäkin eteisessä.
”Kuka kultamurunen se sieltä juoksee?” Audrey kysyi leveä hymy huulillaan ja laski käsilaukkunsa olaltaan ennen kuin kävi polvilleen lattialle. Hän ojensi hiljaa nauraen kätensä valmiiksi, saadessaan Honey Rosen syliinsä, hän kietoi kätensä tiukasti pikkuisensa ympärille halaukseen.
”Hyst hyst, rakas, pitää puhua vähän hiljempaa… äitisi korvat ovat vähän herkät vielä”, Alexa opasti hellä hymy huulillaan ja koitti hieman saada totta kai niin kovin innostunutta lasta puhumaan hieman hiljempaa. Honey Rose katsoi ihmetellen ensin mummiinsa ja sitten äitiinsä.
”Se on ok, kyllä äidin korvat kestää, kunhan ei kiljuta…”, Audrey neuvoi hymähtäen suukotellessaan Roseyn poskea ja yritti pidätellä liikutustaan. Se kaikki oli vain niin uskomatonta, se miten hän taas saattoi nähdä asioita. Olihan siinä väkisinkin liikuttunut kun hän oli nähnyt ne pienet tömähdykset lattiaa vasten Roseyn juostessa häntä kohti ja pienen suun iloiset huudahdukset. Ääniaallot auttoivat häntä näkemään. Hetkittäin vain, mutta kuitenkin.
”Äiti!” Faye lausahti ilahtuen ja kiiruhti hänkin halailemaan äitiään. Audrey kaappasi molemmat tyttärensä halaukseensa ja oli vain todella iloinen siitä, että oli takaisin kotona perheensä luona.
”Oletko kunnossa? Kuinka voit?” Faye kysyi ja katseli äitinsä kasvoja. Audrey virnisti.
”Paremmin kuin koskaan”, hän lausahti pirteänä ja hyvinvoivana ja nosti katseensa ylös. Dante, Mini ja Arlo tassuttelivat myös ensimmäisten joukossa eteiseen ihmettelemään hälinää. Hän näki miten niiden kynnet raapivat kevyesti lattiaa vasten ja häntä huvitti suunnattomasti kun hän näki Danten ison kuonon nuuskuttavan innostuneena hänen kasvojaan. Se ilmestyi kuin tyhjästä äänen kuuluessa ja hävisi kun koira lopetti äänekkään nuuhkimisensa hetkeksi.
”Hei murunen, oliko ikävä?” Audrey naurahti pehmeästi ja salli karvakuonon antaa märän pusun poskelleen, kun toinen selvästi niin kovasti sitä yritti, ennen kuin rapsutti pikaisesti kultaisennoutajan korvantaustaa. ”Missä muut ovat? Tahdon nähdä Christianin ja kaksoset”, Audrey pyysi hymyillen ja suoristautui takaisin ylös. Honey Rose ja Faye pitelivät häntä molemmat käsistä kiinni ja lähtivät johdattelemaan takapihalle, siellä muut kuulemma olivat. Koiratkin olivat olleet, mutta ne olivat tarkkakuuloisempina kuulleet talon toiselta puolenkin äänet. Honey Rose tahtoi toisella kädellään välttämättä taluttaa mumminkin, hän oli niin tärkeän näköinen siinä pikkutehtävässään.
_

”Lillie, ole kiltti ja tule sieltä sängyn alta pois… ja anna isin puhelin takaisin, tehdään vaihtokaupat”, Gregory maanitteli ja ojensi Lillianin omaa värikkäänkirjavaa ja vilkkuvaa leikkipuhelinta tyttöä kohti.
”EI!”
Gregory huokaisi raskaasti ja painoi ohimonsa lattiaa vasten hetkeksi maatessaan siinä vatsallaan osittain sängyn alla. Jostain syystä Lillian oli nyt päättänyt hänen puhelimensa olevan paljon parempi kuin oma, mikä piti ties millaista ääntä ja soitatti ties mitä musiikkilallatuksia. Luojan kiitos hänen työpuhelimessaan oli lukitus päällä, se ei toiminut saati soittanut minnekään ilman, että näppäilisi avauskoodin näyttöön. Olisi ollut surkuhupaisaa jos joku yhtiökumppani olisi kuullut puhelun kautta heidän eriskummallista keskusteluaan, mikä oli jatkunut jo jonkun aikaa.
”Isi ihan todella tarvitsisi sen puhelimen takaisin. Tämä on paljon kivempi, sinuna ottaisin tämän enemmin”, Gregory sanoi vakuuttava hymy huulillaan ja paineli leikkipuhelimen nappuloita, milloin kuului pirinää, milloin jokin elukka mölisi. ”Näetkö?”
”EI!” Lillian napautti takaisin suu sotaisasti mutrullaan ja yritti jälleen kerran saada isänsä puhelin toimimaan tai tekemään edes jotain. Pikkuneiti alkoi olla varsin tuohtunut jo siitä ettei puhelin toiminut kuten hän tahtoi. Hän olisi tahtonut soittaa Bobby-sedälle kuulemma. Lillian kiljahti suutuksissa ja ravisti puhelinta, mutta sen näyttö pysyi silti mustana. Vaati painaa pientä nappulaa sivussa, että näyttö heräsi eloon ja pari kertaa sattumalta niin tehtyään, Lillian oli ollut jo innoissaan ja puhumassa aikuisten lailla puhelimeen se korvallaan, mutta pettymys oli ollut valtava puhelimen pimentyessä uudelleen ja ollessa täysin hiljaa.
”Tule tänne, niin soitetaan Bobbylle yhdessä”, Gregory ehdotti ja yritti madella lähemmäs Lilliania, mutta tyttö siirtyi taas kauemmas kontaten pienempänä totta kai paljon ketterämmin paikasta toiseen sängyn alla. Sängyn alla seikkaileminen ei ollut mitoitettu ihan aikuista miestä varten.
”Lillian….” Gregory sanoi varoittavalla äänellä. Tyttö katsahti hänen puoleensa kiinnostuen huomatessaan isänsä äänensävyn muuttuvan.
”Varo päätäsi!” Gregory ehti huohahtaa ja irvisti pahoillaan Lillianin noustessa liian nopeasti suorempaan asentoon ja kumauttamalla päänsä sängyn pohjaa vasten. Pieni suu vääntäytyi mutruun ja isot silmät näyttivät suuttuneilta ja surullisilta.
”Sinulla ei ole tilaa istua suorassa seillä, tule tänne niin sinulla on enemmän tilaa leikkiä”, Gregory hymähti hiljaa ja ojenteli käsiään tyttö kohti. Lillian mietti hetken, hylkäsi puhelimen matkalle ja konttasi isänsä syliin. Kunhan hän vain ylsi, Gregory veti Lillianin sängyn alta pois ja nosti syliinsä.
”Kolahtiko pääsi”, hän voivoitteli ja suukotti Lillianin päälakea samalla puhaltaen kuin parantaakseen pienen haaverin jäljet. Salavaivihkaa hän tutki oliko puhelin tytön käsissä. Helvetti. Se oli vielä sängyn alla. Ja tietenkin se alkoi soimaan juuri sillä hetkellä, surullinen ilme kaikkosi Lillianin kasvoilta sekunnissa, tyttö alkoi tapittaa silmät suurina sängyn alle ja yritti kiemurrella nopeasti isänsä sylistä.
”Ehei, ei onnistu. Tämä on sinun puhelin ja tuo tuolla minun”, Gregory sanoi määrätietoisesti ja nousi ylös seisomaan Lillian yhä sylissään. Jestas, sama showko jatkuisi sitten kun Cassandra lähtisi viikonloppureissulleen?

Vastaa tähän
Nimi: sereee
Lähetetty: 15.02.2015
15:56
Otsikko: Roolipeli
Clarence katseli Deidreä hyvillään tuon tultua niin hyväntuulisena keittiöön. Nainen näytti paljon virkeämmältä kuin niinä aiempina väiniä jotka Clarence oli vaimonsa perheen tykönä viettänyt. Mies oli nauttinut vierailustaan kovin, vaikka hän olikin murehtinut ja huolehtinut itsensä jo ihan soikeaksi Deidren voinnin vuoksi. Totta kai se huolestutti itse kutakin, kun vaaleaverikkö voi niin huonosti alkuraskautensa kanssa.
"Huomenta", Clarence tervehti vaimoaan ja vastasi siihen saamaansa suukkoon. Mies vaikutti ehkä vähän vaivaantuneelta siitä, koska ei yleensä ollut tottunut kenenkään vanhempien edessä suukottelemaan ja vieläpä siinä tilanteessa, kun appivanhempien täysi huomio oli heissä sillä hetkellä. Clar jätti kätensä lepäämään Deidren reidelle ja toisen kätensä tuon selälle. Mies jäi kuuntelmaan vanhempien ja tyttären keskustelua ratsastamisesta, josta Clarencekaan ei ihan mielissään ollut.
"Deidre.. Mielestäni isäsi on oikeassa, sinun ei tulisi vielä nousta ratsaille. MUTTA, koska et aio luovuttaa ajatuksen kanssa niin voin suostua tuohon kompromissiin", Clar sanoi ja katseli vaimonsa silmiä vaativana.
"...Sillä ehdolla, että minun ei tarvitse nousta ratsaille ja sinä sitten kuljet sen hepan kanssa avaralla paikalla, jossa ei ole puita eikä mitään sellaista, johon voisit vahingossakin törmätä. Ja jos sinulle vielä sattuu jotain niin ratsastus jää sikseen raskautesi ajaksi", Clarence lateli ehtonsa ja katseli Deidren silmiä odottavan tuon mahdollista suostumusta. Totta kai Clar teki omankin sopimuksensa asiasta.
__

Christian oli mennyt takapihalle kaksosten kanssa, kun ulkona oli ollut jälleen kerran niin mukava sää - aurinko paistoi, mutta ei tuullut lainkaan. Keli oli varsin lämmin. Milloin Los Angeles olisi tuottanut pettymyksen? He saivat auringonpaisteen melkein tilattuna kotiin asti, jos niin halusivat. Christian oli leikkinyt kaksosten kanssa ja vain nauttinut siitä auringonpaisteesta poikien lähinnä vain kiipeillessä kömpelösti vartalonsa päällä hänen makoillessa siinä viltillä. Koirien lähdettyä innokkaana pois viltin läheisyydestä sisälle taloon, nousi Christianin vaistomaisesti ja nappasi molemmat pojat syliinsä ennen kuin lähti katsomaan mitä ne koirat lähtivät ihmettelemään. Jo ovella Audrey tuli vastaan tyttöjen ja äitinsä kera, jolloin Christian ei voinut muuta kuin sillä hetkellä ojentaa toisen pojista Alexalle ja toisen Fayelle, jolloin pystyi ottamaan Audreyn hellään halaukseensa. Christian suukotti Audien poskea muutaman kerran siinä ja uskaltautui antamaan suudelmankin, joka ymmärrettävistä syistäkin oltiin jätetty siinä hetkessä lyhyeksi.
"Ihana nähdä sinut. Miten kaikki sujui? Näetkö sinä nyt?" Christian kyseli innostuneena ollessaan niin iloinen siitä, että oli saanut naisystävänsä takaisin kotiin yhtenä kappaleena. Mies oli ollut niin huolissaan rakkaastaan, mutta niin helpottunut kuultuaan Alexalta jo puhelimessa, että se toimepide kaikkine osineen oli mennyt juuri toivotulla tavalla ellei paremminkin.
"En voisi olla onnellisempi. Ihan mahtavaa, että tulit kotiin. Me leivoimme kakunkin sinulle tyttöjen kanssa", Christian kertoi virnistäen. Suellen oli koko ajan varoitellut leipomisoperaation aikana siitä, ettei mitään tippuisi lattialle, kun he olivat päässeet kunnolla vauhtiin sen leipomisen kanssa.
__

Cassandra oli päässyt irtautumaan kauppaan iltapäivällä Gregoryn tultua jo aiemmin töistä kotiin. Oli huomattavasti helpompaa käydä kaupassa ilman, että mukana oli kaksi pientä lasta, joista toinen kiukutteli jatkuvasti jostakin. Caz osti ruokatarpeita ja muuta mitä nyt kotiin tarvitsikin ja palasi puolessa tunnissa jo kotiinkin. Tummaverikkö purkasi ostokset ja alkoi sitten ihmetellä, että missä Gregory ja lapset olivat, kun ainoastaan koirat olivat tulleet keittiöön tervehtimään Cassandraa.
Nainen lähti astelemaan yläkertaa kohti kuultuaan ääntä sieltä suunnasta, tarkemmin paikallistettuna Lillianin huoneesta. Caz kurkkasi avoinna olevasta ovesta ja näki Gregoryn ja Lillianin ihmettelemässä sängyn alla soivaa puhelinta. Nainen kurtisti kulmiaan ihmetellessään hetken sitä kaikkea, mutta pystyi sitten muodostamaan täydellisen yhtälön tapahtuneista. Nähtävästi Lillian oli vienyt Greggien puhelimen ja ruvennut temppuilemaan sitten.
"Ja vielä ihmettelet, miksi minä säilytän kännykkääni niin oudoissa paikoissa", Cassandra virnisti ovensuusta, kun sängyn alla soinut puhelin lakkasi soimasta. Brunette asteli peremmälle huoneeseen ja suukotti Lillianin poskea ja sitten Gregoryn huulia tervehdykseksi.
"Lilly nähtävästi hoiti äidin tehtävää täällä - ei töitä kotona", Cassandra naureskeli ja silitti ohimennen miehen olkavartta kunnes keräsi Lillianin huoneen lattialla olevat muutamat mekot, jotka tyttö oli aiemmin päivällä kaivanut esiin vaatekaappinsa uumenista. Caz laittoi ne takaisin paikoilleen ja tuli muistaneeksi, että hänellä oli vielä oma pakkaaminen viikonloppureissua varten kesken. Pakkohan se homma oli ollut ajoissa aloittaa.
"Lillian, et saa viedä ilman lupaa kenenkään kännykkää", Caz muistutti sitten tytärtään ennen kuin kävi lattialle vatsalleen ja kurottautui sängyn alle apunaan Lillianin vaaleanpunainen keppihevonen, jolla sai noukittua Gregoryn kännykän. Noustuaan ylös Cassandra oikoi mekkonsa helmaa hieman ennen kuin ojensi kännykän Gregorylle virne keimaillen kasvoillaan.
"Tästä hyvästä saat auttaa minua pakkaamaan tänään", nainen ilmoitti hymyillen ja kohotti ohimennen kulmiaankin. Lillian koetti tavoitella Gregoryn kännykkää takaisin käsiinsä sillä kertaa nauraa kihertäen ja käski äitiäänkin auttamaan.
"Älä kiusaa isiä", Caz hymähti ja pörrötti Lillianin hiussuortuvia ennen kuin lähti kulkemaan huoneesta kohti hänen ja Gregoryn makuuhuonetta, jossa hänellä oli tyhjä matkalaukku levitettynä vuoteelle.


kuva cazin ihanasta keltaisesta mekkosesta tulee myöhemmin XDDD

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 15.02.2015
17:23
Otsikko: Roolipeli
”Deidre….”, Saskia aloitti ja kiiruhti tyttärensä perään nähdessään tuon laskeutuvan portaat alas samalla turkisreunaisia hanskojaan siroihin käsiinsä vetäen.
Deidre vilkaisi hymyillen olkapäänsä ylitse äitiinsä ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Hän oli käynyt vaihtamassa vaatteensa sellaisiin, mitkä sopivat paremmin ratsastamiseen ja ulkona olemiseen sillä säällä. Saskia kiri nopein askelin hänet kiinni ja pyöritteli päätään huolissaan. Hän teki sen joka kerta, aina hän oli huolissaan jakaisiko hänen tyttärensä varmasti ja oliko tuolla tarpeeksi päällä. Tosin tällä kertaa kun hän tiesi Clarencen lähtevän mukaan, hän osasi olla ehkä vähän rauhallisempi. Siltikin se kauhukuva kun Deidre mätkähti oksaan osuttuaan lumihankeen ei kaikonnut hänen mielestään.
”Onko sinulla nyt varmasti tarpeeksi vaatetta ja lämmintä”, hän puheli voivotellen ja seisautti siihen sijoilleen vaaleaverikön. Hän oikoi paksua kangastakkia tyttärensä päällä ja nyökytteli hyväksyvästi päätään nähdessään takin ja turkisliivin alla lämpimän, valkoisen kašmirvillapaidan, missä oli vielä korkea kaulus. Hänellä itsellään oli käsissään Burberryn kašmirhuivin minkä hän heilautti vielä tyttärensä kaulaan ja solmi sen kiinni.
”Oletko nyt tyytyväinen?” Deidre kysyi naurahtaen ja pyöräytti silmiään, helpommalla pääsi kun antoi äidin vain höösätä sen hetken että toinen saisi mielenrauhansa.
”Sinulle tulee kumminkin kylmä”, Saskia voivotteli ja kiiruhti hakemaan lämpimän turkisviltin, minkä oli vienyt jo valmiiksi yhdelle käytävällä olevalle sohvalle odottamaan. Hänellä oli myös termospullo missä oli kuumaa, lämmittävää juotavaa.
”Mama…”, Deidre huokaisi ja päätti jatkaa matkaansa ulos asti, Saskia viiletti hänen perässään. Talleilla hevosista hoitava nuori mies talutti parhaillaan kahdenistuttavia vaunuja perässään vetävää hevosta, sen nimi oli Snowflake sen lumihiutaleita ja kuurankukkia muistuttavan kuvioinnin vuoksi.
”Hyvä että lähdette Snowflakella, se jaksaa tarpoa hangessa kuin hangessa”, Saskia lausahti tyytyväinen hymy huulillaan päätään samalla nyökytellen.
”Mama, en ole menossa minnekään hankeen tarpomaan vaan ajelemaan ihan teitä pitkin, ei niillä ole edes paljoa lunta nyt”, Deidre huomautti nauraen ja nousi tottuneesti korkeapyöräisiin vaunuihin. Tallipoika ojensi suitset hänelle valmiiksi. Saskia ojenteli vilttiä ja termospulloa vaativasti ja kovin ehdottomana tytärtään kohti, joten Deidrellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa ne mukaansa. Toisaalta oli ihan mukava saada lämmin viltti syliin pitämään jalat lämpiminä. Deidre asetteli vilttiä syliinsä, siitä jäi paljon vielä yli Clarencellekin, jos toinen tahtoi myös lämmitellä jalkojaan. Kylmä tuli varkain siinä paikallaan vaunuissa istuen, joten oli fiksua oikeasti pukeutua lämpimästi. Deidre nosti katseensa ylös ja huomasi heitä kohti kävelevän aviomiehensä. Leveä hymy palautui takaisin vaaleaverikön huulille.
”Tuletko kyytiin?” hän kysyi virnistäen ja taputti kädellään kevyesti vapaata paikkaa vierellään. Totta kai hän oli suostunut miehen aiempiin ehtoihin, olisivat ne olleet minkälaiset tahansa, kunhan hän sai Clarin seurakseen. Nahkapenkillekin oli heitetty paksu turkis, jotta sen päällä olisi mukavan lämmin istua vaikkei ulkona nyt mitenkään kovin kylmä sillä hetkellä ollutkaan.
_

Audrey nauroi vapautuneesti ja painautui enemmän kuin mielellään Christianin vartaloa vasten miehen ottaessa hänet halaukseensa. Se oli ollut niitä asioita joita hän oli odottanut kaikkein eniten kotiinpaluussaan. Tummaverikkö kietaisi käsivartensa rakkaansa ympärille ja saattoi vain leveä, onnellinen hymy huulillaan kuunnella ja katsoa Christiania. Ei hän tietenkään voinut toista nähdä kokonaan, mutta hän saattoi nähdä suun joka puhui ja toisen liikkuvan, jos siitä kuului ääni kuten askeleet. Ja sekin oli jo todella paljon verrattuna siihen jatkuvaan pimeyteen, missä hän oli elänyt ennen Seattleen lähtöä. Ehkä hän vielä joskus saisi kokonaan näkönsä takaisin, mutta sillä hetkellä hän oli todella kiitollinen jo siitäkin vähästä mitä nyt näki. Ja hän tiesi miten voisi nähdä rakkaansa kokonaan, mutta hän malttoi vielä mielensä. Audrey hymähti hennosti ja vastasi suudelmaan yhä pidellen käsivarsiaan miehen ympärillä. Oli vain ihanaa olla taas toisen läheisyydessä.
”Kaikki meni hyvin, voin kertoa sinulle kaiken myöhemmin tarkemmin… Ainakin näen miten sinun suusi käy”, Audrey vastasi heleästi nauraen ja sipaisi ohimennen sormenpäällään Christianin alahuulta ennen kuin ei voinut vastustaa kiusausta painautua ihan edes hetkeksi vielä takaisin Christianin vartaloa vasten ja halailla rakastaan.
”Kakunkin oikein?” hän kysyi naurahtaen ja kohotti yllättyneenä kulmiaan, vaikka hymyilikin koko ajan ja oli mielissään niin ihanasta vastaanotosta minkä sai kotoaan. Hän tahtoi tietenkin myös tervehtiä ja hetken suukotella kaksospoikiakin.
”Pitäisikö meidän mennä ottamaan sitten sitä kakkua, pääsette tarjoamaan sitä mummillekin”, Audrey hymähti ja sipaisi Fayen leuankaarta ennen kuin nosti esikoisensa sylistä Noahin syliinsä. Poika näytti ilahtuvan valtavasti nähdessään taas äitinsä.
”Äiti, mikä tuo on?” Faye kysyi huomattuaan äitinsä ranteessa riippuvan jonkin pienen esineen.
”Tämä vai?” Audrey varmisteli hymähtäen ja nappasi pienen naksuttavan esineen sormiensa väliin. ”Kun painelen tätä ja tämä naksuttaa, se kertoo minulle missä sinä esimerkiksi tällä hetkellä olet, sen ääni vähän niin kuin ”törmää” sinuun ja kimpoaa takaisin jolloin minä kuulen ja näen missä sinä olet”, Audrey yritti selittää ja naksutti esimerkiksi muutaman kerran pientä laitetta kädessään. Honey Rose näytti kiinnostuvan siitä erikoisesta pikkujutusta ja kurotteli sen oloisena äitinsä puoleen että tahtoi sen tutkittavakseen. Audrey riisui naksuttimen ranteestaan ja antoi sen Roseylle, tyttö alkoi heti innostuneena painelemaan sitä ja juoksentelemaan ympäriinsä naksuttava ääni seuranaan. Se nauratti tyttöä uutuuden viehätyksessään suunnattomasti.
”Hauska että siitä on noin paljon iloa jollekin, minulle se on lähinnä vain apuväline, jotta tottuisin käyttämään tätä uutta superkuuloani”, Audrey naurahti ja katseli ympärilleen. Roseyn juoksennellessa sinne tänne ja naksuttimen äänen törmäävän ja kimpoavan milloin mistäkin, hän näki siellä täällä milloin häivähdyksen jostain huonekalusta, milloin seinästä, mihin ääniaallot ikinä osuivatkaan. (hankala ja jännä yrittää selittää miten se näkee, mut ehkä hoksaat mitä haen takaa XDDDDD)
_


Gregory näytti ilahtuneelta ja helpottuneelta saadessaan viimeinkin puhelimensa takaisin. Näytöllä näkyi yksi puhelu, se oli Art Isaacsilta. Mahtavaa, toinen muutenkin piti niin ”valtavasti” Gregorysta ja aina keksi jotain kritisoitavaa, tällä kertaa toinen pääsisi näpäyttämään siitä ettei hänen puheluihinsa edes vastattu vaikka niin valtava hinku oli ollut saada hänen mukaan bisneksiin. Gregory virnisti pienesti, kertoisiko hän oikeasti tekosyyksi sen, että hänen tyttärensä pihisti hänen työpuhelimensa eikä hän ollut sen vuoksi voinut vastata? Gregory siirsi puhelimen kauemmas Lillianista hymähtäen nähdessään tytön yrittävän kurkotella jälleen kätösiinsä hänen puhelintaan.
”Jatkossa olenkin viisaampi ja pidän nämä puhelimeni sinun ulottumattomissasi senkin pikku kiusankappale”, hän naurahti ja sujautti puhelimen farkkujensa takataskuun hetkeksi talteen. Hän näpyttelisi kohta viestin Artille, että soittaisi myöhemmin.
”Onko teillä jo selvillä Gabin kanssa minne kylpylään menette?” Gregory kysyi käveltyään Cassandran perässä makuuhuoneeseen. Lillian oli kuin marakatti, nyt tyttö oli jo ennättänyt kivuta hänen pienellä avustuksella istumaan isänsä harteille. Tytöstä oli hauskaa peittää Gregoryn silmät niin ettei isä pystynyt hetkeen näkemään mitään.
”Haluatko, että me kävellään seinää päin, niin käy jos peität näköni”, Gregory huomautti nauraen ja siirsi Lillianin kädet silmiltään. Hän nosti tytön harteiltaan ja heitti innostuneesti naurua kihertävän tytön sängylle tyynyjen sekaan. Lillian rakasti sitä ja Gregory sai aina olla heittämässä häntä sängylle, vanhempien sänky kun oli kaikkein paras pompittava. Eikä hän varsinaisesti ”heittänyt” tyttöä, lähinnä heilautti pienessä kaaressa sängylle, mutta Lillian piti sitä heittämisenä ja vaati nauraen isäänsä tekemään sen uudelleen. Kuulosti vähän hurjalle, ”isä heitä minut!”, jos ei tiennyt mistä oli kyse.
”Kohta saan vielä jonkun tuomion lapsen heittelemisestä…”, Gregory päivitteli hvittuneen omista ajatuksistaan ja nappasi Lillianin uudelleen käsivarsilleen ennen kuin heilautti neidin uudelleen tyynykeon päälle sängylle. Lillian olisi jaksanut sitä loputtomiin. Sillä hetkellä heidän riehumisestaan ei paljoa ollut Cassandralle apua pakkaamisen kanssa.


Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 15.02.2015
19:28
Otsikko: Roolipeli
Clarence istahti Deidren vierelle ja katseli vaimoaan hymyillen. Hänelle se kaikki oli täysin uutta eikä hän ollut ennen missään vieraassa maassakaan ollut, joten oli ihan sopivaakin, että Deidre oli siinä seurana koko ajan.
"Tämä on ihan uutta minulle. Hevosia olen kyllä nähnyt, mutta koskaan en ole ratsastanut", mies kertoili ja vilkaisi ympärilleen ihmettelevänä. Hieman viileä ilma korventeli poskia, mutta kyllä sen kesti. Itseasiassa se tuntui ihan mukavaltakin, kun kylmä kävi kasvoihin, mutta ei niin liioin kuitenkaan.
"Saskia, pidän huolen Deidrestä. Sinun ei tarvitse huolehtia. Otat nyt rennosti ja menet nauttimaan vaikka kupposen teetä", Clarence opasti anoppiaan poikamainen virnistys kasvoillaan ja tuli vilkaisseeksi sitten Deidreä, joka oli kaikkien niiden lämmikkeiden peittämänä siinä. Varmasti Saskia oli puoliväkisin tunkenut sitä karvaa ja lämmikettä tyttärensä ylle, jotta toinen ei varmastikaan paleltuisi. Clar oli jo enemmänkin huolissaan siitä, että saisiko Deidre jonkin sortin lämpöhalvauksen siinä niiden kaikkien peitteiden ja takkien alla. Mies suukotti ohimennen naisen poskea ja vilkaisi sitten uudemman kerran Saskiaan.
"Saadaanko me jo lupa lähteä?" Hän kysyi naureskellen kulmat hivenen koholla ollen. Saskia oli itseasiassa todella hellyyttävä, kun huolehti niin kovin aina tyttärensä hyvinvoinnista.
__

Christian seuraili Honey ROsea ja katseli aina vuoroin Audreyta ollen ihan mykistynyt siitä kaikesta sen hetken ajan. Mies kuitenkin ohjasi koko köörin keittiöön ja käski muita istumaan pöydän ääreen, kun hän itse haki jääkapista heidän leipoman kakun, joka oli todella onnistunut kaikesta siitä keittiössä sähläämisestä huolimatta.
"Suellen oli varpaillaan koko ajan, kun me vähän leivoimme täällä. Pelkäsi, että sotkisimme koko paikan ja suunnilleen hajottaisimme uunin, kun sitä käytimme", Christian kertoili naureskellen ja katseli sitten Honey Rosea ja Faye virnuillen, kun heillä oli ollut niin hauskaa sitä kakkua tehdessä. Christian kattoi myös kaikille kakkulautaset ja laittoi kahvia tippumaan, kunnes Suellen riensi jo keittiöön ja käski Christianin hiiteen sieltä perheensä luokse, että hän hoitaisi sen tarjoilun.
"Okei, okei...", CHristian käveli kädet antautuneena pöydän ääreen ja istahti Audreyn vierelle pudistellen päätään.
"Meillä on kyllä niin paljon totultavaa tässä. Niin paljon kaikkea uutta", mies huokaisi helpottuneena edelleenkin siitä, että kaikki oli nyt niin hyvin. Se kaikki huoli ja vaiva oli kantanut hedelmänsä silläkin kertaa eikä kukaan voisi murjottaa sen vuoksi todellakaan.
__

"Päätimme kylpylän tänään päivällä, kun soittelimme Gabin ruokatunnin aikana. En muista sit nimeä, mutta myöhemmin näytän sinulle netistä, se on minulla muistissa sähköpostissa", Cassandra kertoili hymyillen ja vilkaisi Gregorya, joka heitti Lilliania sängylle. Tytöllä näytti olevan ratkiriemukasta siinä isänsä kanssa leikkiessä.
"Nähtävästi syyte hylättäisiin, sillä uhri itse kerjää koko ajan tulla heitellyksi", nainen virnuili ja näytti kieltä Lillianille, joka kerkesi irvistämään äidilleen leikkisästi siinä sängyllä pomppiessaan. Oli ihanaa, että tyttö oli niin hyvällä tuulella taas. Se koko kiukkuisuus oli koko ajan vähenemään päin, mutta ei vielä läheskään kaikonnut. Mustasukkaisuus oli ja pysyi edelleenkin. Aamupäivät olivat pahimpia aina, kun Cassandran piti jakaa aikansa kahden tyttärensä kesken ja se jos jokin oli välillä todella haastavaa.
"Gabrielle jo haaveilikin siitä, että pääsisi rentoutumaan ja vähän tanssimaankin. Uhmasi, että pistämme nuorten miesten päät sekaisin", Cassandra kertoili virnuillen. Sitenhän ne juomat kustannettaisiin - muiden miesten maksamana. Hauskaahan se vain olisi vähän kiusoitella epätoivoisia raukkoja, jotka eivät varmastikaan olisi ihan tietoisia siitä, keiden rouvia yrittäisivät liehitellä.
"Kelpaa kyllä minullekin. Joku rentouttava hieronta ja... Ohh", Caz nauroi jo kuvitellessaan itsensä hierontapöydälle nauttimaan vain siitä hetkestä.
"Tosin täällä kotonakin voisi joskus saada rentouttavan hieronnan", Cassandra tokaisi muina naisina kuin ohimennen vain.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 15.02.2015
20:30
Otsikko: Roolipeli
Saskia risti sormensa keskenään ja nosti yhteen liitetyt kätensä leukaansa vasten, hän hengähti syvään ja katseli mielissään sitä näkyä Deidren ja Clarencen istuessa niin hyväntuulisina ja sovussa vierekkäin. Sitähän oli koko ajan toivonut. Hän koki onnistuneensa elämässään, jos näki tyttärensä onnellisena, se oli hänelle tärkeintä, niin paljon hän sitä ainokaistaan, hupsua vaaleaverikköään rakasti.
”Hyvä on, saatte lähteä, mutta muista että jotain hyvin arvokasta on sinun vastuullasi nyt, Clarence”, Saskia sanoi silmät säihkyen ja osoitti tomerasti sormellaan vävyynsä viitaten tietenkin sillä arvokkaalla tyttäreensä. Deidre huohahti ja pyöritteli päätään.
”Noniin… heihei mama, me lähdemme ettet olisi enää yhtään enempi nolo noiden höpötystesi kanssa”, hän kiusoitteli äitiään ja väläytit äidilleen ilkikurisen virnistyksen ennen kuin naksutti suutaan sekä heilautti suitsia saadakseen hevosen liikkeelle. Saskia vilkutti heille hetken aikaa, kunnes malttoi lopulta palata takaisin sisälle lämpimään. Ehkä hän sitten menisikin ottamaan sen kupposen teetä. Nyt kun Williamkin oli lähtenyt aamiaisen jälkeen käymään Lontoossa.
Deidre heilautti toisen puolen turkisviltistä Clarencen jaloille ja taputti kädellään sen hyvin toisen syliin.
”Ettei sinullekaan tulisi kylmä”, hän lausahti sitten hymyillen ja vinkkasi ohimennen toista silmäänsä aviomiehelleen. Deidre käänsi katseensa takaisin hevoseen ja lumiseen tiehen, hän hoputti hevosta lisäämään hieman vauhtia.
”Mitä olet pitänyt Englannista tähän mennessä? Täällä on vähän erilaista kuin Amerikassa”, Deidre huomautti kepeän naurahduksen kera ja piti katseensa tiessä, vaikka sivusilmällä vilkaisikin ohimennen vierellään istuvaan mieheen.
_

Audrey istahti pöydän ääreen Noah yhä sylissään, hän kumartui sylissään olevan pikkuisen puoleen ja nuuhkutti hieman pojan korvaa, joka nauraa kihersi sen kutittaessa. Audrey naurahti hiljaa ja suukotti pojan päälakea.
”Ihana Suellen, oli minulla häntäkin ikävä”, Audrey sanoi nauraen eikä voinut olla virnistämättä leveästi taloudenhoitajan jo pyyheltäessä keittiöön aina yhtä tomerana.
”Onko hän pitänyt täällä kuria yllä poissa ollessani”, Audrey virnuili ja tuuppasi leikillään käsivarrellaan kevyesti Christiania miehen istuuduttua hänen vierelleen.
”Sinäpä sen sanoit”, tummaverikkö hymähti ja haki miehen käden omaansa. Audrey nosti heidän yhdessä olevat kätensä huulilleen ja painoi Christianin kämmenselälle kevyen suukon. Miten ikävä hänellä olikaan ollut perhettään.
Suellen toi ensimmäisen kakkupalan Audreylle ja tervehti siinä välissä itsekin kotiinpalaajaa ennen kuin palasi takaisin leikkaamaan lisää kakkua.
”Äiti maista”, Honey Rose hoputti ja kuikaili pöydän toisella puolen vanhempiensa suuntaan istuessaan itse Alexan ja Fayen välissä. Audrey hymyili ja haki pöydältä lusikan käteensä, minkä hiljaisen kilahduksen oli kuullut ja nähnyt Suellen laskettua sen pöydälle kakkulautasen vierelle. Hän nappasi sillä pienen palan kakusta ja vei sen suuhunsa.
”Mmmm, olettepa te hyviä leipureita”, hän myhäili tyytyväisenä ja nautiskellen ottaessaan hieman lisää kakkua suuhunsa. Sitten hän antoi Noahillekin kakkua, ei pojan suu tuohesta ollut tehty joten totta kai pienokainenkin sai osansa siitä herkusta.
_

Gregory istahti sängyn laidalle ja alkoi kiusallaan kutittamaan Lilliania kyljistä, tyttö rimpuili ja välillä lähes kirkui nauraessaan ja yrittäessään estää isäänsä kutittamasta, toinen kutisi ihan kamalan helposti. Gregory nauratti, mutta hetken päästä hän lopetti ja antoi Lillianin rauhassa tutkailla sängyllä selin maatessaan hänen ranteessaan olevaa näyttävää rannekelloa. Jokin niissä kelloissakin, etenkin hänen omissaan, oli aina tyttöä kiehtonut ja Gregory oli usein virnuillut, että tytöstä tulisi sillä menolla vielä jokin kelloseppä konsanaan. Mies vilkaisi vaimonsa puoleen huvittunut pilke tummissa silmissään ja vino hymy käväisten huulillaan.
”No ihan varmasti pistättekin, serkkuni tuntien, se ihminen jaksaa sitten tanssia väsymättä yökerhoissa vaikka läpi yön jos vain saa”, Gregory totesi naurahtaen ja vilkaisi Lillianin puoleen joka yritti nykiä kelloa pois hänen ranteestaan, lopulta mies aukaisi sen lukon ja antoi kellon kokonaan tyttärelleen. Lillian mallaili kelloa omaan ranteeseensa, mutta tietenkin se valahti aina tytön käsivarrelle ollessaan niin painava ja liian iso selvästikin. Gregory nojautui taaksepäin sängyllä ja nojasi koukistettuja käsivarsiaan vasten.
”Niinkö?” mies myhäili salamyhkäisesti ja kohotti hivenen toista kulmaansa Cassandran mainittua voivansa huolia joskus kotonakin hieronnan. ”Katsellaan”, Gregory totesi sitten virnuillen ja kävi kokonaan selälleen loikoilemaan sängylle poikittain. Lillian nappasi tyynyn ja mäjäytti sen pehmeästi suoraan isänsä kasvoja vasten. Gregory nauroi kilpaa tytön kanssa ja yritti epätoivoisesti suojata kasvojaan kädellään siinä yksipuolisessa tyynysodassa.
”Mistä sinulla oikein riittää virtaa riehua koko päivä…”, Gregory päivitteli nauraen ja sai jälleen tyynyn päin naamaansa. Selvästi siihen vaikutti sekin, että kerrankin hän oli kotona päiväsaikaan ja hänellä oli aikaa olla lasten kanssa, totta kai Lillian ottaisi niistä hetkistä kaiken irti.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 15.02.2015
23:37
Otsikko: Roolipeli
"Englanti on paljon erilaisempi paikka mitä kotipuoli on", Clarence totesi päätään hieman pudistaen huvittunein elein. Kuka tahansa Los Angelesin auringon alla elänyt sanoisi samaa aivan varmasti.
"Olen kuitenkin viihtynyt. En kauheasti tätä paikkaa ole kerennyt ihmettelemään, mutta sen sijaan kun vaimoni on täällä niin olen viihtynyt erittäin hyvin", Clar naurahti ja soi Deidrelle lempeän hymyn. Miehen oli ollut todella hyvä olla niinä kuluneina päivinä, kun sai olla vaaleaverikkönsä luona ja tukea toista juuri niinä heikkoina hetkinäkin, josta oli maistraatissa paperit allekirjoittaessa luvattu. Clarence henkäisi syvään ja katseli ympärille avartuvia maisemia istuskellessaan siinä hevosen vetämässä kyydissä.
"Deidre... Minä olen niin pettynyt itseeni. En ole ihminen, joka loukkaa rakkaita ihmisiään ja pettää... En ole sellainen. Kadotin itseni hetkeksi lähdettyäsi ja... Minua hävettää, olen todella pettynyt ja todellakin ihan aiheesta. Tiedän, että et halua kuulla minun olevani pahoillani enää yhtään kertaa, mutta minusta tuntuu, että minun täytyy sanoa niin. Rakastan sinua, vain ja ainoastaan sinua", Clarencen oli pakko purkaa vähän tuntojaan, sillä hänellä oli ollut niin ahdistunut olo aina välillä siellä Englannissa ollessaan. Yleensä se ahdistus otti vallan aina iltaisin ennen kuin hän kävi nukkumaan vierashuoneeseen yksin, kun ymmärrettävistäkin syistä ei nukkunut Deidren vieressä vielä.
"Olen suunnattoman surkea kaikissa parisuhdejutuissa. En välttämättä vaikuta katuvalta, mutta kadun todella paljon. En ikimaailmassa olisi tahtonut satuttaa sinua niin, mutta... satutin kuitenkin. En ikinä voi antaa sitä itselleni anteeksi", mies huokaisi raskaasti ja jäi tuijottamaan lumista maisemaa mietteliäänä hevosen kulkiessa eteenpäin.
___

"Kun on tarpeeksi monta kokkia niin taidot yltää tällekin tasolle. Yksikseni en olisi pystynyt luomaan tätä mestariteosta", Christian naureskeli ja loi katsauksen muihinkin pöydän äärellä istuviin Audreyn lisäksi. Se hetki oli yksi niistä onnellisista ja hyvistä hetkistä, joista vain tahtoi pitää kiinni ja joissa tahtoi velloa mahdollisimman pitkään. He olivat tarponeet niin monta onnetonta suota yhdessä Audien kanssa, että niiden oli jäätävä hetkeksi edes taakse. Ihan heti ei voisi mitään sen suurempaa draamaa iskeytyä käsiin, sillä nyt oli heidän hetkensä loistaa ja hukkua onneen.
"Olen menossa huomenna lapsenvahdiksi veljesi tykö. Tosin hän on töissä niin siksi menen sinne. Cassandra lähtee Gabin kanssa jollekin pienelle reissulle, joten ajattelin mennä Roseyn kanssa pitämään Lillianille ja vauvalle seuraa", Christian kertoi hymyssä suin ja odotti jo sitä hoitokeikkaa, sillä ei ollut nähnyt kummityttöään aikoihin ja uuden vauvankaan kanssa hän ei ollut enona päässyt tutustumaan kunnolla. Se oli vielä heille vauva tai pikkuinen, sillä ristiäisiä ei vielä ollut ollut eikä Cassandra halunnut kertoa vielä sitä nimeä veljelleen, joksi vauva tultaisiin ristimään. Christian aikoisi kyllä onkia uteliaisuutensa kanssa tietoja Gregorynkin tietolammesta, josko hän onnistuisi edes jonkinlaisen tiedonjyvän saamaan sitä kautta.
"Haluaisitko tulla mukaan? Vai pitääkö sinun nyt vain pysytellä kotona?" Mies kysyi yhtäkkiä, sillä olisihan se mukavaa, jos Audreykin lähtisi seuraksi ja näkisi taas hänkin kummityttöään ja sitä uutta tulokastakin, jota nainen ei ollut vielä konkreettisesti kertaakaan nähnyt.
__

Cassandra seurasi Lillianin ja Gregoryn tyynysotaa sivusta naureskellen ja koetti itse saada pakatuksi jotakin vaatteita mukaansa reissulle. Lillie väsähti hetken kuluttua tyynyllä tarpeeksi isäänsä hakattuaan (XD) ja kiinnostui äitinsä tekemisistä ja siitä matkalaukusta, jonka pohjalla oli pari vaatekappaletta jo. Tyttö kipusi matkalaukkuun ja kävi sinne selälleen estäen sitten äitiään jatkamasta pakkaamista.
"Minne äiti menee?" Lillian tivasi ja laittoi kätensä puuskaan matkalaukussa pötkötellessään.
"Äiti lähtee pienelle reissulle. Lomalle", Cassandra vastasi ja katseli tytärtään hymyillen.
"Et saa", Lilly hymähti ja nousi istumaan. Caz naurahti hiljaa ja nappasi tytön syliinsä suukottaen tuon poskea.
"Pitääkö äitin vai perua koko reissu?" Nainen kyseli ja sai vastaukseksi nyökkäyksiä ensialkuun.
"Ei äiti sitä peru. Sinulla tulee kivaa täällä, kun Christiankin tulee sinua tänne moikkaamaan", Cassandra maanitteli Lillya ja kuiskasi tuolle sitten jotain piristääkseen pikkuista ja saadakseen sitten taas jatkaa pakkaamista. Lillie pääsi takaisin sängylle ja kävi istumaan Gregoryn viereen alkaen sitten sekoittaa isänsä hiuksia nauru raikaen. Totta kai Caz oli tytärtään vähän jeesannut, että miten tuo voisi jatkaa isänsä härkkimistä.
"Kannattaa tarjota se hieronta joku kerta", Cassandra virnuili Gregorylle Lillianin innostuttua kiusaamaan tuota uudemman kerran. Samassa Caz haki pari mekkoa vaatehuoneesta ja viikkasi ne matkalaukun pohjalle.
"Gabi on kyllä aika villi sielu. Minä varmasti simahdan jo ensimmäisen tunnin jälkeen", nainen aavisteli nauraen hiljaa.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 16.02.2015
19:04
Otsikko: Roolipeli
Deidren katse painui alas, hän räpytteli silmiään sillä inhosi sitä koko aihetta ihan sydänjuuriaan myöten. Hän ei olisi halunnut enää ajatella koskaan koko asiaa. Deidre nosti katseensa ylös ja katseli vaitonaisena tietä.
”Valehtelisin jos väittäisin ettei minuun sattunut kun ajattelin sinua muiden naisten kanssa. Yöt yksin valvoessa isossa sängyssä ajatusteni kanssa olivat todella pitkiä ja kamalia”, hän sanoi hiljaa iloton, tuskin kuuluva ja tuskastunut naurahdus purkautuen huuliltaan ja pyyhkäisin yhden tuulen huiskauttaman, vaalean hiussortuvan kasvoiltaan sivuun takaisin pörröisen hatun alle. Sinertävät silmät katsahtivat Clarencen puoleen, hän laski hetkeksi oman kätensä miehen käden päälle ja piteli siitä kevyesti kiinni.
”Me molemmat tehtiin virheitä. Se mitä tapahtui Amerikassa poissaollessani… se ei kuulu tähän meidän suhteeseemme, se tapahtui sen ulkopuolella, eikö vain? Tahdon unohtaa sen ja minä olen antanut anteeksi, Clar. Joten anna sinäkin itsellesi. Se on mennyttä”, Deidre sanoi ja väläytti varovaisen hymyn aviomiehelleen. Hänen oli pakko nostaa kätensä pois Clarencen omalta ja tarttua molemmin käsin ohjaksiin ohjeistaakseen hevosen kääntymään risteyksestä oikealle. Luottaen siihen, että hevonen osasi mennä omineenkin suoraa tietä, hän saattoi vilkaista uudemman kerran Clarenceen ja antaa katseensa kiertää miehen kasvoissa.
”Pystyn luottamaan sinuun, koska tiedän sinun olevan täällä myös minunkin vuokseni, et vain pähkinän. Minua ei enää pelota ajatus siitä mitä tapahtuu kun lähdet Amerikkaan ja minä jään tänne. Tiedän, että kuulumme yhteen. Minä tarvitsen sinua ja rakastan, sinulla on jo minun sydämeni ja ilman sitä en voi elää, joten minun pitää olla sinun kanssasi joka tapauksessa”, Deidre huomautti silmät pilkehtien ja hento, vino hymy käväisten huulillaan. Hän oli eittämättä täydellisen rakastunut siihen mieheen vierellään eikä hän pystynyt ravistelemaan sitä tunnetta pois itsestään, vaikka kuin yrittäisi, sattuisi häneen kuinka useasti tahansa.
”Emme saa heti takaisin sitä mitä meillä oli ennen kaikkia näitä ongelmia ja tapahtumia… mutta tunnen, että se on vielä meissä ja mahdollista saada takaisin. Ja minä tahtoisin yrittää vielä”, vaaleaverikkö sanoi ääni hieman hiljentyen ja katsoi siniset silmät palaen Clarencea, hänen katseensa laskeutui hitaasti miehen huuliin, hän janosi suudelmaa.
_

Suljettuaan Honey Rosen huoneen oven kiinni, Audrey poimi Christianin käden omaansa ja lähti vetämään miestä perässään.
”Tahdon lähteä jo senkin vuoksi mukaasi huomenna, että voin suunnitella jonkun ilkeän kepposen isoveljeni pääni menoksi hänen kotiinsa”, Audrey sanoi ilkikurisesti virnuillen ja hakeutui Christianin kainaloon niin, että miehen käsivarsi päätyi lepäilemään hänen harteilleen. He olivat laittaneet pienemmät lapset päiväunille, Roseykin oli melko sippi oltuaan niin innoissaan ja vauhdissa siitä lähtien kun äiti oli tullut kotiin. Faye oli lähtenyt Suellenin mukaan lenkittämään koiria sekä käymään kävellen läheisessä pikkumarketissa taloudenhoitajan huomattua tiskiaineen olevan hälyttävän lopussa ja hänellä olisi kuitenkin tiskattavaan kakkukesteistä jääneet astiat. Ne kun olivat hienompaa sorttia ja käsinmaalatut sekä kullatut, joten niitä ei voinut laittaa tiskikoneeseen.
Joten he olivat periaatteessa sillä hetkellä täysin kahdestaan hiljaisessa talossa. Audrey seisautti Christianin hetkeksi aloilleen ja kietaisi käsivartensa löyhästi rakkaansa niskan taakse ja kurottautui varastamaan suudelman miehen huulilta. Hän hymähti hiljaa miehen huulia vasten eikä voinut olla hymyilemättä.
”En pysty odottamaan enempää”, hän kuiskutti ja tarttui uudelleen Christianin kädestä lähtien johdattelemaan toista haluamaansa suuntaan. Heidän yhteiseen makuuhuoneeseen päästyään, Audrey riisui nopeasti korkokengät jaloistaan ja kääntyi Christianin puoleen. Hän veti miehen yllä olleen paidan nopeasti pois ja se saattoi ensisilmäyksellä vaikuttaa varsin suoralta toiminnalta, olihan se sitäkin. Hän heilautti paidan jonnekin sivuun.
”Tule”, tummaverikkö huikkasi hymyillen ja tarrautui uudelleen avopuolisonsa kädestä kiinni, hän veti toisen mukanaan makuuhuoneen yhteydessä olevaan kylpyhuoneeseen. Hän sulki oven heidän perässään kiinni ja riisui nopeasti rannerenkaat ja kaulakorun yltään hyläten ne tasolle lavuaarin viereen.
”Sinä pidät minua varmaan ihan hulluna…”, Audrey totesi nauraen huvittuneena ja riisui jo säihkyvät housutkin yltään, hän potki ne malttamattomana pois jaloistaan ja sivuun. Suihkuun kesken kaiken kirkasta päivää...
”Mutta tämä on ainoa keino jolla voin nähdä sinut kokonaan”, hän sanoi painautuen jo uudelleen suutelemaan Christiania sormet tottuneesti aukaisten miehen vyönsolkea. Sateen tai suihkun alla, vesipisaroiden osuessa Christianiin ja juostessa miehen vartaloa pitkin, silloin hän kykenisi näkemään toisen. Ja sitä hän oli odottanut kaikkein eniten.
_

”Ei…. kiusankappale tulee taas”, Gregory voivoitteli nauraen ja luovutti heti alkuun ihan suosiolla antaen Lillianin sotkea hänen hiuksensa täydellisen sekaisin ja pörröisiksi.
”Sinä selvästi neuvoit Lillya tekemään näin”, Gregory huomautti ja katsoi silmiään siristellen vaimoonsa, vaikka hymyilikin. Lillian pörrötti hänen hiuksiaan molemmin käsin ja kehui uutta kampausta hölmöksi. Gregory katsahti yläviistoon päänsä yläpuolella istuvaan tyttöön ja naurahti ennen kuin kiitti siitä hieman kyseenalaisesta kohtealiaisuudesta. Hän yritti haroa toisella kädellään hiuksiaan hieman järjestykseen, mutta Lillian tyrkkäsi heti hänen kätensä pois ja huudahti isän pilaavan vain koko kampauksen.
”Jos annan tässä yhtään enempää periksi löydän itseni joku päivä töistä rusetit ja poninhännät päässä ja varmaan jotain räikeän väristä poskipunaa pitkin naamaani”, Gregory huohahti ja pyöräytti silmiään, kunnes koko ajatus alkoi vain naurattaa häntä kun hän edes kuvitteli työntekijöidensä ja yhtiökumppaneidensa ilmeet. Hänellä oli aina ollut vain poikalapsia, joten Lillianin ja Emmyloun myötä hän pääsisi kokemaan senkin puolen miltä tuntuisi olla tyttöjen isä. Ja hän tulisi varmasti löytämään itsensä vielä monet kerrat tyttäriensä leikkien keskeltä, kun sisaruspari keksisi ”stailata" isänsä. Eikä hän raaskisi kieltääkään sitä iloa lapsiltaan, kotona hän saattoi vapaasti olla jotain muuta kuin se tummaan pukuun pukeutunut kylmänviileä ja kovamaineinen bisnesmies, mikä oli usein hänestä ensivaikutelma ulkopuolisen silmin. Eikä kenenkään muun kuin hänen rakkaimpiensa hänen todellisia puoliaan tarvinnutkaan nähdä.
Gregory irvisti kevyelti Lillianin tukistaessa häntä vahingossa. Gregory nappasi tytön käsiinsä ja nosti toisen hiustensa kimpusta istuskelemaan vastavuoroisesti vatsansa päälle. Lillian silmäili uteliaana vuoroin häntä, vuoron matkalaukkuaan pakkaavaa äitiään.
”Etköhän sinä pysy Gabriellen vauhdissa”, Gregory totesi virnistäen kääntäessään katseensa itsekin Cassandraan. ”Tosin tulee olemaan todella vaikeaa olla soittamatta ja häiritsemästä teidän tyttöjen viikonloppua ikävän puuskissani... Lupaatko soittaa edes jossain vaiheessa?” Gregory pyysi hymyillen.



Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 16.02.2015
21:44
Otsikko: Roolipeli
Clarence oli helpottunut kuullessaan sen kaiken mitä Deidre sanoi. Hän ei voisi olla kiitollisempi siitä, että oli saanut toisen mahdollisuuden, sillä mies ei mielestään todellakaan ansainnut sellaista. Clar oli mokannut sen verta urhoollisesti silläkin kertaa, että miestä vain suututti oma töppäilynsä. Hänestä tuntui lähinnä siltä, että onnistui aina pilaamaan sen kaiken hyvän, mitä hänen elämäänsä tuli edes hetken ajaksi.
"Tiedän. Ja teen parhaani siinä, että pystyisin antamaan itselleni anteeksi. Jotenkin tuntuu vain siltä, että vaikka aina yritän tehdä parhaani ja muuttaa elämäni kurssin parempaan niin aina töppäilen jotenkin. Aina onnistun tekemään jotain sellaista, että minulla on mahdollisuus menettää se kaikki, joka minulle on tärkeää", Clarence tuskaili päätään pudistaen ja tuijotti lähes ilmeettömänä lumisia maisemia hevosen vetäessä heitä eteenpäin. Mies oli ihan varma, että tulisi tapahtumaan vielä jotain kamalampaa, jolla onnistuisi pilaamaan sen kaiken, koska nyt hän ei luottanut itseensä kovinkaan paljoa. Koko usko siitä "parannuksen tekemisestä" oman elämänsä suhteen tuntui lähinnä pilvenhattaralta, jota kurkoteltaessa se vain lennähti tuulen mukana kauemmaksi.
"Mutta kuitenkin, voit luottaa minuun. Vaikka se tuntuu ehkä todella ironiselta sanoa se nyt tässä tilanteessa, mutta kuitenkin", Clar naurahti sen suurempia tunteita ilmaisematta. Hän nautti siitä hevoskyydistä todella paljon, vaikka hänen mieltään askarrutti kaikki ne typerät ajatukset.
"Mutta kerrohan, rakkaani, kuinka pitkällä sinun raskautesi nyt on?" CLarence kyseli kiinnostuneena. Se aihe tuntui mukavalta keskustella sillä hetkellä.
__

Christian oli vain vedetty mukaan kylpyhuoneeseen ja mies oli lähinnä mitään sen suurempia vastaan sanomatta riisuutunut omasta sekä osittain myös Audreyn toimesta. Nähtävästi toisella oli melkoinen hoppu nähdä hänet ja... ehkä jotain muutakin. Audiesta ei koskaan tiennyt.
"Jaahas, jaahas...", Christian naureskeli hiljaa vastattuaan suudelmaan, ja kun tummaverikkö oli jo hänen vyönsä kimpussa, jolloin mies päätti itse riisua loput vaatteistaan heidän tehdessä suuntaa koko ajan kohti suihkua, jossa Audrey hänet näkisi kokonaan. Christian erkani hetkeksi suudelmasta voidakseen riisua sukkansa ennen kuin meni sitten suihkun alle, josta laittoi veden juoksemaan. Vesi kasteli auttamatta miehen hiukset, kasvot ja koko vartalon. CHristian siristi silmänsä auki suihkun alla ja odotti Audreyta saapuvaksi luokseen.
"Tarkoittaako tämä sitten sitä, että me ulkoilemme aina sadepäivinä? Koska minä en sateesta oikeastaan nauti ellen saa olla sateenvarjon alla ja jalat kuivina. Herra hienohelma ilmoittautuu", Christian naureskeli ja katseli avovaimoaan virnistäen. Oli hyväkin juttu, että lapsilla oli vielä päiväuniajat, ja että Faye oli lähtenyt sen kodinhoitajahirmun kanssa lenkittämään koiria. Christian oli ihan varma, että jonain päivänä koittaisi hetki, jolloin Suellen vielä löisi miestä paistinpannulla, jos hän vielä astelisi naisen reviirille kodinhoitoaskareissa. Ei Christian kuitenkaan mahtanut itselleen mitään - välillä oli ihan kivakin tehdä kotihommia.
"Ja millaista kepposta ajattelit huomiseksi? Koska jos vaan voin auttaa niin olen ihan mukana koko touhussa. Harvemmin olen päässyt heidän kotiinsa niin, etteivät he ole siellä. Pääsee tutkimaan kaikki kaapit läpi", hän virnuili.
__

Cassandra naureskeli ja levitteli käsiään mukamas syyttömänä Lillianin Gregorylle tekemään pieneen hiusten uudelleenmuotoiluun. Naista huvitti myös kovin aviomiehensä puheet niistä ruseteista ja poskipunasta. Se vasta olisikin näky. Ehkä Cassandran pitäisi yllyttää Lilliania siihenkin joskus, kun hän olisi rikostoverinsa kanssa kahden.
"Olisit kyllä hurmaava näky silloinkin, vaikka en kyllä välttämättä ihan iholle sinua päästäisi", Cassandra virnuili rakkaalleen ja taitteli yhdet farkuistaan matkalaukkuun ennen kuin lähti hakemaan hiustenkuivaajansa makuuhuoneen yhteydessä olevasta kylpyhuoneesta. Se käsissään palattuaan matkalaukkunsa äärelle Cassandra jäi katselemaan Gregorya ja Lilliania, jotka puolestaan katselivat häntä.
"No voi sinua, kyllä minä soitan. Ihan kuin itsekään voisin olla ikävöimättä siellä ollessani. Se olet vielä sinä, joka minut käskee jättämään kännykän rauhaan", Cassandra hymyili ja asetti hiustenkuivaajan matkalaukkuun. Lillian raapi päätään pienoisella kädellään ja tapitti äitiään mietteliäänä.
"Minä haluan oman kännykän", Lillie ilmoitti. Cassandra kohotti kulmiaan yllättyneenä ja naurahti lähinnä koko ajatukselle siitä, että hänen esikoisensa saisi jo siinä iässä oman kännykkänsä.
"Miksi sinä sellaista tarvitset?" Caz kysyi mielenkiinnosta kuitenkin.
"Sitten... Sitten voin soittaa isille ja... ja Bobbylle. Ja veljille... Ja Maxille!" Lillian luetteli innostuneena silmät tuikkien ja kirvoitti naurua ainakin äidissään melkoisesti koko listansa kanssa. Varmasti kaikki ilahtuisivat, jos saisivat puheluita jatkuvalla syötöllä innokkaalta kolmevuotiaalta, jolla ei olisi juuri mitään asiaa kuitenkaan.
"Mitäs asiaa sinulla olisi heille kaikille? Ja miksi et soittaisi äitille?" Cassandra jututti tyttöä, jolla selkeästi oli taas huvittavat jutut meneillään.
"En minä sinulle soita, koska minä soitan muille ja kellon kaikille mitä pahaa sinä teet kotona!" Lillian ilmoitti tietäväinen hymy kasvoillaan ja asetti kätensä puuskaan. Caz virnisti ja vilkaisi ohimennen Gregorya. Ennen kuin Caz ehti jatkaa, Lillian oli taas äänessä.
"Sitten kaikki soittaa sinulle ja kieltää sinua tekemästä pahoja juttuja", Lillie kiemurteli naurusta jo oman pienen suunnitelmansa kanssa.
"Ehkä se kännykkä ei ole kovin hyvä idea..", Cassandra puheli hiljaa ja siirti matkalaukun sängyltä lattialle, jotta pääsi itsekin istahtahtamaan hetkeksi sängylle. Hän ehtisi vielä pakata.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 16.02.2015
23:25
Otsikko: Roolipeli
Deidre vilkaisi ylös taivaalle, jonne oli alkanut kerääntyä pilviä, ne siirtyivät auringon eteen ja hämärä tuli kuin varkain lähes silmänräpäyksessä. Hän veti sylissään olevaa vilttiä paremmin vartalonsa lämmikkeeksi, hänelle oli tullut äkkiä kylmä. Olivathan he olleetkin jo melko kauan hevosen kanssa liikenteessä ulkosalla, aika oli mennyt hujauksessa, hän oli kertonut olevansa 11.raskausviikolla, pähkinä oli noin kahdeksan viikon ikäinen. Vielä pari viikkoa kun hän sinnittelisi ja olisi varovaisempi, riski keskenmenoon pieneni valtavasti. Se myös tarkoitti sitä, että hän saattaisi saada lääkäriltä luvan lentämiseen. Tosin oliko hän valmis oikeasti palaamaan Amerikkaan? Mutta vielä enemmän hän tahtoi olla Clarencen kanssa yhdessä. Deidre siirsi hieman hihansuutaan ja vilkaisi rannekelloonsa.
”Meidän varmaan kannattaa kääntyä takaisin, ilma huononee ja olemme olleet liikenteessäkin jo toista tuntia”, vaaleaverikkö tuumaili ja vilkaisi uudelleen taivaalle. Jos he kerkeäisivät lumipyryn alta pois, se olisi kaikkein paras. Heillä menisi aikaa ennen kuin he pääsisivät takaisin kotiin ja mitä todennäköisimmin sadekin ennättäisi alkaa ennen sitä. Snowflake alkoi liikkua epävarmemmin, se hidasti selvästi vauhtiaan ja ravisteli päätään ja pitkää harjaansa puolelta toisen. Deidre kohottautui penkiltä hetkeksi ylemmäs ja ihmetteli hevosen käyttäytymistä ennen kuin hoksasi edessä olevan sillan.
”Ah, se pelkää tuota siltaa… emme tiedä miksi se kammoaa niin paljon siltoja, papa epäili sille tapahtuneen nuorempana jotain ikävää niihin liittyen ennen kuin se tuli meille… Hän kuntoutti Snowflaken, se on nykyään tosi lauhkea ja leppoisa, mutta siltakammoa siltä ei saatu pois. Se kyllä kulkee niiden yli, jos sitä houkuttelee ja taluttaa”, Deidre selitti hymähtäen, veti ohjaksista saadakseen hevosen pysähtymään ja siirsi viltin sivuun ennen kuin loikkasi ketterästi alas vaunuista. Hän kiersi hevosen luokse ja tarttui sen suitsista kiinni.
”Mennään yhdessä niin se ei ole niin kamalaa”, hän höpötti kevyt hymy huulillaan katsellessaan hevosta ja silitti muutaman kerran sen pitkää turpaa. Vaikka Snowflake olikin kookas hevonen, siron ja pienen vaaleaverikön seistessä sen vieressä, se näytti lähes valtavalta.
”Ole vain vaunuissa, vähemmän hälinää Snowien ympärillä”, Deidre naurahti ja viittoili Clarencea pysymään vaunuissa. ”Meidän pitää mennä sillan yli voidaksemme kääntää vaunut ympäri, tämä tie on noiden kiviaitojen vuoksi liian kapea siihen.” Deidre nyökkäsi kapean hiekkatien molemmin puolin olevia ikivanhoja, joskus muinoin käsin koottuja kiviaitoja, jotka rajasivat pitkiltä matkoilta lumisia niittyjä. Deidre veti suitsista ja maanitteli hevosen taas liikkeelle, hevonen selvästi empi alkuun kunnes lähti kulkemaan hänen vierellään siltaa kohti. Sen kaviot kopahtelivat vanhoja lankkulautoja vasten sen astuessa ensimmäiset askeleet sillalle. Se hirnahti hiljaa ja viuhtoi päätään, Deidre puheli sille rauhoittavasti ja taputti kannustavasti sen jäntevää kaulaa.
”Ajattele, että pähkinällä on jo tässä vaiheessa ihan pikkuriikkiset sormet ja varpaat… minusta se on aika huikea ajatus”, Deidre naurahti hiljaa ja kääntyi katsomaan vaunuissa istuvaa aviomiestään. Kun raskaus oli tullut puheeksi, he olivat melko pitkälti puhuneet siitä ja hän oli saanut kertoa tuntemuksistaan Clarencelle, siitä miten alkuun häntä oli pelottanut ja ahdistanutkin ajatus, mutta miten se oli lopulta muuttunut kiintymykseksi ja rakkaudeksi.
”En ole ollut vielä ultrassa huonon vointini vuoksi… mutta sen pitäisi olla tässä lähiaikoina. Nyt kun olet täällä, tahtoisitko tulla mukaan? Minussa olisi ihana mennä yhdessä ensimmäiseen ultraan”, Deidre hengähti ja katsahti uudemman kerran olkapäänsä ylitse Clarenceen toiveikkaana. Snowflake alkoi nostella etukavioitaan ylemmäs, silta oli kamalan jäinen ja liukas.
”Rauhallisesti, Snowie, rauhallisesti…”, Deidre toppuutteli ja tarkkaili katseellaan sitä miten hevonen asteli epävarmasti sillalla. Hän piteli kädellään tiukasti kiinni suitsista, silta oli korkealla joen pinnan yläpuolella eikä siinä ollut kaiteita, joten hänkin sai olla varovainen askelissaan. Yllättäen hevosen kavio luiskahti, pelästyen hevonen yritti kovasti pitää tasapainoaan ja korjata kavionsa sijaa jäällä, se luiskahti vain uudelleen. Hevonen hermostui peloissaan entisestään, se tömäytti voimalla kaviollaan jäätä ja siltaa vasten, ohut jääkerros murtui voiman alla ja lauta petti sen alta. Hevonen horjahti uudemman kerran, samoin Deidre, Snowflake nykäisi vaistomaisesti rajusti toiseen suuntaan vapauttaakseen kavionsa pinteestä. Deidren ote kirposi ja hevosen riepottelun vuoksi hän menetti tasapainonsa liukastuessaan.
”Luoja, apua.. Ei!”, nainen huudahti itsekin pelästyen ja viuhtoi käsillään ilmaa, kaikki oli tapahtunut vain sekuntien sisällä. Vaaleaverikkö tippui alas sillalta. Joessa oli vuolaasti virtaava vesi, vaikka se näyttikin olevan jäässä, oli virta kuluttanut jääkerroksen ihan ohueksi. Se hajosi alta Deidren tippuessa jokeen, hän painui hetkeksi kokonaan vedenpinnan alapuolelle. Tippuessaan hän painui ihan pohjaan asti kivikkoon, virta lähti armotta vetämään häntä mukanaan, panikoituen Deidre räpiköi vastaan veden alla ja taisteli itsensä takaisin pinnalle siitä kohtaa mistä oli läpi tullut jäästäkin. Jos hän joutuisi uudestaan pinnan alle ja virta veisi mukanaan, hän joutuisi jään alle vailla pakoreittiä ja hukkuisi. Pintaan noustessaan, hän ei voinut kuin kirkua, sillä vesi oli ihan järkyttävän kylmää ja oli kuin terävät tikarit olisivat lävistäneet hänet kauttaaltaan yhtä aikaa.
”CLAR!!! Auta minut pois täältä!” hän huusi kauhuissaan ja yritti vetää itseään epätoivoisesti pois vedestä vaistonvarassa, mutta lumesta ja jäästä ei saanut mitään käen sijaa, jää vain hajosi aina hänen altaan jos hän yritti nousta sen päälle. Hän meinasi koko ajan luiskahtaa takaisin pinnan alle. Kastuneet, paksut vaatteet tuntuivat hirveän painavilta hänen yllään. Hän oli sekunnissa ihan uuvuksissa ja jokainen liike vaati kaksin verroin enemmän työtä.
”Heitä ohjakset!!” Deidre huusi ja ojenteli käsiään korkealla yläpuolellaan olevaa siltaa kohti. Hevosen ohjakset olisivat tarpeeksi pitkät yltämään hänen luokseen ja niiden avulla olisi ainoa mahdollisuus päästä pois. ”Se on niin kylmää!”, hän parahti pyristellessään vastaan virtauksessa jääkylmän veden ryöppyessä kasvoilleen ja menetti hetkeksi jalansijansa, mutta sai kammettua adrenaliinin voimalla onneksi itsensä nopeasti todella epävakaalle jalansijalleen liukkaalle kivelle, minkä oli pohjasta jaloilla tunnustelemalla löytänyt.
_

Alkuun Audrey ei edes kuunnellut mitä Christian hänelle puhui, hän oli ennättänyt juuri nykäistä valkoisen paidan päänsä ylitse pois, kunnes hän oli lamaantunut hetkeksi paikoilleen ja jäänyt vain hämmästyneenä katsomaan Christiania suihkun alla. Hän rakasti sitä miten saattoi nähdä miehen nauravan ja virnistävän, tummaverikön silmät alkoivat kimmeltää. Hänelle oli yritetty selittää miten hän saattaisi sen kaiken nähdä, mutta nyt kun hän näki ja koki sen ihan oikeasti, hänestä tuntui kuin hän olisi katsonut kauneinta ja upeinta asiaa mitä koskaan saattoi elämässään nähdä. Ei sitä voinut sanoin kuvailla… hän oli jo joutunut hyväksymään sen ettei voisi enää nähdä rakkaimpiaan… mutta nyt hän näki. Audrey veti syvään henkeä pyyhkäisten nopeasti yksinäisen kyyneleen pois poskeltaan, se oli onnenkyynel, siitä ei ollut mitään epäselvää. Hän vain rakasti Christiania niin kamalan paljon ja se merkitsi enemmän kuin hän saattoi ikinä voida sanoin kuvalla, että hän pystyi näkemään ihmisen, joka merkitsi hänelle kaikkein eniten.
”Jos voisit vain nähdä tämän kuin minä….”, hän hengähti hiljaa naurahtaen ja pudisteli hämmästyksissään päätään. Hänestä näki että se oli todella isoa asia naiselle. Audrey käveli Christianin luokse samalla riisuen loput, vähäiset vaatteensa yltään. Tummaverikkö astui suihkun alle ja kohotti hymyillen automaattisesti kasvonsa lämmintä ryöppyävää vettä kohti nautinnollisesti huokaisten silmäluomet suljettuina. Hän virnisti leveästi ja räpäytti silmänsä auki katsoen hieman yläviistoon suoraan Christianin kasvoihin.
”Oi, tästä tulee todellakin tapa… ainakin yhteisistä suihkuhetkistä”, hän sanoi heleästi nauraen ja kuljetti sormiaan Christianin käsivarsilla, ennen kuin liu’utti ne miehen harteilta rintakehälle. Hänen katseensa seurasi lumoutuneena mukana käsien ja sormien liikettä täydellisellä vartalolla. Audrey hymyili ja kallisti hivenen päätään.
”En tiedä, joku perinteinen mitä hän ei osaa odottaa, koska kukaan ei oikeasti enää tee niin… vesiämpäri oven yläpuolella- tyyppinen”, tummaverikkö virnuili ja vilkaisi Christianin silmien puoleen. ”Tai sitten kehittelen jotain mihin liittyy jauhopussi ja paaaaaljon sotkua”, Audie tuumaili ja nauroi ilkikurisena miettiessään kepposiaan veljensä pään menoksi.
_

”Hyvin mahdollista”, Gregory myötäili naurahtaen, varmasti se niin olisikin, että hän joutuisi vielä vaimoaan käskemään nauttimaan pienestä reissustaan täysin rinnoin eikä soitella koko aikaa kotiin perheensä perään.
”Tosin uskoisin Gabin pitävän sinut sen verta liikkeessä, ettet sinä meitä edes muistakaan koko reissun aikana”, mies voivotteli mukamas lopen murheellisena tummat silmät napittaen koiranpentukatseella hetken Cassandraa. Miehen katse siirtyi kuitenkin yllättyen Lillianiin, joka oli vain siihen väliin päättänyt ilmoittaa tahtovansa oman puhelimen. No sehän olisin loistava idea… Gregory nauratti tytön kertoessa mihin sitä omaa kännykkää tarvitsisi.
”Kaikki oleellisimmat”, mies virnuili silmät pilkehtien tytön lueteltua keille soittaisi. Oikeastaan se lista kuulosti juuri siltä, keiltä Lillian tiesi saavansa loputtomasti huomiota, hemmottelua ja paljon lahjoja ja iloisia yllätyksiä. Kaikkea, mitä pikkutyttö ikinä keksikään haluta.
”Onko äiti sitten ihan tuhmuri kotona kun isi ei ole kotona, aijaa-has….” Gregory päivitteli ja pudisteli nuhtelevasti päätään kääntäessään katseensa takaisin vaimoonsa.
”Mitäs pahoja juttuja äiti täällä sitten tekee?” Gregory tiedusteli hymyillen ja kohotti kiinnostuen kulmiaan palauttaessaan katseensa Lillianiin, mies suoristautui sängyltä makoilemasta takaisin istumaan sängyn laidalle.
”Mutta ehkä sinun pitää odottaa vielä muutama vuosi ennen kuin saat oman puhelimen. Sinä ajaisit minut vielä konkurssiin puhelinlaskuillasi, neiti hyvä”, mies totesi nauraen ja kutitti kiusallaan pikaisesti suloisen kuuloista naurua kihertävän Lillianin kylkeä.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 17.02.2015
00:48
Otsikko: Roolipeli
Clarence katseli kauhistuneena nähdessään Deidren lennokkaan liidon veteen. Mies oli todella kauhuissaan hetken ja liki lamaantunut aloilleen kunnes kuuli Deidren huutavan apua ja neuvoi miestä heittämään ne ohjakset naiselle, jotta toinen pääsi pois vedenvarasta. Clar toimi salamannopeasti päästyään tilanteen tasalle ja poimi ohjakset käsiinsä ja hetken jälkeen kiersi sillalta lähemmäs vettä, jolloin pääsi heittämään ohjakset kohti vedessä olevaa vaimoaan, jotta voisi sitten kiskoa tuon kuivalle maalle takaisin. Luoja sentään, juuri jotain tällaista ei pitänyt tapahtua. Clarence jo manasi mielessään koko reissua ja päätti jo sen, ettei Deidre tekisi enää mitään hevosten kanssa ennen lapsen syntymää. Se näytti olevan sen verran vaarallista joka kerran.
"Ota kiinni ja kierrä ne selkäsi taakse. Pidä kiinni samalla niistä ja kävele minua kohden niin minun on helpompi vetää sinut tänne", Clar neuvoi ja seurasi veden kohinaa hentoisen jääkerroksen alla. Deidre olisi saatava nopeasti lämmittelemään.
"Helvetti..", Clar älähti ja piti toki ohjaksista koko ajan kiinni, mutta päätti sitten hypätä itsekin sinne veden varaan uskoessaan pystyvänsä taistelemaan virtaa vastaan vähän paremmin kuin Deidre. Mies kiiruhti naisen luokse ja rikkoikin sitä jäätä ympäriltä hieman, jotta kulku helpottuisi. Clarence kiersi toisen kätensä Deidren ympärille ja lähti sitten kulkemaan takaisin kohti "kuivaa maata" horjahtaen pari kertaa melkein kaatuen, mutta säilytti heidän onnekseen tasapainonsa kuitenkin. Clar sai työnnettyä Deidren vedestä pois ja taisteli itsekin kaikin voimin, jotta pääsisi vedenvirrasta takaisin turvalliselle maankamaralle. Clarence huohotti hengästyneenä tuntien koko kroppaansa polttelevan se melkoinen taistelu niin suuren vastuksen kanssa kuin vesi oli ollut. Hetken kuluttua mies kuitenkin auttoi Deidren ylös ja nappasi tuon käsivarsilleen lähtien kuljettamaan tuota sillan läheisyyteen, jossa lunta ei ollut niin paljoa.
"Odota siinä", Clar ilmoitti ja haki sitten vaunusta kännykän, jonka oli kerennyt siinä tohinassa sinne jättää. Mies näppäili pari kertaa älypuhelimen näyttöä palelevin sormin ja pian puhelu oli jo menossa Saskialle.
"Saskia, olemme täällä sillan luona, jota tuo onneton heppa pelkää ja Deidre tippui jokeen. Olemme molemmat nyt kuivalla maalla, mutta olkaa kilttejä ja tulkaa auttamaan edes Deidre nopeasti lämpimään", Clarence selitti hengästyneenä ja koukisti toisen kätensä sormia lämmitelläkseen niitä.
__

Christian seuraili Audreyta ja tuon selkeästi ihailevaista tutkimusta näkemästään. Mies ei voinut edes kuvitella, että miltä tuntui nähdä jotain pitkän ajan sokeuden jälkeen ja miten Audien edes sillä hetkellä kaiken näki. Vaati siis jonkinlaista ääntä, jotta Audrey näki silmillään. Christian kuljetti sormiaan pitkin tummaverikön kylkiä ja katseli naisen silmiä koko ajan. Kyllä mieskin sen tunsi sen, että Audrey näki hänet sillä hetkellä. Se ei tuntunut lainkaan samalta kuin silloin naisen oltua täysin sokea. Christian pystyi tuntemaan naisen katseen itsessään ja se tuntui todella hyvältä pitkästä aikaa.
"Etkö muka muuten voi nähdä minua kokonaan kuin vain suihkussa tai sateessa?" Christian kyseli ihmetellen ja kuljetti käsiään pitkin Audreyn ylävartaloa aina olkavarsilta selälle ja selältä rinnan puolelle.
"Kuulostaa ihan mukavilta kepposilta, mutta tuo jauhojuttu voisi olla ikävä - siellä on kuitenkin myös kaksi koiraa", Christian muistutti virnistäen ja kumartui sitten suukottamaan Audreyn huulia. Jos jauhoa joutuisi sellaiseen paikkaan niin ne pienet koiraparat aivastelisivat vielä pari viikkoa kepposen jälkeen. Itseasiassa Christian oli varma, että se pikkuinen mopsi varmasti tukehtuisi, jos joutuisi tuhinansa kanssa keskelle jauhomerta.
"Eikä heillä ole Suellenin kaltaista minihirviötä, joka olisi saman tien imuri kädessä siivoamassa. Ihmettelen kyllä, että miksi Cassandra ei tahdo sellaista", mies puheli ja katseli Audreyn kasvoja koko ajan puhuessaan.
__

"Kyllä minä teidät muistan, hölmö", Cassandra naurahti ja kurottautui suukottamaan Gregoryn huulia ja Lillianin poskea, kun tyttö oli tietäväisesti myös yhden suukon kerjännyt poskelleen. Greggien kysyessä tytöltä äidin pahuuksista, leveä virne levisi Lillianin kasvoille ja toinen kihersi salamyhkäistä hihitystään, joka huvitti joka kerran Cassandraakin.
"Kun minä ja vauva nukutaan niin äiti syö helkkuja vaikka ei ole helkkupäivä... Hmm... Äiti on myös sanonut lumia sanoja ja kattoo televisiosta ohjelmia joista se oppii niitä", Lillian kanteli kädet edelleen puuskassa ja Cassandra nauroi valtoimenaan. Hän pyyhki silmäkulmaansa ilmestyneen naurun tuoman tuliaisen ja vilkaisi Gregorya virnistäen. Lieneekö salaisuuskaan, että Caz herkutteli aina silloin tällöin lapsilta salaa - jos sen olisi tehnyt lapsien edessä niin eihän Cassandralle itselleen olisi jäänyt herkkuja lainkaan! Kerran oli jo käynyt niin, kun Caz oli hakenut illansuussa karkkipussin ja alkanut katsomaan telkkaria se vierellään niin karkkipussin oli tyhjentänyt Jonathan ja Benjamin, ja Lilliankin oli pihistänyt muutaman.
"Ja äiti myös likkoi sinun paidan ja sanoi, ettei kellota siitä!" Lillian muisti ja kiljui melkein riemusta päästessään paljastamaan suuria salaisuuksia isälleen. Cassandra virnuili ja pudisteli päätään huvittuneena.
"Nähtävästi pitää ruveta olemaan varovaisempi, jotta Lillie ei aina kantele minun tekosistani. Ja se paita meni myös vähän Milon piikkiin, kun se päätti, että yhdellä sinun kauluspaidoistasi olisi kiva leikkiä", nainen puolustautui kiinni jäätyään ja vilkaisi Lilliania, joka nousi seisomaan sängyllä ja halasi isäänsä selkäpuolelta kurottautuen toisen korvan lähettyville sanoakseen jotain.
"Kellon kaikki salaisuudet, jos saan kännykän!" Lillie ilmoitti tomerasti ja Cassandra jäi katselemaan tytärtään äimänkäkenä.
"Joko se osaa neuvotellakin! Jestas sentään mihin sitä vielä joudutaan tuon pikkuisen kanssa", Caz ihmetteli ääneen. Kyllä hän tiesi tyttärensä olevan nokkela, mutta ei sentäs noin fiksu!

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  10  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 Credion - suntuubi.com