Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / Roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: BB
Lähetetty: 17.02.2015
17:32
Otsikko: Roolipeli
Deidre veti henkeä syvin, värisevin hengenvedoin, tuntui kuin koko hengitys olisi lamaantunut siitä kylmästä. Hän kietoi käsivartensa holtittomasti vapisevan kehonsa ympärille, vaikka se oli ihan turhaa, hänellä oli ihan jumalattoman kylmä ja hän tunsi ilman kylmentymisen tuhannesta pahempana nyt kun oli läpimärkä ja märät vaatteet painoivat raskaana hänen päällään. Tuuli yltyi, ensimmäiset lumihiutaleet lähtivät leijumaan ilmassa, mutta sen näki ihan selvästi, pyry kovenisi koko ajan silmissä. Hänen hampaansa kalisivat niin kovaa ja äänekkäästi toisiaan vasten ettei hän ollut kuulla mitä Clarence puhui puhelimeen. He eivät voisi jäädä siihen aukealle tuulen ja lumisateen riepoteltaviksi, vaikka apu olisi tulossa se tulisi liian myöhää jos he jäisivät paikoilleen odottamaan. Helikopterilla ei voisi kovassa lumipyryssä lentämään ja autoilla tulisi samassa ilmassa tulisi pahimmassa tapauksessa useampi tunti päästä perille. Siellä ei ollut asutusta lähimainkaan, de Chartnesin linna oli useiden kilometrien päässä, he olivat sen mailla, mutta sieltäkin avun tuleminen kestäisi liian kauan. Saskia varmasti soittaisi ensimmäiseksi sinne, olihan se silti lähempänä kuin van Haverin kartano. Deidre liikutteli kohmeisia kämmeniään käsivarsiaan pitkin ja yritti puristaa leukojaan yhteen estääkseen hampaiden kalinan. Hän vilkaisi taivaalle, miksi helvetissä juuri nyt piti sen lumimyräkän tulla sinne kuin kaupan päällisiksi? Sen oli täytynyt tulla mereltä päin ja ollut kääntyä yllättäen sisämaahan kohti. Deidre katsahti ympärilleen ja näytti muistavan jotain. Hän pakotti kohmeisen ruumiinsa liikkeelle ja asteli horjahdellen Snowflaken luokse, hevonen nökötti pois sillalta tien laidassa ja kuopi maata kaviollaan. Oli täysi työ saada jäykistyneet ja jäässä olevat sormet toimivaan tarpeeksi näppärästi, että Deidre sai irrotettua vaunujen aisa hevosen längistä. Hän kiersi hevosen toiselle puolen ja toisti saman toisella puolen, hän älähti turhautuneena sormet turtuneina, mutta sai taisteltua kiinnityksen auki.
”E-e-e-emme voi jä-jäädä tähän… Pa-pa-palellumme kuoliaiksi ennen kuin y-y-yksikään kerkeää tulla tänne meitä auttamaan. Ta-tarvitsemme su-suojan tu-tu-tu-tuulelta”, hän selitti puhe takkuillen, oli mahdotonta kontrolloida koko kehon lävistäviä rajuja vilunväristyksiä ja hampaiden kalisemista. Blonditar tarttui hevosen ohjaksiin ja heilautti ne tämän selkään. Hän asteli alas maahan lumeen pudonneiden pitkien aisojen ohitse vaunuille ja kokosi syliinsä viltin, termospullon sekä sen turkispeitteen, mikä oli ollut heidän lämmikkeenä nahkapenkin päällä. Deidre nojautui henkeään haukkoen hetkeksi hevosen kylkeä vasten ja yritti vain saada hengityksensä kulkemaan, se sattui, ilma tuntui liian kylmältä hänen keuhkoissaan. Lopulta hän pakotti itsensä taas pystyyn ja heilauti viltin sekä peitteen hevosen niskaan, ne olisivat heidän ainoita lämmikkeitään eikä niiden kannattanut kastua. Sitten hän yritti vääntää olemattomilla voimillaan termospullon korkkia auki saaden sen viimein auki.
”Juo tästä, se-se-se lämmittää ensihätään”, hän takelteli ja ojensi pulloa kädet valtavasti täristen Clarencea kohti.
”No-no-nouse sinä ensin Sno-snowflaken se-sssse-selkään... Laske kä-kä-kädet sen selälle ja y-y-yritä ponnistaa ni-i-i-iiden varaan ylös ja… ja…. ja heilauttaa ja-jalkasi toiselle puolen….”, Deidre neuvoi ja kiersi kohmeiset sormensa hevosen suitsien ympärille pitääkseen sitä paikoillaan.
”A-autat mi-mi-minut sitten kyytiin…. tiedän paikan minne me-me-mennä.” Luoja hän ei ollut koskaan kokenut mitään niin kamalaa, se kylmyys oli ihan hirveää, häntä särki joka paikkaan, raajojensa hän alkoi tuntea turtuvan kylmästä tunnottomiksi ja kastunut kasvojen iho tuntui jäätyvän, hän huomasi jopa ripsiensä olevan jään ja lumen peitossa. Vaikka hänen sormensa kiertyivät suitsien ympärille, hän ei enää tuntenut sormiaan kunnolla. Oikaisemalla kahden suuren laitumen ja pienen metsikön läpi he pääsisivät vanhalle pienelle kivimökille, minkä kyljessä oli pieni karsina minne hevosen saattoi laittaa säältä suojaan. Siellä olisi myös kuivaa ja suoja tuulelta vaikkei siellä sähköjä tietenkään ollut, vaatimaton tulisija kuitenkin. Se oli alun perin tehty yösijaksi lammaspaimenille, jotka vahtivat ennen lampaitaan niillä laitumilla etteivät ne joutuneet villieläimien hampaisiin. Nyt mökki oli tuskin laisinkaan käytössä, mutta se pidettiin kunnossa lähinnä juuri siltä varalta jos joku eksyisi niillä main tai joutuisi hätään, niin ainakin olisi edes jokin paikka minne hakeutua turvaan ensi hätään. Sinne Deidrekin pyrki, vaikka sää pahenikin koko ajan ja pian tuuli riepottaisi lumisadetta vaakasuunnassa ja eteen näkeminen olisi entistäkin vaikeampaa. Sen myötä kenttäkin häviäisi.
_

Hänen silmänsä olivat puolittain ummessa, Audrey liu'utti sormenpäitään Christianin rintakehän poikki hymy leikitellen huulillaan, hän kallisti hivenen päätään ja katsahti ohimennen miehen silmien puoleen.
”Silmissäni olet ihan sininen… ja kimmellät. Ihan kun joku seksikäs, kuuma smurffi. Mikseivät ne näytä piirretyissä tällaiselta, niitä jaksaisi sitten jopa katsoakin”, Audrey myhäili ja naurahti kevyesti. Hän nojautui lähemmäs Christiania ja painoi muutaman suukon miehen rintakehälle veden juostessa yhä sitä pitkin.
”En osaa sanoa, tämä koko juttu on vielä ihan kokeiluasteella…. minun pitää aina raportoida miten näen asioita. Ehkä keksin jonkun toisenkin tavan nähdä sinut kokonaan… en tiedä, ehkä musiikin avulla voisi onnistua”, Audrey hengähti hymy käväisten huulillaan ja kohautti kepeästi harteitaan yhä antaen vieläkin sormiensa liukua vapaasti Christianin iholla katse seuraten mukana. Oh, sillä hetkellä hän olisi saattanut tehdä sitä vaikka loputtomiin, vaikkei se tietenkään ollut mahdollista, ei kukaan voinut olla suihkussa loputtomiin. Mutta ajatuksen tasolla.
Audrey hymähti Christianin muistuttaessa ettei jauhot ehkä olleetkaan hyvä idea, tummaverikön silmät nousivat miehen kasvoihin, hän virnisti takaisin nähdessään toisen virnistävän. Kyllä hän osasi erottaa rakkaansa puheesta milloin toinen virnuili, mutta oli se ihanaa voida nähdäkin omilla silmillä. ”Ehkä olet oikeassa… ei jauhoja…”, Audrey naurahti hiljaa Christianin huulia vasten suukkojen lomassa ja kiersi hetkeksi käsivartensa tuon niskan taa painautuen omalla vartalollaan vasten miehen omaa vasten.
”No sanoppa muuta… Ihan järjetöntä, Gregorylla oli ennen Cassandraa taloudenhoitaja, joka myös hoiti lapsia, mutta naisparka sai lähtöpassit Floridaan eläkepäiviä viettämään Cazin tultua kuvioihin”, Audrey muisteli nauraen ja katseli onnellisena Christianin kasvoja. Hänen huulilleen lipui se tietty viekas hymy ja hän kohautti hivenen kulmiaan, mies kyllä tunsi hänet ja osasi lukea hänen ilmeitään ja arvata mitä hänellä oli mielessään. Hän puri härnäävästi alahuultaan ja venytti sitä hitaasti hampaillaan, hänen katseensa lähti seikkailemaan alaspäin Christianin vartalolla. Oh kyllä…
_

Gregoryn suupielet nykivät väkisinkin, mies oli valtavan huvittunut kuunnellessaan Lilliania tytön käräyttäessä ihan surutta äitiään niistä niin ”kovin” pahoista rikkeistä. Mies vilkaisi ohimennen tyttärestään vaimonsa puoleen ja kohotti kysyvästi kulmiaan virnuillessaan. Hän kuitenkin yritti pidätellä nauruaan ja palautti huomionsa takaisin Lillyyn.
”Minun paitani…? Järkyttävää”, Gregory kauhisteli dramaattisesti ja pudisteli lopen murheellisena päätään käsi sydämellään.
”Eli tästä lähtien kun jokin tavara minulta on mystisesti kadonnut niin voin melkein olettaa mitä sille on käynyt… hmmm”, mies tuumaili ja naputti etusormellaan leukaansa luoden jälleen silmäyksen vaimoonsa, hänen tummat silmänsä pilkehtivät huvittuneisuutta. Siinä talossa taisi ollakin melkoinen huiske ja meno silloin kun hän ei ollut kotona, vaikka sitä riitti kyllä muuten silloinkin kun hän oli siellä.
”No hyvä se on koiran syyksi kaikki laittaa, kun raukka pysty mitenkään puolustautumaan, nainen olet minulle yhden paidan velkaa!” Gregory totesi nauraen ja pyöritteli päätään, hän laski kätensä vartalonsa ympärille kietoutuneiden pienen käsien päälle Lillianin halaillessa häntä. Gregory käänsi kasvojaan hieman tytön puoleen ja katsahti tuohon olkapäänsä ylitse. Häntä hymyilytti tytön puheet.
”Voi olla että meidän pitääkin hankkia se puhelin sinulle, jos täällä on tällainen meno kun en ole kotona… voit aina soittaa isille töihin ja kertoa mitä tuhmuuksia äiti tekee aina täällä poissaollessani… Gregory naureskeli ja kaappasi Lillianin nopeasti selkänsä takaa syliinsä alkaen sitten kutittamaan kiusallaan pikkuista. Hän nosti virnistäen katseensa Cassandraan.
”Nämä lapset käyvät joka kerta ovelimmiksi ja fiksuimmiksi…”, hän hymähti ja kutitti vielä hetken Lilliania. Tyttö kiemurteli nauraen ja välillä lähes kiljuen hänen sylissään kutiessaan niin herkästi kyljistä. ”Sinusta kyllä löytyy tuota asennetta jo nyt vaikka muille jakaa, minuakin hirvittää jo etukäteen millainen sinä olet teininä”, Gregory virnuili Lillianille ja katseli nauravaa tytärtään sylissään.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 17.02.2015
18:48
Otsikko: Roolipeli
Clarence teki juuri niin kuin Deidre oli ohjeistanut ja auttoi sitten naisenkin hevosen selkään, kun oli itse päässyt aloilleen. Mies riisui yltään takkinsa ja heitti sen menemään ihan vaan jo siitäkin syystä, että jos hän olisi pitänyt sitä märkää takkia yllään, olisi hän jäätynyt pystyyn. Oli melkein paljon lämpimämpi olo olla ilman takkia sillä hetkellä.
"Riisu tuo takkisi", Clarence neuvoi vaimoaan ja oikeastaan riisui itse Deidreltä takkia, koska se helpottaisi naisen oloa edes hieman siinä tilanteessa. He viilettivät pitkin lumista maisemaa lumipyryn yltyessä kaiketi koko ajan. Sillä ei ollut aikomustakaan tauota edes hetkeksi. Clar piteli Deidreä siinä lähellään. Ei hän ensimmäistä kertaa hevosen selässä kuitenkaan ollut - olihan hänkin osan lapsuudestaan viettänyt Texasissa, jossa Creidereillä oli oma hevostilansa ja ties mitä muuta. Mies ei vain ollut pitkään aikaan ollut niiden eläinten kanssa missään tekemisissä.
"Keskity siihen tunteeseen, että tunnet lämmintä edes jossain kohtaa kehoasi nyt. Koeta keskittyä siihen", Clarence neuvoi takellellen kylmyyden aiheuttaman hampaiden kalinan kera. Se olisi todellakin viimeinen kerta, kun hän lähtisi sellaiselle seikkaululle - ja olisi varmastikin Deidrenkin viimeinen reissu sellaisessa säätilassa. Jestas sentään. Olisi pitänyt vain uskoa Saskiaa ja Williamia ja jäädä sisälle nauttimaan päivästä.
"Onko se tuo tuolla?" Clarence kysyi kauempana häämöttävästä mökkeröisestä, joka muistutti kovin jonkinlaista rakennusta. Pian he pääsisivät vähän lämpimämpään paikkaan, luojan kiitos.
__

Christian repesi nauramaan smurffikommentille, mutta koetti pitää naurunsa aisoissa, jotta ei suihkutilassa kaikuisi liian kovaa. Mies pudisteli päätään vallattoman huvittuneena ja ei saanut enää mielikuvaa irti päästään itsestään smurffina.
"Jos yrität sytyttää minua tunnelmaan niin epäonnistuit, rakkaani. Ei kovin kiihottava ajatus itsestäni smurffina", mies virnuili ja suukotti siten AUdreyn huulia hellästi jääden sitten miettimään itse miten Audie voisi hänet nähdä muutoin kuin veden avulla.
"Mutta jos näät äänen kautta niin etkö näkisi minun kasvoni esimerkiksi silloin, jos taputtaisin esimerkiksi kädellä otsaani?" Christian kyseli kiinnostuneena ja silitteli edelleenkin käsillään naisen kylkiä ja selkää.
"Siskoni on aika reviiritietoinen nainen. Hänen reviirilleen ei edes eläkeikäiset naiset nähtävästi astele. Tai ylipäätään ulkopuoliset", mies kertoili virnuillen ja seuraili AUdreyn elehdintää ja ilmeitä huomaten kyllä jo tuon kasvoista, että mitä nainen tahtoi. Christian hymähti huvittuneena ja kohotti toista kulmaansa katsellessaan Audreyn kasvoja.
"En tiedä tokeninko vieläkään siitä smurffikommentista", mies ilmoitti naureskellen ja veti Audreyn sitten lähelleen, jotta pystyi suutelemaan tuon huulia vailla kiirettä, vaikka heillä vähän hoppu alkoikin jo olla, sillä Suellen ja Faye tulisivat pian kotiin lenkiltä. Christian ei pystynyt touhuamaan mitään niin keskellä päivää, jos tiesi lasten olevan hereillä ja kulkevan talossa. Se oli todella puistattava ajatuksenakin puuhailla niin lasten mahdollisella kuuloetäisyydellä.
__

Lillian virnuili voitonriemuisena ja kipusi isänsä sylistä pois kuultuaan alakerrasta Benjaminin äänen. Nähtävästi poika oli tullut koulusta kotiin, jolloin Lillie totta kai lähti hakemaan isoveljeltäänkin haluamaansa huomiota. Cassandra henkäisi syvään huvittunut hymy kasvoillaan leväten, kun he olivat jääneet Gregoryn kanssa kahden. Nainen pudisteli hivenen päätään vielä tyttärensä aiemmille aivoituksille - miten toinen olikin niin nokkela sitä nykyä. Kännykkää Cassandra ei kuitenkan Lillianille soisi vielä vuosiin! Hän oli vähän vanhanaikainenkin, mutta tahtoi lapsiensa kasvaa lapsina ja leikkiä niitä aitoja leikkejä sen sijaan, että lapset olisivat täysin pelikonsolien, kännyköiden ja muiden laitteiden vietävissä.
"En minä sinulle ole mitään velkaa, murunen", Cassandra ilmoitti kieltään ohimennen Gregorylle näyttäen ja nosti matkalaukkunsa sitten takaisin sängylle aikeinaan jatkaa pakkaamista.
"Minulla on koko ajan enemmän sellainen fiilis, että en tahtoisi lähteä. Kun nään Lillianin noin hyväntuulisena... Haluaisin ottaa siitä kaiken irti, mutta nähtävästi täytyy vain niellä osansa siitä, että minä olen se, joka aina saa kaukosäätimestä tai nyrkeistä päähän", Cassandra hymähti hieman haikeanakin. Niinhän se oli oikeastaan mennytkin - Gregory oli juuri se kaivattu ja "haluttu" vanhempi, jonka kotona oleminen oli jo voitto itsessään, kun taas Caz oli se "tyhmä", joka vain rajoitti ja kielsi asioista ja hoiti liikaa vauvaa. Totta kai Lillian osoitti Greggiellekin mieltään, mutta ei tyttö ikimaailmassa uskaltaisi tuota lyödä tai heittää irtaimistolla. Usein tyttö vain talloi isänsä varpaita, vei ja piilotteli tavaroita ja välillä oli onnistunut turmelemaan joitain miehen työpapereitakin. Cassandra oli jo sanomassa jotakin, kunnes hänen puhelimensa alkoi soida yöpöydällä. Caz nappasi sen käsiinsä ja vastasi luontevasti etunimellään.
"Ai heeeei", Cassandra totesi yllättyneenä kuultuaan kuka häntä tavoitteli.
"Mitäs minulle ja sexy-Gregsylle, hyvää vain", Caz vastasi ja katseli Gregorya virnuillen - ehkä mieskin jo ymmärsi kuka hänelle soitteli.
"Ensi viikolla? No soittele sitten uudemman kerran. Kiva, että soittelit. Ensi viikkoon", Cassandra päätti puhelun ja heitti kännykkänsä sängylle.
"Lindsay käski kertoa, että tulee ensi viikolla tervehtimään. Kuulemma jotain yllättävää kerrottavaa sexy-Gregsylle ja haluaa tavata minutkin samalla", Cassandra kertoili ja kohotteli kulmiaan viekkaasti. Lindsay ei ehkä kuulunut niihin kaikista mielekkäimpiin henkilöihin DNE:n tiloissa. Se blonditar oli todella hankala tapaus aina välillä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 17.02.2015
22:55
Otsikko: Roolipeli
Deidre jaksoi hädin tuskin vastustaa halua vain sulkea silmänsä, hänen tajunnantaso oli jo hiipunut, raottaessaan välillä laiskasti raskailta tuntuvia, uneliaita silmäluomiaan hän näki vain kaiken hämärtyneenä ja sekavana ympärillään. Katsoessaan Snowflaken päätä, hän näki sen välillä kahden- välillä kolminkertaisena samoin kuin kätensä jotka pitelivät kiinni ohjaksista. Deidre kurtisti kulmiaan ja sulki silmänsä, hänen päänsä nuokkui ennen kuin se tippui Clarencen olkapäälle, helpointa olisi vain vaipua miehen vartaloa vasten ja luovuttaa sille tunteelle itsensä mikä vetäisi hänet pimeyteen. Jokin pieni ääni kuitenkin hänen sisällään käski häntä taistelemaan sitä tunnetta vastaan, että olisi mukamas tärkeä pysyä hereillä ja tajuissaan.
”En tunne enää mitään”, hän mutisi tuskin kuuluvalla, uneliaalla äänellä ja räpäytti uudelleen silmiään. Hän tärisi yhä holtittomasti, muttei enää haukkonut henkeään tai yrittänyt hieroa jäseniään lämpimiksi tai saadakseen veren kiertämään niissä, hän vaikutti miltei siltä että oli unessa, sillä naisen hengitys ja sydämensyke olivat hidastuneet. Jos Clarence ei olisi pidellyt häntä lähellään ja kiinni, hän olisi varmaan tippunut vain hevosen selästä kuin eloton nukke. Hänen ihonsa oli kalpeampi kuin koskaan, se sinersikin jo ja hänen huulensa sekä silmäluomensa olivat sinertävänliilat.
”Clar… puhu minulle… ihan… mitä… vain”, Deidre pyysi hiljaa todella hitaasti hampaat vieläkin kalisten ja yritti käskeä itseään pysymään hereillä. Jos mies puhuisi hänelle edes jotain, vaikka ihan puuta heinää, hänellä olisi jotain mihin takertua ja yrittää keskittyä. Deidre pakotti silmänsä jälleen auki, hän sai ne vain puolilleen raotettua ja yritti tihrustaa lumisateen läpi mökkiä. Kaikki näytti vieläkin niin sumealta ja epämääräiseltä hänen silmissään, että hän huokaisi vain onnettomasti ja nyökytteli heikosti päätään. Pakkohan sen oli olla se mökki, ei siellä ollut lähimainkaan mitään muuta vastaavanlaista.
_

Audrey istuskeli makuuhuoneen yhden ikkunan alle sijoitetulla divaanilla ja harjasi samalla hiuksiaan isolla, leveällä luonnonharjalla, hän oli kuivannut ne hetki sitten nopeasti hiustenkuivaajalla. Hän oli ennättänyt myös pukea ylleen takaisin vaatteensa, muttei ollut viitsinyt enää pukea kenkiä jalkoihinsa vaan viihtyi paremmin paljasjaloin, hän oli koukistanut toisen jalkansa divaanin reunalle. Hän seurasi hymyssä suin sivusta Christianin liikkumista makuuhuoneessa ja näki aina satunnaisesti jonkin kohdan miehestä, esimerkiksi askeleet lattiaa vasten ja häivähdyksen jaloista miehen kävellessä huoneessa. Se oli varsin kiehtovaa katseltavaa oikeasti, koska se oli niin uutta vielä hänelle ja menisi oikeasti oma aikansa kun hän tottuisi siihen ja se uutuudenviehätys ja innostus hiipuisi hiljaa pois ja normalisoituisi.
”Oikeasti, minun päiväni menee varmaan pelkästään siinä kun kuljen ärsyttävästi sinun perässäsi joka paikkaan ja katselen sinun kävelevän”, Audrey totesi huvittuneesti naurahtaen ja pyöritteli päätään lopetettuaan hiustenharjauksen. Hän pörrötti ohimennen kädellään suihkunraikkaita, kuohkeita hiussortuviaan. Suellen ja Faye tulisivat kotiin koirien kanssa varmaan ihan niillä hetkillä, vielä talo oli kuitenkin ihan hiljainen. Tummaverikkö oli todella rentoutunut ja hyvä olo sillä hetkellä, hän oli kotona ja saanut vietyä loppuun senkin mikä oli jäänyt viimeksi kesken hänen ja Christianin välillä. Poissa ollessaan hän oli kaivannut rakkaansa läheisyyttä paljon. Audrey kääntyi hetkeksi katselemaan olkapäänsä ylitse ikkunasta ulos, sillä hetkellä lintu sattui juuri sen toiselle puolen. Audreyn silmät suurenivat, hän näki linnusta ja se nokasta häivähdyksen sen sirkuttaessa ja siivetkin sen pyrähtäessä nopeasti vauhtiaan lisäten pois ikkunan takaa. Se yllätti hänet koko ajan, hän oppi koko ajan lisää ja hän näki sellaisia asioita joita ei olettanut enää näkevänsä, ei edes sen operaation myötä. Nainen käänsi katseensa takaisin Christianiin ja suoristautui divaanilta ylös lähtien sitten hitaasti toista kaarevasti kiertäen lähestymään.
”Tämä on vähän hölmö pyyntö, mutta voisitko taputella käsilläsi vartaloasi? Kysyit aiemmin voisinko nähdä kasvosi jos taputat otsaasi.. tahtoisin kokeilla”, Audrey hymähti ja seisahtui lyhyen matkan päähän Christianista.
_

Gregory arvasi heti kenen kanssa hänen vaimonsa puhuikaan puhelimessa. Tai no, helvetti, vain yksi ihminen kutsui häntä sillä naurettavalla lempinimellä. Hänen oli tehnyt usein mieli hakata kansiolla itseään päähän sen erään nimeltä mainitsemattoman naisen kailottaessa ”sexy-Gregsyä” DNE:n käytävät raikuen. Lindsay teki itsestään aina numeron siellä käydessään ja varmisti ettei kukaan jäisi häntä huomaamatta.
Gregory näytti Cassandralle kieltä nyreän näköisenä viestittääkseen mitä mieltä oli koko puhelusta. Cassandran lopettaessa, mies huokaisi ääneti. Oikeasti, jo ensi viikolla? Hän tarvitsi vähintään kuukauden valmistautuakseen kohtaamaan aina Lindsayn. Toinen oli niin…. hämmentävä tapaus.
”Miksi hän käyttää minusta vieläkin sitä nimitystä? Olen sentään ukkomies jo”, Gregory päivitteli surkeasti nauraen ja pudisteli päätään kun ei muutakaan voinut. Hänen huomionsa kuitenkin karkasi nopeasti makuuhuoneen ovelle Lillianin marssiessa todella myrtsin näköisenä takaisin vanhempiensa luokse, tyttö kipusi suoraan takaisin hänen syliinsä ja istua jurotti isänsä sylissä kulmat tyytymättömästi kurtussa ja kädet puuskassa. Pikkuinen työnsi jopa hieman alahuultaan törölle. Gregory kohotti kysyvästi kulmiaan ja vilkaisi Casssandrankin puoleen. Mistä moinen mielenmuutos, vastahan tyttö oli pieni hetki sitten kiiruhtanut niin iloissaan alakertaan Benjietä vastaan. Ennen kuin tarvitsi edes kysyä he saivat vastauksen. Benjamin koputti hieman ujo hymy huulillaan vanhempiensa makuuhuoneen ovea ja asteli sisään. Ei kuitenkaan yksin, vaan pojan käsipuolella oli nuori, todella sievännäköinen tyttö, joka hymyili arasti heille ja tervehti kohteliaasti.
”Isä, Caz… tässä on Polly. Minun tyttöystäväni”, Benjamin esitteli jo rennompana ja vilkaisi hymyssä suin vierellään seisovaa tyttöä, jonka oli tavannut uimahallissa. Hän ei ollut kertonut Pollysta kellekään muulle kuin ystävilleen ja isoveljelleen, mutta nyt kun he seurustelivat, hän tahtoi totta kai esitellä toisen vanhemmilleen. Gregory näytti yllättyneeltä, mutta tointui nopeasti ja leveä hymy ilmestyi miehen kasvoille. Pollykin uskalsi hymyillä enemmän helpottunut katse silmissään nähdessään poikaystävänsä isän ainakin hymyilevän hänet nähdessään. Jestas, hänkin tiesi kuka Gregory Dion on!
”Hauska tutustua, Polly. Nimeni on Gregory”, Gregory esitteli ja esitteli saman tien Cassandrankin.
”Ja tämän pikkuneidin taisitkin jo tavata… Lillianin”, mies hymähti ja pörrötti kädellään hieman huvittuneena yhä niin kovin myrtsin näköisen Lillianin hiuksia. Tytölle oli selvästi kova pala nähdä taas uusi tyttö ja vielä Benjaminin käsipuolessa. Hunterin tyttö oli yllättäen hyväksynyt heti, liekö johtui sitten siitä että Hunter oli kuitenkin poika ja aina viihdyttämässä sekä leikkimässä Jonathanin pikkusiskojen kanssa heillä käydessään. Benjamin virnisti.
”Joo… saatiin tosi ”lempeä” vastaanotto Lillylta”, Benjamin selitti naurahtaen eikä ollut yhtään pettynyt tai järkyttynyt Lillianin niin nihkeästä rektiosta Pollyyn sillä oli osannut olettaa niin käyvän ja hän oli vihjaissut siitä tyttöystävälleenkin. Mustasukkaisuutta kun oli ilmassa. Lillian oli kuitenkin pitänyt siihen asti Benjaminia ja veljensä suosiota täysin omanaan yksinoikeudella. Se että se piti jakaa… no pikkuneiti ei ollut selvästi mielissään tästä uudesta käänteestä.


Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 17.02.2015
23:54
Otsikko: Roolipeli
Clarence puhui loppumatkan ties mistä työkuvioistaan ja kertoi myös Deidrelle siitä kuinka mustasukkaiseksi hänen siskontyttönsä oli viime aikoina heittäytynyt uuden pienokaisen vuoksi. Se matka tuntui loputtomalta aina sinne mökin luokse, mutta kun he saavuttivat määränpäänsä Clarence hyppäsi vaivatta pois hevosen selästä tuntien kuitenkin jäsentensä kärsivän siitä kylmyydestä koko ajan. Hän juuri ja juuri tunsi enää sormiaan tai varpaitaan, mutta koetti silti kaikkensa tehdä sen eteen, että saisi Deidren mökkiin sisälle lämpimään. Clar auttoi Deidren alas Snowflaken selästä ja kantoi naisen käsivarsillaan mökkiin, jonka ovea joutui hetken rempomaan ennen kuin sai sen auki. Mies kantoi Deidren peremmälle ja laski tuon sitten alas lattialle istumaan, jotta toinen voisi alkaa jo riisua vaatteitaan.
"Riisu märät vaatteesi, nuo eivät lämmitä sinua lainkaan enää. Minä tulen pian takaisin", Clarence neuvoi ja asteli itse vielä lumipyryn keskelle, jolloin ohjasi hevosen sille osoitettuun suojaan pieneltä lumimyräkältä. Hevonenkin pääsisi hieman lämmittelemään. Lopulta Clar pääsi palaamaan takaisin mökkiin sisälle ja paiskasi oven perässään kiinni, jotta se varmasti pysyisikin niin. Amerikkalaismies ei ollut tottunut sellaiseen ilmastoon ja kiitti luojaa mielessään siitä, että sai asua Los Angelesin auringon alla suurimman osan vuodesta, jolloin ei tarvinut stressata pakkasista tai kylmistä lumimyrskyistä.
Clarence istahti lattialle ja riisui vaatteitaan pois, sillä ne märät vaatteet vain lisäsi kylmän tunnetta ja sitä koko kärsimystä. Heidän pitäisi odottaa siellä mökissä siihen asti, että myräkkä olisi ulkona ohitse - tai ainakin vähintään siihen saakka, että he saisivat apua ja pääsisivät pois.
"Saatko vaatteesi pois?" Clar kysyi vielä Deidreltä huolestuneena seuratessaan tuota katseellaan.
___

Suihkussa käyminen oli tehnyt hyvää kaikin puolin ja CHristian tunsi olonsa todella raukeaksi sen mielihyvän vallattua hänen koko kehonsa aiemmin. Mies halusi velloa siinä tuntemuksessa kauan, niin hyvä fiilis hänellä oli sillä hetkellä, kun puki vaatteita ylleen. Saatuaan paidankin päälleen hän huomasi Audreyn astelleen hänen luokseen ja pyytävän häntä toteuttamaan testin siitä, että näkisikö nainen Christianin, jos hän taputtaisi ruumiinosiaan. Christian käännähti kunnolla Audreyta kohti ja taputti kevyesti ensin käsivarttaan, sen jälkeen rintakehäänsä ja sitten molemmin käsin ohimoitaan pari kertaa.
"Näkyikö mitään?" Christian kysyi ja taputti vielä toisenkin kerran samoja kohtia kehostaan. Olisi todella jännittävää oppia uusia juttuja Audreyn kyvystä nähdä asioita, eikä Christian malttanut odottaa, että he keksisivät jotain uusia keinoja, joiden avulla Audie näkisi vielä paremmin ja vielä enemmän.
"Vähän hölmöltähän tämä näyttää, kun itse läpsyttelen itseäni, mutta ehkä ihan hyväkin. Olisi todella kyseenalaista, jos sinä tekisit sen. Voisi tulla sanomista jostakin suunnasta", Christian kommentoi vitsikkäästi ja naurahtikin ohimennen haroen sitten vielä suihkun jäljiltä kosteita hiuksiaan. Mies vilkaisi kelloa ja totesi sen jo olevan sen verran, että Rosey heräisi kohta päiväuniltaan ja haluaisi katsoa televisiosta lastenohjelmia tai vastaavasti leikkiä jotakin.
"Entä näkyykö, jos raapin esimerkiksi niskaani?" Christian keksi kokeilla ja raapi sitten niskaansa kokeeksi, jotta Audrey voisi kertoa näkisikö yhtään mitään.
___

Cassandra katseli makuuhuoneeseen ilmestynyttä nuorta paria iloisesti yllättyneenä. Ei hän ajatellut, että Benjaminilla olisi vielä tyttöystävää, mutta kasvoihan poikakin koko ajan eikä olisi ikuisuuksiin ja pieni poika, joka pelailisi vain videopelejä. Tosin Cassandralle Benjie tulisi aina olemaan sellainen oma pieni mussukka, jota hän hali ja lelli... Nähtävästi sitä tuli harjoittaa jatkossa ainakin tuoreelta tyttöystävältä salaa.
Caz tervehti Pollyksi esiteltyä tyttöä Gregoryn esiteltyä heidät. Naisen katse käväisi Lillianissa, joka näytti taas olevan kuin myrskynmerkki sillä hetkellä. Se harmitti Cazia kovin. Samaan aikaan Lillian pyrki jo pois Gregoryn sylistä ja lähti jo juoksemaan pois makuuhuoneesta, mutta kääntyi kannoillaan jo ovella muutettuaan mielensä. Lillian käveli rauhallisesti nuoren parin eteen ja alkoi sitten kamalalla vimmalla tallomaan kaksikon varpaita ja huutamaan kuinka tyhmiä ja "ulpoja" kaksikko oli. Lillian yritti töniäkin lähinnä Benjaminia. Cassandra kiirehti matkalaukkunsa luota nappaamaan Lillianin syliinsä ja pahoitteli Pollylle pienokaisen käytöstä.
"Gregory voi laittaa teille jotain välipalaa", Caz sanoi vielä pikaisesti ja vilkaisi nopeasti aviomiehensä puoleen toivoen tuon toimivan sillä välin, kun hän veisi Lillien muualle huutamaan.
Oli Lillianin aika mennä päiväunille. Cassandra kuljetti tytön tuon omaan huoneeseen ja sulki oven perässään.
"Et saa riehua tuolla lailla...", Cassandra torui Lilliania, joka kiljui naama punasena suuttumuspuuskansa vuoksi vielä. Sellaista se oli ollut viime aikoina, joten Cazin korvat olivat jo tottuneet siihen äkilliseen desibelimuutokseen. Lillie rimpuili äitinsä sylissä ja vempoi nyrkeillään minkä ehti osuen jälleen kerran äitiäänkin kasvoihin. Cassandra sai laitettua tytön vuoteeseensa ja jäi katsomaan tuon huutoitkua, joka alkoi pikkuhiljaa rauhoittua Lillianin jo väsyessä itsekin siihen. Ei mennyt kuin vajaat kymmenen minuuttia, kun Lillie jo nyyhkytti hiljaa paljon rauhoittuneempana.
"Kaikki on ihan hyvin, Lillian..", Caz koetti lohduttaa tyttöä nähdessään sen pahan olon lapsensa silmissä. Lillian yritti sopertaa itkunsa seasta kuinka hän oli yksin eikä kukaan leiki hänen kanssaan. Cassandra oli kurottautunut Lillianin kurpitsavaunujen "oviaukolle" ja silitteli tytön hiuksia rauhoittelevasti toistellen Lillianille, että he kaikki rakastivat tyttöä todenteolla eikä toinen olisi koskaan yksin.
Kokonaisten 20 minuutin jälkeen Cassandra oli saanut Lillianin jo rauhoitettua niin, että tyttö oli väsähtänyt ja nukahtanut petiinsä. Caz lähti huoneesta hiljaa oven sulkien ja nojautui sitä vasten sitten hetkeksi. Hän pyyhkäisi yksinäisen kyyneleen silmäkulmastaan ennen kuin lähti keittiöön, josta oli kuullut ääniä. Nuori pari oli odottelemassa välipalaa, jota Gregory väsäsi parhaillaan.
"Anteeksi tuo äskeinen. Mutta niin, minun piti jo aiemmin kysyä... Oletteko te samalla luokalla?" Cassandra kysyi Benjaminilta ja Pollylta uteliaana haluten tietää miten kaksikko oli toisiinsa tutustunut.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 18.02.2015
22:19
Otsikko: Roolipeli
Deidre tuijotti silmät lasittuneina eteensä ja tarrautunut turkisvilttiin, minkä hän oli puristanut vasten rintakehäänsä vasten Clarencen tuotu hänet sisälle suojaan mökkiin. Niillä sijoilla hän oli vieläkin, puristaen kohmeisilla sormillaan viltin reunaa. Hän vapisi kuin viimeistä päivää, muttei ollut pystynyt tekemään paljoa mitään sen eteen, että olisi riisunut märkiä, jääkylmiä vaatteita yltään. Hän yrittänyt tempoa kaulahuivia pois kaulastaan, muttei ollut onnistunut siinä. Oli kuin hän olisi jostain todella kaukaa yrittänyt ohjailla kehoaan toimimaan ja liikkumaan ja se oli liki mahdotonta. Hän oli liian turta liikkuakseen. Hän ei tuntenut enää jalkojaan polvista alaspäin, todennäköisesti vesi oli päässyt yli polvien yltävien ratsastussaappaiden sisään ja jäätynyt hänen sääriensä ympärille. Vaaleaverikön pää nyökähti koukistettuja polvia vasten.
”Mama minun on niin kylmä…”, hän sopersi epäselvästi hiljaa, häneltä oli hämärtynyt todellisuudentaju siitä missä hän oli ja missä ajassa. Hypotermia laittoi hänet näkemään harhoja ja pupumaan sekavia. Hän palasi mielessään menneeseen, sen hän pystyi vielä jotenkin muistamaan. Tyhjän sängynpuoliskon, tuskan ja huono olon, Saskian istuvan lähes joka yö hänen vieressään huoli loistaen silmistään ja pidellen kiinni hänen kädestään. Saskia kasvot katosivat läpitunkemattomaan mustaan, Deidre huusi unenomaisessa tilalla hänen peräänsä ja ojensi epätoivoisesti käsiään eteenpäin, mutta painui itsekin loputtomaan pimeyteen, hän näki välähdyksiä sieltä täältä, muistot, aika ja paikka sekoittuivat keskenään. Nykyhetkenä hänen silmänsä olivat suljetut, hän valitti hiljaa ja pudisti päätään hitaasti puolelta toiselle.
”Mama, miksi hän ei tule… miksi hän ei tule, missä hän on, tunnen itseni niin tyhjäksi… Clar…” hän vaikeroi surkeasti kipu tunkeutuen läpi äänen ja nyyhkytti kuivaa itkua, häntä ei itkettänyt sillä hetkellä, mutta hänen ajatuksensa harhailivat ja hän luuli hetken jälleen olevansa omassa huoneessaan sängyssään makaamassa ja ikävöimässä Clarencea. Hän ei pystynyt sillä hetkellä edes tiedostamaan että todellisuudessa mies oli ihan hänen vieressään. Naisen vartalo valahti kylmettyneenä ja voimattomana lattialle, vaaleaverikön pään kopahtaessa vasten puista lattiaa, Deidre räpäytti silmänsä auki ja hänen katseensa näytti terävöityvän hetkeksi. Sinertävät huulet raottuivat hitaasti. Hän oli taas siinä hetkessä tajuten missä oli. ”Tuli…”, hän kuiskasi silmäluomet väristen, hän kurtisti hennosti kulmiaan. Vaikka mökki olikin kuiva, ei lainkaan vetoisa ja hyvä suoja tuulelta, ei siellä mikään kovin lämmin ollut, olihan se rakennettu kivestä. Se tarvitsi tulta lämmetäkseen. He tarvitsivat kipeästi lämmönlähteen lämmetäkseen ja selvitäkseen hengissä.
_

Audrey kallisti kiinnostuen päätään sivulle ja katseli kevyt, hieman huvittunut hymy huulillaan Christiania. Hän naurahti pehmeästi ja nyökytteli päätään haltioituneena, hän näki jälleen sellaisia välähdyksiä Christianin vartalosta sitä mukaan kun mies taputti ruumiinosia.
”Näen aina sen kohdan mitä taputat, se on kuin sellainen pilkahdus pimeässä joka katoaa ja palaa aina uudelleen”, Audrey selitti ja varasi painoaan toiselle jalalleen lantio kallistuen, hänen kätensä lepäsivät rennosti lanteilla.
”Mutta tämä on ehdottomasti sen arvoista, joten voit ihan huoletta läpsytellä itseäsi”, Audrey vastasi nauraen ja väläytti kepeän, pilkehtivän virnistyksen Christianille. Tummaverikkö kohautti kulmiaan yllättyneenä.
”Hullua että voin nähdä tuonkin… pystyin näkemään sormenpääsi ja kaistaleen niskaasi… jos pystyn tällä kuulolla kuulemaan tuonkin, minähän kuulen ihan kaiken. Superkuulo tosissaan”, Audrey hengähti ja pyöritteli päätään. Hänen kasvonsa kohenivat hieman ylemmäs, hän kuulosteli ääniä ja kuuli etupihan puolelta vaimeita ääniä, normaalisti niitä olisi ollut mahdotonta kuulla yläkertaan asti. Suellen ja Faye tulivat kotiin ja vain hetkeä myöhemmin ulko-ovi kävi. Sen Christiankin saattoi kuulla. Koirien kynnet raapivat hennosti eteishallin laattalattiaa vasten, Audrey pystyi kuulemaan miten koirat vaelsivat pitkin alakertaa jotain selvästi etsien, todennäköisesti heitä. Tassujen juoksuaskeleet tömisivät portaissa, ne lähtivät tulemaan yläkertaa kohti. Dante viiletti ensimmäisenä makuuhuoneeseen ja kiersi innostuneena pörröinen häntä huiskuen ja korvat pystyssä omistajiensa ympärillä. Audrey hymyili leveästi ja polvistui alas, Dante löntysteli hänen luokseen ja nuuskutti äänekkäästi kuonollaan hänen kasvojaan ja hiuksiaan.
”Oliko lenkillä mukavaa?” nainen puheli ja rapsutti molemmin käsin kultaisennoutajan pehmeänkarvaista kaulaa. Sillä välin kaksi pienempääkin koiraa ennättivät viimeinkin makuuhuoneeseen.
_

Gregory oli pistänyt pienen show’n päälle, hän paistoi lettuja nuorelle parille ja esitteli taitojaan paistinpannun käytössä heilauttaessaan taitavasti lettuja ilmassa ympäri. Hän harvoin kokkasi enää, mutta osasi kyllä sen taidon eikä ollut mikään huono kokki. Hän oli oppinut ollessaan yksinhuoltajana kahdelle pojalle ja sen myötä monet temput oli tulleet tutuiksi joilla hän oli iltaisin poikiaan viihdyttänyt sekä hauskuuttanut heidän ollessa vielä kolmistaan. Nykyään Cassandra hoiti kokkaamisen ja pojatkin olivat jo kasvaneet sen verta etteivät olleet enää kiinnostuneita tai kaivanneet sellaisia hetkiä mitä joskus ennen oli ollut isän kanssa. Tosin nyt Benjamin seurasi huvittuneena ja nauraen isänsä vauhdikasta menoa keittiössä, Pollykin hymyili vapautuneesti ja rentoutuneena, vaikka selvästi tyttöä vielä se kaikki jännitti. Olihan hän ensimmäistä kertaa kylässä Benjaminin kotona eikä se perhe muutenkaan ollut sellainen ”normaali tavisperhe”. Kaikkea muuta. Polly oli ihmeissään katsellessaan Gregory Dionia. Ei hän ollut koskaan ollut niin lähellä jotain julkisuuden henkilöä. Gregory ennätti juuri tarjoilla letut pöytään ja kantaa niiden kanssa sopivat lisukkeet aina sokeria, marmeladia, hilloa ja kermavaahtoa myöten. Polly päivitteli nauraen sitä, kuinka Benjamin ihan surutta lappasi ihan uskomattoman määrän kaikkia niitä muutamalla hassulle letulle.
”Mitä juotavaa haluatte?” Gregory tiedusteli vino hymy huulillaan ja otti juomatoiveet vastaan. Hän haki jääkaapista limsaa ja tuoremehua mitä kaksikko oli toivonut ja toi ne keittiön pöydän ääreen juomalasien kera. Hän kerkesi juuri itsekin istuutua pöydän toiselle puolen Cassandran kävellessä keittiöön.
Benjaminilla oli tuttuun tapaansa posket hemmetin täynnä ruokaa ja siltikin toinen sai työnnettyä vain lisää tavaraa suuhunsa. Polly pudisti huvittuneena hivenen päätään ja päätti vastata sitten kun selvästi Benjie ei siihen sillä hetkellä loputtoman nälkänsä vuoksi kyennyt. Ensiksi hän sanoi ettei äskeinen ollut haittanut yhtään, hän ymmärsi kyllä, Benjamin oli selittänyt hänelle.
”Tavallaan joo, olemme saman ikäisiä, mutta vain eri kouluissa.. Tapasimme uimahallissa”, tyttö selitti ystävällinen, hento hymy huulillaan ja vilkaisi ohimennen Benjaminin puoleen, joka sai nielaistua suunsa tyhjäksi. Poika otti aimo kulauksen coca colaa juomalasistaan ja hengähti tyytyväisen näköisenä syvään. Gregory nojasi leukaansa kättään vasten ja yritt virnuillessaan naamioida sisältään kumpuavaa naurua piiloon. Ihan oikeasti, mihin se poika mahdutti sen kaiken safkan?
”Polly on todella hyvä uimari”, Benjamin kehaisi hymyillen ja vilkaisi ihastunein silmin tyttöystäväänsä. Sitten hän oli jo kasaamassa lisää vastavalmistettuja lettuja lautaselleen ja kauhaisi ison lusikallisen kermavaahtoa niiden päälle.
”Sinä olet paljon parempi ja nopeampi”, Polly huomautti pehmeästi naurahtaen, mutta selvästi hyvillään nähdessään sen katseen Benjaminin silmissä. Ihan yhtä ihastuneita ja nuoren rakkauden pauloissa he molemmat olivat.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 18.02.2015
23:39
Otsikko: Roolipeli
Clarence katseli ympärilleen siinä pienessä tilassa ja tajusi pienen vinkin Deidreltä saatuaan, että hänen täytyisi tehdä tuli sille varatulle sijalle, jonka vieressä komeili korillinen puuhalkoja. Mies kasasi nopeasti puita tulisijaan ja repi puiden vierestä löytämästään paikallisesta sanomalehdestä pari sivua. Lehti oli jo vanha, sillä siinä kerrottiin muutaman vuoden takaisista tapahtumista. Clarence etsi epätoivoisesti sytytysvälineitä sieltä ja kaivoi jokaisen kolon, kunnes huomasi tulitikut, jotka oli jemmattu puuhalkojen sekaan luultavasti ihan tarkoituksellakin. CLarin oli vaikea saada ensiksi otetta tulitikuista ja suurin osa niistä meni aina raapaistessa poikki.
"Helvetin helvetti...", Clarence älähti lähinnä itsekseen, kunnes viimein sai yhden tulitikun syttymään, jolla sai sytytettyä vähän paperin reunaa sekä puuhalon tuohta. Tuli alkoi hitaasti kipristellä paperia Clarin vain rukoillessa, että hän nyt onnistuisi mokoman tulen tekemään, jotta he voisivat lämmitellä. Ei ollut ensimmäinen kerta kuitenkaan, kun mies oli tulentekohommissa. Clarence käänsi katseensa Deidreen ja kiirehti naisen luokse ottaakseen tuon taas syliinsä. Hän kantoi vaaleaverikön lähemmäksi tulisijaa ja riisui sitten tuon yltä märkiä vaatteita.
"Deidre, kohta helpottaa", Clarence tsemppasi koski ohimennen peukalollaan naisen jo sinertävää alahuulta. Kun mies ei muuta keksinyt, hän päätti painaa suukon Deidren huulille siinä toivossa, että naisen huulet alkaisivat jo värittymään vähän eloisammiksi.
___

Christian nappasi Arlon syliinsä ja löllytti pikkukoiraa minkä kerkesi lässyttäen toisella sitä kuinka suloinen ja pikkuinen koiruus oli. Hän laski koiranpennun kuitenkin takaisin lattialle ja rapsutti hetken Miniäkin, jotta kaikki koirat saisivat tasapuolisesti huomiota sillä hetkellä.
"Meillä voi olla huomenna sitten melkoinen show siellä Lilliania ja sitä vauvaa hoitaessa...", Christian kertoi hiljaisen naurahduksen kera ja istahti lattialle silittääkseen vielä rapsutuksia kerjääviä koiria, Miniä ja Arloa. Dante oli täysin emäntänsä lumoissa sillä hetkellä. Mokoma koiraherra.
"Caz kertoi puhelimessa, että Lillie on todella mustasukkainen siitä vauvasta", mies vielä selvensi aiempia puheitaan ja vilkaisi Audreyta mietteliäänä. Luultavasti heille tulisi todella mukava päivä, kun he olisivat hoitamassa lapsia ja samalla kehittelemässä jonkinlaista kepposta Gregorylle.
"Te ette enää ole Cazin kanssa kovinkaan läheisiä. Olitte ennen paljon läheisempiä. Johtuuko se kaikista tapahtuneista vai vaan yksinkertaisesti siitä, että hän on nyt veljesi vaimo?" Christian kysyi ihan suorasta mielenkiinnosta, sillä muisti vielä sen ajan, kun Audiella ja Cassandralla oli tapana juoruilla keskenään ties mistä naisten jutuista.
__

Cassandra seuraili Benjaminin tuttua hirmuruokailua. Tuntui, että se poika ahtoi niitä lettuja suuhunsa enemmän kuin suu antoi periksi. Caz koetti Gregoryn tapaan pidätellä nauruaan ja salasi sen leveän hymynsä taakse samalla kuunnellessaan Pollyn kertovan miten he Benjien kanssa toisensa tunsivat. Nuori rakkaus oli äärettömän suloista. Cassandra vilkaisi omaa rakastaan uskaliaasti virnistäen, kun Benjamin ja Polly vaihtoivat ihastuneita katseita keskenään pöydän ääressä. Caz oli jo istuutumassa pöydän ääreen, mutta kuuli etuoven käyvän Jonathanin toimesta, jolloin perui aikeensa ja asteli teinipoikaa vastaan, kun tuo asteli peremmälle keittiöön.
"Hei, miten meni koulussa?" Cassandra kysyi hymyillen ja kaappasi Jonathanin halaukseensa. Voisi sanoa, että Caz kärsi tyhjän sylin syndroomasta, kun pienimmät olivat untenmailla ja Benjaminilla oli tyttöystävä kylässä, jolloin toista ei ainakaan saanut "nolata". Ja omaa aviomiestään hän halailisi sitten myöhemmin illalla...
"Polly on kylässä", nainen ilmoitti vaikka nuori mies varmasti huomion vierailijasta olikin tehnyt. Caz raaskinut vielä hetkeen päästää Jonathanista irti. Kun hän viimein päästi Jonathanin halauksestaan, Caz pörrötti vielä pojan hiuksia ennen kuin meni aiempien aikeidensa mukaisesti pöydän ääreen istumaan.
"Mitäs muuta Benjamin on jo kertonut meidän perheestämme Lillianin käytöksen lisäksi, jotta osaisit varautua? Kai hän on muistanut kehua minut ihan maasta taivaisiin?" Cassandra jututti Pollya hyväntuulisena ja vähän vitsailikin.
"Äläkä sinä siinä ilmeile minulle. Totta kai joku minuakin välillä kehuu - ei aina vain ja ainoastaan sinua", nainen käskytti aviomiestään huomatessaan toisen virnuilevan naisen kovin itsevarmoille puheille mahdollisista kehuista.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 19.02.2015
19:23
Otsikko: Roolipeli
Blondit hiussortuvat olivat liimautuneet märkinä vasten kalpeaa, sinertävää ihoa, kylmässä ilmassa ne olivat ennättäneet osittain jäätyäkin. Takkatulen ääressä ne kuitenkin lähtivät hitaasti sulamaan, muutama ohut vesinauha lähti kieppumaan pitkin virheetöntä, paljasta ihoa, kun märät vaatteet oli poissa naisen yltä. Deidre vaikutti tajuttomalta Clarencen sylissä, hän täysin hiljaa ja liikkumatta velttona miehen sylissä ja hänen päänsä retkotti vasten vahvaa, lihaksikasta käsivartta. Hän oli kuitenkin vielä tajuissaan, vaikkakin vain ihan juuri ja juuri. Kuitenkin jokaisella hetkellä, vaikkakin alkuun hitaasti hän tuli koko ajan enemmän tietoiseksi. Ensiksi tykyttävä, valtava särky alkoi hänen olkapäistään ja levisi pitkin rintakehää alaspäin, se kiertyi hänen selkärankansa ympärille ja siirtyi hitaasti jalkoihin veren alkaessa kiertämään kunnolla jälleen hänen kehossaan sen alkaessa lämmetä tulen ääressä ja samalla lailla lämpeävän vartalon syleilyssä. Kun se levisi hänen käsivarsiinsa ja niitä pitkin kämmeniin ja sormiin, hän koukisti jo hennosti sormiaan, sillä se todella sattui ja tuntui kohmeisissa, inen kylmyydestä turvonneissa ja punoittavissa sormissa. Toisaalta kipu oli hyvästä ainakaan hän ei herran jumala sen kylmettymisen myötä menettäisi sormiaan tai varpaitaan.
”Clarence…”, Deidre ynähti tuskin kuuluvasti ja kurtisti hivenen kulmiaan yrittäessään saada itseään aukaisemaan silmänsä. Pieni, kevyt henkäys purkautui vaaleaverikön raollaan olevien huulien välistä, hänen silmäluomensa värisivät ja raottuivat hitaasti naisen tuntiessa lämpimät huulet vasten omia kylmiään. Deidre räpäytti muutaman kerran silmiään jotta katse terävöityisi, sumeus katosi ja hän pystyi näkemään yläpuolellaan aviomiehensä kasvot. Naisen vartalo vavahteli kylmänväristysten vuoksi mitkä juoksivat hänen vartalonsa läpi, Deidre käpertyi vaistomaisesti lähemmäs Clarencea. Hän oli yhä jotenkin poissaolevan ja uneliaan puoleinen, mutta se helpotti koko ajan. Hän veti varoen muutaman kerran hitaasti syvään henkeä ja painoi kasvonsa Clarencen kaulan ja hartian kulmaan. Takkatuli lämmittämässä hänen selkäpuoltaan ja kylkeään ja miehen paljas vartalo lähellä tuntui sillä hetkellä ihan uskomattoman ihanalta ja turvalliselta.
”Pelastit minut…”, vaaleaverikkö henkäisi hiljaa ja yritti pidellä tiukemmin kiinni Clarencen olkapäästä, jonka päällä hänen toinen kätensä lepäsi, mutta hän ei tuntenut vielä kunnolla sormiaan tai pystynyt niitä liikuttamaan. Ne vain alkoivat vapista uudelleen.
_

Audrey naurahti huvittuneena ja paijaili Danten leveää rintakehää, koira loikoili lopen tyytyväisenä selällään puolet vartalostaan rötköttäen Audreyn sylissä tummaverikön istuessa sääriensä päällä lattialla. Dante alkoi heti urista ja kapsuttaa etutassuillaan hänen käsivarsiaan jos hän hetkeksikin lopetti silittämisen ja rapsuttamisen. Pörröinen, tuuhea häntä rummutti kevyesti lattiaa vasten.
”Gregorykin mainitsi siitä minulle, mutta eiköhän se ole ohimenevää kunhan Lill’ vain tottuu tilanteeseen”, Audrey hymähti ja vilkaisi ohimennen Christianin puoleen katseltuaan aikansa sylissään olevaa Dantea, joka välillä nuuskutti, välillä läähätti, silloin hän kuitenkin näki aina osittain koiran kuonon. Audrey ei voinut olla hymyilemättä. Hän tarttui ohimennen Danten etutassuihin ja taputti niitä hennosti toisiaan vasten ihan kuin koira itse olisi siinä taputellut tassujaan yhteen.
Audrey nosti kasvonsa jälleen ylös, hän huokaisi ääneti ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse.
”Miksi se nyt siitä olisi johtunut? Minusta on mahtavaa, että he ovat yhdessä… tai no en välttämäti tahdo hirveästi kuunnella mitään sänkytapahtumia ja sen sellaista, kyseessä on kuitenkin isoveljeni”, Audrey naurahti ja pudisteli päätään, hymy kuitenkin hieman hiipui hänen huuliltaan. Hän kurtisti kevyesti kulmiaan miettiessään sitä itsekin.
”En tiedä… jos minä olisin Caz, en minäkään olisi pitänyt itsestäni tai siitä miten kohtelin sinua aika ajoin, olet kuitenkin hänen veljensä… ’Toli nyt oli viimeinen naula arkkuun”, Audrey sanoi ja laski katseensa alas, hän ei vieläkään kovin mielellään puhunut Anatolesta. Hän oli kuitenkin ollut miehen kanssa liki puoli vuotta ja se oli ollut vain yksi todella iso virhe, mitä hän katui. Hän katui sitä miten oli satuttanut Christiania eikä se varmasti ollut ollut Cassandrallekaan helppoa katsella. Cassandran kanssa hän ei ollut ollut oikeastaan laisinkaan tekemisissä, se oli tuntunut vaikealta, nainen oli ollut liian läheinen hänen ex-miehelleen. Olihan hän siinä välissä ollut todella etäinen Gregorynkin kanssa, koska hän oli työntänyt veljeään kauemmas itsestään. Heidän välinsä olivat kuitenkin nykyään entisellään ja he saattoivat puhua toisilleen kuten ennenkin.
”Osasin töppäillä mallikkaasti vähän liiankin usein… ehkä olen ottanut nyt vihdoinkin opikseni. Menneet on menneitä… Olen vain niin iloinen että olen saanut sinut ja perheeni takaisin. Ehkä sen myötä suhteeni Cassandraankin parantuu jossain vaiheessa”, Audrey lausahti ja hymyili kevyesti toiveikkaan näköisenä. Hän ei voisi saada menettyä aikaa takaisin.
_

Jonathan potki laiskasti kengät jaloistaan ja heilautti nahkaisen koululaukkunsa kenkiensä viereen lattialle, hän noukkisi sen siitä sitten mukaansa kun menisi yläkertaan huoneeseensa jossain vaiheessa.
”Ihan hyvin”, nuori mies kerkesi vastata hymähtäen kun oli jo tullut kaapatuksi äitipuolensa halaukseen. Jon-Jon naurahti hiljaa ja kierisi käsivartensa hetkeksi löyhästi Cassandran ympärille vastatakseen halaukseen. Ei hän ollut koskaan osannut isänsä uutta vaimoa pitää ”äitinään”, mutta kyllä hän silti välitti ja piti Cassandrasta. Alkuun se oli ollut ehkä hänen kohdallaan vähän vaikeampi ottaa uusia ihmisiä heidän kolmen koplaansa mukaan, oli ollut niin pitkään Valerien poistuttua kuvioista ja hylättyä lapsensa vain isä, hän ja Benjie. Mutta ei voisi sanoa etteikö hän olisi sitä nykyä todella onnellinen nähdessään isänsä niin onnellisena ja rakastuneena sekä saatuaan kaksi uutta pikkusiskoa. He tuntuivat yhtenäiseltä perheeltä.
”Jaa, pikkubroidi toi sitten hänet viimeinkin näytille… kehotin häntä tekemään niin jo pari viikkoa, mutta Benjie murehti liikaa Lillyn reaktiota”, Jonathan lausahti vino hymy huulillaan ja päästessään viimeinkin naisen halauksesta, hän riisui vielä nahkatakin yltään ja laittoi sen naulakkoon roikkumaan henkariin. Jonathan virnisti poikamaisesti äitipuolelleen ja yritti kädellään ohimennen vähän haroa takaisin hiuksiaan ojennukseen Cazin pörrötettyä hänen hiuksensa sekaisin. Hän asteli toisen perässä keittiöön ja istuutui Pollyn vierelle, Jonathan tervehti veljensä tyttöystävää rentona ja jo toisen ennestään tuntien. Hän töytäisi kiusoittelevasti tyttöä kevyesti kyynärpäällään ja virnuili toisen viimeinkin sitten uskaltautuneen astua kynnyksen yli heidän matalaan majaansa. Polly nauroi hiljaa ja pyöritteli huvittuneena päätään, hän piti valtavasti Jonathanista ja Hunterista, joiden kanssa he olivat Benjaminin kanssa joitakin kertoja hengailleet kaupungilla ja ostarilla. Polly käänsi katseensa Jonathanista takaisin Cassandraan ja palautti viehkeän hymynsä takaisin huulilleen.
”No… olihan se yllätys kuulla aluksi ketkä olivat Benjien vanhempia, tiesin keitä te olette, lehdistä ja niin pois päin… jos rehellisiä ollaan, minua jännitti ihan kamalan paljon tulla tänne”, Polly naurahti kevyesti ja kohautti pienesti harteitaan.
”Ja nyt huomaat, että he ovat ihan tavallisia ihmisiä siinä missä muutkin”, Benjamin pisti väliin virnistäen.
”Paitsi isällä on ehkä yksi maailman isoimmista egoista, mutta älä huoli, siihen tottuu kyllä”, Jonathan nauroi ja ehti napata lautaselleen edes pari lettua, sillä ihan varmasti hän olisi jäänyt kohta ilman, siihen tahtiin pikkuveli niitä veteli suuhunsa.
”Noh noh, eipäs puhuta nyt ihan mitä sattuu!”, Gregory toppuutteli tummat silmät pilkehtien ja nauroi itsekin päätään pudistellen.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 19.02.2015
21:51
Otsikko: Roolipeli
Clarence silitteli Deidren märkiä hiuksia ja koetti siirtää niitä pois naisen iholta, jotta ne eivät kylmäisi vaaleaverikköä sen enempää. Takkatuli alkoi jo lämmittää ja se tuntui äärettömän hyvältä heidän istuessa ihan siinä tulen vierellä. Clar tunsi kylmä sormet paljaalla olkapäällään ja se kieltämättä tuntui ikävältä, sillä viimeinen asia mitä mies halusi sillä hetkellä enää tuntea oli se perkeleen kylmyys, josta he koko ajan koettivat päästä eroon. Clarence haki Deidren käden omiensa suojaan ja puhalsi lämmintä ilmaa tuon sormille, josko ne siitä vähän lämpenesivät.
"Koita liikutella sormiasi sekä varpaitasi vaikka se ikävältä tuntuukin. Sillä keinolla saat veren kiertämään taas normaalisti ja kehosi lämpenee paljon nopeammin", Clarence ohjeisti jälleen ja oli huolissaan Deidrestä ja pähkinästä, joksi se uuden elämän alku oltiin nimitetty.
"Tein vain sen mitä piti, jotta pysymme molemmat hengissä.. Käännytään hieman", Clar vastasi hiljaisen naurahduksen kera, kun jo uskaltautui siihenkin todettuaan Deidren olevan ainakin päältäpäin kunnossa. Clarence käänsi heidät niin, että nyt vastavuoroisesti toinen kylki sai lämpöä suurimmilta osin. Mies nappasi puukorista yhden halon ja asetti sen varoen tulen sekaan, jotta se tuli ei nyt hiipuisi vielä hetkeen.
"Onko vielä jotain millä voisin tehdä olosi paremmaksi?" Hän huolehti ja piteli vaimoaan siinä sylissään huolehtien toisen hyvinvoinnista taukoamatta. Se tulisi olemaan hänen tehtävänsä aina ja oli ollut sitä siitä lähtien, kun he olivat Deidren kanssa avioon itsensä allekirjoittaneet maistraatissa. Clarence ei voisi ikinä hylätä rakasta blondiaan, ei todellakaan.
__

Christian kuunteli huolellisesti AUdreyn sanomiset ja nyökkäili myötätuntoisesti. Hän ymmärsi kyllä koko ajan paremmin naisen avarrettua vähän syitä sille miksi he eivät enää olleet Cassandran kanssa niin lämpimissä väleissä.
"Totta, menneet ovat menneitä. Olet oppinut jotain, rakkaani", CHristian virnisti, sillä hän tunnisti sen lausahduksen olevan yksi niistä, joita hän oli Audielle toitottanut moneen otteeseen hänen tsempatessa naista ottamaan askeleen kohti "parempaa huomista".
"Mutta jos sinua yhtään lohduttaa niin ei Cassandra sinua vihaa tai mitään sellaista. Totta kai hän isosiskonani on aina vähän niskavillat pystyssä minun vuokseni, jos tilanne sellaista vaatii tai aiheuttaa, mutta Caz itseasiassa soitti minulle tänään aamulla ennen kuin te tulitte, että onko sinusta kuulunut ja toivotti sinulle lämpimiä terveisiä ja halauksia ja sanoi myös, että sinun tulee muistaa pitää itsesi nyt hetken ajan etusijalla. Kyllä se kotirouva jotain sen lisäksi vielä käski sanomaan, mutta minun miesaivoni eivät rekisteröineet kuin sen tiivistetyn version... Jotain siitä, että on superonnellinen puolestasi eikä malta odottaa, että huomenna näkee sinut", Christian kertoili naureskellen, koska ei todellakaan voinut sanatarkkaan muistaa kaikkea sitä mitä hänen isosiskonsa oli hänelle puhelimessa pölpöttänyt. Yleensä se menikin niin, että Caz puhui ja puhui minkä kerkesi ja hän vain tyytyi hymähtelemään sen merkiksi, että olisi viel kuulolla.
"Vielä näöstäsi... Onko kaikki ihan pimeää, jos tulet tilaan, jossa ei ole muita ihmisiä? Vai miten voit nähdä mihin suuntaan kuljet ilman Dantea? Vai pysyykö koiraherra edelleen helmojen liepeessä kiinni?" Christian kyseli jälleen kiinnostuneena.
__

Cassandra hymyili lempeästi Pollylle ja repesi nauramaankin, kun Jonathan teki huomion isänsä valtavasta egosta. Okei, ehkä Caz ei voinut nauraa sille, koska oli siihen osasyyllinen aina aika ajoin pönkittäessään Gregoryn egoa.
"Saat olla ihan oma itsesi, älä stressaa sitä", Caz naurahti ja nousi pöydän äärestä keittääkseen kahvia. Varmistettuaan aviomiehensä myös juovan kupillisen Cassandra alkoi mitata puruja suodatinpussiin, jonka jälkeen saattoi taas keskittää huomionsa pöydän ääressä istuviin teineihin - lähinnä Pollyyn.
"Olet kuitenkin tehnyt nappivalinnan, Polly. Dionin suvun miehet näyttävät jo nuorina hyvältä eivätkä vuodet runno heitä lainkaan", Cassandra kehaisi virnuillen ja vinkkasi leikkisästi Gregorylle silmäänsä painettuaan kahvinkeittimen nappulasta, jotta kahvi alkaisi pian tippumaan tyhjänä huutavaan pannuun. Tummaverikkö palasi takaisin pöydän ääreen istumaan ja vilkaisi kaihoisasti sitä lettupinoa pöydällä. Luoja, että hänen teki mieli ottaa yksi, mutta nainen oli sopinut itsensä kanssa, ettei nyt herkuttelisi hetkeen, että pääsisi viimeisistäkin raskauskiloistaan jo eroon. EIvätkä ne kilot lähtisi sillä, että hän kaiket päivät herkuttelisi syöden suklaata ja lettuja ja.... Viikonloppu tulisi kuitenkin olemaan poikkeus, kun he lähtevät Gabriellen kanssa sille irtiottoreissullensa, jonka aikana Cassandra aikoisi kyllä ottaa ihan rennosti ja syödä juuri sitä mitä huvittaisi syödä.
"Oletko sinä millaisesta perheestä? Onko sinulla sisaruksia?" Caz kyseli kiinnostuneena ja harhauttaakseen samalla itseään niistä letuista.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 20.02.2015
00:24
Otsikko: Roolipeli
Deidre kirjaimellisesti suli Clarencen sylissä, hänen oma kehonsa vapautui hitaasti kylmyyden tuomasta kankeudesta ja kohmeisuudesta ja mukautui täydellisesti miehen vartaloa vasten. Deidre yritti parhaansa mukaan koukistella hieman polviaan ja kipristellä varovasti varpaitaan sekä liikutella sormiaan, kuten Clarence oli ohjeistanut häntä tekemään. Hiljainen, nautinnollisen tyytyväinen huokaisi livahti naisen huulien välistä hänen tuntiessa takasta tulevan lämmön toisellakin puolen kehoaan. Deidre liikautti päätään ja kallisti sitä hivenen taaksepäin voidakseen katsahtaa pitkien silmäripsiensä lomasta Clarencen kasvoihin. Deidre hymähti hiljaa ja antoi silmäluomiensa painua takaisin kiinni.
”Mmm, tiedän montakin hyvää keinoa millä saat minun oloni lämpimämmäksi ja paremmaksi…”, vaaleaverikkö vastasi pehmeän naurahduksen kera ja antoi päänsä laskeutua takaisin vasten miehen hartiaa, ”näin on hyvä… sylissäsi on lämmin olla”, hän hengähti vielä perään suupielet kevyesti kaareutuen ylöspäin. Hän alkoi olla koko ajan enemmän ja enemmän oma itsensä, mistä oli valtava ero vain muutamaa hetkeä aiempaan, kun vaaleaverikkö oli hourailut sekavia ja ollut kykenemätön toimimaan saati liikkumaan laisinkaan omineen hypotermian vuoksi. Hän lämpeni jokaisella hengenvedolla vähän enemmän, kalpeat, sinertävät posket alkoivat saamaan hieman väriäkin ja eloa hennosti punertaessaan, ihan kuin joku olisi sipaissut kevyelti heleää poskipunaa naisen poskipäille. Hän tunsi itseään myös yhä enemmän ja enemmän jälleen eloisammaksi sillä tunto alkoi palautua jälleen kokonaan kaikkialle ympäriinsä hänen vartaloaan.
_

Audrey hymyili jälleen huomattavasti vapautuneemmin kuullessaan sen mitä Christian sanoi Cassandrasta.
”Se on mukava kuulla”, tummaverikkö naurahti hyvillään ja henkäisi syvään. Joka päivä paransi hänen haavojaan ja huonot päivät ja hetket korjaantuivat ja vaihtuivat parempiin. Hän oli löytänyt takaisin sinne minne kuuluikin.
”No nyt odotan huomista vielä enemmän, etenkin kun kuulin jonkun ajattelevan noin hyvästi minusta”, Audrey lisäsi kepeä virnistys käväisten huulillaan ja äskeinen hyvän olon tunne palasi, ei se ollut koskaan varsinaisesti kadonnutkaan, hetkeksi vain hiipunut kun menneisyys yritti kurotella leukaansa, muttei saanut kuitenkaan siihen tilaisuutta. Hän rakasti ja nautti liikaa nykyhetkestä ettei antanut menneelle siinä enää jalansijaa.
Audrey paijaili pitkin kädenvedoin Danten rintakehää ja mietti miten hemmetissä ikinä tulisi saamaan sen koiran pois päältään, nyt kun se varmaan kuvitteli saaneensa palan taivasta omakseen, mikäs sen mukavampaa kuin köllötellä emännän sylissä ja saada tuon silittelyt yksinoikeudella itselleen. Audrey leikitteli koiran pehmeillä korvilla ja naurahti ääneti tuntiessaan Danten nuuhkivan hänen paljaan ranteensa ihoa. Se kutitti hieman.
”On, jos siellä on ihan täysin hiljaista. Kyllä minä vielä tarvitsen Danten apua liikkuessani kodin ulkopuolella… Sitten minulla on se napsutin jonka tämän hetkistä olinpaikkaa en tiedä kylläkään… Toivottavasti Rosey muistaa vielä minne jemmasi sen jos emme sitä löydä”, Audrey hymähti ja kallisti hieman päätään. ”on hassua käyttää sitä, mutta sen kanssa on helppo arvioida ja kuulla minkä etäisyyden päässä mikäkin on, koska sen tuottama ääni kimpoaa takaisin ja silloin voin nähdäkin. Tietty mitä kauempana jokin asia, sitä vähemmän näen sillä sitä heikommin ääni kantautuu enää takaisin”, Audrey selitti ja nyrpisti hymyillen hivenen nenäänsä. ”Tosin en ole ajatellut käyttää sitä paljoakaan julkisesti, en halua olla mikään hullu nainen josta lähtee naksuttavaa ääntä”. Hän virnisti huvittuneena mielikuvalle.
_

Gregory oli koukistanut käsivartensa tuolin selkänojan päälle ja nojasi rennosti päätään kättään vasten. Hän pudisteli huvittuneena hivenen päätään hymyssä suin Cassandran vinkkaillessa hänen puoleen. Lämmin pilke lepäsi miehen silmissä hänen katsellessaan rakasta vaimoaan.
”Olen keskimmäinen kolmesta lapsesta, minulla on vanhempi sisko ja nuorempi veli, joka on kuuden vanha. Isosiskoni on minua vuoden vanhempi”, Polly selitti hymyillen ja kiitti naurahtaen Benjaminin tarjotessa hänelle vielä lettuja. Poika jopa laittoi hillonkin ja pienen nokareen kermavaahtoa lautaselle letun päälle tyttöystävälleen ja oli muutenkin tavattoman huomaavainen ja ihana toiselle koko ajan. Sitä oli herttaista katsella, tosin Benjamin oli todella hyvätapainen jo muutenkin.
”Raaskit jopa antaa niistä muillekin”, Jonathan vinoili veljelleen, jolta sai kärkkään mulkaisin vastaukseksi takaisin.
”Ainiin, sinusta tulikin mieleeni, että postin mukana tuli sinulle iso kirjekuori. Se vaikutti tärkeältä”, Gregory totesi yllättäen muistaessaan jotakin ja suoristautui pöydän äärestä. Hän katosi hetkeksi keittiöstä toisaalle ennen kuin palasi virallisen näköisen, valkoisen kirjekuoren kanssa, joka oli osoitettu ”Herra Jonathan Dionille”.
”Mitähän se pitää sisällään”, Gregory ihmetteli hymähtäen ja kiersi pöydän toiselle puolen takaisin omalle paikalleen. Jonathan vilkaisi nopeasti keittiössä muihin oleviin, muttei sanonut vielä mitään vaan keskittyi aukaisemaan kirjekuoren ja silmäilemään sen sisällön nopeasti läpi. Ensiksi teini kohotti kulmiaan kuin uskomatta lukemaansa ennen kuin puhkesi hymyilemään todella valloittavasti ja riemastuneena.
”Minä voitin! Minä ihan todella voitin!” Jonathan hehkutti ja muiden kysellessä mistä oli kyse, hän selitti miten oli osallistunut suunnittelukilpailuun, missä etsittiin uuden kirjaston suurimman lukusalin sisustusta ja tyyliä, siihen kilpailuun oli osallistunut alansa huippuja, joten Jonathan ei ollut ottanut sitä kovin tosissaan, lähinnä harjoituksen ja huvin vuoksi hänen opettajansa vinkattua siitä, tämäkin oli huomannut ja pistänyt merkille Jon-Jonin lahjakkuuden sekä silmän arkkitehtuuriin ja muotoiluun. Voittaja sai noin neljännesmiljoonan rahasumman palkinnoksi sekä tietysti voittaja suunnitelma toteutettaisiin. Se oli iso juttu!
”Sehän on ihan mahtavaa… Huikeaa! Onnea todella paljon!” Gregory iloitsi ja oli ylpeä esikoisestaan. Hän suoristautui ylös pöydän äärestä ja palasi takaisin Jonathanin luokse onnitellakseen ja halatakseen teiniä. Jonathan oli ihan äimänkäkenä vieläkin siitä ja pudisteli vain sanattomana päätään lukiessaan kirjettä yhä uudelleen ja uudelleen. Hän pääsisi sen myötä haastatteluihin alan lehtiin sekä koko prosessista lopullisesta suunnitelmasta itse toteutukseen tehtäisiin dokumentti.
”Caz, minä taidan tarvita sittenkin vielä yhden pojan… en taida saada näistä kummastakaan jatkajaa bisnesimperiumilleni… toinen aloittelee lupaavaa uraa suunnittelijana ja toinen on menetetty urheilun pariin”, Gregory naurahti vaikuttuneena vieläkin esikoisensa saavutuksesta. Hän ei ollut edes kuullut koko kilpailusta tai siitä että Jonathan oli osallistunut siihen, ei toinen ollut kertonut siitä mitään. Kovin ylpeänä hän siinä katseli molempia poikiaan, parempia ei hän olisi voinut kuvitellakaan omalle kohdalleen.


Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 20.02.2015
01:24
Otsikko: Roolipeli
"Näin on todellakin hyvä. Tunnethan varmasti nyt kaikki sormet ja varpaat? Ettet menettänyt yhtäkään tuolle armottomalle kylmyydelle?" Clarence varmisteli ja kuin varmuudeksi tunnusteli itse vaimonsa sormia tuntiessaan niiden olevan jo paljon eloisammat kuin ne olivat olleet vielä hetkeä aiemmin.
"Tämä oli viimeinen retki hevosen kanssa ainakin nyt tältä ajalta, kun olet raskaana. Ja et sitten väitä vastaan - teimme sopimuksen ennen kuin lähdimme tälle pienelle ajelulle", Clar muistutti ja suukotti ohimennen Deidren poskea pidellessään tuota lähellään. Hänellä itselläänkin alkoi olla jo paljon lämpimämpi, sillä takkatuli lämmitti todella tehokkaasti heidän istuessa siinä melko lähellä. Mies henkäisi syvään ja ajatuksissaan oli todella helpottunut kaikesta siitä, kun mieli oli vihdoin tyhjä eikä täynnä miljoonia vaihtoehtoja siitä mitä olisi voinut käydä ja mitä kaikkea piti muistaa tehdä, jotta he eivät paleltuisi hengiltä. Nyt Clarencekin saattoi vain istua aloillaan ja kuunnella takkatulen hiljaista "pauketta" puiden palaessa uhmakkaasti, mutta heitä kovin lämmittäen.
"Lupaathan, että kun sunnuntaina lähden takaisin kotipuoleen niin sinä sitten myös pysyttelet kaukana kaikista vaaratilanteista täällä? En tahdo yhtäkään puhelua siitä, että sinulle olisi sattunut jotain", Clar pyysi hiljaa nauraenkin, sillä Deidre vaikutti olevan melko onnettomuusaltis.
__

Christian virnisti Audreylle ja huomasi naisen onneksi palautuneen takaisin pirteäksi omaksi itsekseen löydettyään ne ilonaiheet jälleen synkeän menneisyyden sijasta.
"Mutta et kuitenkaan näe ihmisiä, jos napsutat sitä laitetta? Vai olenko nyt ihan ulapalla jo kaikesta?" Christian kyseli ja laski sitten Arlon sylistään, kun nähtävästi huomiosta mustasukkainen Mini tunki hänen syliinsä jo. Jestas sentään, sen lisäksi että piti lapsille tasaisesti jakaa huomiotaan niin olivat myös ne koirakaverit, jotka näyttivät kilpailevan huomiosta - tosin kilpailua taidettiin käydä lähinnä Minin ja Arlon välillä, sillä Dantehan oli se koiraherra numero yksi.
"Mutta voisithan sinä suurissa väkijoukoissa aiheuttaa vähän hämmennystäkin. Napsauttaisit aina salaa sitä napsutinta ja olisit ihan pokkana muiden seassa, kun muut hermostuksissaan etsisivät napsumisen lähdettä. Mikään ei meinaan ole häiritsevämpää kuin se, että kuulee tasaisin väliajoin saman äänen, ja jonka välitöntä syntylähdettä ei näe. Siinä menisi kyllä ihan kenen tahansa ajatustyö sekaisin", Christian piirsi jo mielikuvaa tilanteesta, jonka voisi kuvitella hyvinkin Audreyn toteuttavan. Niin pirullinen ja ilkikurinen se neiti Dion saattoi aina välillä olla.
"Tai sitten sabotoit veljeäsi tuon avulla vaikka jossain DNE:n kokouksessa tai jossain", mies naureskeli.
__

Cassandra katseli Jonathania todella iloisena ja onnittelikin toista ollessaan todella ylpeä Gregoryn esikoisesta. Nainen oli jo hakemassa kahvia itselleen, kun kuuli mitä Gregory sanoi siitä yhdestä pojasta vielä. Luoja, poikavauva oli se mistä Cassandra oli aina haaveillut, mutta ei ollut koskaan saanut. Caz tunsi yllättäen itsensä kamalan ulkopuoliseksi tilanteessa. Hän ei tiennyt mistä se tunne oikein tuli tai johtui, mutta Cassandra ei tahtonut pilata Jonathanin upeaa hetkeä, sillä poika oli todellakin ansainnut kaiken sen hehkutuksen. Sen sijaan, että Caz olisi palannut enää pöydän ääreen hän lähti hiljaisin askelin kohti yläkertaa vähän kokoamaan ajatuksiaan. Hänen mieleensä oli tullut auttamattakin hänen menehtynyt lapsensa, Ciel, jota ei koskaan nähnyt oltuaan tajuton useita päiviä sen jälkeen, kun hänen exänsä oli pahoinpidellyt hänet. Cassandran mielessä pyöri myös haave siitä yhdestä poikalapsesta - eihän se menetettyä korvaisi, mutta kuitenkin. Tummaverikkö tunsi myös tarpeekseen mennä yläkertaan, sillä hänen äitimäinen vaistonsa kertoi, että Emmyloulla olisi hänelle "asiaa" eli toinen pitäisi ruokkia tai hellitellä muuten vain sylissä.
Cassandra sulki Emmyloun huoneen oven perässään ja asteli sitten pienokaisen pedin lähettyville nähden pikkuisen tapittavan suurin silmin vain ympärilleen. Caz poimi tytön syliinsä ja istahti sitten huoneessa olevaan nojatuoliin, jotta saisi kunnolla keskityttyä vauvaan, joka näytti yllättävänkin tyytyväiseltä oloonsa sillä hetkellä.
"Heippa pikkuinen..", Cassandra puheli lapselle ja silitteli toisella kädellään Emmyloun potkupuvun peittoamaa vatsaa, kun toinen käsi piteli vauvaa huolellisesti sylissä. Naisen hormonitasot heittelehtivät taas todenteolla, sillä hän ei nyt olisi tahtonut enää lähteä sille irtiottoreissulle, koska ei tahtoisi ajautua entistä ulkopuolisemmaksi ja koko lapsiensa tarvitsevan häntä. Kyllä hän oli koko ajan lähdössä reissuun, mutta ajatukset vain risteilivät päinvastaista.

Lillian oli nukkunut superlyhyet päiväunet ja oli herännyt kuultuaan alakerrasta iloa ja hurrausta. Tyttö oli ihmetellyt miksi pikkusiskon huone oli kiinni, mutta ei tohtinut siunata ajatuksiaan sen enempää sille, sillä hän tahtoi löytää äänen lähteen. Lillian asteli huolellisesti rappuset alas aina alakertaan asti, kuten isä ja äiti oli toitottanut monet kerrat. Tytön päästyä alakertaan hän kävi keittiön nurkalla kurkkaamassa mitä siellä oikein tapahtui. Nähdessään tuttuja kasvoja Lillie säntäsi esiin juoksujalkaa ja oli taas entinen iloinen itsensä. Lillian kiirehti Jonathanin luokse, jota ei ollut vielä nähnyt sinä päivänä ja kerjäsi päästä isoveljen syliin. Kun tyttö vihdoin näki mitä kaikki pöydän ääressä söivät, tahtoi hänkin osansa.
"Minulle lettuja, minulle lettuja!" Lillian julisti malttamattomana ja hoputti Jonathania ottamaan hänet syliinsä.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  11  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 Credion - suntuubi.com