Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / Roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  26  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Sere
Lähetetty: 20.02.2015
01:27
Otsikko: Roolipeli
*koki lapsiensa tarvitsevan häntä.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 20.02.2015
23:57
Otsikko: Roolipeli
Deidre katseli silmät puoliummessa kuinka Clarencen tunnusteli ja hieroi hänen sormiaan. Hetken päästä hän kuitenkin kallisti hivenen päätään ja nosti katseensa miehen silmiin. Hän ei sanonut siihen mitään, hän ei halunnut sillä hetkellä alkaa väitellä ja mieshän olikin kieltänyt häntä pistämästä vastaan. Ei hän koskaan ollut suunnitellut joutuvansa niihin onnettomuuksiin eikä tieten tahtoen hakeutunut niihin, ne olivat vain tapahtuneet. Deidre kosketti varovasti toisella kädellään rintakehäänsä, jota peittävä mustelma oli kylmyyden vuoksi muuttunut melko erikoisen näköiseksi ja väriseksi, mutta ehkä sekin siitä paranisi ajan kanssa. Hän siirsi kätensä hellästi vatsanseudulleen ja lupasi mielessään itselleenkin sen ettei enää ratsastaisi hevosilla, sillä olihan se hänetkin säikäyttänyt miten hän oli taas joutunut tilanteeseen missä oli vaarantanut niin itsensä kuin pähkinän. Eikä hän ikinä tahtoisi sisällään kasvavalle pikkuiselle mitään pahaa. Deidre hymähti hiljaa tuntiessaan Clarencen suukottavan poskeaan, vaaleaverikkö liikahti hieman toisen sylissä kääntyen paremmin miehen puoleen niin että heidän rintakehänsä lepäsivät toisiaan vasten. Sinä hetkenä, tuntiessaan olonsa jälleen paljon paremmaksi ja lämpimämmäksi, hän tuli myös tietoiseksi miten intiimisti ja lähekkäin he siinä todella olivat. Se oli kuin silloin ennen, ennen kaikkia ongelmia ja murheita. Deidre räpäytti silmiään ja punastui kasvoiltaan hennosti tajutessaan lepäävänsä niin paljaana ja riisuttuna aviomiehensä sylissä. Häntä ujostuttikin, siitä oli aikaa kun he olivat olleet niin lähekkäin toisiaan ja niin sovussa. Deidre kainosteli hieman vartaloaan, hän oli liian laiha ja kalpea sitä nykyä, väistämättä hänen mielessään kävi pelko siitä näkikö Clarence häntä enää yhtä kauniina ja haluttavana kuin mitä hän oli ollut ennen. Naisen keho heräsi kaipuuseen, hän tunsi miten veri hänen sisällään kuumeni ja jokin syttyi hänen sisällään voimakkaana. Deidre sulki hetkeksi silmäluomensa ääneti voihkaisten, sillä ei halunnut sillä hetkellä ajatella sitä, että pian Clarence olisi taas pois hänen luotaan toisessa maassa. Blondi suoristautui hitaasti ylös ja siirtyi niin, että istui miehen sylissä. Sinertävät, jäätä muistuttavat silmät katselivat miehen kasvoja. Deidre kiersi käsivartensa löyhästi hoikat käsivartensa Clarencen niskan taakse ja hymyili haikean näköisenä.
”Sinun pitää soittaa minulle usein ja tarkistaa, että olen pysynyt kaukana vaaroista”, hän lausahti pienen, hiljaisen naurahduksen kera. Hänen toinen kätensä siirtyi sivelemään hellästi miehen leveää hartiaa ja sitä kautta rintakehää. Luoja miten uskomattomalta ja ihanalta hänestä oli olla taas Clarencen lähellä ja voida koskettaa toista… Deidre laski ensin kovin varoen ja hieman epävarmana huulensa miehen kaulalle kunnes rohkaistui hieman painaessaan pehmeillä huulillaan muutamia hentoja suukkoja sen lämmintä, ruskettunutta ihoa vasten.
_

”Dante, murunen, mamun jalat alkavat jo puutua…”, Deidre naurahti ja rapsutti ohimennen koiraansa vielä leuan alta, kunnes hätysteli karvakuonon lempeästi pois päältään. Dante oli alkuun ihan velttona ja köllötti vian itsepäisesti tummaverikön päällä, mutta suostui lopulta makeasti haukotellen kierähtämään Audreyn vierelle lattialle torkkumaan. Tosin tummat silmät alkoivat pian tapittamaan Christianin ympärillä hääriviä Miniä ja Arloa. Audrey hymähti hiljaa ja paijaili Danten päälakea muutaman kerran, kunnes nosti katseensa ylös.
”Tietenkin näen, miten se nyt ihmiset voisi ohittaa”, Audrey naurahti ja selvensi että totta kai napsuttimen ääni kimpoaisi samalla tavoin ihmisestä tai eläimestä kuin jostain esineestäkin. Hän virnisti huvittuneesti Christianin maalaillessa mielikuvaa siitä miten hän voisi aiheuttaa hämminkiä napsuttimellaan. Etenkin jos hän voisi tuottaa sillä kiusaa ja päänvaivaa rakkaalle isoveljelleen, mikäs sen parempaa.
”Mahtava idea”, hän virnuili. Heidän rento rupattelunsa kuitenkin keskeytyi Fayen tullessa makuuhuoneen ovensuulle ja tytön koputettua rystysillään ovenkarmia vasten.
”Äiti, sinulle on vieras ovella”, tyttö sanoi ja näytti hieman vaikealta. Audrey kohotti kysyvästi kulmiaan. Yleensä hänen ystävänsä ja perheenjäsenensä ilmoittivat hänelle tulostaan, sillä oli hänelle paljon helpompaa ja huolettomampaa, jos siitä kerrottaisiin etukäteen ja hän osasi olla valmistautunut. Sokea kun ei voinut kurkkia verhon takaa kuka oven takana seisoi.
”Kuka?” Audrey kysyi suoristautuen kuitenkin jo ylös lattialta. Hän oikoi hieman valkoisen lyhythihaisensa helmaa ja kokosi hiussortuvansa toiselle olkapäälleen. Korvakorut hänellä oli ollut koko ajan korvissaan, ne olivat siinä suihkuhetken lomassa vähän unohtuneet riisua pois, mutta väliäkös tuolla.
”Näet sitten”, Faye huokaisi ja vilkaisi nopeasti Christianin puoleen ennen kuin tarttui vanhasta tottumuksesta luokseen tulleen äitinsä kädestä kiinni lähtien tuo vierellään alakertaa kohti. Audrey ihmetteli esikoisensa hieman kummalista, vaisua olemusta, ihan kuin toinen murehtisi jotain tapahtuvan jo etukäteen.
”Mikä sinun on?” Audrey kysyi kevyt hymy huulillaan ja nappasi tyttärensä kainaloonsa käsivarsiensa suojaan heidän astellessa vierekkäin portaat alas. Hän kuuli keskustelua eteisen suunnalta, toinen ääni kuului Suellenille, toinen oli myös tuttu ja puhui vahvasti murtaen englantia, se ei selvästi ollut toisen äidinkieli, mutta se oli silti kaunista ja soinnukasta.
”…Isla?” Audrey lausahti täydellisen yllättyneenä ja lamaantui hetkeksi paikoilleen portaiden loppupäähän. Ennen kuin hän tajusikaan hän oli nauravan naisen halattavana ja suukoteltavana.
”Audri! Älä näytä noin yllättynyt!” nainen visersi hieman väärin englantia lausuen ja vaihtoi kielensä ranskaan tietäen Audreyn ymmärtävän häntä silti.
”Emme ole nähneet sitten muistotilaisuuden”, nainen sanoi ja kääntyi halailemaan ohimennen Fayeakin, jonka tunsi myös entuudestaan. Olihan hän siellä käynyt. Viime kerrasta oli kuitenkin aikaa. Audrey oli vaipunut ihan täysin hiljaiseksi. Nainen oli Anatolen nuorempi sisko Isla Vernier. Hän ei voinut olla ihmettelemättä miksi helvetissä nainen oli tullut… Vernierit olivat syyttäneet julkisesti Audreyta Anatolen kuolemasta ja huutaneet naista murhaajaksi tiedettyään Audreyn odottaneet lasta Anatolelle ja tämän keskeyttäneen raskauden. Ihan kuin hän olisi ollut velkaa kantaa ja synnyttää se lapsi Vernierien vuoksi. Lapsi olisi ollut muisto Anatolesta, minkä hän oli itsekkäästi miehen perheen mukaan riistänyt heiltä. Audrey ei vieläkään tiennyt miten se oli kantautunut näiden tietoon, mutta ainakaan se ei ollut levinnyt julkisuuteen. Hän oli vain saanut melko röyhkeitä, julmansävyisiä puheluita Anatolen äidiltä ja toiselta siskolta. Islasta hän oli aina pitänyt, toinen oli tavattoman mukava eikä koskaan hänelle ollut mitenkään julkea, mutta oli silti outoa että Isla oli tullut kaikkien tapahtumien jälkeen sinne. Perheensä tavoin Islakin oli katkaissut yhteydenpidon veljensä kihlattuun oltuaan niin murtunut veljensä kuolemasta. Väistämättä Audrey ajatteli naisen tahtovan hänestä jotain, vaikka kovin vilpitöntä ja vanhaa ystävää Isla sillä hetkellä kovasti yrittikin esittää. Audrey ravisti nopeasti päätään ja koitti saada itseään tointumaan tyrmistyksestään, hän pakotti hymyn huulilleen ja halasi Islaa takaisin päivitellen mitä ihmettä toinen siellä teki ja mitä toiselle kuului pitkästä aikaa. Hän ei voinut olla röyhkeä, sillä ei toinenkaan ollut koskaan ollut sitä hänelle. Hänen päänsä sisällä kuitenkin huusi varoittava ääni, että hänen ei pitäisi päästää enää niitä menneisyyden mörköjä kotiinsa.
_

Jonathan virnisti ilahtuen nähdessään Lillianin, totta kai hän nappasi lettuja haluavan tytön syliinsä ihan ensimmäiseksi halaten pikkuista ja painaessa suukon tuon otsalle.
”Mitäs minun ykköstytölleni kuuluu?” Jonathan tiedusteli hymyillen ja rauhoitteli nauraen Lilliania istuttaen takaisin syliinsä alas reisiensä päällä seisoskelevan ja lettujen puoleen vaativasti sormellaan osoittavan tytön.
”Malta Lillie, tietenkin saat lettuja, minä annan…”, nuori mies lupaili leveä hymy huulillaan ja otti puhtaan lautasen nostaen muutaman letun sille. Hän kyseli kärsivällisesti mitä Lillian niiden kanssa tahtoi ja pian tyttö jo lettujaan hillon ja kermavaahdon kera mutustelikin tyytyväisin mielin hänen sylissään istuen. Gregory kyykistyi pöydän vierelle ja katseli hymyillen Lilliania, joka oli taas rauhoittunut ja jälleen entisensä.
”Lillian”, Gregory aloitti lämmin katse silmissään ja pyyhkäisi ohimennen servietin kulmalla ison hillonökäreen tytön leualta pois, ”se että Benjamin seurustelee nyt Pollyn kanssa, ei tarkoita etteikö hän tahtoisi silti vielä leikkiä ja olla kanssasi. Olet hänelle ihan yhtä rakas ja tärkeä kuin ennenkin. Ja varmasti Pollykin tahtoisi kovasti tutustua sinuun, jos vain annat hänelle siihen mahdollisuuden.”
Lillian selvästi punnitsi tilannetta ja vilkaisi Jonathanin kannustavan hymyn kautta Pollyyn ja Benjaminiin. Hän heilutti pientä haarukkaa kaksikkoa kohti ja ynähteli jotain suu täynnä herkkuvälipalaa.
”Minusta olisi ihana tutustua sinuun. Voisin vaikka joskus leikkiä kanssasi barbeilla tai pehmoleluilla, onko sinulla sellaisia?” Polly tiedusteli ystävällinen katse silmissään ja toivoi mielessään tytön vielä joskus suhtautuvan häneen suopeammin. Ei se hetkessä tapahtuisi, mutta kuitenkin.
”Polly on paljon parempi leikkimään niillä kuin minä ja Jonathan, hän kun on tyttö”, Benjamin kertoi virnistäen väliin ja katsahti hyvillään tyttöystävänsä puoleen toisen niin kovin yrittäessä voittaa pikkuisen puolelleen.
”Minä halkitsen”, pienin seurueesta ilmoitti pohdiskelevasti lapsenomaisella, suloisella äänellään ja käänsi katseensa takaisin lettuihin joiden syömistä jatkoi kauhaisten haarukallisen kermavaahtoa suuhunsa. Gregory naurahti hiljaa ja näytti ohimennen peukkua Benjielle ja Pollylle. Oli se jo hyvä alku ettei Lillian ollut pistänyt uutta raivaria päälle tai viskonut lettuja pitkin Pollyn naamaa.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 21.02.2015
01:20
Otsikko: Roolipeli
Clarence oli kaivannut Deidren läheisyyttä jo kauan. Ne kaikki muut naiset, jotka hän oli lähelleen päästänyt eivät olleet korvanneet sitä tyhjyyden tunnetta, jota Clar oli tuntenut Deidren lähdettyä kotipuoleensa. Mies ei ollut saanut samaa tyydytystä millään tasolla niistä tavan tallaajista, jotka eivät olleet lainkaan kuten Deidre oli. Totta kai oma vaimo oli aina oma vaimo.
"Lupaan soittaa sinulle vaikka joka ilta, jos se siitä on kiinni. Mutta minä varmistan, että vanhempasi vahtivat sinua tarkoin eivätkä anna enää periksi kaikelle vänkäämisellesi", Clarence huomautti virnistäen ja sulki silmänsä hetkeksi tuntiessaan naisen huulet kaulansa iholla. Clar erkani naisesta hetken kuluttua sen verran, että pystyi hakemaan naisen huulet omilleen, jotta voisi suudella niitä hellästi, rakastavasti. He olisivat voineet unohtua siihen hetkeen takkatulen lämmittäessä mukavasti. Aiempi kylmyys alkoi tehdä jo itsestään historiaa, vaikka ulkona pyryttikin vielä melkoisen paljon. Sinne heillä ei olisi vielä mitään asiaa vähään aikaan. Oli parempi pysytellä lämpimässä ja... Noh, nauttia toisistaan, kun sille oli kerrankin siunautunut kunnon hetki.
Clarence antoi käsiensä kulkea pitkin Deidren vartaloa tutkien sitä vanhaa tuttua ihoa sormenpäillään niin kyljistä kuin selästäkin, jopa rintakehältä sekä kaulaltakin. Nainen tuntui hauraammalta kuin aiemmin, mutta se ei estänyt Clarencea koskemasta toista. Deidre oli ja tuli aina olemaan hänen rakastamansa nainen eikä mikään muuttaisi sitä.
"Rakastan sinua", Clarence kuiskasi suudelman lomasta ja raotti silmänsä auki nähdäkseen vaaleaverikön silmät.
___

Christian lähti Audreyn ja Fayen perässä alakertaan, kun vain ensin pääsi koirien seasta liikkeelle. Dante kun oli päättänyt, että kerta mamulta ei enää huomiota irronnut oli pakko kiusata vähän talon isäntääkin. Christian suukotti muutaman kerran Danten kuonoa ja rapsutti korvantaustaa huomioidakseen toisen kunnolla, jonka jälkeen oli saanut vapaan pääsyn kulkemaan alakertaan.
Miehen astellessa portaita alas hän tunnisti vieraan naisen puheesta, että toinen oli ranskalainen. Niin tutuksi se ranskalaisten murtama englanti oli tullut kuitenkin, ettei siitä voinut erehtyä. Kun Christian tarkemmin katseli sitä naista, hän tunnisti kasvonpiirteistä sen verran, että tuo taisi olla sukua Anatolelle. Miehen olemus auttamattakin muuttui, sillä hän oli todella suojelevainen Audreyn suhteen kuultuaan mitä kaikkea hänen avopuolisonsa oli joutunut käymään lävitse sen suvun ihmisten vuoksi. Luoja paratkoon. Vaikka Christian voisi olla vieraskorea niin hän ei pystyisi kovin mielellään kestitsemään kyseistä vierasta. Se oli yleensäkin ollut vähän kaikkien Creiderien ongelmana, että he eivät voineet sulattaa sitä, jos joku kohteli heidän läheisiään todella huonosti ja kohtuuttomasti. He olivat suojelevaisia aina omiensa suhteen. Christian seuraili tilannetta alakertaan kunnolla päästyään ja vilkaisi Fayeakin ohimennen huomatessaan tytön käyttäytyvän hivenen kummallisesti. Oliko tyttöäkin kohdeltu kaltoin?
"Onko perheeltäsi jäänyt vielä jotain ilkeyksiä sanomatta vai miksi olet täällä?" CHristian kysyi asettaessaan kätensä puuskaan. Hän ei mahtanut itselleen mitään, miehen oli vaikea suhtautua siihen kaikkeen neutraalisti.
___

Cassandra oli hetken ajan tuuditellut Emmylouta samalla tasattuaan tunteitaan ja ajatuksiaan. Hänen mielensä oli hetkessä jo paljon kevyempi, kun oli saanut katsella kuopuksensa suuria viattomia silmiä. Tyttö oli niin suloinen. Caz päätti lähteä vauvan kanssa alakertaan niin Polly saisi tavata vielä perheen pienimmän. Cassandran päästyä keittiöön näki hän yllätykseen Lillianin jo hereillä ahmimassa lettuja suuhunsa. Hymy vieraili tummaverikön kasvoilla sen näyn vuoksi, jonka jälkeen Caz ojensi Emmyloun Gregoryn syliin. Lillian keskeytti lettujensa syönnin ja katseli vauvaa ja isäänsä mietteliäänä, kunnes kaikkien odotukset kumoten tyttö raivoamisen sijasta käänsi katseensa riemastuneena äitiinsä.
"Minä heläsin!" Lillian ilmoitti kermavaahtoa suupielessään virnistäen.
"Minä huomaan, rakas", Caz naurahti.
"Äiti mennään, nyt pitää helätä", Lillie lopetti lettujen syönnin ja kipusi pois isoveljensä sylistä. Se jätti monien ilmeet kauhean kysyviksi, mutta Cassandra oli tajunnut mitä Lillian tarkoitti. Se oli ollut heidän juttunsa ennen kuin Emmylou oli syntynyt, että kun päiväunilta oltiin herätty, piti itsensä "herätellä". Cassandra seurasi Lilliania olohuoneeseen ja kyykistyi tuon vierelle stereoiden ääreen.
"Se sama laulu vai?" Caz kysyi hymyillen innokkaana nyökyttelevältä tyttäreltään ja laittoi oikean CD-levyn stereoiden sisään. Jostain syystä Lillian oli tahtonut joskus aikoja sitten itselleen Justin Bieberin levyn ja sen tahtiin he aina "herättelivät" itsensä päiväunien jälkeen. Lillie oli rakastunut Beauty And A Beat -kappaleeseen, jota he yleensä soittivatkin stereoista ja tanssivat kahdestaan pitkin olohuonetta. Se oli oikeastikin aika virkistävää vaan laittaa musiikkia soimaan ja tanssia niin kuin "kukaan ei katsoisi". Kun kappaleen ensimmäiset soinnut lähtivät soimaan stereoista Lillian valtasi tanssilattian suloisilla lapsekkailla tanssiaskeleillaan ja käski totta kai äitinsäkin mukaan. Lillie tosin jaksoi hetken tanssia siinä äitinsä kanssa, kunnes käski heitä katsomaan tulleita tanssimaan myöskin.
"Tanssi!" Lillie käski itse sitten nauttien musiikin rytmistä.


// https://www.youtube.com/watch?v=Lf9OgcXV5cE

toi on oikeesti mun mielestä yllättävän menevä XDD tosin on mun myönnettävä et justin bieberil on muutama ihan jees biisi muutenki XDDDDD

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 21.02.2015
03:33
Otsikko: Roolipeli
Sen saattoi ihan tuntea, kuinka vaaleaverikkö virnisti huulet taipuen vasten miehen ihoa. Toinen hänen posliininvalkeista käsistään lepäsi Clarencen rintakehällä toisen käden sormien uppoutuessa miehen pehmeiden hiussortuvien sekaan. Hän tahtoi tuntea itsensä taas eläväksi, halu voida taas tuntea valtasi hänet… hän oli täynnä elinvoimaa ja intohimoa, jos jokin vain herättäisi sen hänen sisällään jälleen eloon. Clarence oli tehnyt sen. Se antoi naiselle vaaleaverikkö voimaa jaksaa uskoa taas huomiseen.
”Eivät he osaa sanoa minulle ei, minä olen heidän lellipentunsa”, nainen vastasi leikkisän, hiljaisen naurahduksen kera. Väistämättä nautinnollinen voihkaisu kirposi naisen täyteläisiltä huulilta ja hän vastasi suudelmaan samalla painautuen halukkaasti lähemmäs Clarencen vartaloa ja siveli sormillaan pehmeästi miehen hiuksia ja takaraivoa. Deidre heräsi kuin uudestaan eloon, hänen ihonsa syttyi hehkumaan ja hänen kasvonsa saivat väriä. Hän värisi Clarencen sylissä, mutta ei kylmästä vaan miehen kosketuksesta ihollaan, niin se oli aina reagoinut miehen sormiens alla. Naisen sydämen syke kiihtyi ja rintakehä kohoili aavistuksen nopeammin. Hänen vartalonsa antautui väistämättömästi Clarencen kosketuksen alla ja hän tahtoi yhä enemmän jokaisella hengenvedolla. Se kaipuu ja halu minkä kourissa hänen vartalonsa oli ollut valittavana ne viikot, oli olemassa nyt voimakkaampana kuin koskaan. Deidre aukaisi silmänsä samalla hetkellä kuin Clarence, jää oli saanut seurakseen sulaa hopeaa, mikä risteili juovina hänen silmissään.
”Minä rakastan sinua enemmän”, Deidre kuiskasi takaisin ja katseli kaareutuvien ripsien kehystämillä silmillään suoraan Clarencen omiin. Deidre painoi vielä kevyen, viivyttelevän suukon aviomiehensä huulille ennen kuin painautui selkänsä alle jäävälle pehmeälle, lämmittävälle viltille makaamaan katse pysyen lukittuna rakastavana ja kutsuvana koko ajan Clarencen silmissä. Miehen kumartuessa hänen puoleen, Deidre nosti sirot kämmenensä kehystämään rakkaansa kasvoja ja hän palautti huulensa halukkaina takaisin suudelmaan.
_

Faye majaili ihan äitinsä kyljessä kiinni ja piti kättään melko omistavan näköisenä äitinsä käsivarren ympärillä, tyttö katseli yllätysvierasta vailla hymyä kasvoillaan. Isla hymyili kuitenkin hänelle ja yritti saada edes pienen hymyntapaisen tytöstä irtoamaan, mutta hänen katseensa nousi Audreyn tyttärestä pian mieheen, joka oli myös tullut alakertaan portaita pitkin. Isla kohautti hivenen kulmiaan huomaten miehen kireän olemuksen. Hän räpäytti säkenöiviä pähkinänruskeita silmiään ja lähestyi hieman toista.
”Ah, sinun täytyy olla kuuluisa, mysteerinen Christian Creider”, ranskalaisnainen lausahti kepeän naurahduksen kera ja väläytti virnistyksen huulet maalattuina heleän punaisella. Hän oli jo ojentamassa kättään kätelläkseen, melko uhmakkaanrohkeanakin nähdessään miehen laittavan kätensä puuskaan.
”Christian, tässä on Isla Vernier”, Audrey esitteli vaivautuneena, hänen katseensa harasi alaviistossa. Isla hymähti ollen välittämättä jäykästä ilmapiiristä ja huiskautti kädellään huolettomasti tuuheita, tummia hiussortuviaan.
”Olen käymässä Amerikassa, ajattelin käydä pistäytymässä, kerran täällä nyt olen”, hän vastasi ja vetäytyi muutaman askeleen takaisin päin Christianista, jollain tapaa hänen oli pakko kunnioittaa sitä miestä. Hänen veljensä se oli ollut avioliitonrikkoja. Isla kääntyi takaisin Audreyn puoleen hymy palautuen takaisin kasvoilleen.
”Hmm, ehkä minä tulen paremmalla ajalla uudelleen”, nainen totesi vielä englantia puhuen ja intoutui halaamaan sitten Audreyta uudelleen. ”Hän käski sanoa sinulle paljon terveisiä”, hän kuiskutti vielä ranskaksi Audien korvaan ja suukotti tämän poskea. Audreyn sisällä vavahti jostain syystä puistatuksesta. Hetken Isla ei ollut kuulostanut yhtään itseltään, hän ajatteli jo olevansa sekaisin, sillä ihan kuin äsken Anatole olisi puhunut pikkusiskonsa kautta hänelle.
”Kuka käski?” Audrey kysyi epävarma ilme kasvoillaan. Isla nauroi ja sipaisi hellä, ihannoiva katse silmissään muutaman kerran kädellään Audreyn pitkiä hiuksia.
”Audri, senkin hassuttelija. Nähdään taas. Ciao”, hän sanoi ja huiskutti käsillään vielä muillekin ennen kuin katosi ulko-ovesta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Audrey rypisti hivenen kulmiaan oven sulkeutuessa kiinni ja hiljaisuuden laskeutuessa eteiseen. Hän tunsi Fayen sormien porautuvan miltei kivuliaasti hänen käsivarteensa, Audrey hengähti syvään ja kumartui tyttärensä puoleen.
”Kulta, älä ole noin vaisu. Kaikki on hyvin”, hän vakuutteli hymyillen ja kohotti kädellään hieman tyttärensä leukaa ylemmäs, että toinen varmasti katsoi häneen ja uskoisi häntä. Hän tunsi tyttärensä nyökyttelevän kättään vasten.
”Hänessä on vain jotain outoa…” Faye mutisi huokaisten mietteliäs katse silmissään.
”Sinä vain ajattelet niin”, Audrey hymähti ja tunsi tyttärensä vetäytyvän kauemmas hänestä. Faye kiiruhti Christianin luokse pitkät hiukset hulmuten ja halasi yllättäen tiukasti isäpuoltaan.
”Olet tärkeä”, hän sanoi ja katsoi yläviistoon isäpuolensa silmien puoleen. Tyttö väläytti pienen hymyn toiselle ja sanoi sitten menevänsä auttamaan Suellenia ruokaostosten purkamisessa. Fayen mentyä Audrey osasi vain levitellä käsiään hämillään ja pahoittelevan oloisena.
”Anteeksi Christian, en todellakaan olettanut heistä kenenkään enää ilmestyvän tänne. Minun piti olla sen perheen ykkösvihollinen… mutta ei minulla ole mitään Islaa vastaan, hän nyt on heistä selväpäisin”, Audrey lausahti ja pudisteli huohahtaen päätään. Totta kai häntä häiritsi Islan odottamaton ilmestyminen, mutta hän ei halunnut vaivata sillä päätään. Oli ihan turha alkaa heti maalaa piruja seinille ilman syytä.
_

Gregory lähti uteliaana ensimmäisenä katsomaan mistä oli kysymys, hän asteli olohuoneen Emmylou sylissään musiikin jo alkaessa soimaan. Häntä hymyilytti suunnattomasti katsella äitiä ja tytärtä tanssimassa. Musiikki ei ehkä ihan kolahtanut hänen makuunsa, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Emmylou jokelsi jotain iloisen kuuloisesti hänen sylissään, Gregory laski katseensa nuorimmaiseen lapseensa ja katseli tytärtään hellä katse silmissään.
”Sinäkin taidat tykätä tästä musiikista”, hän naurahti hiljaa ja suukotti hellästi pientä nöpönenää. Jonathan oli tullut heti heidän perässään ja pian seurasivat jälkijunassa myös Polly ja Benjamin, kunhan tämä oli malttanut lähteä keittiön pöydän äärestä haarukoidessaan vielä viimeiset suupalat suuhunsa kiireellä Pollyn vetäessä häntä jo hihansuusta mukaansa. Polly virnisti Lillianin komentaessa heidät muutkin tanssimaan, tämä tarrautui Benjaminin käteen uudelleen ja he alkoivat nauraen tanssahdella musiikin tahtiin. Benjamin pyöritti aina välillä tyttöystäväänsä musiikin tahdissa, kunnes yllättäen Jonathan ”ryöväsi” tytön häneltä ja tokaisi virnuillen näyttävänsä miten tyttöjen kanssa oikeasti kuuluu tanssia. Tietenkin Jonathan ei tarkoittanut sitä millään lailla tosissaan vaan se meni leikkimieliseksi pelleilyksi. Milloin he tanssivat kaikki kolme todella hölmön näköistä robottitanssia tai liikkuivat kuin muinaiset egyptiläiset konsanaan toinen käsi koukistuen eteen ja toinen selän taakse. Yllättäen se ei kuitenkaan näyttänyt ihan toivottomalta, niin hyvin nuoret sen musiikin ja sen tahdissa liikkumisen tunsivat ja taitasivat. Kaikkien huomio oli kuitenkin pääosin Lillianissa, heistä kukin vuorollaan aina kehui ja ylisti pikkuneidin huikeita, suloisia tanssitaitoja. Gregory tanssahteli paljon maltillisemmin Emmylou sylissään, mikä kuitenkin näytti riittävän jo pikkuiselle niinkin, niin innostuneesti ja ihastuksissaan vauva aina välillä kiljahteli ja puheli omaa kieltään. Suuret, loistavat silmät tapittivat Gregorya taukoamatta. Gregory naurahti ääneti ja nosti tytön sylissään pystyasentoon niin, että tuki tämän rintakehäänsä vasten. Niin pikkuinen saattoi nähdä muidenkin tanssivan. Eniten Emmylou näytti innostuvan nähdessään Lillianin tanssivan.
”Taputatko sinä siskollesi?” Gregory hymähti vauvan taputellessa hieman kömpelösti pieniä käsiään yhteen ja painoi ohimennen pienen suukon pikkuisen hiuksien sekaan.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 21.02.2015
04:50
Otsikko: Roolipeli
Vasta parin tunnin jälkeen koko myrsky oli laantunut. He olivat Deidren kanssa oman hyrränsä laittaneet uuteen liikkeeseen eikä se saisi sillä kertaa pysähtyä enää hetkeksikään. Pieni kutuhetki takkatulen ääressä oli tehnyt tehtävänsä ja Clarencella ainakin oli erittäin hyvä olla sillä hetkellä. Luultavasti heidät tultaisiin pian löytämäänkin mökistä, sillä takkatuli loi valoa ikkunoista ja varmasti "etsintäpartio" päättäisi tulla tarkistamaan sen rakennuksen, josko he majailisivat siellä. Clar itseasiassa jo kaipasikin päästä suihkuun ja kunnolla lämpimään. Puutkin olivat jo loppuneet siitä onnettomasta korista, joten Saskia kumppaneineen saisivat tulla pian hakemaan heitä, jotta he eivät paleltuisi uudemman kerran. Se, jos jokin olisi todella epätoivottu skenaario.
"Minä todella toivon, että vanhempasi osaavat sanoa kaikille hulluille päähänpistoillesi ei, kun minä olen maailman toisella puolen. Luoja, että minun tulee ikävä sinua", Clarence pohti ääneen heidän vielä makoillessa siinä viltillä.
"Ai niin, nopea kysymys - mitä me puemme päällemme? Kaikki vaatteemme ovat ihan läpimärkiä? Vai pitääkö tässä ihan aatamin asussa lähteä kohti kotiasi?" Mies kysyi virnuille ja suukotti ohimennen Deidren huulia, joista vielä näki, että niitä oltiin suudeltu paljon rajummin vielä hetki sitten.
__

Christian ei pystynyt jättämään koko aihetta liittyen Isla Vernierin aiempaan vierailuun. Se oli pyörinyt koko loppupäivän hänen mielessään ja teki edelleen suurta kiemuraa miehen ajatustyössä heidän käydessä jo nukkumaan.
"Audrey... Onko Faye saanut osansa tuolta paskasakilta? Ihan oikeasti. Ja mitä helvettiä tämä nyt tarkoittaa?" Mies oli täysin ihmeissään, mutta ei kuitenkaan vihainen. Mistä hän voisi Audielle sillä hetkellä edes vihoitella? Ei mistään.
"Yksikään heidän suvustaan ei astele enää tähän taloon. Ja toiseksi, jos yksikään ottaa sinuun yhteyttä niin kerrot siitä minulle. Lupaathan?" Christian pyysi ja katseli Audreyta sitten ollen edelleenkin vähän ahdistunutkin siitä pikaisesta tapaamisesta Anatolen siskon kanssa. Se nainen tiesi hänestä enemmän kuin Christian siitä naisesta. Varmastikin niin, mutta Christian ei osannut nyt ajatella kovin rationaalisesti. Suurimpana aiheena hänen mielessään oli nyt se, että "uhkasiko" se ranskalaisperhe jollain tasolla hänen perhettään sillä hetkellä. Oliko Islan vierailu vain varoitus tulevasta? Christian alkoi jo piirtelemään mielessään suunnitelmia siitä miten heidän tulisi toimia vaikka hän ei yhdestäkään suunnitelmasta kerennyt hetkessä ottamaan minkäänlaista selkoa.
"En pidä tästä yhtään. Vaikka hän olisi kuinka erilainen kuin muut niin hänetkin on jätettävä meidän elämän ulkopuolelle. Ja ihan oikeasti me huolehdimme siitä, että jokainen tuon suvun jäsen pysyy kaukana meidän perheestämme, okei?" Christian pyysi ja katseli Audreyn kasvoja totisena.
__

Ilta oli tuonut mukanaan ukonilman. Cassandra inhosi sitä yli kaiken ja pelkäsikin, mutta Gregory oli saanut hänen mielensä harhautumaan ihan johonkin muuhun hetkeksi, kun he olivat jo päässeet vetäytymään makuuhuoneen puolelle. Caz ei kuitenkaan saanut nukutuksi sen salamoinnin ja jyrähtelyn vuoksi, kun taas Greggie oli jo nukahtanut hetki sitten. Tummaverikkö lähti melko levottomin mielin kulkemaan talossa aikeinaan hakea lasillinen vettä, josko se vähän helpottaisi hänen oloaan. Jo portaikossa hän säpsähti pari kertaa kovan jyrähdyksen vuoksi, mutta päättäväisesti jatkoi kulkuaan kohti keittiötä. Caz täytti vesilasinsa hanan alla keittiöön päästyään ja joi muutaman kulauksen satuttuaan samalla vilkaisemaan olohuoneen ikkunoihin. Salaman välähtäessä hän oli näkevinään ihan liian tutun hahmon ikkunassa, jonka vuoksi hän vetäytyi automaattisesti kyykkyyn piiloon lähinnä paniikissa ollen. Cassandra nousi varovasti ylös ja katsoi samoihin ikkunoihin eikä enää nähnyt sitä hahmoa. Mielikuvitus alkoi tehdä jo lisää tuhoa hänen mielessään ja Cazin oli pakko päästä pois ikkunoiden luota. Kun Cassandra oli poistunut keittiöstä eteisen puolelle, jonka kautta kulku yläkertaan oli nopein, kuului ulko-ovelta karmivan piinaava koputus kahteen otteeseen. Ihan kuin se hahmo olisi huomannut hänet ja odotti juuri Cazin tulevan avaamaan oven. Rouva Dion ei ollut ihan varma, että kuvitteliko hän sen kaiken, mutta se lisäsi naisen jalkoihin sen verran vauhtia, että takaisin makuuhuoneeseen päästyään Cassandra oli hieman hengästynytkin. Nainen kiirehti sängyn laidalle Gregoryn puolelle ja ravisti miestä hereille.
"Gregory, Gregory... Herää nyt", Cassandra pyysi epätoivoisena ja vilkaisi pelokkaana makuuhuoneen ovelle. Yksinhän hän siellä talossa taisi olla hereillä, eh? Kello näytti kutakuinkin vasta puolta kahtatoista.
Greggien näyttäessä jo heräämisen merkkejä Caz ei voinut kuin kieltää toista laittamasta yöpöydän valoa päälle.
"Näin jonkun... Joku oli olohuoneen ikkunassa. Ja koputti sen jälkeen etuoveen. Enkä voi erehtyä... En voi erehtyä nähdessäni ne kasvot. Onko hän voinut päästä vapaaksi?" Cassandra kyseli ja hänen koko vartaloaan kylmäsi sillä hetkellä. Oi kyllä, jos nainen olisi vain sattunut lukemaan tuttuun tapaansa uutisia kännykästään olisi hän saanut tietää, että raivoisa ukkosmyrsky oli antanut siunatun hetken yhdelle vankikarkurille.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 21.02.2015
17:00
Otsikko: Roolipeli
_Deidre lepäsi Clarencen kainalossa vaaleat hiussortuvat ja pää leväten miehen rintakehän päällä. Hänellä oli niin hyvä ja turvallinen olla, että oli hyvin lähellä ettei hän olisi voinut vain nukahtaa siihen ja tietää Clarencen pitävän hänestä huolta. Nainen oli todella uuvuksissa, muttei ollut siitä yhtään pahoillaan. Todennäköisesti hän nukkuisi kotiin päästyään vuorokauden yhtenäisesti putkeen kerätäkseen voimiaan takaisin. Olihan se päivä ollut hyvin tapahtumarikas ja hän oli joutunut taistelemaan joessa hukkumista vastaan ja kylmyyttä vastaan ettei olisi paleltunut kuoliaaksi. Clarence oli pelastanut hänet ja pähkinän, hän tiesi nyt viimeistään miehen vielä rakastavan ja haluavan häntä. Miehen lähdettyä pakokin edessä takaisin Amerikkaan, Deidre voisi ainakin palata muistoissaan siihen miten he olivat löytäneet toisensa uudelleen siellä pienessä piskuisessa maalaismökissä lämpimän takkatulen ääressä. Hän muistaisi aina jokaisen suudelman ja kosketuksen vartalollaan. Hän tulisi ikävöimään valtavasti aviomiestään ollessaan erossa toisesta, mutta ainakin heillä oli ollut se yhteinen hetkensä. Deidre hymähti hiljaa, hymy leikitteli hänen kasvoillaan. Vaaleaverikkö kierähti vatsalleen loikoilemaan ja koukisti toisen kätensä Clarencen rintakehän päälle ennen kuin tuki leukansa kämmentään vasten.
”Keksimme varmasti tavan jolla pitää parhaiten yhteyttä... Videopuhelut?” nainen ehdotti kevyen naurahduksen kera ja katseli rakastunut, lämmin pilke silmissään aviomiehensä kasvoja ja silmiä. Deidre vastasi hymy vieläkin majailleen huulillaan Clarencen suukkoihin ja kohotti sitten päätään ylös muistaessaan jotain. Hän katsahti nopeasti ympärilleen pienessä, todella vaatimattomasti ja yksinkertaisesti sisustetussa mökissä ennen kuin palautti katseensa takaisin aviomieheensä.
”Ehkä minulla on ratkaisu tuohon ongelmaan…”, hän totesi kepeän virnistyksen kera ja suoristautui viltiltä ylös vaikka hänen kehonsa heti protestoikin vastaan ja käski häntä palaamaan takaisin äskeiselle mukavalle lämpimälle paikalleen. ”En muistanut ollenkaan ennen kuin otit koko aiheen puheeksi.” Deidre hieroi ohimennen paljaita käsivarsiaan ja hiipi muutaman askeleen päästäkseen pieneen alkoviin missä oli ikivanha, nykyihmiselle aivan liian lyhyt vuode karheine olkipatjoineen. Hän kumartui sängyn edustalle ja veti esiin vanhan puuarkun.
”Ainakin ennen täällä oli villapaitoja ja muita vaatteita”, Deidre tuumaili ja joutui muutaman kerran nykimään takorautaista lukon salpaa ennen kuin sai sen ylös ja arkun kannen auki. Hän henkäisi haltioituneena kun ihan ensimmäiseksi hänen silmiinsä osui paksu, todella lämpimän näköinen villapaita, hän nappasi sen heti käsiinsä ja painoi pehmeän ja ennen kaikkea kuivan paidan paljasta ylävartaloaan vasten. Oliko hän koskaan ollut niin onnellisen näköinen vaatteita nähdessään, ne kuitenkin olivat melko vanhanaikaisia ja todellakin pois muodista, mutta pääasia että ne olivat olemassa ja ajoivat asiansa. Hänen käsissään oleva paita oli hänelle aivan liian suuri ja tehty selvästi miehelle, hän poimi sen seuraksi vaalean, pellavaisen aluspaidan ja parin vanhanaikaisia nappihousuja sekä paksut villasukat, mitkä ylsivät puoleen sääreen miehenkin jaloissa. Hän heilautti ne Clarencen puoleen ja alkoi etsiä itselleen jotain päälle pantavaa, hän veti vaatteita nopeasti ylleen sitä mukaan kun löysi jotain sopivaa. Ne olivat eittämättä kaikki liian suuria hänelle, mutta lähimmät hänelle sopivat vaatteet olivat poikamaisia ja selvästi nuoren miehen vaatteita. Väliäkös tuolla. Deidre kiskoi päänsä ylitse kaksi pitkähihaista aluspaitaa ennen kuin puki villapaidan ylleen. Hän näytti hukkuvan niiden vaatteiden alle ja ne ylsivät niin pitkälle hänen sääriinsä ettei hän näyttänyt edes tarvitsen ollenkaan housuja. Hän alkoi pukea jalkoihinsa villasukkaparia, mitkä ylsivät miltei yli hänen polviensa, oh, ne tuntuivat ihanilta hänen jaloissaan ja hän hankasi käsillään ilahtuneena lämpeneviä sääriään.
_

Audrey istui omalla puolellaan leveää parisänkyä, hän oli koukistanut toisen jalkansa alleen ja toinen riippui rennosti sängyn laidan ylitse varpaat lattiaa vasten ojentuen. Arlo loikoi peitolla selällään hänen edessään ja hän paijaili hellästi koiranpennun pehmeää karvaa rintakehältä ja massulta. Välillä hän paijaili ja hieroi pennun pieniä tassuja ja niiden anturoita. Pentu oli jo ajat sitten nukahtanut tyytyväisin mielin ja tuhisi nytkin parhaillaan hiljaa. Audrey korjasi ohimennen kaulapannan asentoa pennun kaulalla niin että uudenkarheat, kultaiset nimilaatta ja veromerkki olivat edessä kuten kuuluikin.
Tummaverikön olemus muuttui väistämättä vaikeaksi, hän oli jo osannut odottaa lievällä kauhulla Christianin ottavan aiemman vielä puheeksi. Olihan se stressannut valtavasti hänenkin mieltään, häntä häiritsi ja hermostutti valtavasti se miten Isla oli lähettänyt terveisiä… keneltä? Hän tahtoi tietää saadakseen itsensä rauhoittumaan. Ei se voinut olla Anatole. Se oli mahdotonta. Mies oli kuollut.
Audrey pudisteli nopeasti päätään.
”Ei tietenkään, kukaan ei koskaan tehnyt hänelle tai muille lapsille pahaa, pidin siitä huolen. Vaikka ’Toli kohtelikin minua miten kohteli, sellainen ei ikinä kohdistunut lapsiin”, Audrey sanoi ja näytti hetken katkeralta, häntä puistatti edes muistella niitä aikoja. Hän oli todella joutunut ponnistelemaan päästäkseen yli kaikesta siitä ja taas irti huumeista. Se oli ollut vaikeinta, vieläkin hänet valtavasi välillä valtava mielihalu ja tarve saada niitä, mutta nyt hän oli jo tarpeeksi vahva vastustamaan sitä ja kanavoimaan sen johonkin muuhun helpottaakseen oloaan.
”Faye varmasti tuntee olonsa uhatuksi… tai siis sen mitä meillä nyt on kun olemme taas yhtenäinen perhe ja sinä ja minä olemme taas yhdessä. Todennäköisesti tyttö pelkää, että Isla pilaa sen jotenkin”, Audrey huokaisi ja pyyhkäisi yhden silmilleen vierähtävän hiussortuvan korvansa taakse. Hän oli antanut Fayen ja Honey Rosen laittaa hiuksensa ennen kuin tytöt menivät nukkumaan. Tytöt olivat letittäneet ja sitoneet niitä vaikka millä lailla mutta lopputulos oli oikeastaan ihan nätti.
”Hänen suhtautumisensa Anatoleen muuttui loppuvaiheessa ihan kokonaan eivätkä he tulleet oikein enää toimeen, Faye ei voinut sietää ’Tolia silmissään ja kiukuttelikin melko paljon sen suhteen. Hän ei halunnut olla täällä silloin kun Anatole oli paikalla… Se muuttui kun hän näki Anatolen ottavan huumeita, tulin valtavan vihaiseksi siitä, sillä olin käskenyt häntä tekemään sellaisen silloin kun lapset eivät olleet kotona. Riitelimme ja Faye taisi nähdä Anatolen lyövän minua. Anatolen päihteiden käyttö oli loppuvaiheessa melko holtitonta. Soimaan itseäni siitä kaikesta joka kerta kun edes halaankin Fayea, olisin tahtonut säästää hänet näkemästä sen sillä se ei kuulu lapsen silmien nähtäväksi… lupasin aikoinaan itselleni ja Fayelle ettei hänen tarvitsisi enää koskaan nähdä sellaista kun toin hänet Los Angelesiin Chicagosta”, Audrey kertoi surullisena ja henkäisi syvään. Hän pyöritteli pitkän ketjun varassa olevaa timanttikaulakorua, minkä oli Fayesta muutaman vuoden vanhempana saanut lahjaksi Bobbylta. Hänestä oli mukava pitää sitä korua kaulassaan aina silloin tällöin.
”Isla ei tule tänne enää, ei kukaan siitä perheestä, minä lupaan”, Audrey vannoi ja laski otteensa kaulakorusta, ”mutta en aio valehdella sinulle. Todennäköisesti tapaan hänet vielä ja tiedän ettet pidä yhtään siitä ajatuksesta… Tiedän, etten ole yhtään mitään velkaa heille tai velvollinen mihinkään, mutta minulle itselleni tulisi kaikkien niiden tapahtumien jälkeen vähän parempi olo jos edes yrittäisin olla ystävällinen Islalle, kun hän on sitä minulle. Hän ei ole täällä ikuisuutta vaan palaa varmasti pian Ranskaan. Sitten voin haudata lopullisesti viimeisetkin muistot unholaan.” Audrey toivoi Christianin edes yrittävän ymmärtää mitä hän ajoi takaa. Kai hän halusi edes jotenkin olevan väleissä jonkun Vernierin kanssa… Anatole oli ollut viimeiset elinhetkensä hänen seurassaan. Hän ei ollut ikinä halunnut miehen kuolevan, ei mistään syystä tai missään tilanteessa ja hän tahtoi edes yhden siitä perheestä uskovan sen.
_

Gregory yritti alkuun hangoitella vastaan ja mutisi vaimoaan vain jatkamaan uniaan, koska alkuun luuli vaimonsa olevan jotain sen suuntaista vailla… nainen oli jo loputtomalla halullaan saanut hänet melko hyvin väsähtämään ja kerrankin mies oli käynyt suoraan nukkumaan eikä ollut enää vetäytynyt työhuoneensa puoleen ja ollut siellä yön pikkutunneille asti työpapereitaan tutkiessaan. Nyt kerrankin kun tilanne oli toisin, mies olisi todella halunnut sitten vain nukkua rauhassa ja ihmetteli unensekalaisessa mielessään miksi Cassandra häntä niin kovin yritti herätellä… useinhan nainen valitti siitä kun hän ei koskaan jäänyt sänkyyn nukkumaan. Gregory räpäytti silmänsä auki sillä oli tajunnut että Cassandralla oli varmasti jokin oikeasti kunnollinen syy miksi herättää hänet. Gregory hapuili kädellään yöpöydän valoa ja ihmetteli miksi hänen vaimonsa käyttäytyi sillä hetkellä niin oudosti ja oli hengästynyt ja hermostunutkin.
”Caz, mikä on?” Gregory mumahti ja hieraisi ohimennen kädellään unisia silmiään ennen kuin haroi kädellään hiussortuviaan. Mies suoristautui hitaasti kyynärpäidensä varaan ja yritti tihrustaa hämärän läpi sängyn vieressä olevaa tummaverikköä. ”Mitä… kuka, Anderson vai?” Gregory ei näyttänyt alkuun ihan ymmärtävän mitä Cassandra oikein yritti selittää, hän kurtisteli kulmiaan, kunnes ajatukset lähtivät paremmin kulkemaan miehen pään sisällä ja viimeisetkin unenrippeet katosivat hänen silmistään. Mies suoristautui nopeasti istumaan sängyn laidalle ja veti vaimonsa viereensä istumaan. Hän kiersi suojelevasti ja rauhoittelevasti käsivartensa rakkaansa ympärille.
”Ei se ole mahdollista, häntä ei tulla vapauttamaan vielä aikoihin. Niin pitkän ja ehdottoman tuomion hän sai. Ehkä näit vain jonkun oksan vääristymän tai pihalla kuljeksivan eläimen ikkunassa ja mielikuvituksesi juoksee tässä myrskyssä… mutta jos haluat, niin menen tarkistamaan. Helpottaisiko se oloasi?” Gregory kyseli ja katseli huolestuneena vaimoaan. Väistämättä hän itsekin ajatteli kauhistuneena mielessään, että se sekopää olisikin vapaalla jalalla jälleen… samalla hänet valtasi tarve olla päästämättä Cassandraa enää lähtemästä minnekään viikonloppureissulle Gabriellen kanssa ja soittaa välittömästi jollekin joka vahvistaisi hänen mielenrauhansa ja kertoisi sen ihmisen istuvan vieläkin telkien takana... mutta hän salasi sen kasvoiltaan. Ukkonen jyrähti, hetken se valaisi makuuhuoneen kokonaan kunnes pimeys palautui takaisin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
”Nukkuvatko lapset?”


Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 21.02.2015
18:31
Otsikko: Roolipeli
Clarence oli täysin samaa mieltä videopuheluista. Ne olisivat varmasti kaikista toimivin tapa pitää yhteyttä toisiinsa. Siinä näkisi rakkaansa eikä vain joutuisi pidättäytymään kuulon varassa. Clarencelle ainakin tekisi todella vaikeaa vain puhua puhelimessa tai lähetellä viestejä kännykällä tai sähköpostein, koska siinä ei näkisi rakastamaansa ihmistä ja joutui paljon tarkemmin miettimään miten ilmaisisi itsensä parhaiten niin, että välitti ikävänsä, kaipauksensa ja kaiken sen rakkauden, jota toista kohtaan tunsi.
Deidren lähdettyä hakemaan todella "muodikkaita" vaatteita ylleen siitä puisesta arkusta, seurasi mies vaimoaan ja löysi itselleen juuri ja juuri sopivat housut sekä vähän isomman villapaidan. Aina sellaisissa tilanteissa oli oma murheensa, kun näytti niin hyvältä ja oli "liian" lihaksikas, kun ei tarvittaessa mahtunut vähän pienempiin miesten vaatteisiin.
"Tässähän tulee ihan ulkonäköpaineet, kun on liian lihava näihin vaatteisiin", Clarence nauroi makea virne kasvoillaan majaillen. Ulkona vihelsi edelleen kylmä ilkeä tuuli, mutta lumipyry oli lakannut ainakin toistaiseksi. Heillä kun ei ollut tietoa siitä jatkuisiko myrsky vielä myöhemmin.
"Minulla on nälkä. Että se siitä laihduttamisesta. Taidan pysyä lihavana", Clar naureskeli.
__

Christian kuunteli Audreyta ja koetti olla ymmärtäväinen nyökkäillessään naisen kertomille asioille. Ei ihme, että Faye oli käyttäytynyt niin Islan vierailun aikana ja vähän sen jälkeenkin. Varmasti järkytti itse kutakin vähän herkempää sielua, joka joutui todistamaan jotain niinkin rankkaa omin silmin.
"Toivon todella, että tuo vierailu ei enteillyt mitään pahaa tai ylipäätään ongelmia", Christian huokaisi raskaasti ja katseli avovaimoaan, joka silitteli nukkuvaa koiranpentua. Mies ei antaisi sillä kertaa piiruakaan periksi omien ajatustensa suhteen. Jos Christianista tuntui, että hänen perhettään uhkasi jokin niin hän tekisi asioiden eteen jotakin kyselemättä sen enempää lupia Audreylta tai keneltä muultakaan.
"Minulla on sellainen viheliäs tunne siitä, että jotain tapahtuu. Ehkä se on tuo ukkonen joka tämän aiheuttaa, mutta kuitenkin..", Christian hymähti ja haroi hiuksiaan mietteliäänä. Ei hän vielä saisi mielenrauhaa aiheesta hetkeen joten nukahtaminenkin oli jo ajatuksenkin tasolla todella kaukainen.
"Pystytkö näkemään salamat? Siis sen välähdyksen?" Mies kysyi halutessaan vaihtaa jo puheenaihetta.
__

Cassandra pudisteli päätään. Ei, hän ei voinut kuvitella sitä kaikkea. Nainen säpsähti ukkosen taas jyrähtäessä ja nousi sitten ylös sängyltä nyökkäillessään vastaukseksi Gregorylle. Hän oli varmistanut lapsien nukkuvan kun oli lähtenyt alakertaan alunperinkin. Se tästä vielä puuttuisikin, että lapset olisivat aiheuttamassa huolta lisää. Oli parempi, että Caz saisi yksin panikoida tilannetta Gregorylle. Tummaverikkö suki hiuksensa siten, että sai ne solmittua nopealle nutturalle yöpöydältään nappaamalla ponnarilla. Cassandra säpsähti huomatessaan kännykkänsä värisevän. Vieras numero vilkkui puhelimen näytöllä eikä Caz voinut olla vastaamatta.
"Haloo?" Caz vastasi arkaillen ja katseli Gregorya liki kauhunsekaisin tuntein.
"Epäkohteliasta olla avaamatta ovea", ivallinen nauru helisi mukana ja Cassandra löi samantien luurin. Helvetti.
"Kukaan ei poistu tästä talosta", Cassandra älähti ja lähti makuuhuoneesta jääden epätoivoisena portaikkoon istumaan. Nainen hautasi kasvonsa kämmeniensä suojaan hetkeksi pystymättä uskomaan sitä todeksi. Miten Jamie oli muka vapaalla jalalla? Ulko-oveen koputettiin jälleen, jolloin Cassandra nousi ylös ja oli oikeastaan sen tunnemyrskynsä kanssa aika toimintakyvytön.
"Mitä helvettiä tämä tarkoittaa? Nytkö minun pitää ruveta pelkäämään joka yö, että milloin tuo hullu päättää tehdä taas jotain?!" Cassandra tuskaili Gregorylle tuon tultua hänen luokseen.
"CAZ!!! AVAA!!" Oveen hakattiin todella lujaa ja suolsi sen jälkeen taas todella kauniin listan sanoja, joita Cassandra mukamas edusti. Mitä niitä tuttuja sanoja nyt oli; huora, lutka ja kaikkea muuta mukavaa.
"Mitä me tehdään?" Caz kysyi epätoivoisena ja kielsi Gregorya menemästä avaamaan ovea.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 21.02.2015
20:31
Otsikko: Roolipeli
Deidre laittoi takaisin hylkäämänsä vaatevaihtoehdot puuarkkuun ja sulki sen kannen kiinni. Housuja hän ei sieltä löytäisi vaikka etsisi miten paljon, sillä kaikki ne olivat liian isoja hänelle ja miesten housuja, hän ei saisi niitä kestämään yllään vaikka miten köyttäisi lanteilleen. Parempi miltei olla ilman, sitä paitsi paidat ylsivät pitkälle matkalle hänen reisiään, joten hänen jaloistaan näkyi tuskin kaistalettakaan paljasta ihoa. Hän sipsutti varpaillaan takaisin Clarencen luokse ja kävi istumaan viltille koko ajan hiipuvan takkatulen ääreen. Hän sai helposti laitettua villapaidan ylävartaloaan vasten vedettyjen polviensa yli. Hän oli löytänyt arkusta vielä vaaleanharmaan, lämpimän hatun, mikä näytti lähinnä joltain hiippalakilta. Deidre veti sen päähänsä ja harkitsi hetken solmisiko sen pitkät nauhat leukansa alle kiinni, mutta pelkäsi sitten näyttävänsä jo ihan lapselta ylisuurissa vaatteissaan. Tavattoman söpöltä hän silti sillä hetkellä näytti platinanvaaleat hiussortuvat pilkottaen lakin alta ja hopeisensiniset silmät loistaen.
”Minusta nuo ovat juuri hyvät ylläsi, korostavat parhaita puoliasi”, hän kiusoitteli ilkikurinen virnistys leikitellen kasvoillaan katsellessaan niitä vaatteita aviomiehensä yllä. Enää yhtään pienemmät ne eivät ainakaan voineet olla. Mitään ylimääräistä hänen miehessään ei ollut missään kohdin millisenttiäkään, toinen oli pelkkää voimaa ja lihasta päästä varpaisiin. Hän huvitti itseään mielessään ajatuksella että jos ikinä yrittäisi nyrkillään lyödä Clarencea vatsaa ja sen lihaksia vasten, hänen rystysensä varmaan murtuisivat.
”Toivotaan että meidät kohta löydettäisiin”, Deidre hymähti ja kietoi käsivartensa jalkojensa ympärille. Siinä samassa hän näkikin jo valon välähdyksen mökin pienissä ruutuikkunoissa, se katosi ja palasi, ihan kuin se oli vilkkunut tai pyörinyt. Deidre suoristautui nopeasti ylös ja kiiruhti ikkunan luokse. Se oli vanhaa lasia ja siitä näki vähän kehnosti läpi ilman sitä luntakin. Valo oli aura-auton katolla oleva huomiovalo.
”He tulevat! He löysivät meidät”, Deidre hehkutti riemastuen. Aura ajoi hieman kauempana tiellä ensimmäisenä, sen perässä kulki kaiken kaikkiaan kolme maasturia, joista yksi veti perässään hevostraileria.
_

Audrey mutristi hivenen harmistuksesta huuliaan ja huokaisi ääneti. Hän manasi Islan ja Anatolen ja kaikki Verniereihin liittyvän sillä hetkellä mielessään alimpaan maan rakoon. Hän ei halunnut minkään enää pilaavan sitä onnea minkä hän oli löytänyt uudelleen Christianin kanssa.
”Christian, älä jooko liikaa vaivaa tällä asialla päätäsi… nyt unohdat itse sen, mitä olet aina sanonut minulle. Menneet on menneitä”, Audrey naurahti heikosti eikä osannut koko aiheen vuoksi oikein hymyillä. Kuka nyt olisi hymyillyt? Hänen oli jotenkin vaikea puhua siitä kaikesta Christianin kanssa. Audrey nosti Arlon syliinsä ja suukotti uneliaan koiranpennun päälakea ennen kuin kömpi sängyn yli Christianin luokse, nainen haki paikkansa nojailemasta Christianin kylkeä vasten. Hän koukisti jalkojaan ja tuki Arlon löhöilemään reisiään vasten. Koiralla oli silmät hieman auki, mutta ne lupsahtelivat armotta vähän väliä kiinni ja pentu haukotteli makeasti.
”Tiedän, miltä sinusta tuntuu… minusta tuntuu ihan samalta, mutta yritän olla tekemättä kärpäsestä härkästä. Minua vaan vaivaa tavattoman paljon se miten Isla kuiskasi korvaani jonkun käskeneen sanoa minulle terveisiä. Ensiksi ajattelin totta kai hänen tarkoittaneen Anatolea, mikä on ihan typerää ja mahdotonta. Todennäköisesti hän tarkoitti jotain meidän yhteistä ystävää, mitä en nyt saa vain päähäni”, Audrey selitti ja hieraisi kädellään ohimennen otsaansa. Jos hän miettisi koko asiaa yhtään sen enempää, hän saisi ihan varmasti päänsäryn kiusakseen. Hän oli helpottunut Christianin vaihtaessa aiheen muuksi. Audrey nojasi päätään kevyesti Christianin olkapäätä vasten ja käänsi katseensa ikkunoiden puoleen, vaikkei siellä mitään nähnytkään.
"En, ne ovat liian kaukana”, hän vastasi haikea hymy käväisten huulillaan.
_

Jonathan horjahti hieman, mutta otti tukea taksin kyljestä. Hän kiskoi hupparitakkinsa huppua paremmin päänsä suojaksi ja etsi nopeasti hupparin päällä olevan nahkatakkinsa taskusta tarvittavan määrän rahaa ja ojensi sen taksikuskille huolimatta vaihtorahoja takaisin. Hän ei jaksanut alkaa odottaa siinä helvetin hirveässä säässä että toinen saisi laskettua rahat ja annettua oikean summan takaisin.
”Kiitos”, hän sanoi vielä ja vetäytyi kauemmas tienreunasta ettei olisi saanut vesilätäköstä osumaa taksin kaartaessa poispäin. Jonathan vilkaisi sivulleen ja säpsähti hieman sillä Hunter oli kadonnut jonnekin. Voi vittu, hän muutenkin stressasi sitä että he olivat olleet kotibileissä ja tulleet ottaneeksi siellä jotain vettä väkevämpää ja nyt hän toi Hunterin kotiinsa yökylään, sillä ei ollut voinut päästää toista omineen enää liikenteeseen bileistä lähtiessään. Hän olisi ollut vain huolesta sairas eikä olisi voinut edes soittaa poikaystävälleen, koska toinen oli mennyt hävittämään kännykkänsäkin bileissä. Ja kaiken lisäksi hän tuli paljon myöhempään kotiin kuin oli aiemmin sanonut tulevansa. Isä ei olisi siitäkään mielissään.
”… Hunter?” Jonathan huhuili hermostuneena, hän ei ollut koskaan välittänyt suuremmin ukkosesta ja sillä hetkellä hän eniten tahtoi sieltä myräkästä ja sateesta sisälle oman peiton alle nukkumaan. Salama välähti, hän hengähti helpottuneena nähdessään Hunterin nojailemassa sateen suojassa puun alla.
”Mennään. Ja muista että meidän pitää olla ihan helvetin hiljaa ettei herätetä muita. Enkä tahdo päätyä isäni tentattavaksi”, Jon-Jon huohahti hiljaa ja tarttui Hunteria kädestä lähtien sitten taluttamaan yönpimeydessä toista mukanaan. He livahtivat pihalle vievän pääportin vieressä olevasta sivuportista sisään. Pääportti toimi sähköllä ja tietämällä oikean koodin, sivuportin sai auki avaimella ja se oli muutenkin paljon huomaamattomampi ja sitä käytettiin lähinnä juuri silloin kun liikuttiin jalkaisin tai polkupyörällä. Jonathan tosin ihmetteli miksi sivuportti oli raollaan, yleensä sekin oli pääportin tavoin lukittuna. Jonathan ei miettinyt sitä kuitenkaan sen enempää, mutta sulki kuitenkin huolellisesti portin kiinni heidän jälkeensä. Portilta oli jonkin verran matkaa kävellä pihatietä pitkin itse talolle, Jonathan veti silti vainoharhaisena Hunterin kävelemästä pois varsinaiselta kulkuväylältä puiden ja pensaiden tarjoamien varjojen suojiin nähtyään valoja ikkunassa. Silti hän yritti vielä mahdollisimman vähin äänin ja huomaamattomasti saada heidät sisälle. Heillä molemmilla alkaisi vasta myöhemmin koulu seuraavana päivänä.
”Kuuletko?” Jonathan kuiskasi silmät suurina. Mitä helvettiä…? Hän seisahtui yhden puunrungon taakse ja tähysti koti-ovelle. Joku riehui siellä oven takana huutaen ja raivoten samalla hakaten ovea kaksin käsin. Ensiksi hän ei ollut tunnistaa kuka se sekopää oli, kunnes tajusi järkytyksekseen kyseessä olevan Jamie.
”Mitä helvettiä hän täällä tekee…”, hän älähti hiljaa ja katsahti taakseen mutta kauhukseen huomasi Hunterin kadonneen taas. ”Hunter? Hunter?! Vastaa! Missä olet”, hän kuiski kauhuissaan ja yritti pimeässä tihrustaa autiota pihamaata. Vilkas mielikuvitus ei auttanut ainakaan siinä tilanteessa, hän vilkuili levottomana vähän väliä talon edustalle varmistaen että Jamie oli varmasti vielä siellä eikä yllättänyt jostain pusikosta kimppuun loikkaamalla. Helvetti. Vittu. Missä vitussa Hunter nyt taas? Jonathan haroi hermostuneena hiussortuviaan ja palasi takaisin puun taakse aiemmalle tähystyspaikalleen. Hänen silmänsä laajenivat, sillä hän näki sivummalla Hunterin. Toinen nappasi seinää vasten unohtuneen Benjaminin alumiinisen pesäpallomailan ja hiipi nurkan takaa varjoissa lähemmäs Jamieta, joka ei sekoilultaan ollut vielä ainakaan nuorempaa miestä huomannut. Jonathan nieleskeli kauhistuneena, jos salama välähtäisi ja valaisisi pihamaan, Hunter jäisi kiinni. Häntä pelotti että toiselle kävisi jotain, Jonathan alkoi hermostuneena etsimään nopeasti matkapuhelintaan takkinsa taskusta. Hänen oli soitettava apua. Hän nosti katseensa ja näki juuri sillä hetkellä Hunterin lyövän pesäpallomailalla Jamieta. Toinen tuli täysin yllätetyksi, Jamie mätkähti ovea vasten ja tippui alas pihalaatoille jääden siihen makaamaan liikkumattomana. Hunter liikkui miestä lähemmäs maila valmiudessa, hän tökkäsi kengän kärjellään maassa makaavaa miestä naamaansa. Jonathan juoksi hänen luokseen ja katseli järkyttyneenä vuoroin Hunteria, vuoroin maassa tajuttomana makaavaa Jamieta. Ei jumalauta….
”VOI VITTU TAPOITKO SÄ SEN?!?!?!
Hunter pyöräytti ketterästi mailaa ilmassa ennen kuin palautti sen hetkeksi takaisin olkapäälleen. Hän oli nähnyt tilanteen uhkaavana ja tunnistanut vaaran merkit, sillä oli kasvanut sellaisessa maailmassa missä oli nähnyt ja kokenut paljon.
”Äh, tuskin, taju siltä lähti ja pää on varmaan herätessä helvetin kipeä”, hän selitti ja sylkäisi maahan miehen kasvojen viereen, hän ei ollut varma oliko koskaan nähnyt aiemmin sen miehen kasvoja missään. Mutta voi luoja, miten hän vihasi sellaisia sekopäitä! Jonathan kuitenkin tuijotti häntä niin kauhuissaan, että Hunter kumartui vielä tajuttoman miehen puoleen ja tarkisti että toinen oli elossa. Hän läpsi molemmille poskille.
”Jep, kyllä se korisee elossa vielä, kuka vittu tämä sekopää on?”
Jonathan tunsi tärisevänsä sen kaiken jännityksen ja pelon vuoksi… adrenaliinipiikki oli lävistänyt hänen kehonsa. Hän astui oven luokse ja alkoi koputtaa sitä kiivaasti.
”Cassandran entinen…. ja Lillianin biologinen faija. Hän joutui vankilaan sekoiltuaan aikansa ja käytyään käsiksi Caziin…. ISÄ! Isä! Caz, avatkaa! Jonathan on täällä!”, Jonathan huhuili ja jyskytti ovea vuorostaan, hän oli liian hermostunut avatakseen omilla avaimillaan ovea. Hän vilkaisi jälleen kerran olkapäänsä ylitse Jamieen eikä voinut edes uskoa sitä todekseen.
Gregory ryntäsi ovelle kuullessaan esikoisensa oven, totta kai hän ensimmäiseksi oli pelästynyt automaattisesti Jamien käyvän hänen poikaansa vielä kiinni. Hän oli ennättänyt juuri soittaa poliisille. Gregory riuhtoi lukon auki ja aukaisi oven. Jonathan tapitti häntä silmät suurena, Gregory veti pojan nopeasti halaukseensa ja kyseli missä Jamie oli ennen kuin jo huomasi miehen makaavan tajuttomana ja liikkumattomana maassa sateen piiskattavana. Hunterin ja mailan nähdessään hän osasi yhdistää kaksi asiaa yhteen ja tajuta mitä oli tapahtunut.
”Oletteko te kunnossa?” Gregory älähti ja palasi nopeasti sisälle.
”Tuo hullu pitää sitoa jotenkin, jos hän vaikka herää ennen kuin poliisit tulevat.”
”Ei se siitä hetkeen herää”, Hunter sanoi ja katsahti siihen Jamieen inho loistaen silmissään. Ei hän mitään vakavaa, pysyvää vammaa toiselle ollut aiheuttanut sillä oli tiennyt mitä oli tehnyt.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 21.02.2015
22:24
Otsikko: Roolipeli
Clarence innostui myöskin todella paljon heidän nähdessään mökin ikkunasta etsintäpartion saapuvan koko ajan lähemmäksi heitä. Pian he pääsisivät kunnolla lämpimään ja syömään ruokaa. Eikä lämmin suihkukaan olisi lainkaan pahitteeksi sillä hetkellä. Clar naurahti ja halasi voitonriemuisena Deidreä suukottaen tuon huuliakin vielä niin onnessaan ollen. Sen jälkeen mies avasi mökin oven ja koetti totta kai heiluttaa kättään etsintäpartiolle, vaikka nuo olivat varmasti jo valosta päätelleet, että he majailisivat siellä. Ja viimeistään nähdessään valoa vasten ovensuussa ihmishahmon ei etsintäpartio voinut enää erehtyä. Mies vilkaisi vielä Deidreä eikä enää mennyt kauaa, kun heidät oltiin tultu noutamaan siitä mökistä. Clarence oli todella huojentunut nähdessään sekä Saskian ja Williamin, jotka oikeastaan suorin tein ryntäsivät hänen ohitseen peremmälle mökkiin varmistamaan tyttärensä voinnin ja halimaan tuota minkä vain ehtivät siinä lyhyessä ajassa. Olihan se kaikki varmasti säikäyttänyt appivanhemmat ihan samalla tavalla kuin hänet itsekin oli säikäyttänyt, siitä ei ollut epäilystäkään.
"Voitaisiinko nyt vain lähteä?" Clarence pyysi ovensuussa norkoillessaan ja katsellessaan pientä perhettä miltein yhdessä halauksessa. Mies tahtoi vain jo lähteä ennen kuin he paleltuisivat uudemman kerran.
"Tässä alkaa tulla meinaan uudestaan vähän viileä... Paljonko kello edes on?" Clarence kysyi uskaliaasti virnistäen melko huvittunein elein.
__

Christian vilkaisi itsekin ulos ikkunasta ja jäi katsomaan, josko itse olisi nähnyt salaman. Miehestä oli mukavaa sellaisella ilmalla vain istuskella ja katsoa pientä myrskyä, miksi ei jopa laskea salamoita, joita ehti nähdä taivaalla.
"Sinulla kyllä on niin monia ystäviä, että kuka tahansa saattaisi lähettää sinulle terveisiä ties milloinkin", mies naurahti ja kiersi kätensä Audreyn ympärille niin, että toinen oli hänen kainalossaan siinä pötköttämässä.
"Monelta meidän pitääkään huomenna mennä sinne lapsenvahdeiksi? Sanoinko sinulle mitään aikaa?" Christian koetti muistella, sillä ei todellakaan muistanut mihin aikaan oli sopinut menevänsä Gregoryn ja Cassandran luokse. Se taisi olla jotain aamuseiskaa ennen kuin Gregory olisi lähtenyt töihin.
"Jos lähdetään täältä... varttia vaille seitsemän? Saadaan sitten hengailla hetki sielläkin ja kerjätään todella hyvä aamiainen", mies naureskeli ja nappasi kännykkänsä yöpöydältä laittaakseen sen herättämään kuudelta. Se riittäisi siihen, että hän voisi pukeutua, pestä hampaansa ja lähteä lapsenvahdiksi siskonsa lapsille. CHristiania jäi kuitenkin ihmetyttämään uutissovelluksen uusin uutinen, joka vilkkui sovellusikkunassa.
"Joku vanki on karannut tänä iltana..", mies hymähti ihmetellen ja päätti mennä lukemaan sitä uutista, jossa pyydettiin kaikkia havaintoja kuvassa esiintyvästä vangista.
"Ei helvetti. Mitä veikkaat, missä hän on?" Christian kysyi Audreylta ja näytti uutisessa olevaa Andersonin kuvaa avovaimolleen.
___

Cassandra oli seurannut Gregorya automaattisesti ovelle ja nähnyt sitten omin silmin Jamien tuupertuneena siinä nähtävästi Hunterin tainnutettua tuon. Caz sitoi silkkistä puoleen reiteen ylettävää aamutakkiaan tiukemmalle kuin automaattisesti. Hän ei tahtonut nähdä sitä miestä enää ikinä, mutta sinä iltana yksi hänen peloistaan oli käynyt toteen. Caz asteli lähemmäs Jamieta ja katseli tuota päätään pudistaen. Miten hän oli ikinä voinut elää sen paskiaisen kanssa? Cassandra yllätti itsensäkin jo hetken ajateltuaan ottavansa sen pesäpallomailan ajatuksenaan pistää sille kaikelle pisteen, mutta onneksi Gregory ohjasti heidät kaikki sisälle odottamaan poliisien saapumista. Tummaverikkö asteli keittiöön edeltä ja kaivoi sitten yhdestä yläkaapista pullon raakaa viinaa. Nyt jos joskus hänen teki mieli ottaa ryyppy. Nainen kaatoi lasin pohjan peitoksi juotavaa ja tyhjensi sen saman tien sitten, jonka jälkeen toisti saman rituaalin vielä kerran. Cassandra henkäisi syvään raskaasti ja kääntyi katsomaan kaikkia keittiössä olevia - jurrisia teinejä ja Gregorya.
"Anteeksi... Luulin tämän kaiken jo olleen ohitse", Caz pudisteli päätään ja ummisti hetkeksi silmänsä, jonka jälkeen tuli vilkaisseeksi olohuoneen ikkunoiden suuntaan, jossa oli ensimmäisen kerran Jamien sinä iltana nähnyt. Kylmä hiipi pitkin hänen vartaloaan edelleenkin, kun Caz ajatteli sitä koko hetkeä.
"Teidän ei olisi pitänyt nähdä tuota. Tai kuulla", Cassandra vielä pahoitteli teineille, eritoten Jonathanille. Ei nainen tahtonut, että yksikään lapsista olisi saanut koskaan kuulla sitä kuinka Jamie haukkui häntä kaikilla niillä sanoilla ja riehui kuin mielipuoli.

Vastaa tähän
Nimi: BB
Lähetetty: 21.02.2015
23:44
Otsikko: Roolipeli
Päästyään iltamyöhäisellä viimeinkin Clarencen kanssa heidän hyvin tapahtumarikkaalta seikkailultaan takaisin kotiin, Deidre oli seisonut varmaan yli puoli tuntia vain kuuman suihkun alla ja antanut sen helliä särkeviä, uupuneita lihaksiaan. Hän oli suihkusta tultuaan yrittänyt syödä hieman jotain kevyttä, kuten hedelmiä ja lihalientä, ja lopulta käydessään viimeinkin omaan vuoteeseensa lämpimien vällyjen väliin makoilemaan, hän oli nukahtanut heti saatuaan pään pehmeää tyynyä vasten ja suljettua silmäluomensa. Hän oli nukahtanut kuitenkin pieni hymy huulillaan ja nähnyt unta Clarencesta ja pitkästä aikaa se oli aivan toisenlaista unta kuin painajainen.

Deidre harjasi hiuksiaan pitkin vedoin, hän oli suoristanut ja pöyhentänyt niitä kevyesti hiuspuuterilla. Siniset silmät vilkaisivat kampauspöydän peilin puoleen, hän hymyili hennosti peilikuvalleen ja poimi poskipunahuiskun käteensä. Hän sipaisi vielä kevyelti punaa poskipäilleen ja lisäsi heleänpunertavaa huulikiiltoa huulilleen. Ei hän paljoa meikkiä käyttänyt oikeastaan koskaan, hänen hipiänsä ei tarvinnut sitä mutta kyllä hän silti tykkäsi hieman kasvojaan ehostaa. Juhlat olivat tietenkin eri asia, mutta kuitenkin, nyt hän oli rajannut silmänsä kissamaisesti ja laittanut ripsiväriä. Pitkästä aikaa hän näytti paremmalta kuin aikoihin, Deidre hymähti itsekseen ja sulki poskipunarasian. Ehkä siihen oli vaikuttanut myös sekin että hän oli nukkunut todella pitkät, yhtenäiset yöunet ja herännyt vasta kun päivä oli pitkälti iltapäivän puolella. Häntä ei ollut kukaan raaskinut tulla herättämään saati häiritsemään, sillä oli niinä viikkoina ollut harvinaista että hän nukkui niin hyvin. Tosin yhdessä vaiheessa hän oli hetken ollut osittain valveilla ja voinut miltei vannoa tunteneensa jonkun silittäneen hänen hiuksiaan ja painavan kevyen suukon hänen poskelleen… hän ei voinut olla kuitenkaan varma, joten laittoi sen uniensa piikkiin.
Vaaleaverikkö suoristautui pöydän äärestä ja asteli sänkynsä luokse, hän poimi peiton päällä lojuneen vaalean villatakin ja veti sen ylleen, sen hihat olivat aavistuksen liian pitkät joten hän sai rullata niitä, että ne olivat oikean pituiset. Jalkoihinsa hän veti pitkävartisten sukkien päälle vielä lämpöiset, pörröiset tossut mitkä pitivät hänen jalkansa varmasti lämpiminä ja suojassa. Hänen äitinsä todennäköisesti sekoaisi jos näkisi ettei hän pitänyt niitä. Niin vainoharhainen Saskia oli eilisen paleltumisen vuoksi ja vahtasi koko ajan ettei hänen tyttärensä raajat varmasti olleet kärsineet pahoin. Eivät olleet, Clarence oli pitänyt siitä huolen, Deidre ajatteli mielessään ja kokosi kädellään huikean vaaleat hiussortuvan toiselle olkapäälleen villatakin päälle. Hän tarkisti että sen toisessa taskussa oli se mitä hän oli sinne varta vasten laittanutkin ennen kuin hän lähti pois huoneestaan. Hänen oli tarkoitus etsiä Clarence, ketä ei ollut vielä sinä päivänä nähnyt ja kenelle hänellä oli asiaa. Melko tärkeääkin.

”Hei nallekarhu”, Deidre kuiskutti miehen korvaan ja suukotti aviomiehensä poskea kiertäessään kätensä miehen selän takaa tuon harteiden ympärille. Clarencen kääntäessä kasvojaan hänen puoleensa, Deidre painoi hellän suudelman vielä miehen huulillekin. Hän oli löytänyt miehen kartanon yhdestä oleskeluhuoneesta sohvalta. Deidre vilkaisi television puoleen, muttei pannut merkille paljoakaan mikä ohjelma siellä parhaillaan pyöri. Hän kiersi sohvan toiselle puolen.
”Ei,ei… istu vain siinä”, hän toppuutteli hennosti naurahtaen ja taputti kevyesti käsillään Clarencen polvia.
”Minulla on sinulle jotain sanottavaa… tai ehkä ennemminkin kysyttävää”, Deidre lisäsi vino hymy huulillaan ja pudisti itselleen ohimennen pienesti päätään hakiessaan hieman sanojaan. Sitten ehkä hieman yllättäenkin hän kävi polvilleen Clarencen eteen. Deidre puri kevyesti alahuultaan virnistäessään, mies varmasti ihmetteli mitä ihmettä hän oikein puuhasi. Vaaleaverikkö etsi käsiinsä villatakkinsa taskusta valkokultaisen, tyylikkään sormuksen, mutta piti sen vielä piilossa nyrkkinsä sisällä. Hän nosti katseensa takaisin Clarencen silmiin ja kallisti hymyillen hivenen päätään.
”Kun palaan lopulta takaisin Amerikkaan luoksesi… menisitkö silloin uudestaan minun kanssani naimisiin?” hän kysyi ja käänsi kätensä toisin päin voidakseen aukaista nyrkkinsä sekä näyttääkseen kämmenellään lepäävän sormuksen. Se olisi vähän kuin uusi alku heille.
_

Audrey istui sohvalla isoveljensä talon olohuoneessa molemmat tyttölapset istuen molemmin puolin häntä, he katselivat yhdessä piirrettyjä. Honey Rose istui hänen vasemmalla puolellaan ja Lillian oikealla puolen, tytöt olivat kasanneet leikissä mukana olleet pehmolelut ja nuket Audreyn syliin ja vaatineet hänet katselemaan piirrettyjä kanssaan herättyään puolen päivän jälkeen noin tunnin mittaisilta päiväuniltaan, aamu oli ollut jo vauhdikas ja riemua täynnä ja ruuan jälkeen neidit olivat hetkeksi väsähtäneet. Nyt virtaa taas riitti ja vuorossa oli muutama hetki telkkarin ääressä välipalaa samalla nauttien. Eipä Audrey paljoa siitä irti saanut, lähinnä hän kuunteli vuoroin televisiosta kantautua ääniä, vuoroin tyttöjen höpöttäessä hänellä ties mistä asioista. Tytöt napsivat pilkottuja hedelmienpalasia vuorotellen isosta kiposta mikä oli asetettuna Audreyn syliin. Audrey oli sillä hetkellä oikeastaan vähän naulittukin siihen paikoilleen, hänellä ei ollut lupaa liikkua. Tosin eipä hänellä ollut mitään halua sillä hetkellä siitä liikkuakaan. Cassandra oli kuitenkin vielä kotona, joten hän ei kehdannut vielä alkaa toteuttaa katalia suunnitelmiaan ja kepposiaan Gregoryn pään menoksi, vaan odottaisi että Cazkin oli lähtenyt reissulleen Gabriellen kanssa. Kunhan jälkimmäinen ennättäisi töistä tultuaan tulla ja noukkia ystävänsä mukaan. Tosin Audrey ei voinut olla miettimättä pystyikö Cassandra oikeasti lähtemään enää minnekään sen viime öisen välikohtauksen vuoksi… Poliisit olivat keränneet karkurin parempaan talteen, mutta totta kai puistatti pelkkä ajatuskin siitä että se mies oli ollut edes hetken vapaalla jalalla. Toisaalta ei naisen kannattanut jäädä kotiinsakaan sitä murehtimaan, se vain pahentaisi toisen oloa. Selkkauksen ”sankarikaksikko” makasi puolikoomassa vieläkin Jonathanin huoneessa, ei niistä kahdesta ollut lähteäkseen mihinkään kouluun ja silläkin riskillä, että Gregory varmasti keksisi heille jonkin sortin rangaistuksen siitä viinan kittaamisesta viikolla, pojat olivat jääneet kotiin nukkumaan oloaan paremmaksi. He kyllä tulisivat kuulemaan siitä, sillä Gregorylle oli todella tärkeää että hänen poikansa kävisivät koulunsa tunnollisesti ja huolella. Siinä sivussa Hunterkin tulisi saamaan isällisen läksytyksen, olihan toinen Jonathanin poikaystävä ja hänen seurallaan oli merkittävä vaikutus Gregoryn esikoiseen. Hunter oli ollut kuin haamu laahustaessaan alakertaan hakemaan itselleen ja Jonathanille jotain juotavaa sekä päänsärkylääkettä ennen kuin oli palannut heti takaisin ylös. Jon-Jon oli vielä siinä vaiheessa ollut ihan kykenemätön liikkumaan sängystään ja murahdellut vain peittonsa alta jos häntä yritettiin saada heräilemään.
”Auto ajoi pihaan”, Audrey ilmoitti hymähtäen ollen varmasti ainoa joka sen edes kuuli olohuoneeseen sen television pauhannan lävitse. Hän tiesi Christianin keräilevän lattialle levitettyjä lauta- ja palapelejä sekä rakennuspalikoita kasaan ja siististi takaisin omiin rasioihinsa tyttöjen kyllästyttyä leikkimään niillä , nainen oli pyytänyt sitä sillä ne olivat kuin pieniä tappovälineitä hänelle jos hän astuisi jonkun palikankin päälle ja liukastuisi nurin. Emmylou loikoili omassa sitterissään tapittaen suloisilla, suurilla silmillään myöskin televisiota ja siinä näkyviä kaikkia hauskoja piirrettyhahmoja ja värejä. Dante istuskeli ryhdikkäästi vauvan vieressä kuin mikäkin partio- ja mallikoira, koiruus kun kulki sitä nykyä jälleen Audreyn mukana oikeastaan joka paikkaan. Pian ovikello jo soikin. Se oli varmasti Gabrielle.

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  12  13  14  15  16  17  18  19  20  21  22  23  24  25  26  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 Credion - suntuubi.com