Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / Roolipeli

<< Ensimmäinen < Edellinen  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Seuraava > Viimeinen >>

Nimi: Bonska
Lähetetty: 20.01.2015
09:18
Otsikko: Roolipeli
”Tahdotko keksiä jonkun tekosyyn olla lähtemättä kanssani syömään?” Audrey kysyi haastava hymy huulillaan ja kohotti hivenen toista kulmaansa. Häntä hymyili huvittuneena ja hän nautti kuulla Christianin naurua.
”Näet sitten”, Audrey tyytyi vastaamaan salamyhkäisesti hymisten ja painoi katossa olevaa kaiuttimen nappia. Hän kertoi kuljettajalle osoitteen. Hän hämäsi Christiania sen verran, että pyysi oikeasti kuskia jättämään heidät pienen kävelymatkan päähän sieltä minne hän oli ajatellut heidän menevän. Limusiini vei heidät tutuille kulmille, ne olivat niitä katuja joita olivat talsineet seurustelun alkuaikoina. Pilvenpiirtäjä, jonka ovella he olivat silloin ensimmäisen kerran tavanneet ja jossa Deidre ja Clarence asuivat nykyään, oli vain parin korttelin päässä. Audrey oikaisi hieman mekkoaan noustuaan limusiinin kyydistä. Isokokoinen, raamikas turvamies suoristautui myös auton kyydistä, mutta tummaverikkö ilmoitti ettei tarvinnut toista enää. Samoin hän sanoi autonkuljettajalle. Audrey asteli Christianin vierelle ja kietoi jälleen toisen kätensä miehen käsivarren ympärille. r
”Mennään sinne myös kävimme aina syömässä alettuamme seurustelemaan. Muistatko sen kuppilan, se on vieläkin pystyssä siinä yhdessä kadun kulmauksessa. Kävin salaa siellä aina välillä Anatolelta, olin joskus niin hiusrajaani myöten täynnä hänen hienoja gourmetruokiaan. En saanut koskaan syödä mitään ihan tavallista. Rakastan salaisesti ranskanperunoita ja niitä kävin täällä aina syömässä, koska täällä ne ovat ihan parhaita. Kahvikin siellä on vielä ihan taivaallisen hyvää. Ethän kerro kenellekään, olisihan se ihan katastrofaalista ja mainehan minulta menisi, jos ihmiset saisivat tietää minun pitävän kaikkein eniten ihan periamerikkalaisesta pikaruuasta”, Audrey selitti vapautuneesti nauraen ja pudisti kevyesti päätään.
”Eikö tuollapäin ollut jossain se puisto missä kävimme ulkoiluttamassa Dantea?” hän kysyi heidän kävellessään katua pitkin ja osoittaen kädellään vasemmalle, missä pieni puisto lammen ympärillä näkyikin. Pian heidän kulkunsa kuitenkin keskeytti kolmen hengen nuorisoporukka, johon kuului kaksi tyttöä ja yksi poika. Kaikki heistä oli tosi urheilullisen näköisiä.
”Anteeksi? Saisimmeko nimikirjoituksen? Tunnistimme sinut noustessasi autosta ja jos suostuisit vielä yhteiskuvaankin meidän kanssa, tekisit päivästämme ihan parhaimman ikinä. Olet suosikkipelaajiamme”, toinen tytöistä hehkutti vihko ja kynä kädessään. Pojalla oli kamera kaulassaan riippumassa.
”Tietenkin Christian suostuu, etkö suostukin?” Audrey naurahti kepeästi ja siirtyi hieman sivummalle jääden kevyt hymy huulillaan kuuntelemaan kuinka nuoret pörräsivät Christianin ympärillä.
_

Gregory halasi hyvillään onnistumisestaan vaimoaan takaisin.
”Vain kaikkein parasta elämäni rakkaimmille naisille”, Gregory hymähti ja pyyhkäisi vaimonsa silmäkulmaan kohonneen kyyneleen pois. Onnenkyyneleet olivat aina hyviä kyyneleitä.
Gregory ei olisi raaskinut päästää irti Cassandrasta, nyt kun toinen oli kotona, hän tajusi miten paljon olikin oikeasti kaivannut toista kotiin ja vierelleen. Öisinkin hän oli vain kierinyt valveilla sängyssä saamatta unta, koska sängyn toinen puolisko huusi tyhjyyttään. Viime yönä hän oli lopulta nukahtanut Lillianin huoneen nojatuoliin lukiessaan tytölle iltasatua. Gregory hakeutui uudemman kerran vaimonsa luokse ja nosti naisen leuasta kiinni pitäen toisen kohtaamaan katseensa. Hän hymyili kevyesti ja laski hellän suudelman vaimonsa huulille.
”Ei tässä kaikki vielä ole. Kaksi huonetta vielä”, mies naurahti virnistys huulilleen ilmestyen Cassandran huulia vasten ja poimi vaimonsa käden omaansa lähtien sitten johdattelemaan toista Lillianin huonetta kohti.
”Lilly, sinun vuorosi esitellä uusi huoneesi”, Gregory sanoi hymyillen ja tarjosi toista vapaata kättään tytölle. Lillian juoksi innostuneena hänen luokseen ja alkoi höpöttää äidilleen etukäteen jo ties mitä huoneestaan ennen kuin he edes olivat ennättäneet sinne.
”Lillianissa piilee selvästi sisustussuunnittelija. Hän on suurimmalti osin itse suunnitellut ja päättänyt mitä hänen huoneeseensa tuli”, Gregory selitti huvittuneena ja avitti Lilliania hieman korkealla olevan ovenkahvan kanssa. Tyttö kiiruhti edeltä huoneeseensa ja kipusi ensimmäiseksi huoneessaan oleviin prinsessavaunuihin käskien äitiäänkin tulemaan katsomaan sitä. Ne oli teetetty ihan Lilliania varten sinne.
Ja maksaneetkin miltei hävyttömänkin paljon, sillä niissä oli ollut todella lyhyt valmistus- ja toimitusaika. Gregory oli joutunut palkkaamaan joukon ihmisiä tekemään niitä. Mutta nähdessään miten haltioittaan tyttö uudesta huoneestaan oli, oli se ollut ehdottomasti kaiken sen arvoista.
_

Deidre laski kissanpennun sylistään lattialla ja keskittyi kotiaskareihin. Hän huuhteli tiskialtaassa olevia astioita juoksevan veden alla, kunnes käänsi veden pois päältä ja alkoi täyttämään tiskikonetta vuorostaan. Tosin hänellä ei ollut paljoa sinne mitään laitettavaa, joten hän jäi melko pian toimettomaksi. Deidre nojasi takanaan olevaa keittiötasoa vasten ja katseli kuinka Coco näytti selvästi hiiviskelevän hyökkäysmielessä Clarencen varpaiden lähettyvillä. Nainen koki paremmaksi napata kissanpennun takaisin syliinsä. Kissa alkoi tuttuun tapaansa taas järsiä hänen sormiaan pienillä hampaillaan, jotka lähinnä vain kutittivat. Samalla siimahäntä alkoi taas potkuttaa hänen kättään takajaloillaan. Deidre nosti katseensa kissasta keittiön pöydän ääressä istuvaan mieheen.
”Ei se mitään”, hän hymähti hiljaa ja oli samaa mieltä siitä että siitä oli turha väitellä enää. ”Tajuan kyllä sen ja lupaan olla ymmärtäväisempi kaiken suhteen mikä liittyy tähän karvapalloon… au, Coco…”, Deidre torjui yllättäen väliin naurahtaen ja painoi kätensä nyrkkiin. Nyt kissa alkoi järsiä hänen rystysiään.
”Kissajuttuja… Coco tarvitsee pedin ja raapimispuun, en halua sen kynsivän huonekaluja. Samalla hankin kaulapannan veromerkkeineen ihan varalta… Ja menen myös sovittamaan hääpukuani”, vaaleaverikkö paljasti katsoen uudelleen Clarenceen ja hymyilikin jo paljon leveämmin mainitessaan hääpukunsa. Hän oli ihan rakastunut siihen ja toivoi Clarencenkin pitävän siitä sitten kun näkisi sen heidän hääpäivänään.



Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 20.01.2015
09:24
Otsikko: Roolipeli
mikähän mystinen r mulle on ilmestyn tonne ennen tätä lausetta mis on viel joku random "myös" sana välis ku sen pitäis varmaa olla "missä" :DDD
”Mennään sinne myös kävimme aina syömässä alettuamme seurustelemaan. "
alkaa taa nukkumisen puute vaikuttaa kaht pahemmi mun kirjottamiseen XD

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 20.01.2015
16:36
Otsikko: Roolipeli
Christian katseli nostalgian kourissa vanhoja maisemia. Niitä, joissa hän ja Audrey olivat viettäneet aikaansa suhteensa alkutaipaleella silloin, kun heitä oli vain he kaksi ja Dante.
"Se onkin hyvä paikka. En ole aikoihin käynyt siellä syömässä. Ennen kävin siellä jatkuvasti. Onkohan rouva Greenberg vielä töissä siellä?" Christian muisteli toiveikkaana. Se vanhempi rouvashenkilö oli aina niin aurinkoisella tuulella, että pakostikin tartutti hymynsä asiakkaaseen kuin asiakkaaseen. Lisäksi rouva Greenberg teki aina kaikkensa, jotta asiakkaat olisivat tyytyväisiä. Christianin muistelemisen keskeytti se nuorisoporukka, joka oli enemmän kuin innokkaana kyselemässä nimikirjoituksia ja yhteiskuvaa. Mies ei voinut keiltäytyäkään moisesta. Hän käyttäytyi aina fanejaan kohtaan kuin vanha ystävä, tarpeen vaatiessä kuin holhoava isoveli.
"Totta kai, totta kai", Christian suostui ja ensimmäiseksi antoi jokaiselle nimikirjoituksensa ennen kuin sitten he ottivat muutamankin yhteiskuvan siinä kadunvarrella. Hän todellakin näytti tehneen nuorien päivästä "parhaimman ikinä". Christian halasi vielä kaikkia erikseen, kun nuoret olivat kysyneet saavatko he halata häntä.
"Muistakaa käydä peleissä sitten. Oli hauska tavata. Take care", CHristian huikkasi vielä nuorille ennen kuin sai seurata kuinka se porukka lähti selvästi innoissaan kihertäen pois heidän luotaan. Mies naurahti ja kääntyi Audreyn puoleen napaten tuon käsipuoleensa ihan kuten ennen vanhaan.
"Minun työminäni on vähän erilaisempi yleisön edessä kuin sinun", Christian nauroi hiljaa ja viittasi siihen kuinka Audrey oli rokannut siellä lehdistötilaisuudessa yleisön edessä, kun taas Christian oli juuri näyttänyt omaa työminäänsä oman yleisönsä edessä.
___

Cassandra kuunteli Lillianin mahdotonta vauhkoamista huoneestaan. Tyttö puhui paljon, vaikka edelleenkin kovin lapsenomaisesti eikä siitä meinannut ihan aina ottaa selvääkään. Heidän astellessa peremmälle sen pikkuprinsessan huoneeseen, Caz nosti molemmat kätensä suunsa eteen haukkoen hetken henkeään. Gregory oli nähnyt niin paljon vaivaa!Cassandra seurasi esikoistaan tuon prinsessavaunujen luokse. Caz nojasi päänsä sen oviaukkoa vasten ja katseli haltioituneena sitä onnellista pikkutyttöä, joka näytti miten hän siellä sängyssään nukkuisi. Lillian selosti edelleen, mutta se oli jo sellaista puhetta, josta ei ottanut selvää kuin sanan sieltä täältä. He olivat olleet aina kahden ja luovineet tietään eteenpäin, hän ja Lilly, vähän kuten Gregory poikineen oli tehnyt. SIksi Cassandra oli niin liikuttunutkin siitä kaikesta - hän oli aina ennen miettinyt miten he tulisivat selviämään Lillianin kanssa, ja monet kerrat epäillyt ratkaisujaan sen suhteen, että olisiko lapsirakas onnellisimmillaan hänen tekemien ratkaisujen myötä. AIna tällaisilla hetkillä, kun Cassandra näki Lillianin touhottavan haltioissaan jostain ja muutenkin olevan niin Gregoryn pauloissa, hän tiesi aikanaan tehneen oikeita ratkaisuja ja tiesi heidän olevan juuri siellä missä heidän pitikin olla. Cassandra ei voinut olla kiitollisempi Greggielle kaikesta siitä vaivannäöstä ja etenkin siitä, että toinen oli niin loistava isä Lillianille, kun tytön biologinen isä ei koskaan ollut ollut sitä. Aikoinaan Caz oli pelännytkin sitä, että jos Lilly joutuisi kasvamaan ilman isää, että miten se vaikutti hänen pikkuiseensa. Mutta Gregory poikineen oli tarjonnut heille jotain mitä kukaan muu ei olisi voinut koskaan tarjota. Caz katseli Lillyä uusien liikutuksen tuomien kyyneleiden seasta ja naurahti tytön kurkistaessa vaunuistaan.
"Miksi äiti itkee?" Lillian kysyi tapittaen äitinsä kasvoja ihmeissään.
"Äiti on vain niin onnellinen, Lillian", Caz selitti ja silitti tyttärensä poskea hymyillen.
"Minäkin olen onnellinen, äiti", Lilly sanoi ja katosi sitten taas vaunujensa sisälle kutsuen veljensä katsomaan hänen "uutta kotiaan". Cassandra oli kuullut juuri ne sanat, joiden eteen hän oli aina tehnyt töitä ja tahtonut suoda kaikki mahdollisuudet Lillianille sen puolesta. Ne sanat olivat pakahduttaa Cazin sydämen. Tummaverikön oli pakko palata takaisin Greggien luokse poikien mentyä ihmettelemään Lillyn "kotia". Nainen painautui taas uuteen halaukseen aviomiestään vasten eikä tahtonut hetkeen irrottautua tuosta, kunnes sitten teki niin voidakseen sanoa jotain.
"En voi kiittää sinua tarpeeksi. On sinun ansiotasi, että Lillian ja minä olemme näin onnellisia kuin olemme. En koskaan olisi toivonutkaan pikkutytölleni mitään muuta kuin tätä, että hänellä olisi ehjä perhe ympärillään ja eritoten rakastava isä, joka on hänelle melkein kuin koko maailma. Tämä kaikki muistuttaa minua siitä, että olen onnistunut joissain asioissa, tehnyt oikeita ratkaisuja, ja että me olemme juuri siellä missä meidän kuuluukin olla", Cassandra sai sanottua ja katseli Gregoryn silmiä voimatta irroittaa katsettaan niistä.
"Olen niin liikuttunut tästä kaikesta. Rakastan sinua, Gregory", Cassandra henkäisi syvään ennen kuin suukotti aviomiehensä huulia. Nainen ei oikeasti aina ihan ymmärtänyt, että miten mies aina teki sen - onnistui aina yllättämään ja tekemään jotain niin, että Caz tunsi rakastuvansa aina uudelleen.
__

Clarence nousi pöydän äärestä ja asteli Deidren lähelle, jolloin pystyi antamaan naisen huulille suukon kuin sovinnon eleenä.
"Toivon, että et ajattele minun olevan tunteeton. Tämä pikkukissa on todella suloinen ja olen iloinen, että se asustaa meidän kanssamme nyt. Totun siihen kyllä ajan kanssa. Ja kissa tarvitsee raapimispuun todellakin. Ja sinä hääpuvun", Clar sanoi toivoen tuovansa pientä lohtua vaimolleen. Hän suukotti vielä toistamiseen vaaleaverikön huulia ja silitti ohimennen Cocon päälakea.
"Ja olin aika jyrkkä eilen, olen pahoillani siitä. Ei se johtunut pelkästään tästä kissajutusta. Christian toi eilen mukanaan sopimuksen, jonka se Cazin entinen mies oli tehnyt aikanaan ja väärentänyt siihen siskoni nimikirjoituksen. Sopimus valtuutti kaiken Cassandran pääoman itselleen ja siinä on listattuna rahat, kiinteistöt ja muut. Se helpotti, että sain sopimuksen käsiini ja nyt se mies joutuu vastuuseen, mutta eilen se toi kaiken sen vihan mieleeni, jota tunsin ja jota tunnen edelleen sitä miestä kohtaan. Se ei siis kaikki johtunut eilen sinusta", Clarence selosti ja katseli vaimonsa silmiä.
"Minä en ole kauaa vielä vapaalla jalalla ja tässä on edelleen vähän totuttelemista. TOivon, että et säikähtänyt minua eilen tai mitään, koska sitä vähiten haluan. Muista kuitenkin, että saat aina kysyä minulta ihan mitä haluat - lupaan kyllä vastata", mies naurahti heikosti ja veti Deidren sitten halaukseensa.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 20.01.2015
22:54
Otsikko: Roolipeli
Audrey naurahti, hän nojautui hieman Christiania vasten huvittunut hymy huulillaan.
”Minulla ei ole faneja. Siinä on meidän eromme. Minua ehkä ihaillaan ja sen sellaista, yleensä teidän kaksilahkeisten suunnalta, mutta nuoret eivät laita minun kuvaani seinälle. Siinä missä tytöt kuolaavat kuviesi perään ja suukottelevat niitä, minun kuvani on seinällä ehkä korkeintaan tikkatauluna”, Audrey naurahti hymy taipuen virnistykseen. Hän siirsi kävelykeppiä vierellään katukiveystä vasten sitä mukaan kun he liikkuivat. Ollessaan Christianin käsipuolessa hänen ei varsinaisesti tarvinut huolehtia siitä mitä ympärillä oli tai mihin astua, sillä hän luotti miehen opastavan oikeaan suuntaan ja estävän häntä kävelemästä suoraan jotakin päin.
”Minä olen vain sattunut syntymään Dioniksi ja olemaan yksi rikkaan, vaikutusvaltaisen suvun perijätär. Siksi minut tunnetaan, sukuni puolesta”, Audrey sanoi ehkä hieman vähätellen itseään ja kohautti huolettomasti harteitaan. Hän kuuli lapsijoukkion vilkasta puhetta ja naurua, taisivat olla koululaisia retkellä, sillä heti perään kuului aikuisen äänen lempeä, mutta komentava käsky kulkea nätisti parijonossa. He kulkivat heidän ohitseen, Audrey kuunteli hymyssä suin lasten iloista puheensorinaa ennen kuin palautti huomionsa takaisin vierellään olevaan mieheen.
”Minä voisin viihtyä vieläkin hyvin täällä asuen. Täällä on niin rento, viihtyisä ilmapiiri... Välillä unohdan syyn miksi edes muutimme täältä silloin pois”, Audrey hymähti hiljaa kuunnellen ääniään ympärillään.
___

Gregory piteli käsiään vielä halauksen jälkeenkin Cassandran lanteilla ja kuunteli lämmin, rakastava pilke silmissään toisen puhetta.
”Te teitte meistä taas ehjän perheen. Caz, te olette parasta mitä minulle ja pojille on koskaan tapahtunut”, Gregory hymähti ja halaisi vaimoaan vielä uudelleen lyhyesti.
”Minäkin rakastan sinua”, mies sanoi hiljaa hellä hymy huulillaan ja vastasi suukkoihin. Hän siirtyi Cassandran vierelle ja kiersi toisen kätensä naisen selän taakse. He esittelivät poikien kanssa vielä leikkihuoneen missä teemana oli viidakko. Lillian kiipesi kuin marakatti majaan mikä näytti kuin se olisi rakennettu puuhun. Joka puolella oli pehmoisia viidakkoeläimiä ja lattialla oli isompia ja pienempiä tyynyjä, jotka esittivät erilaisia villieläimiä, niin seepraa, tiikeriä ja elefanttia myöten. Gregory naurahti ja vilkutti Lillianille takaisin, tytön huiskuttaessa innostuneena pieniä käsiään heille majan ikkunasta. Jonathan esitteli huoneeseen tekemiään seinämaalauksia, joihin hän oli kuvannut lapsille mieleiseen tyyliin söpön, värikkään sademetsän eläimineen ja värikkäine, eksoottisine kukkineen Gregory käveli valonkatkaisimen vieressä olevan himmentimen luokse ja näytti miten huoneeseen sai öisen tunnelman vähentämällä valoja, jolloin kattoon upotetut pienet valot loivat tähtitaivaan heidän ylleen. Samoin koristevalot majassa ja sen ympärille rakennetun puun oksilla olevat pienet valot syttyivät.
Yhtäkkiä kuului leijonan karjuntaa, norsujen ääntelyä ja sekä monia muita viidakon ääniä mitkä vain saattoivat kuulua sademetsään.
”Max auttoi paljon meitä tämän huoneen kanssa... ja tuo on ehdottomasti Lillianin yksi suosikkijuttu täällä huoneessa”, Gregory selitti nauraen tarkoittaen majassa olevaa paneelia missä oli erilaisia nappeja joista painamalla saattoi ääniä luoda. Tyttö nauroi innostuneena ja paineli lisää nappeja, linnut visersivät ja viidakkorummut soivat.
”Ruokakin on valmiina laitettuna, palkkasin kokin kotiinpaluusi kunniaksi ja ruoka on alhaalla ruokasalissa heti valmiina tarjoiltavaksi kunhan haluat syödä”, Gregory kertoi ja veti rakkaansa uudelleen kainaloonsa. Hän oli vain niin hyvillään saadessaan toisen takaisin kotiin.
_

Deidre henkäisi hiljaa ja nojautui vähän onnettoman näköisenä Clarencen vartaloa vasten painaen päänsä miehen olkapäätä vasten. Toinen oli sanonut sen mikä oli vaivannut häntä viime yönä. Hän oli oikeasti vähän säikähtänyt toisen niin suurta ehdottomuutta ja jyrkkyyttä, hän oli vain jäänyt huuli pyöreänä katsomaan olohuoneeseen peittoineen ja tyynyineen astelevan miehen perään. Ei hän ollut silloin enää osannut mennä hieromaan sovintoa, vaan oli käpertynyt pieneksi keräksi sänkyyn peiton alle Cocon kanssa. Ja toivonut koko yön Clarencen heltyvän ja tulevan sänkyyn nukkumaan hänen kanssaan.
”En minä halua kysyä mitään nyt, tahdon vain että halaat minua vielä”, Deidre mutisi ja painautui vielä lähemmäksi Clarencea jos vain saattoi. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja nautti toisen vartalon lämmöstä ja läheisyydestä mikä toi aina hänelle niin turvallisen olon.
”Minä en pidä yhtään mistään riitelystä tai sellaisesta… mutta kai se kuuluu joka suhteeseen. Tunnen itseni vain niissä tilanteissa aina kamalan pieneksi ja herkkähipiäiseksi. Ehkä se on joku ainoan lapsen syndrooma”, vaaleaverikkö naurahti hiljaa ja kohotti kasvonsa ylös voidakseen katsoa miestä silmiin. Hän väläytti hymyn rakkaalleen.
"Suudelma?" hän pyysi virnistäen siniset silmät tuikkien.

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 20.01.2015
23:47
Otsikko: Roolipeli
"Älä vähättele itseäsi, Audrey. Olet paljon enemmän kuin vain yksi sukusi jäsenistä. Tiedät sen kyllä", Christian hymähti ja kuljetti Audreyn mukanaan tien toiselle puolelle, jossa heidän määränpäänsä jo siinsi. Tuttu ja lämminhenkinen ravintola odotti heitä jo etuovi ollen kutsuvana auki.
"Minun tekee jo mieli ihan hirveästi niitä ranskalaisia. Oli mukavaa silloin taannoin aina tulla haukkaamaan tästä jotakin. En tiedä kerroinko koskaan, mutta joskus tullessani myöhään pelireissulta törmäsin rouva Greenbergiin hänen lähtiessä työpaikaltaan suljettuaan ravintolan. Hän sitten valitteli, että oli juuri ehtinyt sulkea paikan, mutta silti hän vielä kuitenkin tahtoi tarjota minulle ruokaa ja teki minulle oman annokseni. Toki maksoi todella paljon hänelle ekstraa siitä", CHristian kertoili lämmin hymy kasvoillaan hänen muistellessaan sitä hetkeä. Ravintolanpitäjä oli todellakin yksi ihanimmista ja lämminhenkisimmistä ihmisistä, joita mies tunsi.
"Tämä sama ilmapiiri voisi ihan hyvin olla myös meidän kotonamme. Kaikki on kiinni siitä, että miten me siellä elämme. Ei tämä katu olisi sen kummallisempi ellemme olisi saaneet niin hyviä muistoja täältä", Christian sanoi Audreylle ja pysäytti tuon hetkeksi ravintolan eteen.
"Hyvät muistot tekevät tapahtumapaikoista viihtyisiä", hän painotti hymyillen ja taputti ohimennen Audien olkapäätä ennen kuin lähti kuljettamaan tuota peremmälle ravintolaan.
__

Cassandra nauroi katsellessaan Lilliania, joka paineli niitä erilaisia viidakon sointuja kuuluviin. Nainen pudisti päätään epäuskoisena ja jäi ihailemaan Jonathanin taideteoksia huoneen seinillä.
"Jonathan, nämä ovat todella upeita. Vau", Cassandra kehui ja pörrötti ohimennen Jonathanin hiuksia hymyillen pojalle lempeästi. Tummaverikkö käännähti kannoillaan kohti Gregorya ja henkäisi syvään koettaen hillitä sitä hymyään kasvoillaan, joka ei suostunut lähtemään kulumallakaan - ja ihan hyvä niin.
"Miten voin kiittää kaikesta siitä mitä te olette täällä oikein tehneet?" Cassandra kysyi kaappasi sitten Benjaminin halaukseensa ja suukotti muutamaan otteeseen pojan poskea kuten hänellä oli aina tapana sitä poikaa halailla.
"Miten on, Benjamin, joko meillä on nälkä?" Cassandra kysyi lopulta kepeä virne kasvoillaan, sillä tunnetustikin Benjamin todella piti syömisestä ja sillä pojalla tuntui olevan loputon nälkä.
"Mennään syömään", Caz ilmoitti sitten lähtiessään kulkemaan leikkihuoneen ovelle.
__

"En minäkään nauti riitelystä. Ja toivon todella, että et pelkäisi minua, vaikka joskus saatan sanoakin jotain jyrkästi. Se on vain minun tapa hillitä itseni ja olemaan huutamatta", CLarence hymähti ja suostui sitten Deidren pyytämään suudelmaan. Mies painoi huulensa hellästi Deidren huulille ja suuteli tuota rakastavasti, lempeästi ja vailla kiirettä.
"Minun täytyy lähteä sinne töihin. Siellä on aika sekamelskaa nyt, kun Audrey ja Gregory ovat vähän niin kuin pois hommista ja se tarkoittaa sitä, että joudun lukujen ja numeroiden osalta tekemään ihan vähän Gregorynkin töitä, sillä aiemmin olen tehnyt hänelle ne laskelmat, mutta joudun nyt hoitamaan sen jälkeisenkin homman siinä. Onneksi Beau lupasi auttaa minua niiden kanssa, koska olen varmasti aluksi vähän hukassa niiden kanssa", Clar kertoili Deidrelle ja suukotti vielä kerran rakkaansa huulia.
"Ai niin ja mitä CHristianiin ja Audreyyn tulee niin Christianilla ei ollut eilen oikeat treffit", hän virnisti.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 21.01.2015
00:38
Otsikko: Roolipeli
Audrey nojasi kyynärpäätään pöytää vasten ja salasi virnuiluaan ja äänetöntä nauruaan suunsa eteen nostaman kätensä takana. Hän oli saanut ensiksi äidillisen lempeät torut siitä, koska ei ollut vähään aikaan käynyt siellä, mutta enemmän rouva Greenberg sätti Christiania, ettei toinen ollut käynyt siellä viimeksi kuin vuosia sitten.. Ensiksi rouva oli ollut ihan haltioissaan ja onnellinen nähdessään Christianin Audreyn seurassa pitkästä aikaa, mutta heti seuraavalla hetkellä sydämenmuotoiset, lempeät kasvot omaava nainen heristeli jo sormeaan. Sen seuraaminen sivusta oli todella huvittavaa, siellä tunsi olonsa aina niin tervetulleeksi ja ihan samanlaiseksi kuin kaikki muutkin, ei yhtään sen enempää tunnetummaksi tai hienommaksi kuin ne perusduunarit tiskin luona kahvitunnillaan. Greenberg oli pitänyt pientä ravintolakuppilaansa auki jo vuosikymmeniä ja muisti vieläkin täydellisesti jokaisen siellä käyneen asiakkaan kasvot nimien kera. Greenbergin muisti oli hämmästyttävä. Sisustus siellä oli retromainen, mutta kaikki oli siellä niin hyvin pidettyä ja siistiä, tuntui kuin sen sijaan, että paikka olisi säilynyt kaikki ne vuodet, olisi ennemmin itse tipahtanut takaisin suoraan nelkyt- ja viiskytluvuille. Rouva Greenberg katseli heitä kissamaisien silmälasiensa takaa kädet lanteilla ja puhkesi hymyilemään selvästi ollen hyvillään heidän näkemisestään.
”Annan anteeksi laiminlyöntisi sillä ehdolla, että lupaat jatkossa käydä täällä taas usemmin. Olen pitänyt vakiopöytäänne teille hyvässä kunnossa ja valmiina, teitä ei ole vain näkynyt”, nainen touhotti ja loi leikillään tiukan katseen Christianiin kuin osoittaen sanansa vielä painokkaammin nuorelle miehelle.
”Noniin, mitähän te haluaisitte syödä… Talo tarjoaa tällä kertaa juomat teille”, rouva naurahti hyväntahtoisesti ja veti essunsa taskusta hiirenkorvilla olevan vihkon ja kynän jolla kirjata tilauksen ylös.
Audrey riisui aurinkolasit silmiltään ja laski ne pöydälle käsilaukkunsa päälle.
”Sen tavallisen sekä ison lasillisen kokista. Ja kupin kahvia”, hän pyysi hymyillen suunnaten kasvonsa yläviistoon rouva Greenbergiä kohti. Hän tiesi toisen muistavan mitä hän tarkoitti ”tavallisella.”
Rouvan otettua heidän tilauksensa ja lähtiessä hakemaan heidän juotaviaan, Audrey kumartui hieman pöydän ylle Christiania kohti.
"Olet ollut selvästi tuhma poika, kun et ole käynyt täällä. Hän antaa sinulle vielä karttakepistä sormille", tummaverikkö kiusasi virnuillen. Rouva Greenberg oli todella ihana ihminen, kuin kaikkien rakastama isoäiti.
_

Benjaminin silmät kirkastuivat jo pelkästään kun pojalle mainitsi ruuan.
”Ja ihan valtava onkin!” poika huudahti riemastuneena ja väläytti äitipuolelleen mitä iloisimman virnistyksensä.
Gregory nauroi ääneti ja pudisteli päätään osaten vain vieläkin ihmetellä sen pojankoltiaisen ruokahalua. Luoja sentään, jos se vain olisi mahdollista, Benjie olisi pystynyt syömään heidät vaikka perikatoon.
”Hienoa, on tässä nälkä itse kullakin”, Gregory huomautti hymyillen ja pyysi Jonathanilta Emmylouta vuorostaan syliinsä. Pikkuisen saadessaan syliinsä, mies suukotti hellästi tytön poskea ja nosti rintakehäänsä vasten. Tyttö napitti silmät suurina ja pienet huulet raollaan ympäriinsä. Benjamin viiletti edeltä alakertaan riemastuneesti kiljahteleva ja naurava Lillian reppuselässään. Poika oli vain ilmoittanut heidän menevän edeltä ilmoittamaan kokille heidän aikeistaan syödä nyt. Jonathan kulki vanhempiensa kanssa paljon verkkaisemmalla tahdilla.
”Olisiko ok, jos Hunter tulisi joku kerta yöksi tänne?” Jonathan kysyi näytellen huoletonta kädet farkkujensa takataskuissa. Hän oli jo jonkun aikaa seurustellut Hunterin kanssa ja toisin kuin Gregory oli alkuun pelännyt, Hunterilla ei ollut ollut mitään negatiivistä vaikutusta hänen esikoiseensa. Jonathan hoiti koulun edelleenkin todella mallikkaasti ja oli alkanut tekemään jopa parina päivänä viikossa DNE:n sisäisen postin töitä lähettinä. Oli hyvä oppia, ettei kaikki tullut aina hopeatarjottimella eteen vaan saavuttaakseen jotain, piti tehdä töitä ja edetä uralla omilla ansioillaan. Ja teini oli mielissään saadessaan taskurahaa.
Gregory kuitenkin kurtisti kevyesti kulmiaan. Ajatus siitä, että Hunter olisi heillä yötä ja nukkuisi oletettavasti Jonathanin huoneessa… Noh, isäminä nosti päätään. Oli ihan sama olisiko kyseessä ollut tyttö- vaiko poikaystävä, hän mietti silti oliko se kuitenkaan hyvä ajatus. Jonathan irvisti pienesti.
”Ihan kiltisti me oltaisiin, voin vaikka laittaa hänelle ihan oman vierassängyn huoneeseeni, hän ei nukkuisi minun vieressäni edes”, hän naurahti hiljaa ja toivoi saavansa luvan. Gregory yskähti muutaman kerran selvästi levottomana ja empiväisenä koko homman suhteen. Jonathan jo meinasi möläyttää jotain sen suuntaista etteivät he nyt mitään lapsia alkaisi tekemään, noh, kaksi kundia kun oli kyseessä, mutta isänsä ilmeistä päätellen, koki paremmaksi jättää sanomatta sitä ääneen. Isä olisi varmaan saanut sydänkohtauksen.
_

Deidre tarkisti vielä kertaalleen, että hänellä oli kaikki tarvittava mukanaan pienessä Chanelin käsilaukussaan, etenkin suoden lisähuomiota avaimiinsa. Varmistettuaan niidenkin olevan laukussa, vaaleaverikkö sujautti laukkuunsa vielä puhelimensa, puuterin sekä käsipeilin. Jättäen vielä laukkunsa eteisen tasolle odottamaan, hän poimi jalkojensa vieressä olevan söpön, rottinkisen kantokopan mukaansa ja lähti etsimään valkoista kissanpentua. Hän aikoi ottaa Cocon mukaansa, käydä katselemassa kissantarvikkeita siitä lemmikkiliikkeestä, mistä pentu oli hankittukin. Hän tahtoi samalla kiittää paikan omistajaa ja mennä näyttämään Cocoa toiselle. Eikä hän muutenkaan raaskinut jättää pentua yksinään kotiin niin pitkäksi aikaa ja sitä paitsi hän tahtoi opettaa pennun tottumaan ihan pienestä pitäen uusiin ihmisiin ja erilaisiin ääniin mitä kaupungilla saattoi kuulla. Myöhemmin hän tapaisi vanhempansa kaupungilla ja menisi sovittamaan hääpukuaan. Hänen vanhempansa olivat tahtoneet ostaa sen ainoalle tyttärelleen ja hän koki itsensä hieman hemmotelluksikin saadessaan niin kauniin ja kalliin hääpuvun.
”Coco… kiss kiss…”, hän kutsui ja kurkisteli pöytien ja tuolien alle etsien kissanpentua. Deidre piteli vapaalla kädellään hameensa helmasta kiinni ettei se ollut tiellä, korkokenkien kanssa se oli juuri oikean pituinen.
Siniset silmät lukkiutuivat pieneen karvapalloon, mikä hiippaili makuuhuoneen ovensuulla. Lähemmäs mennessään vaaleaverikkö huomasi kissanpennun selvästi vaaniskelevan jotain. Ja se jotain oli Clarencen jalat, todennäköisesti vielä tarkemmin nimenomaan varpaat. Mies ei näyttänyt vielä huomanneen ympärillään hiippailevaa kissanpentua. Deidre virnisti pienesti ja lähti äänettömin askelin kulkemaan pentua kohti, ettei toinen ennättäisi livahtaa häneltä karkuun. Mikä ihme sitä kissaa kiehtoi Clarencen jaloissa.
”Sainpas!” Deidre naurahti voitonriemuisesti napattuaan kissanpennun käteensä. Hän suukotti hymyillen sen päälakea ja laittoi pennun kantokoppaan pehmeän pedin päälle. Hän sulki kopan luukun kiinni.
Siniset silmät suuntautuivat Clarenceen, joka oli sillä välin ennättänyt jo vaihtaa kotivaatteensa siistimpiin, DNE:lle sopiviin työvaatteisiinsa. Deidre ihasteli mielessään sitä komeaa näkyä, toinen näytti vain niin hyvältä ja hän taputti onnitellen mielessään itseään olkapäälle saatuaan itselleen niin ihanan ja hyvännäköisen kumppanin.
”Mitä tarkoitit sillä, kun sanoit aiemmin ettei Christianilla ollutkaan eilen oikeita treffejä?” blondi kysyi kurtistaen mietteliäänä hivenen kulmiaan muistaessaan mitä toinen oli aiemmin keittiössä.


// naaws, tää on vaan niin söpö :DD<3
http://feedyourpet.ie/images/TG4889.JPG

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 21.01.2015
01:45
Otsikko: Roolipeli
Christian oli kuin pikkupoika, jota läksytettiin jostain todella yksinkertaisesta asiasta, jonka hän oli mokannut. Mies tyytyi nyökkäilemään rouva Greenbergille, joka oikeastaan toivoi kaikkien lempiasiakkaidensa kutsuvan häntä Marthaksi . Christian lupasi parantaa tapansa ja kiitteli Marthaa ennen kuin toinen lähti heidän tilausten kanssa keittiön puolelle. Miehen huomio kiinnittyi sitten selkeästi hänelle virnuilevaan Audieen.
"On ehkä ihan hyvä, että joku joskus pitää minullekin jonkinlaista kuria", Christian pudisteli päätään huvittuneena ja odotteli jo juotavia pöytään tuotaviksi. Hänkin oli ottanut ison lasin kokista ja kupin kahvia. RUoaksi Christian oli myös pyytänyt omaa spesiaaliaan, jonka rouva Greenberg tiesi olevan isot ranskalaiset pienellä ekstralla ja mehevä juustohampurilainen - lisäksi siihen kuului se, että Martha sai itse yllättää Christianin jollain aterian osalla. Olihan mies sen verran isosti ruokaileva, että ruoka-annokset olivat melko suuria oikeastaan aina.
"Äläkä virnuile tai kerron Marthalle. Se olet sinä, joka kohta saa satikutia, kun kiusaat rouvan suosikkipojua", Christian vitsaili vapautuneesti nauraen ja nojautui sitten kyynärpäällään pöytää vasten.
"Poika hyvä, kyynärpäät pois pöydältä", Martha sattui siihen paikalle tuodessaan heille juomat pöytään. Mies totteli totta kai nauraen edelleen ja kiitti sitten juomista. Rouva kertoi ruokien tulevan mahdollisimman pian ja lähti sitten heidän luotaan.
"En omaa nähtävästi minkäänlaisia käytöstapoja", Christian virnuili.
__

Cassandra jäi kuuntelemaan Jonathania toisen pyytäessä lupaa, josko Hunter voisi joskus tulla heidän luokseen yökylään. Naiselle se totta kai oli ihan ok, koska hän luotti Jonathanin sanaan siinä, että pojat olisivat kiltisti - mitä se ikinä sitten pitikään sisällään. Cassandra uskoi Jonathanin kuitenkin tietävän rajansa kotioloissa, jossa asui kolme muutakin lasta, joista kaksi vielä ihan pikkuisia.
"Jonathan, totta kai hän voi tulla yökylään tänne", Cassandra lupasi pojalle ja pelasti Gregoryn sen suhteen, ettei toinen suututtaisi esikoistaan epäilyillään. Kyllähän hänen täytyisi varmasti miesparkaa rohkaista antamaan lupa ja luottamaan omaan esikoiseensa. Pian he olivat ruokasalissa ja Cassandra kävi sitten hänelle osoitetulle paikalle istumaan ja jääden vain odottamaan, että ruokaa alettaisiin tarjoilla - kerta Gregory oli kaiken niin järjestänyt.
"Luota häneen. Jonathan tietää kyllä missä kulkevat rajat. Ja tarpeen vaatiessa muistutamme häntä niistä", Cassandra sanoi vain Gregoryn kuullen tuon näyttäessä edelleen siltä, että kauhuskenaariot juoksisivat miehen mielessä.
"Hei, olemmeko me vielä menossa sinne uudenvuodenjuhliin?" Cassandra vaihtoi puheenaihetta koettaen saada Gregoryn ajatukset toisaalle koko yökyläilyjutusta.
__

Clarence laitteli papereitaan kansioon järjestykseen ja naurahti yllättyneenä kuullessaan Deidren kysyvän Christianin treffeistä.
"Hän hankki sen sopimuksen, josta mainitsin aiemmin. Hänen täytyi vain aluksi vähän käyttää sitä liki olematonta charmiaan hurmatakseen herra Walzin ex-vaimon. He eivät ole vielä kokonaan eronneet, joten sillä rouvashenkilöllä oli vielä pääsy miehensä kotiin ja hän sitten hankki meille sen mitä me halusimmekin", Clarence kertoi naureskellen edelleenkin lähinnä voitonriemuiselta kuulostaen.
"Velipoika tahtoi vain vähän kerskailla, että oli ollut mukamas ulkona jonkun muun kanssa, vaikka hän on edelleen ihan selkeästi ja auttamattomasti Audreyn haavissa. Tiedät kyllä", mies virnuili ja nappasi kansion käsipuoleensa ollen sitten valmis lähtemään töihin. Hänellä ei ollut salkkua, sillä ei oikein vielä ollut uskaltanut ihan niin muodolliseksi ruveta. Jostain syystä Clarece ei nähnyt itseään sellaisena, joka kulki salkku kädessä liian tärkeältä näyttäen.
"Nähdään illalla", Clar vielä varmisteli ennen kuin suukotti Deidreä huulille ja poistui edeltä jo asunnosta, sillä hänellä alkoi olla jo melkoinen kiirekin toimistolle.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 21.01.2015
02:44
Otsikko: Roolipeli
Audrey joi nopean kulauksen kokiksestaan, minkä oli saanut runsailla jäillä, lasi tuntui todella kylmältä hänen kädessään, mutta kylmänä se olikin kaikkein parasta. Audrey virnisti Christianin kommentille omista käytöstavoistaan tai niiden puuttumisesta.
”No täällä sinun pitää käyttäytyä, sinua tarkkaillaan suosikkipoju”, tummaverikkö huomautti huvittuneena ja koukisti toisen käsivartensa penkin nahkaiselle selkänojalle voidakseen nojata päätään kättään vasten.
”Olin viimeksi tökerö sinulle kun puhuimme tästä aiheesta ja se jäi vähän kesken… kerroit silloin taannoin ottavasi tatuoinnin tai ainakin harkitsevasi sitä. Millaisen?” Audrey kysyi naurahtaen muistellessaan kuulleensa toisen todella kertoneen harkitsevansa tatuoinnin ottamista.
”Minusta se on mahtavaa, minä kun tunnetusti rakastan tatuointeja”, hän lisäsi vielä ja kertoi ottaneensa edellisenä päivänä lävistyksenkin. Mekkonsa peittävän yläosan vuoksi hän ei voinut kuitenkaan esitellä uutta hankintaansa, mutta lupasi joskus näyttää sen. ”En tiedä pidänkö sitä kauaa, mutta olin niin pitkään halunnut ottaa sen, etten voinut vastustaa kiusasta. Sääli sinänsä, tavallaan se menee ihan hukkaan, kun en edes näe sitä”, Audrey hymähti ja kohautti harteitaan. Minkäs sille mahtoi… Hän laski molemmat kätensä pöydän reunalle, kunnes jotain tekemistä kaivaten käsilleen nappasi aurinkolasinsa pöydältä ja alkoi niitä pyöritellä sormissaan. Audrey nojautui rentoutuen penkkiä vasten.
”Onko sinulla jo joku deitti hankittuna niihin uuden vuoden juhliin? Olet kai menossa?” hän kysyi kohottaen toista kulmaansa. Hän itse oli oikeastaan vieläkin kahden vaiheilla sen suhteen, näillä näkymin hän oli vielä ainakin menossa juhliin yksin ellei keksisi itselleen jotain seuralaista. Kaikkein mieluiten hän olisi halunnut mennä sinne Christianin kanssa, muttei kehdannut pyytää.
_

”Niin…. olet varmasti oikeassa”, Gregory mutisi ja huokaisi perään. Hän kohotti katseensa ylös pöydän pinnasta ja käänsi katseensa vaimoonsa, jolle väläytti hymyn. Hän päätti sillä hetkellä olla enempää miettimättä enää koko yökyläilykuviota. Hän voisi murehtia sitä lisää sitten kun se oli oikeasti ajankohtainen. Olihan pojilla ollut aiemminkin kavereita yökylässä, muttei koskaan vielä seurustelukumppaneita. Hunter olisi ensimmäinen sellainen, joka tulisi olemaan heillä yötä.
Jestas.
”Tietysti, jos haluat. En oikein tiennyt mitä mieltä olet asiasta, tahdotko jäädä ennemmin kotiin, koska olet vasta synnyttänyt. Mutta jos olet varma, että jaksat olla siellä ja juhlia, niin sitten voimme mennä. Et olekaan tainnut koskaan olla Van Der Woodsenien uuden vuoden juhlissa. Ne ovatkin ihan oma kokemuksensa tai sanoisinko spektaakkelinsa…”, Gregory naurahti muistellessaan niitä kaikkia edellisiä juhlia, joissa oli vuosien saatossa ollut. Joka vuosi oli aina erilainen teema. Joka kerta ne olivat ihan yhtä ikimuistoiset, sillä niissä juhlissa ei säästelty.
”Meidän pitäisi varmaan alkaa katsella sinulle pukua sinne. Vai onko sinulle jo jokin tietty mielessäsi?” Gregory kysyi vilkaisten kertaalleen vielä Cassandran puoleen ennen kuin kiitti kokkia tuon tarjoiltua alkuruuan. Kaikki näytti niin valtavan hyvältä ja herkulliselta.
”Mitä juotavaa tahdot?” mies tiedusteli kohteliaasti vaimoltaan kaadettuaan itselleen kivennäisvettä lasikannusta juomalasiinsa. Tarjolla oli vähän kaikkea.
”Saako tätä lisää?” Benjamin kysyi pöydän toiselta puolen ja nosti hieman jo tyhjäksi syötyä lautastaan. Kokki näytti yllättyneen ja järkyttyneen väliltä, miten ihmeessä se poika oli kerennyt jo syödä kaiken siinä ajassa?
”Se oli vasta alkuruoka, sir. Vielä on pääruoka ja jälkiruoka edessä”, kokki kertoi avuliaasti kumartuessaan Benjaminin puoleen. Poika vilkaisi lautasensa puoleen ja ojensi sen silti kokille.
”Ei se mitään, kyllä minä jaksan syödä. Tätä äskeistä voisin ottaa lisää vielä, kiitos”, Benjamin pyysi virnistäen. Kokki nyökäytti hämmentyneenä päätään ja lähti tekemään pojalle uutta annosta. Benjamin nojasi tyytyväisen oloisena tuoliaan vasten.
_

Maximilian katseli aikansa kuluksi ympärilleen muodikkaassa vaateliikkeessä, mikä oli painottunut enimmin nuorten ja naisten vaatteisiin. Hän nappasi hyllyltä vaaleanpunaisen lierihatun ja veti sen päähänsä. Siinä oli muutama kukka sidottu hattua kiertävän nauhan ympärille.
”Sopisiko tämä minulle, harmi vain ettei tämä mahdu edes kunnolla päähäni”, saksalaismies naurahti ja esitteli hattuaan vaaterekin toisella puolen olevalle Giselelle.
Myyjätär käveli heidän ohitseen ja näytti hieman paheksuvalta nähdessään miehen pelleilevän hänen kalliilla merkkimuotiluomuksillaan. Max virnisti pahoittelevasti ja laittoi hatun takaisin paikoilleen.
”Paranee olla suututtamatta tuota… näyttää vähän takakireältä tädiltä”, mies virnuili hiljaa nauraen ja katsahti sovituskoppien puoleen joskohan Elfriede olisi kohta valmis tulemaan näyttämään heille liikkeestä valitsemiaan vaatteita. He olivat viettäneet hauskan päivän pitkälti teinin ehdoilla ja Max oli mielellään suostunut kaikkeen ja tehnyt niistä mahdollista. He olivat käyneet syömässä tytön valitsemassa paikassa, käyneet kävelemässä ja katselemassa paikkoja eläintarhassa ja kaupungilla pysähtyen milloin kahville, milloin jäätelöille. He olivat myös käyneet yhdessä museossa, missä olisi ollut ihmeteltävää enemmänkin kuin yhdeksi päiväksi, nyt he olivat kuitenkin kierrelleet kaupoilla shoppailemassa ja se oli sillä hetkellä kolmas liike missä he olivat. Maximilianilla oli jaloissaan ja käsissään ties minkälaista pakettia ja lahjakassia. Häntä ei ollut haitannut yhtään ostella niitä, hän oli vain sanonut että tarvitsihan Elfriede uusia Losiin sopivia vaatteita sun muita mitä nyt keksikään pyytää. Kallein ostos taisi olla rannekello, minkä hän oli ostanut tyttärelleen kultasepänliikkeestä teinin tapitettua sitä tovin näyteikkunan toisella puolen. Ensiksi toinen oli kieltäytynyt kohteliaasti kellosta vedoten sen jo olevan liikaa, mutta Max oli vaatinut saada ostaa sen vedoten itse siihen, että oli mukava joskus löytääkin joku mainio syy tuhlata lääkärinansioitaan. Hän kun oli sen verta varakas ihminen, ettei hänen oikeasti olisi edes tarvinnut tehdä töitä. Lääketiede oli kuitenkin hänen kutsumuksensa, intohimonsa. Ja pääasia oli, että Efriede viihtyi. Ja ainakin tähän mennessä toinen oli näyttänyt pitäneen päivästä varsin paljon ja hetken emmiskeltyään innostunut shoppailemaan. Eikö se nyt ollut jokaisen teinitytön mielipuuhaa?
”Mitähän sanot, tykkäisiköhän friidu näistä?” Max kysyi huolettomana ja veti nahkatakkinsa sivutaskusta kolme keikkalippua siksi illaksi, jotka ojensi Gisellelle. Hän oli vähän salavaivihkaa urkkinut millaisesta musiikista Elfriede tykkäsi ja pistänyt mieleensä muutaman amerikkalaisen bändin. Sattumoisin yksi niistä oli sinä iltana Losissa keikalla. Hän oli hankkinut liput sinne ja jos tyttöä kiinnosti lähteä, niin hehän menisivät.
”Saisin minäkin vähän liikettä näihin kankeisiin jäseniini”, Max virnuili ja teki muutaman todella koomisen tanssiliikkeen.

Vastaa tähän
Nimi: Bonska
Lähetetty: 21.01.2015
03:10
Otsikko: Roolipeli
Oho ei lahjakassi vaa ostoskassi* :D apua en lue noit omii kyl enempää ties mitä virheit löydän taas ei se mtn xd

Vastaa tähän
Nimi: Sere
Lähetetty: 21.01.2015
03:41
Otsikko: Roolipeli
"Meinasin ottaa tähän käsivarteen jonkinlaisen. En oikein tiedä vielä millaisen haluaisin, mutta haluaisin kuitenkin ikuistaa lastemme nimet siihen. Ihan siltä varalta, että vanhempana muistin reistaillessa voi luntata", Christian kertoi totta kai omaan tapaansa myös vitsaillen siinä sivussa ennen kuin joi kulauksen kokiksestaan, jonka oli pyytänyt ilman jäitä.
"Ei minulla vielä ole deittiä. Ajattelin kyllä mennä sinne sinun kanssasi, mutta olisihan se kai kohtelias ensiksi kysyä?" Christian esitti epäsuoran pyynnön Audreylle ja toivoi, että nainen lähtisi hänen kanssaan. Muutenhan hänen täytyisi etsiä joku muu deitikseen ja siitä jos jostain tulisi hankalampi juttu.
"Olen jo sitä paitsi hankkinut puvunkin sinne. Se on valkoinen, jossa on kultaista kirjailua", Christian kertoi ohimennen ja jäi katselemaan Audreyta toiveikkaana.
__

"En minä itsekään ollut varma tahtoisinko lähteä. Mutta jos tämän viikon nyt tämän aterian jälkeen paastoan ja liikun niin saatan näyttääkin ihan siedettävältä ja mahtua johonkin ihan kivaan mekkoon. Ja kehtaat viedä vaimosi näytille", Cassandra sanoi virnistäen ja pyysi sitten kivennäisvettä itselleen päästyään alkuruoan pariin. Totta kai hänellekin oli tullut raskauden mukana hieman ylimääräistä eikä sitä kaikkea viikossa rehkittäisi pois, mutta jotainhan oli aina tehtävissä. Luojan kiitos naisille oli myös olemassa kaiken maailman muotoilevia alusvaatteita sun muita.
"On minulla itseasiassa jo jotain mielessäni, mutta en vielä ole satavarma siitä ajatuksesta", Cassandra lausahti ennen kuin maistoi alkuruokaa, joka oli todella maittavaa. Pieni naurahdus karkasi hänen suustaan nähdessään kokin ilmeen, kun Benjamin pyysi alkuruokaa lisää. Nainen oli juuri ehtinyt aloittaa alkuruokansa, kun poika oli jo pyytämässä lisää!
"Saat tulla makutuomariksi mekon etsintään, jos haluat", nainen ehdotti hymyillen ja vilkaisi Gregorya oikeastaan toivoenkin, että mies lähtisi hänen mukaansa etsimään mekkoa.
"Vai olisitko sinä halunnut viettää uudenvuoden täällä kotona?"
__

Gisele yritti pidättää nauruaan ja joutui sitten kiertämään rekin toiselle puolen toppuutellakseen Maximiliania, joka näytti jo aiheuttavan närää liikkeen myyjättärissä.
"Koita nyt käyttäytyä, mies hyvä", Gisele virnuili ja repesi sitten uudemman kerran nauruun, kun Max oli ojennettuaan keikkaliput hänelle ruvennut esittelemään nähtävästi toiselle vuosikymmenelle jääneitä tanssiliikkeitään. Nainen tarkasti lipuissa lukevan bändin nimen ja nyökkäsi sitten Maxille ojentaessaan lippuja takaisin.
"Hänen sydämensä pakahtuu onnesta. Kiedot hänet ihan pikkurillisi ympärille", Gisele naureskeli ja tönäisi Maximiliania lempeästi. Elfriede oli koko edellisen illankin vain puhunut isästään ja siitä kuinka hän tunsi vihdoin kaiken olevan kohdallaan elämässään.
"Ja älä enää ikinä tanssi noin", Gisele varoitteli vielä varsin huvittuneena edelleen. Blondi joutui vieläkin hillitsemään itseään, ettei olisi revennyt nauramaan. Elfriede tuli pian sovituskopista ulos yllään uusi vaatekokonaisuus. Tyttö pyörähti ympäri toivoen mielipiteitä asustaan. Gisele kehui tytärtään ja kannusti toista ottamaan vaatteet, sillä ne olivat hieman erilaisemmat mitä toinen oli tottunut näkemään tyttärensä yllä.
"Saanko nämäkin vielä?" Elfriede kysyi isältään hymyillen kainosti.

http://aijaa.com/1TinmJ

Vastaa tähän
<< Ensimmäinen < Edellinen  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Seuraava > Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 Credion - suntuubi.com