Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
/ Etusivu / G / roolipeli

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Viimeinen >>

Nimi: Sere
Lähetetty: 23.02.2019
07:46
Otsikko: roolipeli
Christian oli joutunut melkein vastoin tahtoaankin sinä aamuna heräämään liian aikaisin. Hän oli yllättävänkin väsynyt sen työviikkonsa jäljiltä, eihän mies ollut aikoihin käynyt "oikeissa" töissä päivittäin. Se oli ollut kuitenkin toivottavaa vaihtelua, ja vaikka töissä hän oli saanut nokitella Chiquin kanssa toisiaan, oli hän silti saanut tuuletettua hieman pääkoppaansa siitä kotona vallitsevasta kauhuntasapainosta, jonka ne mafiamiehet loivat läsnäolollaan aina toisinaan. Christian oli kummaksunut jopa niitä katseita, joita hän oli saanut sen Cassandran episodin jälkeen - ihan kuin hän olisi tehnyt jotain väärin. Christian Creider säätänyt jotain? Ei ole mahdollista.

Christian oli toiminut aamulla niin verkkaisesti, että herättyään hän oli käynyt ensimmäiseksi kierrellyt talossa Suellen melkein perässään painottaen sitä, ettei aikaa olisi enää hukattavaksi. Siinä vaiheessa Deidre ja Clarence tukijoukkoineen sekä itse nimen saava poika olivat jo paikalla tekemässä viimeisiä järjestelyjä. Christianin istuttua vielä aamiaispöydässä, Suellen oli lopulta vienyt häneltä kahvikupin ja lehden nenän edestä ja käskyttänyt kuin pienen lapsen pukeutumaan. Clarencekin oli jo siinä aiheessa ehtinyt huomauttamaan, että vieraiden saapumiseen olisi ehkä se puolisen tuntia aikaa, joten velipojan oli jo aikakin käydä laittamassa jotain siistimpää ylleen. Christianilla oli vain toisinaan sellainen tyyli, että hän tuppasi toimimaan todella viime tingassa, siinä vaiheessa, kun oli viimeistään pakko. Se ei aina toiminut neljän lapsen kanssa, mutta silloin, kun hän sai huolehtia vain itse itsestään, se toimi vallan mainiosti. Miehen mielestä heidän taloudenhoitajansa oli täysin turhaan ottanut mitään kierroksia siitä, että hän ei ollut pukeissa vielä - ja siitä, että hän oli jo yrittänyt kajota tarjottaviin.

Kuinka ollakaan, Christian oli saapunut täysin ajoissa alakertaan yllään mustat suorat housut sekä kauluspaita. Hänellä oli jopa kravatti kaulassaan, hehän juhlistaisivat kuitenkin uuden Creiderin uutta nimeä sinä päivänä. Christopher oli myös suosinut samanlaista pukukoodia, kuten luonnollisesti myös Clarencekin.
He odottelivat lähinnä sitä, että kaikki olisivat päässeet koolle, jotta koko tilaisuus olisi päässyt alkuun. Keittiöstä kuului vielä sopivasti astioiden kilinää, joka oikeutti ihmiset vielä rauhassa seurustelemaan keskenään. Christian oli keskittynyt katselemaan sitä pientä veljenpoikaansa.

__

Cassandra oli huutokaupan jälkeisenä iltana aloittanut jo pienoisen "stressaamisen" sen suhteen, että oli sopinut Mashan kanssa, että hän ja Gregory illallistaisi Marian ja Konstantinen kanssa pariskunnan ollessa Yhdysvalloissa vierailemassa. Valehtelematta Caz oli unettomuutensa kanssa ruvennut jo uudestaan opiskelemaan internetistä pöytätapoja ja sitä, kuinka kuuluisi mitäkin tehdä. Tummaverikkö tiesi, että Konstantinekin oli vain ihminen, mutta jotain mystistä alkoi aina väreilemään ilmassa, kun mies asteli samaan tilaan.
Nainen oli myös ennen ristiäisiä pyytänyt Gregorylta, että voisiko mies järjestää hänelle jonkun henkivartijan tai vastaavan, jos hän lähtisi ostoksille. Cassandrasta oli jostain syystä tuntunut, että hän pystyisi lähtemään kaupungille melkein tavalliseen tapaan. Oli hänen ostettava myös uusia vaatteita juuri ristiäisiäkin varten, joten sekin toimi hyvänä kannustimena lähteä ulos. Ostosreissu ei ollut mennyt putkeen - tai oli, he olivat Lillianin kanssa löytäneet vaikka ja mitä, sekä ristiäisiin että ihan muutenkin pidettäväksi. Caz ei ollut edes tajunnut, kuinka itselleen epätavallisesti oli tuhlaillut rahaa. Ei heidän taloutensa siihen kaatuisi, mutta Cassandra oli kaupoissa miltein kiireessä tehnyt niitä ostopäätöksiään vilkuillessaan aina välillä olkansa ylitse varmistaakseen, oliko se hänen turvaihminen valppaana omissa asemissaan.
Kun nainen oli lopulta palannut kotiin ja hän oli kantanut kaikki ostoksensa sisälle keittiön pöydälle, oli Cassandralle valjennut se, kuinka paljon hän oli oikein mennyt ostelemaan. Ihan kuin hän olisi havahtunut jostain sumusta, jolloin iso morkkis oli kuin automaattisesti alkanut kolkuttelemaan naisen takaraivoa. Caz oli ollut valmis lähtemään jo palauttamaan niitä vaatteita, mutta Gregoryn hillitessä sitä hänen pientä morkkistaan, oli nainen joutunut toteamaan, että oli ollut liian aikaista lähteä ihmisten ilmoille niin. Cassandra oli todella tuijottanut joka ikistä ostoskassia keittiön pöydällä Lillianin samaan aikaan hehkuttaessa uutta meduusamekostaan. Caz oli vielä ristiäisaamunakin tuskaillut Gregorylle sitä, että kuinka monet ruokaostokset sillä rahalla olisi tehnyt.
*

Ristiäisiin saavuttuaan he olivat käyneet kaikki vielä onnittelemassa tuoreita vanhempia ja isovanhempiakin. Sen jälkeen hekin olivat siirtyneet vain sivummalle odottamaan, että itse kastetilaisuus alkaisi. Heillä olisi Gregoryn kanssa kummeina omat roolitkin siinä tilaisuudessa, minkä vuoksi Jonathan ja Benjamin saivat viihdyttää Emmylouta sen tilaisuuden ajan. Lillian oli jo löytänyt paikkansa Audrey-tädin vierestä istumasta, jolloin tyttö oli alkanut heti puhua papattaa uudesta mekostaan ja kyseli kummitätinsä mietteitä, että eikö mekko ollutkin hieno.
"En vieläkään ymmärrä mikä minuun oikein meni. 20 tonnia korviksista, joita Lillian pitää vain ohikiitävän hetken. Ja tuhlasin tuplasti sen verran... Mikä minua oikein vaivaa?" Cassandra manasi Gregorylle vilkaistuaan Lilliania, joka oli mennyt kummitätinsä viereen istuskelemaan esitelläkseen tuolle mekkoaan. Normaalisti hänen ostoksensa olivat tarkasti budjetoidut, eikä hän koskaan kerralla tuhlannut paljoa itseensä. Ei riittänyt, että Lillianilla oli yllään Versacea, sillä niin oli myös heidän nuorimmaisellaan Emmyloullakin. Caz tiesi, ettei se hänen tuhlaamansa summa ollut mitään Gregorylle, mutta hänelle itselleen se oli paljon.

__

"Eikö olekin hieno meduusamekko?" Lillian esitteli kummitädilleen ylpeänä. Hän osoitteli niitä meduusojen kuvia mekostaan ja nosti katseensa sitten Audreyn kasvoihin odottaessaan toisen vastausta esittämäänsä kysymykseen. Melkoinen tapa tulla paikalle esittelemään omia upeita vaatteitaan ja ruveta heti kalastelemaan kehuja. Lillian oli Lillian.
"Onko sinulla meduusoja?" Lillian kysyi uteliaana koittaessaan tarkastella Audien vaatteita, olisiko löytänyt samanlaista kuviota tuon vaatetuksesta kuin omastaan.
"Ai että onko...", Christian kommentoi siskontyttönsä esittämään kysymykseen.
"Audreylla on melkein kokonainen huone täynnä noita meduusoja. Hyvä ettei hän omista kaikkia mahdollisia meduusoja tästä maailmasta", mies jatkoi lähinnä naljaillessaan avopuolisolleen, jolle väläytti ohimennen virnistyksen. Lillien silmät miltei laajenivat lautasen kokoisiksi toisen kääntäessä ihmettelevän katseensa kummitätiinsä. Sillä hetkellä toinen oli nelivuotiaalle tytölle mitä suurin ihailun kohde, sillä oli Christianin sanoihinkin vain kommentoinut lähestulkoon mykistyneenä "vaaau".

*
Elfriede oli onnittelut jaettuaan liittynyt oitis Jonathanin ja Benjaminin seuraan. Gisele oli puolestaan astellut peremmälle odottelemaan muiden tavoin tilaisuuden alkamista. Ilmassa oli vähän sellaista odottelun tuntua, kun ensin pitäisi odottaa kaikki vieraat paikalle. Melko viimeisten joukossahan he olivat saapuneet oman erikoisen uusioperheensä kanssa. Eivät he tietenkään myöhässä olleet, sillä Maximilian oli jälleen kerran pitänyt siitä huolen, että he olivat päässeet ajoissa lähtemään.
"Meinasitkos sinä viedä minut tänään sinne uuteen nukkumapaikkaasi vai menemmekö sinne ateljeellesi?" Gisele kysyi Maynorilta hymyillen kohottaessaan samalla toista kulmaansa. Hän ei ollut vielä aiemmin ehtinyt siitä kysellä, kun vasta eilispäivänä he olivat puhuneet siitä, että he lähtisivät ristiäisten jälkeen New Yorkiin. Gisele oli osannut aavistella jo siellä huutokaupassa, ettei Maynor sitä asuntoa ollut ostanut vain nukkumapaikakseen, mutta ei ollut kuitenkaan uskaltanut tehdä suoria oletuksia muutoin sen asian suhteen. Kumpikaan heistä ei tainnut olla mikään mestari niissä parisuhdeasioissa, eikä Gisele todellakaan halunnut ahdistaa Maynoria nurkkaan ruveten kyselemään tuolta, oliko se asunto nyt heille kahdelle ja muuttaisivatko he sinne yhteen - vaaleaverikkö luotti siihen, että Maynor ottaisi kyllä asian puheeksi tavalla tai toisella.

*
Clarence oli tervehtinyt Deidren kanssa peremmälle saapuneita ihmisiä hyvillä mielin, olihan se vihdoin mahtavaa päästä kertomaan kaikille se pähkinän oikea nimi. Jos Saskia oli ollut malttamaton nimen suhteen, olivat hekin jo malttamattomia, että pääsisivät käyttämään oikeaa nimeä. Pähkinä tulisi kyllä varmasti säilymään vielä pitkään, vaikka pojalle annettaisiin ihan kunnon nimikin sinä päivänä.
"Kaikki hyvin?" Clarence varmisteli vaimoltaan, kun he olivat tervehtineet vielä viimeisimmätkin paikalle saapuneet henkilöt. Mies oli vannottanut, että kaikki tapahtuisi vaaleaverikön ehdoilla. Jos toinen haluaisi kesken kaiken mennä lepäämään niin nainen saisi sen tehdä ilman sen kummempia selityksiä. Olihan niiden ristiäisten lykkäämisestäkin keskusteltu, mutta he olivat tulleet siihen tulokseen, ettei sillä olisi tuon taivaallista merkitystä, pidettäisiinkö ne nyt vaiko viikon päästä. Viikko ei paljoa tilanteelle tekisi. Ajanvietto läheisten kanssa saattaisi sitä paitsi parhaimmassa tapauksessa vaikuttaa vain positiivisesti kaikkeen.
"Oletko valmis paljastamaan kaikille poikamme nimen?" Clarence kysyi hymyillen jo paljon antautuneemmin, sillä hän itse oli jo innoissaan siitä. Se oli hieno päivä, eikä Clar olisi voinut olla yhtään sen ylpeämpi isä kuin sillä hetkellä oli.

Vastaa tähän
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  Viimeinen >>

Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!

©2019 Credion - suntuubi.com